Rippisalaisuus?

Mitä on RIPPISALAISUUS? Missä RAAMATUSSA puhutaan
RIPPISALAISUUDESTA?

Jeesus sanoo:"Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattua muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki"

"Ei kukaan joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane vuoteen alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon. Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon."

Siis on hienon hieno valheen herran tuoma asia:
"RIPPISALAISUUS"

Ei ole Jumalan omilla MITÄÄN SALATTAVAA KAIKKI,
KAIKKI ON AVOINTA JA PALJASTETTUA.

Saatana on joka laittaa omansa LYMYÄMÄÄN.

SIIS JUMALAN OMAT OVAT VALON LAPSIA.

SAATANAN OMAT OVAT PIMEYDEN LAPSIA JA SIKSI
VALO ON HEILLE MYRKKYÄ HE EIVÄT VOI SITÄ KESTÄÄ.

Siis HERÄÄ JO TULE PIMEYDESTÄ VALKEUTEEN, SAATANAN
VALLASTA JUMALAN TYKÖ NIIN KRISTUS SINUAKIN VOISI
VALAISTA.

Siis niin kauan kuin ihminen pimeydessä vaeltaa
hän kaihtaa valoa.

Joten pimeyden ja valkeuden lapset ovat tunnistettavissa.

Näin se on yksinkertaisesti.

Ja tässä seuraavassa Raamatun Totuudessa on
se Totuus miten pimeyden lapset eivät voi
ymmärtää valkeuden lasten sanomaa:
"Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, 7. vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, 8. sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet - 9. vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." 10. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. 11. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. 12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. 16. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli."
431339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Liminka 3.9.2007

Raikas ilma, kaunis luonto, ja rauha joka luonnossa on jonka jokainen siellä vaeltaja sisäistää, ne ovat osa luomistyötä jonka Luoja meille rakkaudessaan tarjoaa. Jokaiselle nykyihmiselle, luonnon tarjoama rauha on kuin vesilähde janoiselle, tai katettu pöytä nälkiintyeelle. Halusimme me sitä tai emme, me olemme osa Luojaa ja Luoja on osa meitä. Jotta oppisimme kunnioittamaan ja rakastamaan kaikkea mitä meidän ulkopuolellamme on, ja elämään niillä ehdoin mitkä Luoja on meille asettanut, meidän täytyy oppia tuntemaan Luoja joka on meissä jokaisessa.

Riippumatta siitä puhummeko luonnon tai läheisen rakastamisesta ja kunnioittamisesta, ne kumpuavat jokaisen ihmisen sisimmästä. Sen laatu tulee ilmi kaikessa mitä sanomme ja kaikessa mitä teemme. Lapsen mielenterveys ja rakkauden syvyys rakentuu ulkoapäin tulevista opeista, jotka etupäässä vanhemmat antavat lapselleen ennen kouluikää, ja nykyään myös oppeihin jotka kaikki perheen ulkopuoliset opettajat antavat.

Olen ollut lähemmäs 20 kertaa pidemmällä erävaelluksella ja tiedän tarkalleen mitä Luoja vaatii minulta. Jokainen puute joka minussa on, tai jokainen puute joka varusteissani on, jokainen niistä lisää eksymis- ja loukkaantumisvaaraa. Mitä huonommin on vaellusta varten varustautunut, ja mitä enemmän puutteita on, ja minkälaisia ne puutteet ovat, sen mukaan määräytyy kaikkien vaeltjien kohtalo. Luoja ei vaeltajaa tuomitse, vaan vaeltaja tuomitsemme itsensä sanojensa ja tekojensa mukaan. Jos vaeltaja seuraa sokeaa johtajaa, molemmat tippuvat samaan kuoppaan.

Koulu järjesti noin viikon kestävän vaelluksen Pohjolan vaativassa maastossa ja ilmastossa johon lapsemme koulun mukaan oli pakko osallistua. Lapsemme kiletäytyi vaelluksesta viitaten puutteelliseen varustukseeen. Järjestäjän mukaan tennareilla pärjää noin viikon kestävästä 100 k.m. pitkästä vaelluksesta. Jos ei osallistu vaellukseen, saa hylätty -arvosanan. Ainut koulun hyväksmä syy miksi lapsi ei osallistu vaellukseen, on terveydellinen syy, ja siihen koulu vaatii lääkärintodistuksen. Meillä ei ole varaa investoida 1000-1300 euroa varusteisiin jotka koulun järjestämä vaellus Pohjolan maastossa vaatii.

Terveydellinen syy on itsestään selvä; Ilman kunnon varusteita Pohjolan vaativassa maastossa ja ilmastossa, tulos on fyysisen vamman, psyykkisen vamman, eksymisen ja kuoleman välimaastossa. Tietoisuus ei vaikuta pelkästään lapsen psyykkeeseen, vaan myös lapsen vanhempien psyykkeeseen. Painostus jolle koulun järjestämä vaellus rakentuu, on jos sinänsä terveydellinen syy kieltäytyä; "Riippumatta siitä onko kunnon varusteita tai ei, jos et osallistu, saat hyljätty arvosanan". Riipuen siitä minkä valinnan vanhemmat tekevät, niistä sanoista kehittyy jännitteitä lapsen ja vanhempien välille joita normaalisti ei ole.

Me päätimme että me emmeme hylkää lastamme, vaan otamme opettajan hyljätty -arvosanan. Me otamma sen yhdessä ja jaamme sen, koska kaikki mitä lapselle sanotaan, tai mitä lapselle tehdään, on sanottu ja tehty meille ja meidän kaikkien kautta Luojalle. Koska parempi on olla opettajan hylkäämä, kuin että olla Luojan hylkäämä. Se on niin sanottu; "Loppujen lopuksi jokainen saa palkkansa sanojensa ja tekojensa mukaan".

Samalla tavalla kuin jokaisen vaeltajan täytyy olla oikein varustautunut matkan mahdollisia koettelemuksia vasten, täytyy meidän olla varustautunetia kaikkia vääriä oppeja vasten jotka loukkaavat meitä joko ruumiillisesti tai mielellisesti. Lapsen saama arvosana ei näytä pelkästään lapsen tasoa ja se ei aina perustu totuuteen. Lapsen saama arvosana näyttää myös opettajan ja koulun opetuksen tason. Koulun homeongelmat aiheuttaa pahoinvointia ja poissaoloja. Home ei ole lapsen korvien välissä, vaan se tulee ulkoapäin ja tekee sairaaksi. Arvosanoissa näkyy koulussa olevan homeen vaikutus, mutta homeesta arvosanoissa ei mainita. Samalla tavalla, ei nyky-yhteiskunnassa näkyvä synti ole nykyisistä elävistä, vaan sen kaiken takana on ulkopuolinen, joka väkivallalla ja terrorilla ja valhein pakotti esivanhempamme hyväksymään että olemme kuin he; syntisiä ja perisyntisä. Me emme ole. koska Me ja He ei ole ikinä sama.

Matti E Simonaho

Äänestä

" Siis HERÄÄ JO TULE PIMEYDESTÄ VALKEUTEEN, SAATANAN VALLASTA JUMALAN TYKÖ NIIN [ KRISTUS ]SINUAKIN VOISI VALAISTA. "

4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

Kaikenlaisten kuvien palvominen on kielletty. Saatanan Synagoogan ja sen opit tunnistaa siitä että se esittää kuvia Sielujen Valtakunnasta jotka ovat Jumalan ja Sielujen Valtakunnan Lain mukaan kiellettyjä. Laki koskee myös ristityn Isan (Jesus) kuvaa ja ristiä. Vain Saatanan Synagooga ja piru itse esittää ristiä ja Jeesusta Kristuksena: Ristittynä.

Matteus 24

A. Hän ei ollut kristus kun hän syntyi.
I. Hän oli kristus kun hän oli ristillä.
O. Hän ei ole kristus ristimisen jälkeen koska hän nousi ylös.

Pyhän kaavan mukaan kaikki pitää esittää ajallisesti oikein. Koskaan ei saa esittää harhaanjohtavia sanoja jotka ei ole ajallisesti oikein. Jos niin tekee, kaikki kuulee heti että on harhaanjohtaja ja valehtelija. Pirulta puuttuu ajajn taju; Isa (Jesus) ei ollut kristus kun hän syntyi. Hän oli kristitty vain silloin kun hän oli ristillä. Hän ei ole kristus (ristitty) koska hän nousi ylös ja istuu Luojan oikealla puolella.

4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: " Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. "
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: " Minä olen Kristus ", ja he eksyttävät monta.

Kiinnitä huomio paksunnettuihin osiin jotka koskee Jeesus -nimeä. "Minun", "minun nimessäni" ja "Minä" viittaa Jeesus -nimeen. Kyse ei ole esiintymisestä hänenä, vaan kyseessä on että esittää hänet Kristuksena. Eksyttäjän tunnistaa esimerkiksi sanonnasta "Jeesuksen Kristuksen nimeen". Ja kun otamme huomioon historian kokonaisuudessaan, monta on tullut hänen nimeen, esittänyt häntä kristuksena ja rikkonut IO Käskyä.

23 Jos silloin joku sanoo teille: " Katso, täällä on Kristus ", tahi: " Tuolla ", niin älkää uskoko.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. (katso 4 ja 5)
26 Sentähden, jos teille sanotaan: " Katso, hän on erämaassa ", niin älkää menkö sinne, tahi:
" Katso, hän on kammiossa ", niin älkää uskoko.

Kristus -titteliä/sanaa käyttävä on harhaanjohtaja. Piru osoittaa aina sinne missä Hän ei ole. Hän ei ole veistoksessa tai puisella ristillä. Hän ei ole sydämessä, hengessä eikä taivaalla. Hän ei ole erämaassa, esimerkiksi puussa tai kalliossa joka on kasvanut ihmishahmon muotoiseksi. Hän ei ole kammiossa " Jeesuksen ja Marian haudassa " viitaten The Lost Tomb of Jesus -televisiodokumenttiin (James Cameron, Discovery-Channel 4.3.2007). Hän ei ole rakennuksissa eikä niiden seinillä. Piru viittoilee ainaa sinne missä hän ei ole tai kaikkeen sellaiseen minkä se voi jossain mielessä viedä. Se voi viedä esimerkiksi hengen, sydämen, lihan, veren ja mielen mutta sielua se ei voi viedä. Hän ei ole missään kuolleessa vaan elävässä: Sielussa.

Ilmestyskirja 13

12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

ISA (Jeesus) on hän jolla oli miekanhaava ja joka virkosi. Peto pakottaa ihmiset tekemään ja kumartamaan kuvaa jossa Jeesus on ristillä. Että kuva Jeesuksesta ristillä on pedon kuva johtuu siitä että kuva on pedosta: pedon tekemä. Pappi joka pukeutuu kaapuun jossa on ristin kuva, on pedon kuva jossa on henki. Heidän käskystä kaikki jotka eivät kääntyneet kristinuskoon tapettiin. Kaikki kuollut merkitään ristillä. Kun sen opin mukaan kastaa lapsen, se ottaa lapsen vanhemmilta, se piirtää pedon merkin lapsen otsaan, antaa lapsen vanhemille ja antaa vanhemmille todistuksen jossa on pedon merkki, pedon nimi ja pedon yhteystiedot joissa on sen numero.

Veren ja lihan syönti: Matteus 15

10 Ja hän kutsui kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa ja ymmärtäkää.
11 Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
12 Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?"
13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."
15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus".
16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
18 Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
20 Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."

