HUS

Helsingin ja uudenmaansairaanhoitopiiri eli HUS
on ottanut käyttöön uuden laskutustavan.Aiemmin maksamattomasta laskusta huomautettiin sairaalan taholta yhden-kahden kuukauden kuluttua laskun eräpäivästä.Nyt maksamattomasta laskusta tulee perintätoimiston kirje jo noin kahden viikon kuluttua eräpäivästä ja kuluilla lisättynä (7:n euroa).Eräpäivän jälkeinen kohtuullinen maksuaika on käytössä ainakin niissä yrityksissä, jotka kunnioittavat ja arvostavat asiakkaitaan.Monet laskunmaksajat ovat tottuneet siihen, että laskun voi maksaa muutaman viikon myöhässäkin ilman seuraamuksia.On myös yleistä, että joillakin ihmisillä ei ole rahaa käytössään riittävästi eräpäivänä ja he joutuvat lykkäämään maksunsa seuraavan kuun vaihteeseen.Kyse ei kuitenkaan useimmiten ole varsinaisesta maksuhaluttomuudesta, josta pitäisi heti rankaista esimerkiksi 7:n euron lisämaksulla (ja uhkauksilla lisäsanktioista).
---
Monet HUS:n potilaat ovat joutuneet toteamaan sen ikävän tosiasian, että asiakkaita eli potilaita kohdellaan siellä usein täysin vastuuttomasti ja välinpitämättömästi.Rahanpuutteestahan tuo kaikki johtuu, vai johtuuko?

Yrityksen moraali =yrityksen johdon moraali.
0181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


R.H kirjoitti:

Helsingin ja uudenmaansairaanhoitopiiri eli HUS
on ottanut käyttöön uuden laskutustavan.Aiemmin maksamattomasta laskusta huomautettiin sairaalan taholta yhden-kahden kuukauden kuluttua laskun eräpäivästä.Nyt maksamattomasta laskusta tulee perintätoimiston kirje jo noin kahden viikon kuluttua eräpäivästä ja kuluilla lisättynä (7:n euroa).Eräpäivän jälkeinen kohtuullinen maksuaika on käytössä ainakin niissä yrityksissä, jotka kunnioittavat ja arvostavat asiakkaitaan.Monet laskunmaksajat ovat tottuneet siihen, että laskun voi maksaa muutaman viikon myöhässäkin ilman seuraamuksia.On myös yleistä, että joillakin ihmisillä ei ole rahaa käytössään riittävästi eräpäivänä ja he joutuvat lykkäämään maksunsa seuraavan kuun vaihteeseen.Kyse ei kuitenkaan useimmiten ole varsinaisesta maksuhaluttomuudesta, josta pitäisi heti rankaista esimerkiksi 7:n euron lisämaksulla (ja uhkauksilla lisäsanktioista).
---
Monet HUS:n potilaat ovat joutuneet toteamaan sen ikävän tosiasian, että asiakkaita eli potilaita kohdellaan siellä usein täysin vastuuttomasti ja välinpitämättömästi.Rahanpuutteestahan tuo kaikki johtuu, vai johtuuko?

Yrityksen moraali =yrityksen johdon moraali.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu