Kysyisin käyvätkö Jehovan todistaja naiset yleensä työelämässä kokoaikaisesti ja normaaleissa työsuhteissa?Ne Jehovantodistajat joita olen tuntenut ovat tehneet joko kokopäiväistä ovityötä ja ehkä tehneet muutaman tunnin iltasiivoustyötä viikossa,tai sitten he ovat olleet työvoimatoimiston kautta jonkinlaisessa työllistämistöissä tai harjoittelussa.Tai sitten he ovat olleet perheen äitejä ja hoitaneet lapsia kotona.Sikäli mikäli olen heidän kanssaan keskustellut olen saanut sen käsityksen etteivät he haluakaan vakinaista kokopäiväistä työtä.
Mietin vain että eikö se johda naisen aika huonoon asemaan jos on riippuvainen miehen tuloista.Ja luulen että ei se toimeentulo niin kovin hääppöistä aina ole jos ei ole vakinaista työtä.Kotoani sain kasvatuksen jossa korostettiin että on häpeä jäädä yhteiskunnan tukien varaan ja että jokaisen Suomen kansalaisen velvollisuus on osallistua työelämään niillä voimilla ja kyvyillä mitä kullakin on.Nimittäin jos yhteiskunta kustantaa koulutuksen ja terveydenhoidon ja maksaa joskus vaikka pienen kansaneläkkeen niin pitää niissä talkoissa yrittää jokaisen olla.
Tämä on oikeastaan minusta se silmiinpistävin piirre jehovan todistajissa,että jotenkin eristäydytään muusta yhteiskunnasta.Itse ajattelen että esim.politiiikka ei ole mitään muuta kuin yhteisten asioiden hoitoa,onko se likaista se riippuu miten asiat hoidetaan.Mutta tämä että ei käydä äänestämässä,ei käydä työelämässä,ei hyväksytä muita seurakuntia.....Minä en ymmärrä enkä pidä näitä piirteitä terveinä Jehovan todistajissa.Sanon muuten tässä lopuksi että kaikki tapaamani Jehovan todistajat ovat olleet hyvän ja kunnollisen oloisia ihmisiä ja heidän kanssaan on ollut miellyttävä keskustella vaikkapa raamatusta vaikka en samoin ajattelekaan.
Mietin vain että eikö se johda naisen aika huonoon asemaan jos on riippuvainen miehen tuloista.Ja luulen että ei se toimeentulo niin kovin hääppöistä aina ole jos ei ole vakinaista työtä.Kotoani sain kasvatuksen jossa korostettiin että on häpeä jäädä yhteiskunnan tukien varaan ja että jokaisen Suomen kansalaisen velvollisuus on osallistua työelämään niillä voimilla ja kyvyillä mitä kullakin on.Nimittäin jos yhteiskunta kustantaa koulutuksen ja terveydenhoidon ja maksaa joskus vaikka pienen kansaneläkkeen niin pitää niissä talkoissa yrittää jokaisen olla.
Tämä on oikeastaan minusta se silmiinpistävin piirre jehovan todistajissa,että jotenkin eristäydytään muusta yhteiskunnasta.Itse ajattelen että esim.politiiikka ei ole mitään muuta kuin yhteisten asioiden hoitoa,onko se likaista se riippuu miten asiat hoidetaan.Mutta tämä että ei käydä äänestämässä,ei käydä työelämässä,ei hyväksytä muita seurakuntia.....Minä en ymmärrä enkä pidä näitä piirteitä terveinä Jehovan todistajissa.Sanon muuten tässä lopuksi että kaikki tapaamani Jehovan todistajat ovat olleet hyvän ja kunnollisen oloisia ihmisiä ja heidän kanssaan on ollut miellyttävä keskustella vaikkapa raamatusta vaikka en samoin ajattelekaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Perheelliset todistajanaiset eivät yleensä käy ansiotyössä, mutta poikkeuksiakin on. Ongelmia syntyy, kun lapset lähtevät maailmalle ja vanhenevat naiset turhautuvat kotona ja ovilla raivaajatyössä.
Vanheneva jehovantodistajanaiselle ei juuri ole kysyntää työmarkkinoilla, kun takana on vuosikymmenien poissaolo työmarkkinoilta. Ovat sitten loisina miestensä kukkaroilla ja työvoimatoimiston kortistossa.
..Kansalaisenon velvollisuus,...
"..Että on Häpeä,jäädä yhteiskunnan tukien varaan..."
..ON häpeä, että tuollaisia ajatuksia heitellään kevyesti ilmaan vielä nytkin, kun uusi perustuslaki on ollut jokaisen luettavissa ihan tarpeeksi kauan, samoin Väittämät "Yhteiskunnan tuista",kas kun ei "-Meidän Veronmaks.."
Kyseessä ovat täysin oikeistopopulistiset väitteet, ja se etteipä ole viitsitty lukea Eduskunnan säätämää >toimeentulolakia, joka EI ole mikään kokoomuksen oikeistoakkojen valvoma sosiaaliapu, vaan jokaiselle kansalaiselle tilanteen mukaan annettava etu. Siis Eduskunnan hyvin suurella enemistöllä , melkein yksimielisesti perustuslakijärjestyksessä säätämä laki; -Ja Eduskunta on valtiosäännön -11- pykälän, ns. "Imperaattoripykälän mukaan maan korkein vallanhaltija.
.. Jos lähtee politiikkaa puhumaan, ja Uskonnon "Takaa huudellen väittämään kansalaisia "loisiksi," niin otetaampa tiedostasi kiinni;
..Olen ollut politiikassa mukana, ja poliittinen Historia on yksi harrastukseni; Nuo perustus- ja toimeentulolaki -tulkinnat olen saanut kuulla Eduskunnan Tietosuoja-asiamieheltä, osoite >Eduskunta.
Perustuslaki määrittelee >Suomen valtioalueella asuvan Kansalaisen "Valtion Isännäksi, ja viranomaiset -lain mukaan ovat kansalaisten palvelijoita . ja jokainen muualta Suomen valtioalueelle tuleva on valtion suojeluksessa.
Nimenomaan populistinen Oikeisto on pyrkinyt vääntämään tämän niin, kuin meillä edelleenkin olisi -1800- luvun käsitykset voimassa, jolloin jokainen voi "Ronklata "köyhempiensä asioita mielensä mukaan,mutta nykyisin on Kansalaisen ihan oma asia, mitä tulee asumisen, toimeentuloon, äänestykseen, tahi moneen muuhun sellaiseen.
Tutustukaa hemmetissä yhteiskunnan todellisiin asioihin. tämä koskee niin näitä kirj.kuin tietysti Jt;Ta, kun --palstalla ollaan.
arkaan paikkaan???
Vaan ihan tervettä järkeä.Olen ammatiltani laitossiivooja joten se siitä varakkuudesta.Vanha isäni joka oli tätä mieltä että on häpeä olla yhteiskunnan elätettävänä jos vain on terve ja työkyinen ihminen,- oli pienviljelijä ja kaukana oikeistopopulismista.Isä oli ikäistensä tapaan viisi vuotta sodassa ja sitten sen jälkeen oli vain kova työ,velkaa,ei mitään yhteiskunnan tukia,vain työtä ja velvollisuuksia.Kodin ilmapiiri jättää jälkensä.Joku on sanonut että yhteiskunnan tuilla saisi saman kuin meikäläinen ansiotyössä,mutta ajattelen todellakin että jos vähänkin pystyy ja kykenee on käytävä ansiotyössä.Ja se että ihmisellä on mahdollisuus käydä työssä antaa ehkä elämälle terveemmät puitteet elää.
Luulenpa hyvinkin että isäni oli erittäin järkevä mies opettaessaan lapsensa polvenkorkuisesta alkaen työhön.Ainakin olen hänelle kiitollinen tästä.
....Niin?
..Suurin osa pinviljelijöistä oli, -40- --50-luvuilla , juuri noista mielipiteistä johtuen, -vennamolaisia, -Pientalonpoikien, ja Smp; n kannattajia; oikeistopopulismia.Tunsin osan näistä Vennamon kansanedustajista, ja kuulin heidän puheensa "Livenä,". Oli siellä seassa keskenään tappelevaa työväenliikettä ja - kun ollaan tällä palstalla; myös JT;Opin -Tienraivaajia, ja muita uskonnollisia.
Yhteiskunnan asioista puhuen, Veikko Vennamo kääntyi vanhemmiten työväenliikettä kohti, ja se johti hänen kannattajiensa jyrkkään oikeistolaistumiseen, tämä on kansakunnan historiaa, ja siksi kerron.
Käypäs kirjastossa lainaamassa >Toimeentulolaki
Kyllä minä tiedän että laki takaa Suomessa toimeentulon jokaiselle.