Mitä suustasi tulee ulos se pitää punnita tarkkaan, nimenomaan kun puhumme Sielullisista asioista ja opeista, koska kaikki mitä sanot pitää ruokkia kuulijoiden Sieluja. Se mitä sanot pitää perustua Sieluun eikä Sydämeen/Mieleen. Isan (Jesus) mukaan mitä suuhusi laitat ei ole tärkeää koska se tulee aikanaan ulos ulosteena. Hänen veren juonti ja lihan syönti on pahempia herjoja mitä on, koska sinä päivänä kun juot hänen verta ja syöt hänen lihaa, et synny uudelleen Jeesuksessa kristuksessa, vaan tulos on uloste. Sinä olet kieltänyt hänet ja kaiken sen mitä häneen voi liittää ja ainut mihin olet syntynyt uudelleen, on uloste.

http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=profeetat

Äänestä

Jospa aloitat itsestäsi, toverisi puolustaja. Olemme pelkkinä korvina.

Ihan oikeasti Raamattu opettaa rippisalaisuudesta näin, jotta tässäkin tulisi esille se, että Jumalassa ON Rakkaus ja Armo:

"Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyksiin."

Äänestä
  • Aloittaja

    että se henki joka sinussa on ei OLE JUMALAN HENKI.

    Ja siksi et siis voi ymmärtää sitä mikä JUMALASTA ON.

    Et edes sitä JUMALA ON VALKEUS JA HÄNEN LAPSENSA OVAT VALKEUDEN LAPSIA joilla ei mitään salattavaa
    ole.

    Ei ole mitään salattavaa siis VALKEUDEN LAPSILLA.

    Näin sinäkin vain itse itsesi paljastat ja
    tuomitset kun VALKEUTTA vastaan olet.

    Siinäpä se JUURI ONKIN KUN JEESUS ON SAANUT
    KAIKESTA PUHDISTAA EI OLE ENÄÄ MITÄÄN SALATTAVAA.

    ETTÄ VOIN SANOA KAIKKI ON AVOINTA JA PALJASTETTUA
    NIIN ETTÄ VAIKKA NAOMIKIN VOI TUODA ESIIN MITÄ
    OLEN HÄNEN KANSSAAN KIRJOITTANUT EI OLE NIISSÄ
    PIMEYTTÄ JOKA EI JUMALAN VALOA KESTÄ.

    Näin on yksinkertainen JUMALAN TOTUUS.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Luulen että lakituvassa tavataan.

       Enpä voi sille mitään että se henki joka minussa on ei OLE JUMALAN HENKI.kirjoittanut;ArmiK

    Ja siksi en siis voi ymmärtää sitä mikä JUMALASTA ON.

    kirjoittanut;ArmiK

    Enpä voi sille mitään että se henki joka minussa on ei OLE JUMALAN HENKI.

    Ja siksi en siis voi ymmärtää sitä mikä JUMALASTA ON.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuvassa tavataan. kirjoitti:

    Luulen että lakituvassa tavataan.

    se on lihan käsivarteen nojaamista.

    Ne jotka Jumalan omia ovat he kääntyvät kaikessa
    vain Jumalan puoleen.

    Tämä on Totuus jonka sokeankin pitäisi jo ymmärtää.

    Äänestä

  • tuvassa tavataan. kirjoitti:

    Luulen että lakituvassa tavataan.

    Minä en ole kirjoittanut ylläolevaa viestiä, enkä muitakaan tämän ketjun viestejä lukuunottamatta yhtä "todé" -nikillä kirjoittamani suoraan Armin avaukseen kirjoittamani viestiä otsikolla "No justiinsa!".
    En ole siis ole palstan älyttömyydestä huolimatta matkalla raastupaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vielä kysyä, kuka sinulle on valehdellut tuon esilleottamasi Raamatun sanoman olevan viitaus johonkin "rippisalaisuuteen"?

    Sillä se ei ole JUMALAN TOTUUS.

    Vaan niin on JEESUKSEN OMILLA EI OLE MITÄÄN SALATTAVAA kaikki on avointa ja paljastettua.

    "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa."

    Äänestä

Pitää salaisuuksia salassa .se on liian raskas taakka ,ei sellaista voi ihmiseltä edes vaatia ,ei varsinkaan silloin jos salaisuuteen liitty jotai negatiivista ,on pakko kertoa jollekin ,koska asia polttaa ihmisen sisintä ,kun on kertonut ,se helpottaa.Itse en koskaan halua kuulla mitään salaisuuksia ,sanonkin aina ;"älä kerro minulle jos asiasi on salaisuus".Jokaisella joka yrittää toista käännyttää omaan uskoonsa on motiivina oma pelastus ,ei kiinnosta toisen kohta.Ihminen luulee ,että Jumala pitää kirjaa siitä kuinka monta minä olen uskoon johdattanut ja näin taivaspaikka on varmistettu.

Äänestä
  • Aloittaja

    sinulla on?

    Ei ihmisellä joka on Jumalan valkeuteen tullut
    ole enää mitään salattavaa.

    Voitko ymmärtää ei ole siis valkeuden lapsella
    salattavaa.

    Pimeyden lapsilla on sillä he eivät kykene valkeuteen tulemaan kun heidän herransa ei valoa
    kestä.

    Äänestä

Käskeekö Jumala juoruta luottamukselliset asiat pitkin maailmaa? Kyllä terve järki sanoo, että jos joku uskoutuu toiselle heikkona hetkenään, on se luottamus säilytettävä. Tosiasia on sekin, että lahkot käyttävät uskoutumisia kiristääkseen hädänalaisia. Se on sikamaista ja petollista touhua. Juuri se on toimintaa saatanan nimessä. Jos et tätä ymmärrä ja myönnä, olet aivan ulkona asioista. Kunhan vaahtoat ja HUUDAT.

Äänestä
  • Aloittaja

    ei ole mitään salattavaa se on niin.

    Mutta en sano että on tarkoituksen mukaista vaahdota
    toisten asioista, mutta silloin kun Jumala senkin tehtävän antaa, että on Totuus jostakin asiasta
    tuotava julki niin sekin ikävä asia on tehtävä.

    Tämä on juuri sitä, että silloin kun Jumala kehoittaa asioita paljastamaan niin silloin ei
    voikkaan ajatella (NIINKUIN EI KOSKAAN) sen mukaan
    mikä ihmisen on.

