Danielin kirjassa on kerrottu pedon sarvista ja kuinka yksi pieni sarvi kukisti kolme sarvea.
Tuo pieni sarvi oli Paavi ja Vatikaani ja nuo kolme sarvea olivat Italia, Ranska ja Espania, jotka toimivat sitten paavin hirmutöiden suorittajina vastoin Raamatullista lähetystyökäskyä.
Apostolithan ajoivat Jumalan Sanalla pahat henget pois kaikenlaisista noidista, mutta katoliset polttivat heitä rovioilla.
Tuo pieni sarvi oli Paavi ja Vatikaani ja nuo kolme sarvea olivat Italia, Ranska ja Espania, jotka toimivat sitten paavin hirmutöiden suorittajina vastoin Raamatullista lähetystyökäskyä.
Apostolithan ajoivat Jumalan Sanalla pahat henget pois kaikenlaisista noidista, mutta katoliset polttivat heitä rovioilla.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Danielin kirjan mainitsema pieni sarvi ei ole paavi vaan lopunajan Peto-Antikristus, joka ei ole vielä ilmestynyt mutta joka tulee julki maailmalle pian ja saa hallita 3½ vuoden ajan.
Jouko Piho
Siitä tulevasta Antikristuksesta ?
Danielin unet tulkinnassani lähden siitä ajatuksesta,että Danielin kirja kirjoittaa jo tapahtuneista asioista eikä sen avulla voi enää ennustella mitään.
Mutta voinet esittää omat perustelusi asialle !
(kaikista huonoimmat perustelut ovat; selllaiset jotka kopsataan Ameriikoista tuoduista "eksytysoppaista".)
tuhat ja yksi, oletko lukenut:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000218&posting=22000000028854973
?
"Danielin unet tulkinnassani lähden siitä ajatuksesta,että Danielin kirja kirjoittaa jo tapahtuneista asioista eikä sen avulla voi enää ennustella mitään."
ja
"Kuule ääneni oi Voideltu: Sinä olet tutkinut Unet, tutki nyt Sydämesi!"
Näkeekö kukaan muu yhteyttä?
Lainnauksista ensimmäinen oli kopasttu minun kirjoituksestani .
Toinen lainna ei ole minun kirjoittama.
(tuon kaltainen viestin olen ennenkin lukenut en vaan muista missä viestiketjussa oli.)
Kysyt; Näkeekö kukaan muu yhteyttä ?
Niin mitä kysyitkään?
Kysyn, että oletko tuossa profetiassa mainittu "voideltu".
Siinä puhutaan tällä palstalla vaikuttaneesta henkilöstä, joka on ollut pidempään tietoinen tulevasta "tehtävästään", mutta joka on ollut siitä hiljaa ja "tutkinut unet".
katso myös:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000218&posting=22000000028810766
niin siihen ei tarvitse vastata ja jos tekee tyhmän kysymyksen siihenkään ei tarvitse vastata !
Mutta sen sanon että olen ainosataan siksi täällä kirjoittelemassa, koska haluan herätellä keskustelua Danielin kirjan tulkinnasta tuhat muuta tulkintaa on ja minä seitän yhtä siihen joukkoon lisää ! käsittellä ,Danielin unet, ja on tarkoitis tällä nimimerkillä kiusata teitä
vielä yli yhden vuoden siihen mennessä teidän tulee kumota väittämäni , tai tuo tulkinta tekee läpimurron !
Mitä tämän palstan Profetioihin tulee olen suunnilleen samalla aaltopituudella "innokaimmman palsta vittuilijan " kanssa , elikkä sokeasti ei pidä uskoa mihinkään .(ota selvää kaikesta)
Älä sinäkään tee niistä "profetoista" minkäänlaisia johtopäätöksiä ,sillä ansa on viritettynä!
Onneksi tietokoneeni menee huoltoon jäähdytyksen surinan vuoksi !
Minäkin löytäisin omiin mielikuvituksiini vaikka minkälaista lausetta ja lisää voisin keksiä lueskele niitä ; Danielin unet ; selityksiä ellet muuta ajattelemista keksi.