Mutta,mitenkähän siinä mahtaisi käydä jos joka ikinen työikäinen sanoisi että en tahdo käydä töissä.Suomen laki takaa minulle toimeentulon,en siis käy töissä.Minä luulen että ei niitä tukia pitkään voitaisi maksaa kenellekään.Meillä on yllin kyllin sairaita,oikeasti työkyvyttömiä ihmisiä.Heillehän nämä yhteiskunnan tuet kuuluvat.
Sitäpaitsi,minusta on normaali tarve ihmiselle tehdä työtä.Se miksi kirjoitan tälle palstalle asiasta on että vuosia sitten tutustuin pariin jehovan todistaja tyttöön.Yhteistä heille molemmille oli että ikää heillä oli noin 20,ikäisiäni siis.Yleensä tuntemani nuoret tässä iässä halusivat ammattiin ja työelämään.Mutta he eivät.Minusta uskon kuitenkin tulisi johtaa oikeisiin tekoihin,viisaisiin ratkaisuihin ja vastuulliseen elämään.Väistämättä,esimerkiksi kun myöhemmin perhettä karttuu,riittävä toimeentulo on tarpeen.Mietin vain että miksi JT seurakunta ilmeisesti kannustaa nuoriaan ikäänkuin syrjään työelämästä.Minusta se ei ole oikein näitä nuoria kohtaan,elämästä tulee vaikeaa.Mutta minä en ole Jehovan todistaja enkä ymmärrä heidän ajatteluaan.Tiedän vain että tällainen ajattelumalli ei sopisi minulle,kiertämään ihmisten ovilla,pois ansiotyöstä ja hakemaan työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea.En usko sen olevan myöskään Jumalan tahto.Mutta ehkä en ymmärrä asioita.En halua loukata tai tuomita ketään mutta minä kun en ymmärrä.....
Monissa Jt perheissä oli tyyli, että rouvat tähtäs koti töiden ohella vain julistamistyöhön. Varsinkin paineita luotiin niille jotka ei heti laittaneet lapsia alulle.
Nykyään on jo varmaan erilaiset tavoitteet useimmilla. Vt seura ei kuitenkaan ole luopunut teemasta "tyytykää siihen mitä teillä on". Aina löytyy niitä kilttejä ihmisiä, jotka tosiaan jättävät ansiotyönsä minimimäärään ja hakevat itselleen hyväksyntää saarnaamistyön kautta.
Onhan se loogistakin jos uskoo Vt seuran ennustuksiin, "loppu on lähellä" jossa kaikki tuhotaan. Miksi rakentaa elämää, jos ei usko sen normaalina jatkuvan. Tosin kun katsoo nykyisiä Jt niin huomaa kyllä, ettei taida usko olla kovin vahva monillakaan. Omisuutta kartutetaan ja johtoporras näyttää siitä parasta esimerkkiä.
Aikoinaan tapasin jt-pariskunnan, jossa, vaikka oli lapseton, niin vain mies kävi työssä.
Eivät sanoneet syytä, koska se olisi ollut myös yksi syy kummastella lahkoa, tiedän nyt.
Nyt tiedän, että rva siivosi kotia eduskuntoon värväämistavattavia varten, lopun ajan värväsi ovityössä.
En tiedä voidaanko tuota yleistää? Meillä on 4 lasta, vaimoni on aina ollut kokopäivätyössä ja lapset päiväkodissa.
Onko se yleistä teillä että naiset tekee pääasiassa ovityötä tms.Painostaako seurakunta tähän tai pidetäänkö sitä ihanteena?Minä nimittäin en tunne Jehovan todistajanaisia jotka kävisivät kokopäivä työssä.kaikki ne naiset joita olen teiltä tavannut ovat olleet joko kotona tai ovityössä.Oikein hyvän oloisia naisia,muuten.Mutta se tuntuu vain niin oudolta että vakinainen työ ei kiinnosta.
En tiedä miten suomessa on? mutta kyllä täällä ruotsissa suurin osa JT äideistä on työelämässä mukana.
kärkäs väitös tuo etteivät jt-naiset tee töitä. Vaikka itse ex-jt olenkin niin muistaakseni meidän seurakunnassa oli vaan muutama nainen joka ei käynyt töissä ja kaksi niistä oli yh:ia. Mut ehkä joillain alueilla eri tyylit... Ennemminkin niitä naisia jotka ei käy töissä, löytyy lessujen piiristä.
Ja sitäpaitsi maksavathan työttömät ja opiskelijatkin veroa tuistaan ja lisäksi alvia ostamistaan ruuista.