    Sinäkin toit esille vain sitä mikä ihmisen on
    ja tiedät mitä Jeesus tänäkin päivänä kaltaisillesi sanoo, aivan niinkuin Pietarille.
    Ja miksi sanoo:SIKSI ETTÄ IHMINEN HAVAHTUISI
    ja TEKISI PARANNUKSEN.

    Äänestä

  • Se jeesus,
    Kirjoittanut: TeuvoSuni 3.9.2007 klo 18.01

    jonka käsivarsillesi sinä nyt olet heittäytynyt rakkauslauluja
    laulamaan ei ole Jumalan Poika, vaan Saatanan poika, Antijeesus.

    Oikea Jeesus ei todella tahdo, että yksikään nuori enää tietämättään
    spiritismin ja muun Hengen herjaamisen takia joutuisi
    sille tielle, jonka sinä nyt olet omaksi tieksesi valinnut.

    Sinä tiedät minun elämäni kuviot hyvin tarkoin. Tiedät senkin,
    miten lähes 10 vuotta sitten lähes kuoleman partaalle
    saakka taistelin Jumalan minulle antamaa tehtävää vastaan,
    johon kuului myöskin se, mitä tänä aamuna minun oli tänne pakko kirjoittaa:

    "Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut
    vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä
    hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä
    tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.

    Mutta jos sinä varoitat jumalatonta eikä hän silti luovu jumalattomuudestaan,
    ei käänny pahoilta teiltään, hän kyllä kuolee syntiensä tähden,
    mutta sinä pelastat elämäsi."

    Meillä on runsas kirjeenvaihto, ja saat olla varma, että kaikki
    muut viestisi pysyvät piilossa, mutta tämä oli pakko tänne tuoda.

    Pallo on nyt sinulla, Naomi. Pystytkö enää näkemään oman sydämesi
    saastaisen tilan ja todella hädässäsi huutamaan häntä, joka yksin voi
    vielä sinut tuosta saastasta ylös nostaa. Siihen ei yhdenkään ihmisen
    apu eikä kädet auta?

    Äänestä

Sinulta puuttuu toisen ihmisen kunnioitus ja sen mukana kaikki.

>>>Siis HERÄÄ JO TULE PIMEYDESTÄ VALKEUTEEN, SAATANAN
VALLASTA JUMALAN TYKÖ NIIN KRISTUS SINUAKIN VOISI
VALAISTA.

Äänestä

Room 3:13
"Heidän kurkkunsa on avoin hauta.
KIELELLÄNSÄ HE PETTÄVÄT.
Kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla.
Heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta."

Äänestä

Armille on tähän tullut toistakymmentä vastausta. "Pyhä henki" on sensuroinut ne pois. :))

Äänestä
  • Aloittaja

    Pyhä Henki sasikin sinuakin johdattaa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Pyhä Henki sasikin sinuakin johdattaa.

    kun Pyhä Henki puhuu ihmiselle ja johdattaa häntä. Keskustellaan siitä miten Pyhä Henki sinulle puhuu ja miten Hän johdattaa sinua. Minua kiinnostaa kuulla sinun tarinasi.

    Äänestä

  • Ystäväs kirjoitti:

    kun Pyhä Henki puhuu ihmiselle ja johdattaa häntä. Keskustellaan siitä miten Pyhä Henki sinulle puhuu ja miten Hän johdattaa sinua. Minua kiinnostaa kuulla sinun tarinasi.

    Varo !!!!!

    Sille kuiskii saatana,

    Sillä Jeesus on lähtenyt valtaistuimeltaan ja tilalle on tullut saatana.

    Mutta jos sinunkin täytyy mennä kadotukseen,
    siitä vaan seuraa saatanaa.

    Äänestä

Teuvo ja Kari-Henrik tuotte totuuden hengen sanaa.

Mutta tämä Teuvon ja Kari-Henrikin viimeaikainen toisten kirjoittamien sähköpostien paljastami-nen - ihan huolimatta siitä mitä ovat niissä puhuneet, vaikka sitten uskostaan Gontzillaan - on väärin. Ja sinä, Armi, puolustat tällaista luottamuksellisten tietojen levittämistä, siis olet valmis tekemään myös niin - Totuuden nimessä.

Sanon suoraan. Tuollainen toiminta on väärin.

Äläkä kiirehdi vastaamaan. Tiedän vastauksesi: olen lipsahtanut valhearmon piiriin, Saatanan omaksi pimeyden valtaan.

Olen äimän käkenä tästä paljastusteologiasta.

Minä luulin, että valoon tuleminen tarkoittaa uskovaa itseään. Että, huom!, hän itse paljastaa elämänsä. Mutta se onkin siis niin, että uskon veljille on annettu tällainen tehtävä: nousta kaupungin torilla kailottaan uskonveljen luottamuksellisella kertomia asioita.

Sitten minä vielä luulin, että tuo lampun jalkaan laittaminen tarkoittaa uskon esille tuomista, niin että se loistaa ihmisille. En tiennyt, että uskovan tulee kavuta katon päälle julistamaan kansalle märkiä uniaan, tai uskon veljensä hairahduksia.

En muista Raamatussa Jeesuksen paljastaneen opetuslapsien luottamuksellsia omistautumisia. Enkä Paavalinkaan. Ilemeisesti heillekin joku omistautui.

Ja muuten, miksi palstalaisten tulee olla tilivelvollisia tekemisistään sinulle, Teuvolle tai Kari-Henrikille. Eikö ihmisen pidä olla tilivelvollinen tekemisistään yksin Jumalalle Jeesuksen kautta, ilman mitään välimiehiä. Käsittääkseni Jumala Golgatalla, niinkuin Teuvo sanoo oikein, potki muut välimiehet pellolle.

Nyt sait Armi oikein perustellun syyn kutsua minua Saatanan omaksi ja pimeyden lapseksi. Eihän tällainen mielipide, joka vaatii sähköpostiviestien ykstyisinä pitämistä, voi olla Pyhästä hengestä.

Voit nyt sanoa, että olit oikeassa, olen valhearmon sokaisemana uskonut johonkin ihmisopin luottamuksellisuuteen

Ja Armi, sinä joka Jumalan omana vaadit ihmisiä paljastamaan itsensä netissä, aloita itsestäsi. Tule valoon!