Tuollaiseen en kompastu ,jos danielin unet keskustelu jatkuu osallistun näkemykselläni niihin, eikö olisi paras olla hiljaa ?
Kunhan kysyin omaa mielipidettäsi asiaan. Ja sen sainkin, kiitokset.
Vielä on kuitenkin pakko kysyä: Jos Danielin kirjan profetiat viittaavat mielestäsi jo toteen käyneisiin asioihin, miksi haluat edelleen selvitellä niitä - eikö tulevaisuuteen viittaavat profetiat olisi mielenkiintoisempia?
Et ole kovinkaan paljon joutunut perehtymään Danielin kirjan avulla ennustettuihin tapahtumiin.Voinet esittää itsellesi kysymyksen muodossa ,Miksi käyttää ennusteluissa tukena sellaisia asioita jotka ovat jo kiistatta tapahtuneet historian kulussa ja lisäksi johdatellaan lukija sellaiseen uskonkäsityksiin jotka estävät toisenlaisen totuuden ymmärtämistä.?
Lueskele vaikka Makkabialaiskirjoja tai lue Syyrian Seleukidi kuninkaista ,niin sen jälkeen et etsi "neljättä petoa" enää Rooman valtakunnasta etkä EU,sta Vanha Neuvostotasavaltojen liittokin saa olla rauhassa ja Leo Mellerin kirjat jää ostamatta samoin kaikki Ameriikoista tuodut "eksytysoppaat" menettävät merkityksensä.
Miksi minä uskoisin nyky ennustuksiin joissa vedotaan Danielin kirjaan tai V.T. koska tiedän niiden olevan harha ennustuksia ?
Luulet minun kirjoittelevan pötyä ,minulle se on kuitenkin totisinta totta ja pyrin myöskin perustelemaan väitteeni .
Tiedätkö nykyhetkessä täyttyneen ennustuksen Danielin kirjaan perustuen ?
Tiedätkö virheellisen ennustuksen jota on perusteltu Danielin kirjalla?
Antikristuksen valtakausi alkaa siitä, kun kolme sarvea revitään pedon päästä irti. Paremmin sanottuna: pienisarvi työntää edestään kolme sarvea ja saa yhteensä kolmen kuninkaan vallan uudenmaailmanjärjestyksen maailmassa, jossa maailma on jaettu kymmeneen hallintoalueeseen.
Vähäpätöinen sarvi on kuin Mikael jungner: sirkuspelle, jonka näyttämölle astuminen tuntuu kymmenen kuninkaan mielestä huvittavalta.
Erona Jungneriin on se, että antikristus kykenee oikeasti menestymään vallassa.
Ensimmäinen sinetti kuvaa antikristuksen menestymistä lopunajan maailman näyttämöllä.
Kiitos SamiA !
Kun löysit sellaisen ennustuksen viitaten Danielin kirjaan joka ei varmasti toteudu !
>>> Antikristuksen valtakausi alkaa siitä, kun kolme sarvea revitään pedon päästä irti. Paremmin sanottuna: pienisarvi työntää edestään kolme sarvea ja saa yhteensä kolmen kuninkaan vallan uudenmaailmanjärjestyksen maailmassa, jossa maailma on jaettu kymmeneen hallintoalueeseen.
Vähäpätöinen sarvi on kuin Mikael jungner: sirkuspelle, jonka näyttämölle astuminen tuntuu kymmenen kuninkaan mielestä huvittavalta.
Erona Jungneriin on se, että antikristus kykenee oikeasti menestymään vallassa.
Ensimmäinen sinetti kuvaa antikristuksen menestymistä lopunajan maailman näyttämöllä.>>>
Syyrian kuninkaasta Antiokhos neljännestä Epifaneesta joka oli se ?