Äänestä
  • siis voi ja elää hyvin sinussa Kari, vaikka aiemmin sanoit ettei sellaista kuin"sunilaisuus" ole olemassa.Kaiken huipuksi väität että Jeesuksen anteeksianto Naomille on hyökkäys sinua ja sunilaisuutta vastaan.

    >>Asiahan on näin: Naomi sanoo kiertäen, että hänen syntinsä oli sunilaisuus. Muuta syntiä hänessä ei ilmeisesti ollut. Ja kun hän tästä sanoo anteeksiannon Jeesukselta saaneen, tämä Jeesuksen anteeksianto panee hyökkäämään minuakin, hänelle melko tuntematonta ihmistä vastaan. En minä tiedä rikkoneeni Naomia vastaan.

    Äänestä

  • Toisten luottamuksella kirjoittamien sähköpostiviestien julkaiseminen ilman toisen lupaa on väärin.

    Saatan muistaa väärin, mutta eikö Tapion joku sähköposti julkistettu. Anteeksi jos muistan väärin. Mutta Naomin ainakin julkaistiin teuvon toimesta.

    En todellakaan pilkannut. Ärsyynnyin. Olen lukenut Raamatun läpi, juuri siksi olen äimistynyt.

    Kyllähän teidän Naomilta - mitä kuuluu - tivaamisenne on lievästi sanottuna tilivelvollisuuden vaatimista. Miksi sinä tivaat asioita Naomilta, ikäänkuin hän olisi tehnyt väärin sinua kohtaan, jos hän sanoo "sunilaisuuden" synnikseen, ethän sinä kuulu mihinkään sunilaisuuteen.

    En ehdi enenmpää... pitää mennä töihin

    En pelkää...ärsyttää vaan. Ja jos ärsyttää, sanon se suoraan. En ole sokeutumassa, sanon vaan niinkuin tuntuu. Sanon sinulle , Armille ja teuvolle ja muille, jos siltä tuntuu.

    Sinäkin harrastat näköjään samaa ylitulkintaa kuin Armi. "Jos et tykkää ruususta, niin sinun on pakko tykätä tulppaanista."

    Äänestä

  • Aloittaja

    ensinnäkin olisit voinut tunnustaa minulle itselleni suoraan, että olet loukkaantunut sanomaani.

    Huomaatko itse mitä olet esille tuonut "luottamuksellisesta" viestien vaihdoistamme.
    Miten usein tuotkaan sen esille?

    En sano pahalla, mutta pahalta tuntuu.

    Minun on tyytyminen tähän, en saa kenellekään uskoa
    annettua, en voi ketään ihmistä saada uskomaan
    JUMALAN TOTUUTTA.

    Mutta muuta en voi kuin tuoda sitä Totuutta jonka
    Jumala itse kauttani tahtoo tuoda.
    Että niin on kuulkoot tai olkoot kuulematta.

    Tietäen kuitenkin tämänkin JUMALAN TOTUUDEN OLEVAN
    OIKEAN JA TOIMIVAN SIIS, KUN JEESUS SANOO:
    "Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,"

    Tiedän siis mitä merkitsee se kun ihminen JUMALAN
    OMAA VASTAAN ON VÄHIMMÄSSÄKÄÄN MÄÄRIN se johtaa
    pois oikealta tieltä.
    JA se ei ole ihmisen säätämys vaan Jumalan.

    Jumala on TARKKA omista sanoistaan ne ovat niin ja
    AAMEN.

    Siksi ei ole yhdentekevää mitä ihminen itse alkaa
    ajatella, mitä itse ajattelee mihin ajatuksensa
    kiinnittää.

    Sinä jarikalevi tiedät mitä Jeesus tänäkin päivänä
    sanoo niille jotka ajattelevat sitä mikä ihmisten
    on eikä sitä mikä Jumalan on.

    Vai tiedätkö?

    Jos tiedät niin tiedätkö mitä se tarkoittaa?

    Mitä tulee Teuvoon ja Kariin niin se, että meillä on sama USKON HENKI, JUMALAN TOTUUDEN HENKI
    JOHDATTAJANA, niin se HENKI ON todella TOTUUDEN
    HENKI se ei vilppiä ja valhetta siedä.
    Ja kaikki joita tämä Totuuden Henki johdattaa
    niin sen on kukinenkin meistä tuotava julki
    mitä on JULKI TUOTAVA.
    Ja me emme kukaan voi sanoa toisillemme mitä
    sanoman tulee tai mitä ei sanoa tule, vaan
    Jumalan edessä tiedämme mikä oikein on.

    Jumala varjelee sanamme, ajatuksemme ja tekomme
    kun HÄNESSÄ OLEMME.

    Mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat
    ihmisen mieleeen sillä sitä ne eivät silloin
    totisesti ole kun vastaanottaja on viritetty
    aivan muun hengen kuin Pyhän Hengen mukaan.

    Siis voitko ymmärtää?

    Sinä olet mieltynyt ajattelemaan sitä mikä ihmisten on etkä sitä mikä JUMALAN ON.

    Sinä et näe Jumalan näkökannalta MITÄ NAOMI
    VALHEILLAAN SAA AIKAAN.

    Että näin se valitettavasti on.

    Enkä tätä sanonut vihassa vaan rakkaudessa TOTUUTEEN johon sinunkin olisin suonut kallistuvan.

    Vielä mitä tarkoitat:"Tule valoon?"

    Sörenkin on jo ulottumattomissasi
    Kenkuttaako?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitos Herralle kirjoitti:

    Sörenkin on jo ulottumattomissasi
    Kenkuttaako?

    kauttasi ivaa. Ei muuta.

    Äänestä

  • >>KAIKESSA näissä keskusteluissa on kysymys, onko ihminen lähellä Jumalaa, ovatko ajatukset ja kirjoitukset Jumalasta vai ihmisestä? Vai onko ihminen jo Jumalan äänen ulottumattomissa?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    ensinnäkin olisit voinut tunnustaa minulle itselleni suoraan, että olet loukkaantunut sanomaani.

    Huomaatko itse mitä olet esille tuonut "luottamuksellisesta" viestien vaihdoistamme.
    Miten usein tuotkaan sen esille?

    En sano pahalla, mutta pahalta tuntuu.

    Minun on tyytyminen tähän, en saa kenellekään uskoa
    annettua, en voi ketään ihmistä saada uskomaan
    JUMALAN TOTUUTTA.

    Mutta muuta en voi kuin tuoda sitä Totuutta jonka
    Jumala itse kauttani tahtoo tuoda.
    Että niin on kuulkoot tai olkoot kuulematta.

    Tietäen kuitenkin tämänkin JUMALAN TOTUUDEN OLEVAN
    OIKEAN JA TOIMIVAN SIIS, KUN JEESUS SANOO:
    "Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,"

    Tiedän siis mitä merkitsee se kun ihminen JUMALAN
    OMAA VASTAAN ON VÄHIMMÄSSÄKÄÄN MÄÄRIN se johtaa
    pois oikealta tieltä.
    JA se ei ole ihmisen säätämys vaan Jumalan.

    Jumala on TARKKA omista sanoistaan ne ovat niin ja
    AAMEN.

    Siksi ei ole yhdentekevää mitä ihminen itse alkaa
    ajatella, mitä itse ajattelee mihin ajatuksensa
    kiinnittää.

    Sinä jarikalevi tiedät mitä Jeesus tänäkin päivänä
    sanoo niille jotka ajattelevat sitä mikä ihmisten
    on eikä sitä mikä Jumalan on.

    Vai tiedätkö?

    Jos tiedät niin tiedätkö mitä se tarkoittaa?

    Mitä tulee Teuvoon ja Kariin niin se, että meillä on sama USKON HENKI, JUMALAN TOTUUDEN HENKI
    JOHDATTAJANA, niin se HENKI ON todella TOTUUDEN
    HENKI se ei vilppiä ja valhetta siedä.
    Ja kaikki joita tämä Totuuden Henki johdattaa
    niin sen on kukinenkin meistä tuotava julki
    mitä on JULKI TUOTAVA.
    Ja me emme kukaan voi sanoa toisillemme mitä
    sanoman tulee tai mitä ei sanoa tule, vaan
    Jumalan edessä tiedämme mikä oikein on.

    Jumala varjelee sanamme, ajatuksemme ja tekomme
    kun HÄNESSÄ OLEMME.

    Mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat
    ihmisen mieleeen sillä sitä ne eivät silloin
    totisesti ole kun vastaanottaja on viritetty
    aivan muun hengen kuin Pyhän Hengen mukaan.

    Siis voitko ymmärtää?

    Sinä olet mieltynyt ajattelemaan sitä mikä ihmisten on etkä sitä mikä JUMALAN ON.

    Sinä et näe Jumalan näkökannalta MITÄ NAOMI
    VALHEILLAAN SAA AIKAAN.

    Että näin se valitettavasti on.

    Enkä tätä sanonut vihassa vaan rakkaudessa TOTUUTEEN johon sinunkin olisin suonut kallistuvan.

    Vielä mitä tarkoitat:"Tule valoon?"

    sähköpostiviestittelyämme. Se on todella ollut vahinko, jos näin on käynyt. En varmasti ole tuonut suoria lainauksia meidän viesteistämme tänne, enkä tuo. Olen yleisellä tasolla sanonut, miten sinä luokittelet minut valhearmon joukkoihin heppoisin perustein ja ylitulkitset minua. Pyydän todella anteeksi, jos olet kokenut sen viestienvaihtomme paljastamisena.

    Minä tarkoitan toisen sanatarkasti lainattujen viestien tuomista ilman lupaa tänne palstalle. Se on väärin: teki sen sitten Jumalan oma tai joku muu.

    Jos tämä, että pidän vääränä toisen sähköpostiviestin luvatonta julkaisemista, vie minut pois Jumalan tieltä, niin sitten niin käy. Minä kuuntelen sydäntäni, joka sanoo, tämä on väärin.

    Miksi te ette luota tuomaanne Totuuden sanaan, kyllä se tuoksuaa niiden sydämeen, jonne sen on tarkoitus tuoksuta. Ainakin minulle se tuoksuaa voimakkaana. Mutta nämä valoontulemiskampanjat, ne taas saavat minun kääntämään sydämeni pois.

    Ja taas kerran. En ole loukkaantunut sanomaasi. Itseasiassa viime aikoina sinun pääsanomasi: kaikkien ihmisoppien karttamisesta ja yksin Jumalan puoleen kääntymisestä on ollut tärkeä osa etsintääni. En vain pidä siitä, että sinä teet omia tulkintoja minusta ja uskostani ja tuot ne julki ehdottomana totuutena. Ja minä korjaan ne, jatkossakin.

    Jos olen sinun mielstäsi paljastanut sähköpostiviestittelyämme. Se on todella ollut vahinko, jos näin on käynyt. En varmasti ole tuonut suoria lainauksia meidän viesteistämme tänne, enkä tuo. Olen muistaakseni yleisellä tasolla sanonut, miten sinä luokittelet minut valhearmon joukkoihin heppoisin perustein ja ylitulkitset minua. Pyydän todella anteeksi, jos olet kokenut sen viestienvaihtomme paljastamisena.

    Minä tarkoitan toisen sanatarkkojen viestien tuomista ilman lupaa tänne palstalle. Se on väärin: teki sen sitten Jumalan oma tai joku muu.

  • jarikalevi kirjoitti:

    jostain syystä eilen lähettämäni viestit eivät lähteneet, ja siksi yritin kaksi kertaa. Onko muila ongelmia lähettämisen kanssa? Mistä johtuu?

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    sähköpostiviestittelyämme. Se on todella ollut vahinko, jos näin on käynyt. En varmasti ole tuonut suoria lainauksia meidän viesteistämme tänne, enkä tuo. Olen yleisellä tasolla sanonut, miten sinä luokittelet minut valhearmon joukkoihin heppoisin perustein ja ylitulkitset minua. Pyydän todella anteeksi, jos olet kokenut sen viestienvaihtomme paljastamisena.