Dan.11:23. >>Ja hänen sijaansa on nouseva halveksittu mies,jolle ei kuninkuus kuulu.Hän tulee odottamatta ja ottaa kavalasti kuninkuuden.>>
Kun eräs ministeri oli murhannut Seleukos neljännen Filopatorin n,175 eaa. juuri Roomasta panttivankeudesta vapautettu veli tuli hänen seuraajakseen (Antiokhos neljäs Epifanes)Tällä tavalla syrjäytettiin surmatun kuninkaan poika (Demetrios)joka oli panttivankina.
Lue ! 1. Makkabialaiskirjan alusta !
... Danielin kirja kertoo vain Makkabilaisajasta, niin miksi sitten Jeesus sanoo, että kun te näette [siis tulevaisuudessa] hävityksen kauhistuksen ..., josta on puhuttu profeetta Danielin kirjassa...?
Voisiko olla niin, että historia etenee sykleittäin? Ei ole mitään uutta auringon alla eikä mitään ennen ollutta, jota ei vastakin olisi. Danielin kirja voi hyvinkin soveltua Makkabilaisaikaan mutta miksi vastaavia asioita ei voisi tapahtua samankaltaisessa muodossa muulloinkin?
Matteuksen - ja Markuksen ilosamomissa kerrotaan Danielin kirjaan viitaten ( sinä laitat ne Jeesus Nasaretilaisen sanoiksi !) Ja väitämpä että näillä kirjoittajilla oli menneestä historiasta tiedonpuutetta - ?
Samalla tapaa kuin tänäkin päivänä ennustellaan Danielin kirjan avulla jos minkälaisia tapahtumia kohta tapahtuvan, eikä tunneta Danielin kirjan jo tapahtuneita tapahtumia Makkabialais ajalla ja jos ja kun sen kerron niin et viitsi ottaa siitä selvää , vaan mieluimmin uskot jonkun Ameriikkalaisen stoorin .
Ei voi tapahtua juuri samanlaista asiaa !
Koska nyt ei missään toimiteta Mooseksen lain mukaisia uhritoimituksia , eikä niitä voida lopettaa ja aloittaa samassa paikassa ZEUS jumalan palvontaa koska sellaistakaan ei tietääkseni missään harjoiteta siinä muodossa ,kuin Jerusalemissa Taivaan Jumalan Temppelissä harjoitettiin Danielin kirjan ilmoittamana aikana .
Kun Matteus 24:15 alkaa lainausmerkeillä ("Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut ...), niin luulin sen tosiaan tarkoittavan olevan lainausta siitä, mitä Jeesus itse sanoi. Mutta sinäkö sanot kirjoittajan puhuvan omiaan?
Puhut myös jotain amerikkalaisesta stoorista. En tiedä, mitä sillä tarkoitat. Voit ehkä vuorostasi täsmentää?
Mitä tulee siihen, että historia toistaa itseään, niin kannattaa lukea esimerkiksi Saarnaaja 1:9-10.
ilmasen asioita putteellisesti ja on hyvä kysyäkkin mitä tarkoittanut ,silloi itsekkin syventyy miettimään olenko todella tarkoittanut niin.
Matt.24:15. on kirjoitettu vähintään yli 200 vuotta Danielin kirjan jälkeen ja pidänkin "lainnauksena" Dan:11;31,12:11 ,Dan.8:11,9:27.
1.Makk.1:57.>>Sadantena ja viidentenäviidettä vuotena.viidentenätoista päivänä kseleun kuussa,antoi kuningas Antiokus panna hävityksen kauhistuksen Jumalan alttarille.>>
1.Makk.6:7.>>Ja olivat heittäneet ulos kauhistuksen Jerusalemin temppelistä sekä vahvistaneet pyhän jälleen vahvalla muurilla niin kuin ennenkin,niin myös vahvistaneet Betsuran.>>
Makkabialaiskirjan vuosiluku 145 Syyrialaista ajanlaskua on 167 eaa.
Kaikilla mausteilla ja kukaan modermisoija niitä kaikkia ei tunne !
Näin hänse menee !
Kaikki Kristinuskon sepittelemät ennustukset menevät harhaennustuksien joukkoon ,joka ikinen , joissa on lainnattu ennustuksen tueksi yksikin jae Danielin kirjasta , - niin tylyä se harhaoppien levittäminen on . kaikki kaatuu valheitten yhteiseen hautaan.
Danielin unet tulkinta sen sijaan jää tuleville sukupolville luettavaksi ja samaa muut sen kanssa yhteneväiset kertomukset myös.
-Viestini lukija jos pidät kirjoitustani jonkun hörhöilijän tekemänä , niin siihenkin lupaan sinulle erehtymisen paikan jo etukäteen.
- Vastailen Danielin kirjaa koskeviin viesteihin edelleenkin.
Olet varsinainen mestari, kirjoitusten kierouttaja.
Danielin kirja ja ilmestyskirja ovat profetiankirjoja, pyhuvat lopunajasta
yhtäpitävästi, vaikka kirjoituksilla on ikäeroa 250 vuotta.
Kuka lienee ?
>>> Olet varsinainen mestari, kirjoitusten kierouttaja.>>>
En ole sitä kieltänytkään että mitä mikin dan. tai ilm,kirja tai muu Raamattu kirjoittaa ,vaan nimenomaan korostan sitä jotta pitää itse ottaa selvää mitä siellä lukee.
1. Danielin kirja kertoo ; Danielin kirjan neljän maailmanvallan lopun ajasta ja tarkkaan ottaen hyvin tarkasti neljännen pedon lopun ajasta ja siitä kerron , käsitteellä Danielin unet.
2. Ilmestyskirja kertoo taas ; Uudessa uskonkäsiytksessä luodusta lopun ajasta, (joka katson olevan eri) , koska Uudessa uskonnossa käsitteitä on muutettu toisenlaiseksi ja mielivaltaisesti lainnattu Raamatun V.tn, kirjoituksia Uuteen testamenttiin.
Ja tämä olkoon nyt selityksenä sille miksi joku näkee asian liian monimutkaiseksi eikä viitsi ottaa selvää mikä on tarkka sanomani jota esitän.
3. On Danielin kirja puhuu eri asiasta kuin Ilmestyskirja !
- Danielin kirjan tarkka selonteko koskee Seleukos kuninkaitten hallitusaikaa Syyriassa ja Ptolemaioksien Egyptissä .
- Ilmestyskirjassa on kuvauksia Flavius hallitsijoista Rooman valtakunnassa.
Ja jos tätä ei ole ymmärtänyt niin et todellakaan ymmärrä sanomaani .
Ja jos näin ei asia ole niin olen sitten väärässä ja sen olen luvannut jo ennen kuin yhtään viestiä kirjoitin ,
Jos Danielin unet tulkinta osoittautuu virheelliseksi en koskaan tule esittämään muuta tulkintaa Danielin kirjasta.
( Jos jokin vuosiluku heittää tai jokin nimi on väärä , koska minäkin ne olen kaikkialta historiasta joutunut etsimään ja tein sen ennen kuin tätä nettiä oli olemassakaan ja vieläkin niitä kaikkia ei edes löydä nettihauilla .Sellaiset ovat vain harmittavia puutteita )
Ihmettelen vain miksi ei kukaan kommentoi ?
Ja toistakin ihmettelen miksi nyt ja ennenkin keskustelupalstoilta poistetaan kirjoituksia jatkuvasti , -
Onkohan palstasiivoojille tarjottu urakkapalkkaa ja sen vuoksi poistavat kirjoituksia sumeilematta ?
Vai onko sinne päässyt ahtaan katsantokannan tulkitsijoita jotka eivät eroita uskontoharhaa todellisuudest?
Taitaa se olla niin ,että Danielin kirjan historiallisen sanoman ymmärtäminen ei ole monenkaan ihmisen tiedossa -.
Kun tuolla Pappiseminaareissakin opetetaan vielä mitä sattuu ja nekin jotka jotain tietävät eivä sitä halua kertoa ja sellaisen kuin Suomen Raamattu opiston kin sanoma on vanhan valhen toistoa.
Joten kehoitankin tutkimaan esittämäni Danielin unet tulkinnan pohjalta asia.