    Minä tarkoitan toisen sanatarkasti lainattujen viestien tuomista ilman lupaa tänne palstalle. Se on väärin: teki sen sitten Jumalan oma tai joku muu.

    Jos tämä, että pidän vääränä toisen sähköpostiviestin luvatonta julkaisemista, vie minut pois Jumalan tieltä, niin sitten niin käy. Minä kuuntelen sydäntäni, joka sanoo, tämä on väärin.

    Miksi te ette luota tuomaanne Totuuden sanaan, kyllä se tuoksuaa niiden sydämeen, jonne sen on tarkoitus tuoksuta. Ainakin minulle se tuoksuaa voimakkaana. Mutta nämä valoontulemiskampanjat, ne taas saavat minun kääntämään sydämeni pois.

    Ja taas kerran. En ole loukkaantunut sanomaasi. Itseasiassa viime aikoina sinun pääsanomasi: kaikkien ihmisoppien karttamisesta ja yksin Jumalan puoleen kääntymisestä on ollut tärkeä osa etsintääni. En vain pidä siitä, että sinä teet omia tulkintoja minusta ja uskostani ja tuot ne julki ehdottomana totuutena. Ja minä korjaan ne, jatkossakin.

    "Mutta nämä valoontulemiskampanjat, ne taas saavat minun kääntämään sydämeni pois."

    Mistä ihminen silloin sydämensä kääntää pois,
    jos ei halua valoon eli totuuteen tulla?

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon,
    etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa
    totuutta tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa
    ovat lähtöisin Jumalasta."

    Mikä on sinun sydämesi pohjalla se pahnanpohjimmainen
    synti, jota varjelet siellä kuin kalleinta aarrettasi,
    ja joka estää sinulta pääsyn ahtaasta portista sisälle?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Ristillä on merkitystä ei sinun porteillasi

    Äänestä

  • Aloittaja

    jarikalevi kirjoitti:

    saanut en sitä siksi esille ottanut vaan siksi, että
    näkisit miten tuot esille sellaista jota itse asiassa en ole juuri noin sinulle koskaan sanonutkaan. Olet siis myös tulkinnut sanomaani
    väärin niinkuin sanot minun tekevän.

    Mutta se siitä jospa tulisit ymmärtämään sen mikä
    JUmalasta on. Yksin Häntä etsisit jolloin
    Hänet löydettyäsi saisit tulla tuntemaan TOTUUDEN
    jolloin ei enää olisikaan sinun itsesi pähkäiltävissä mikä on JUMALAN TOTUUS.

    Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Mutta nämä valoontulemiskampanjat, ne taas saavat minun kääntämään sydämeni pois."

    Mistä ihminen silloin sydämensä kääntää pois,
    jos ei halua valoon eli totuuteen tulla?

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon,
    etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa
    totuutta tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa
    ovat lähtöisin Jumalasta."

    Mikä on sinun sydämesi pohjalla se pahnanpohjimmainen
    synti, jota varjelet siellä kuin kalleinta aarrettasi,
    ja joka estää sinulta pääsyn ahtaasta portista sisälle?

    "nämä valoontulemis kampanjat saavat minun kääntämään sydämeni pois".

    Minulle valoontuleminen tarkoittaa sitä, että tulen valoon Jumalan edessä ja niiden edessä joita vastaan olen rikkonut. Mitä hyötyä siitä on, että tulen tänne keskustelupalstalle kertomaan syntejäni tuntemattomille ihmisille. Kyllä voisin ladata tänne täyslaidallisen syntejäni, ja sitten joku toinen voisi pistää paremmaksi. Ja kas, tarvinneeko noita enää Jumalle kertoakaan, kun olen oikein rytinällä tullut valoon Raamattupalstalla. Mitä hyötyä on jollekin keskustelijalle tietää, että jarikalevi on tehnyt sitä ja tätä. He voivat ostaa iltapäivälehden ja taivastelle sieltä ihmisten syntejä.

    Kyllä minä tulen valoon jatkossakin niin, että koitan olla läpinäkyvä ihmisille joiden parissa elän ja vaikutan. Pyydän anteeksi melkein joka päivä läheisiltäni tölvimistäni. Näin koitan olla läpinäkyvä Jumalankin edessä.

    En oikeasti löydä mitään yksittäistä syntiä, mistä Jumala olisi ottanut minut kiinni. Ainakaan Hän ei ole niitä osoittanut. Mutta tietyistä yleisellä tasolla koko elämääni vaikuttaneista synneistä Jumala on ottanut minut kyllä kiinni niin, että tuntuu kuin olisi pesäpallomaillan lyöty takaraivoon. Eiköhän se riitä.

    Jos en ole vielä ahdasta porttia läpäissyt, syntynyt uuderstaan, en tiedä miksi. Mutta minulle riittä, että sen tietää Jumala.

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    jostain syystä eilen lähettämäni viestit eivät lähteneet, ja siksi yritin kaksi kertaa. Onko muila ongelmia lähettämisen kanssa? Mistä johtuu?

    Juuh on tämä takkuillut jo useamman illan..lähettään viestin niin sitä et näe vasta kun seuraavana päivänä.

    Äänestä

  • varmaan kaikilla kirjoitti:

    Juuh on tämä takkuillut jo useamman illan..lähettään viestin niin sitä et näe vasta kun seuraavana päivänä.

    ..saatana välistä. Kysy Teuvolta tai Armilta jos et usko. Saatat samalla kuulla olevasi porttokirkon kätyri. :D

    Äänestä

  • Mr Suni kirjoitti:

    Ristillä on merkitystä ei sinun porteillasi

    porttokirkkojen ristejä, patsaita, kuvia ja kuolleiden ristejä
    hautasumaalla, eivätkä ne minulle mitään antaneet,
    kunnes Jumala
    näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, ja sitten alkoi
    taphtua, ja siksi Jeeseus ei enää roiku ristillä vaan asuun
    henkensä kanssa sydämessäni:

    Ahtaan portin tuska.
    Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13

    Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

    "Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

    "Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

    "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

    Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

    Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

    Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

    Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
    Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

    Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

    Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

    Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

    Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

    Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

    Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

    Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

    Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

    Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
    Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

    Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

    Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
    Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

    Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

    "Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

    Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
    Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

    "Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
    Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

    Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

    Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

    "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
    Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
    Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

    Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

    Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

    "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

    Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

    Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
    "Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

    Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
    "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

    En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
    "Minä olen sinut niistä varjellut."

    Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

    "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

    Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

    Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

    Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

    "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
    Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
    Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

    Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

    Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

    "Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
    Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

    "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    "nämä valoontulemis kampanjat saavat minun kääntämään sydämeni pois".

    Minulle valoontuleminen tarkoittaa sitä, että tulen valoon Jumalan edessä ja niiden edessä joita vastaan olen rikkonut. Mitä hyötyä siitä on, että tulen tänne keskustelupalstalle kertomaan syntejäni tuntemattomille ihmisille. Kyllä voisin ladata tänne täyslaidallisen syntejäni, ja sitten joku toinen voisi pistää paremmaksi. Ja kas, tarvinneeko noita enää Jumalle kertoakaan, kun olen oikein rytinällä tullut valoon Raamattupalstalla. Mitä hyötyä on jollekin keskustelijalle tietää, että jarikalevi on tehnyt sitä ja tätä. He voivat ostaa iltapäivälehden ja taivastelle sieltä ihmisten syntejä.

    Kyllä minä tulen valoon jatkossakin niin, että koitan olla läpinäkyvä ihmisille joiden parissa elän ja vaikutan. Pyydän anteeksi melkein joka päivä läheisiltäni tölvimistäni. Näin koitan olla läpinäkyvä Jumalankin edessä.

    En oikeasti löydä mitään yksittäistä syntiä, mistä Jumala olisi ottanut minut kiinni. Ainakaan Hän ei ole niitä osoittanut. Mutta tietyistä yleisellä tasolla koko elämääni vaikuttaneista synneistä Jumala on ottanut minut kyllä kiinni niin, että tuntuu kuin olisi pesäpallomaillan lyöty takaraivoon. Eiköhän se riitä.

    Jos en ole vielä ahdasta porttia läpäissyt, syntynyt uuderstaan, en tiedä miksi. Mutta minulle riittä, että sen tietää Jumala.

    sitä syntiäsi osoittanut, jonka takia vielä elät
    vailla hänen Pyhää Henkeään.

    Oletko laskenut, kuinka monta kertaa hän on sinua
    omakseen kutsunut, ja kuinka monta kertaa olet
    hänen kutsunsa torjunut.

    Kahdesti, jopa kolmesti hän kutsuu, ei yhtään sen enempää,
    ja jos viimeinen kutsukin menee ohitse, silloin hän todella
    paaduttaa jokaisen, sillä hän ei katso ihmiseen.

    Sitä kyllä toivon, että sinulla ainakin vielä se viimeinen
    kutsu olisi vasta edessä - eikä takana.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    porttokirkkojen ristejä, patsaita, kuvia ja kuolleiden ristejä
    hautasumaalla, eivätkä ne minulle mitään antaneet,
    kunnes Jumala
    näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, ja sitten alkoi
    taphtua, ja siksi Jeeseus ei enää roiku ristillä vaan asuun
    henkensä kanssa sydämessäni:

    Ahtaan portin tuska.
    Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13

    Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

    "Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

    "Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

    "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

    Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

    Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

    Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

    Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
    Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

    Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

    Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

    Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

    Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

    Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

    Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

    Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

    Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

    Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
    Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

    Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

    Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
    Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

    Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

    "Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

    Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
    Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

    "Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
    Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

    Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

    Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

    "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
    Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
    Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

    Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

    Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

    "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

    Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

    Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
    "Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

    Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
    "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

    En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
    "Minä olen sinut niistä varjellut."

    Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

    "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

    Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

    Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

    Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

    "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
    Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
    Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

    Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

    Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

    "Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
    Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

    "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    Paljonko ja mitä olit ottanut, ennen tuota tapahtumaa? Oliko pitkäkin putki takana?

    laadun määrällä. Etkö osaa esittää asiaasi lyhyemmin?
    Sinuun sopii hyvin 1. Kor 1:18
    "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka
    kadotukseen joutuvat,
    mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

    Äänestä

  • katka.rapu kirjoitti:

    Paljonko ja mitä olit ottanut, ennen tuota tapahtumaa? Oliko pitkäkin putki takana?

    8 vuotiaasta 48 vuotiaakai saakka pelkkää Jumalan vihaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

Mitä on RIPPISALAISUUS? Missä RAAMATUSSA puhutaan
RIPPISALAISUUDESTA?

Jeesus sanoo:"Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattua muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki"

"Ei kukaan joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane vuoteen alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon. Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon."

Siis on hienon hieno valheen herran tuoma asia:
"RIPPISALAISUUS"

Ei ole Jumalan omilla MITÄÄN SALATTAVAA KAIKKI,
KAIKKI ON AVOINTA JA PALJASTETTUA.

Saatana on joka laittaa omansa LYMYÄMÄÄN.

SIIS JUMALAN OMAT OVAT VALON LAPSIA.

SAATANAN OMAT OVAT PIMEYDEN LAPSIA JA SIKSI
VALO ON HEILLE MYRKKYÄ HE EIVÄT VOI SITÄ KESTÄÄ.

Siis HERÄÄ JO TULE PIMEYDESTÄ VALKEUTEEN, SAATANAN
VALLASTA JUMALAN TYKÖ NIIN KRISTUS SINUAKIN VOISI
VALAISTA.

Siis niin kauan kuin ihminen pimeydessä vaeltaa
hän kaihtaa valoa.

Joten pimeyden ja valkeuden lapset ovat tunnistettavissa.

Näin se on yksinkertaisesti.

Ja tässä seuraavassa Raamatun Totuudessa on
se Totuus miten pimeyden lapset eivät voi
ymmärtää valkeuden lasten sanomaa:
"Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, 7. vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, 8. sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet - 9. vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." 10. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. 11. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. 12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. 16. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu