Apinoiden Planeetta

txt tv yle 131 today.

Simpanssien perimä on enemmän ihmisen kuin apinan. kertoo tuore tutkimus. DNA:n perusteella simpassia tulisikin pitää ihmisen homo-suvun jäsenenä, sanovat Michiganin yliopiston tutkijat. Geenistöstämme 99,4 % on yhtälaista.

---

Millä perusteella voimme ajatella, että ihmisen ja apinan välillä on jotakin eroa? Jos vain yritämme vastata, että ihminen on geneettisesti erilainen kuin apina, kohtaamme hyvin suuria vaikeuksia.

Voisimme edelleen sanoa, että ihmisillä on kulttuuri. Mutta miksi meidän pitäisi ajatella, että apinoilla ei ole sitä.

Vihdoin joku voi väittää, että vain ihmisellä on uskonto. Tämäkin väite vaikuttaa kuitenkin kummalliselta. Emme koe ongelmalliseksi luonnehtia ihmisiksi henkilöitä, jotka eivät pidä itseään uskonnollisina.

Uskonto itsekään ei välttämättä tee eroa ihmisen ja eläimen välillä. Esimerkiksi Vanha testamentti luonnehtii sekä ihmistä että eläintä samalla termillä, nefes hajja, joka tarkoittaa elävää olentoa.

Monet kulttuurit eivät myöskään tee mitään eroa ihmisen ja luonnon välillä.

Jatkokysymykset:

Vaivaako meitä uskonnollismielinen tekno kiihkofundamentalismi suhteessa muihin luonnon eläviin. Kuten vaivaa joillain ihmisillä saman lajin sisälläkin.

Kun kerran ihmisen menneisyys on lajinkehityksellinen, onko hänen tulevaisuutensakin sellainen? Kehittyykö tulevaisuudessa uusi ihmislaji? Auttaako hän siinä itse itseään, susi jo syntyessään ?

Mihin aatamia ja eevaa vielä tarvitaan ?

Liittyykö tämä kreationistienkin harrastama "luonnon kieltäminen" toiminta tietoiseen tai tiedostamattomaan pyrkimykseemme erota luonnosta?

Miten sellainen on mitenkään ylipäätään mahdollista?

Lainauksia myös täältä:
http://www.minedu.fi/tieteellisetseurat/lfs/verkko/Petrij.htm
21532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kommentti väitteeseesi, että apinoillakin olisi "kulttuuri": voisitko kertoa, mitä kulttuurille tyypillisiä piirteitä apinoilla on? Kenties uskonto & pyhät paikat, kieli, kauppa vaiko jopa järjestäytynyt yhteisö. Aika vähän, eikö vaan?! Voisit unohtaa tuollaisen idiotistisen ihmettelyn, ja mitä tulee tekstisi loppuosaan -- esim. mihin aatamia ja eevaa vielä tarvitaan? -- plörtsis! Kai tiedät, että maapallolla ei tarvita enää ketään kaltaistasi ihmettelijää siinä vaiheessa, kun aurinko lopullisesti sammuu ja räjähtää.

Äänestä
  • Tutki asioita mutta älä kaikkea usko. Apinoilla todellakin on kulttuuria, me emme vain ole tottuneet kutsumaan itseämme apinoiksi !

    Aurinko grillaa laajenemisellaan tiettävästi maan paljon ennen lopullista mainostamaasi loppulaajenemistaan. Arvioiden mukaan jopa jo 1000 miljoonan vuoden päästä. Kiirettä pitää, hyvä kun tässä eläkkeelle ehtii. Tuohonkin laajenemiseen mennessä meidän on varmaankin niin halutessamme irrottauduttava luonnostamme, tai tästä aurinkokunnasta.

    Mutta joo, siihen asti voimme vaikka harrastaa kulttuuria>

    Kyvykkäiden miesten kiertokirje.

    Tämän kirjeen panivat alulle kyvykkäät miehet - kuten sinä - rikastuttamaan seksielämäänsä vielä enemmän. Päinvastoin kuin tavalliset ketjukirjeet, tämä ei maksa mitään. Voit ainoastaan voittaa!

    Nukuta oma avo-/aviovaimosi/tyttöystäväsi, paketoi hänet isoon pahvilaatikkoon (älä unohda ilmareikiä) ja lähetä paketti sille henkilölle jonka nimi on ylimpänä listalla.

    Kohta sinun nimesi on ylimpänä listalla ja tulet saamaan 823 543 naista postissa. Tilastollisen jakauman mukaan niiden seassa on vähintään:

    1 Miss Suomi
    4 mallia
    463 villiä nymfomaania
    3 234 hyvännäköistä nymfomaania
    20 198 moniorgasmista
    40 198 biseksuaalista naista
    Yhteensä siis 64 294 naista, jotka selvästi ovat kuumempia, avoimempia ja herkullisempia kuin se vanha, äkäinen ämmä jonka lähetit postissa. Parasta tietysti on, että vanha ämmäsi ei takuulla ole näitten joukossa.

    Eräs mies lähetti kirjeen viidelle kaverille seitsemän sijasta, ja sai oman ämmänsä takaisin, edelleen puettuna samaan jalkoihin ylettyvään villaiseen aamutakkiin, samalla kärsivällä ilmeellä ja pitkien migreenikohtausten riivaamana.

    Se kansainvälinen supermalli joka oli asunut miehen luona siitä lähtien kun oma ämmä lähti, muutti samana päivänä miehen parhaan kaverin luo (jolle hän ei ollut kirjoittanut!).

    Samalla kun olen tätä sinulle kirjoittanut, on mies, joka on kuusi paikkaa ennen minua listalla, vastaanottanut 837 naista ja on joutunut sairaalaan ylirasituksesta.

    Sairashuoneen ulkopuolella odottaa vielä 452 muijaa lisää.

    Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus parantaa seksielämääsi. Ei kalliita illalliskutsuja, ei tuntitolkulla keskusteluja yksinkertaisista asioista (jotka kiinnostavat vain naisia) vain saadaksesi hänet suostumaan seksiin.Ei mitään velvollisuuksia, ei hapanta anoppia, ei epämiellyttäviä puheita häistä tai kihlajaisista.

    Älä siis epäröi! Lähetä kirje jo tänään seitsemälle parhaalle kaverillesi.

    Ellei sinulla ole naista niin lähetä pölynimuri - siinähän on sama periaate, eli kun imu loppuu niin se vanha rotisko menee vaihtoon.

    Ja ei muuta ku toimintaa...

    Äänestä

  • Heba Joe kirjoitti:

    Tutki asioita mutta älä kaikkea usko. Apinoilla todellakin on kulttuuria, me emme vain ole tottuneet kutsumaan itseämme apinoiksi !

    Katsele vaikka vähän kelloa sitä grillaantumistasi vartoillesasi.
    http://www.astro.washington.edu/endsofworld/clock 2.3 .jpeg
    Kun leikkaat osoitteesta kellon ja jälkeisensä pois, voit löytää muutakin mielenkiintoista.

    Kenties hommiimme kuuluisi (kuten jonkun Fransiscuksen huhutaan tehneenkin) opetella veljiemme, simpanssien, kulttuuri ja kieli, että olisimme kykeneväisiä julistamaan heillekin, heidänkin kielellään, evankeliumin ilosanomaa.

    Äänestä

  • Ussanope kirjoitti:

    Pal kello o ? Ai ny vai ?

    Uutissi Turuust

    Ypäjän kotielukkatiäteen tutkimuskeskukses on koitettu, mitä tule jos apina ja kilpikonna risteyttä. Simmottos saaran aikan kypäräpäinen tamperelaine. Se ei tartte kelloo, sill o tota aikaa.

    Ei munt nin pal noi mailma loppujutskat kiinnost, ko hyvä ku ole tost oman alun säikähryksest vast joten kute selvinny. Luoraan si uus maa joka o taivas.

    Back to Tellus.

    Arecibo radiotelescope 20.05.-03 21.00 CET.
    Pipipipp...Halloo, kuuleeko kukaan, meitä uhataan. Tua luonto uhkailee meitä. Apuuva siellä joku pi p i pii ! )))

    Tossa sulle Tamperetta
    http://www.tampere.fi/live/kuva.htm
    Ja sitten aikadilemmaan:
    >>Pal kello o ? Ai ny vai ? >Ei munt nin pal noi mailma loppujutskat kiinnost

    Äänestä

  • U&P-ope kirjoitti:

    Tossa sulle Tamperetta
    http://www.tampere.fi/live/kuva.htm
    Ja sitten aikadilemmaan:
    >>Pal kello o ? Ai ny vai ? >Ei munt nin pal noi mailma loppujutskat kiinnost

    Mitä sinä tai minä tiedetään oikeastaan maailmasta yhtikäs mitään?, ja miksipä tuota maailman aina menneittein jälkeen tulevista jatkoista pitäisi isompaa murhetta tai kiinnostusta irrotella ? No ei niin pitäisikään.

    Maailmanloput ei vois vähempää ja sekin on piskuinen paikallinen täräys jos on ollakseen, haarmaatkeeddonit ja tussaukset. Shou What ? Lost In Space kuten joku sanoi. Ei järkytä mielenrauhaani tää edullinen avarrusmatka, täällä ei missään ei koskaan big spacessa. Koskapa en tiedä edes ketä sen pitäisi järkyttää. Roomalaisia !??? ...

    Olipa kerran (suunnilleen 200 eaa ja vähän vielä lisää) Syrakusan kaupungissa mies, joka oli ratkaisemaisillaan suuria maailmankaikkeudellisia mysteereitä piirrellessään hiekkaan graafisia symboleitaan. Valitettavasti vain toisessa puunilaisodassa kyseistä kaupunkia valtaavat roomalaiset eivät olleet kiinnostuneita niin suurista asioista ja vanhuksen vastusteltua operaatiota kuolemattomalla lausahduksellaan "Noli turbare circulus meos", lyhensivät he häntä ohimennen päänmitalla ja siten arvoitukset jäivät ratkaisemattomiin.

    Se oman armaan aurinkomme tulevaisuudessa toimeenpanevainen Harmaa Kedonius vain hävittänee ainoan (toistaiseksi tunnetun) kaikkeutemme elämöivän palleroisen elämöinnin, jollemme vie sitä sitä ennen muualle.

    Äänestä

  • opevaan kirjoitti:

    Toimintakaava> Munat ripotellaan ensin useampaan paikkaan, (other apeplanet) näin saadaan aikaa funtsii MIKSI ! Apeyksilöllä ei ole just v..tunkaan merkitystä, pääasia että MEIDÄN laji porskuttaa ja (muka) selvittää siinä levityksen tiimellyksessä JUTTUJA. (juttujaan) )))

    Shou What ?!

    Avarra nyt hieman sitä ape-ymmärrystäsi. Täällä aappasten pallolla on erinäisiä kymmeniä miljoonia muitakin eliölajeja ja ellei se yksi aappiainen telo kovin hirveasti niitä muita öppiäisiä kaikkia hengiltä, on siinä mukavaa matkailurekvisiittaa muihin maisemiin.

    Sellaisessa epätodennäköisessä tapauksessa, että elämän putkahtelu onkin hieman nykykuviteltavuutta harvinaisempaa, eikä joka lampun ympärillä pörräävillä muilla palleroisilla olekaan elämöintiä edes pienimmällä nano50-100 skaaloilla, aappiaisten oheistoiminnallinen spermiöinti saattaisi elämän itsensä resurssoinnin vuoksi olla hyväksyttävissä.

    Sen sijaan, jos elämä onkin putkahdellut mielettömissä määrin kaikille pallosille, vaikkei aapiaisten tolkkuymmärrys sen bonjaamiseen riitä, matkailu yli oman heliosfäärin rajan olisi sitä samaa suursukupuuton levittämistä yli kaikkien siedettävien rajojen, mitä nää yhret apenöffit on koko satatonnisvuotisen lajihistoriansa ajan touhunneet. Ja siinä tapauksessa appenzohneille ei ole vapaita tontteja olemassakaan.

    Äänestä

  • Zaphod Beeblebrox kirjoitti:

    Meille apefaceille saattaapi hyvinkin riittää matkakaverix mutosars . So long si vaan. Rakettipaketti lentää, terveisä maasta ja supersarsia galaksiin . Kyll maar noita planeetan kokosii tontei on tual vaikx joka jeebolle ikiomansa on on . Lieneekö sit parhaat mestat jotain ihmemisuja tai jeesuksia jo vallan piukassa ?! Tappelu ! Vai lähdimmekö vallan myöhäsessä liikenteeseen ?!

    Ihan mutuluulemuksellisena käpälätuntumana, että koska oma neligigavuotinen esi-isyys-taustamme on niin läjäpäissään sattumuksia täynnänsä, ei miljardillakaan yrittämällä päästäisi lähellekään nykyisiä luomakunnankruunuaapeluksia. Samalla mitalla arvellen, pitäisi olla tsekattavana ehkäpä useammankin galaksin kaikki kelvolliset planeetaiset, ennenkuin alkaisi aistimuselimistö havaita ensimmäistäkään misuksi tunnistettavaa.

    Äänestä

  • Zarniwoop kirjoitti:

    kuten nakkasin, megapommi alle, eipä ole ongelma koluta mestoja. Unohtakaa visvaiset spaceskootterit.

    Joku sanoi, "Itsetietoisuus tarkoittaa kykyä orientoitua moraalisessa avaruudessa, eli toimia mielekkäästi".

    Siispä lähden heti terassille, spacemisuja jututtaan. Uhkarohkea menee maaston kautta!

    Blaah, vettäkö siellä sataa, armoa...

    Spacemisuja:
    http://kotisivu.mtv3.fi/rauno.kurvinen/vapaat/yhteysavaruudesta.html

    Äänestä

Se mikä erottaa ihmisen apinasta ja muista eläimistä on 'kulttuuri-evoluutio', tehokas lajin sisäinen tiedonsiirto jälkipolville yli geenirajojen ja sukupolvien.

>

Vaivaa. Mielestäni länsimainen kulttuuri menee rytinällä metsään kohottaessaan ihmisen luonon yläpuolle ja monoteismilla on tähän suuri vaikutus. Meitä vaivaa eräänlainen 'jälki-raamatullinen' ylimielisyys luontoa kohtaan.

>

Kehittyminen ei ole itsestäänselvyys, siitä esimerkkinä ovat 'elävät fossiilit,' lajit jotka ovat säilyneet samana vuosituhansia. Olemme kehittyneet siksi mitä me olemme armottoman luonnonvalinnan alaisena mutta sen merkitys on häviämässä. Jos ihmisen kehitykselle ei elonjäämisen puolesta ole välitöntä tarvetta niin mikä on katalyytti tulevalle kehitykselle?

>

Johdonmukaista ainakin. Kristinusko ja raamattuhan tekee selvän eron ihmisen ja eläimen välillä nostamalla ihmisen jumalankuvana muiden yläpuolelle.

Äänestä
  • Se mikä erottaa ihmisen apinasta ja muista eläimistä on 'kulttuuri-evoluutio', tehokas lajin sisäinen tiedonsiirto jälkipolville yli geenirajojen ja sukupolvien.

    ¤¤¤ Tehokas lajin sisäinen tiedonsiirto varmaankin erottaa mutta se on lähinnä makuasia. Muutkin eläimet ovat osoittaneet kykyjään tällä saralla kuten yleensäkin ymmärryksessä ja oppimisessa.

    >

    Vaivaa. Mielestäni länsimainen kulttuuri menee rytinällä metsään kohottaessaan ihmisen luonon yläpuolle ja monoteismilla on tähän suuri vaikutus. Meitä vaivaa eräänlainen 'jälki-raamatullinen' ylimielisyys luontoa kohtaan.

    ¤¤¤ Juutalaiskristillinen miesten maailma koalitio.

    >

    Kehittyminen ei ole itsestäänselvyys, siitä esimerkkinä ovat 'elävät fossiilit,' lajit jotka ovat säilyneet samana vuosituhansia. Olemme kehittyneet siksi mitä me olemme armottoman luonnonvalinnan alaisena mutta sen merkitys on häviämässä. Jos ihmisen kehitykselle ei elonjäämisen puolesta ole välitöntä tarvetta niin mikä on katalyytti tulevalle kehitykselle?

    ¤¤¤ Aivot katalyyttinä ? Keksinevät ihmisen uusiin puihin.

    >

    Johdonmukaista ainakin. Kristinusko ja raamattuhan tekee selvän eron ihmisen ja eläimen välillä nostamalla ihmisen jumalankuvana muiden yläpuolelle.

    ¤¤¤ Niin bakteerit ja viruksetkin aika ajoin ajattelenevat, jos olisi millä ajatella.

    Hassu maailma, piti tänne just tälläisenä sotkeentua. Annetaan anteeksi. )))

    Äänestä

  • Heba Joe kirjoitti:

    Se mikä erottaa ihmisen apinasta ja muista eläimistä on 'kulttuuri-evoluutio', tehokas lajin sisäinen tiedonsiirto jälkipolville yli geenirajojen ja sukupolvien.

    ¤¤¤ Tehokas lajin sisäinen tiedonsiirto varmaankin erottaa mutta se on lähinnä makuasia. Muutkin eläimet ovat osoittaneet kykyjään tällä saralla kuten yleensäkin ymmärryksessä ja oppimisessa.

    >

    Vaivaa. Mielestäni länsimainen kulttuuri menee rytinällä metsään kohottaessaan ihmisen luonon yläpuolle ja monoteismilla on tähän suuri vaikutus. Meitä vaivaa eräänlainen 'jälki-raamatullinen' ylimielisyys luontoa kohtaan.

    ¤¤¤ Juutalaiskristillinen miesten maailma koalitio.

    >

    Kehittyminen ei ole itsestäänselvyys, siitä esimerkkinä ovat 'elävät fossiilit,' lajit jotka ovat säilyneet samana vuosituhansia. Olemme kehittyneet siksi mitä me olemme armottoman luonnonvalinnan alaisena mutta sen merkitys on häviämässä. Jos ihmisen kehitykselle ei elonjäämisen puolesta ole välitöntä tarvetta niin mikä on katalyytti tulevalle kehitykselle?

    ¤¤¤ Aivot katalyyttinä ? Keksinevät ihmisen uusiin puihin.

    >

    Johdonmukaista ainakin. Kristinusko ja raamattuhan tekee selvän eron ihmisen ja eläimen välillä nostamalla ihmisen jumalankuvana muiden yläpuolelle.

    ¤¤¤ Niin bakteerit ja viruksetkin aika ajoin ajattelenevat, jos olisi millä ajatella.

    Hassu maailma, piti tänne just tälläisenä sotkeentua. Annetaan anteeksi. )))

    >

    No ei kulttuurievoluutiossa nyt ihan makuasiasta ole kysymys. Vaikka jotkut eläimet ovatkin kyvykkäitä niin eivät ne vielä pahemmin viljele, maalaile kalliomaalauksia tai vaikkapa kirjoittele kirjoja jälkipolvien luettavaksi.

    >

    Epäilen riittääkö tämä. Mehän käytämme aivojamme/teknologiaa tehdäksemme elomme ja olomme mahdollisimman helpoksi joten tuskin ihminen enää luonnonvalinnan kautta nykymallin yhteiskunnassa pahemmin kehittyy kun laiskat, heikot ja tyhmät selviävät ja sikiävät siinä missä muutkin.
    On eri asia, mitenkä ihmisen onnistuu kehittämään itse itseään.

    Äänestä

  • huuhaa kirjoitti:

    Suhtaudut ilmeisen positiivisesti mitä tullee ihmisen kykyihin ja maan mainioihin omainaisuuksiin.

    >> No ei kulttuurievoluutiossa nyt ihan makuasiasta ole kysymys. Vaikka jotkut eläimet ovatkin kyvykkäitä niin eivät ne vielä pahemmin viljele, maalaile kalliomaalauksia tai vaikkapa kirjoittele kirjoja jälkipolvien luettavaksi.

    Eivät myöskään tapa ainakaan laajamittaisesti lajitovereitaan, saastuta laajamittaisesti ja tahallisesti ympäristöä, juttele (jumalille)seinille, lentää omilla siivillä, ehehe ...lista on loputon.

    Se mitä pienen tasoituksen jälkeen jäänee ihmisen toimista käteen, se voi hyvin olla vähemmän mitä jää joidenkin muiden lajien vastaavasta toiminnasta.

    Okay, mittaa nyt tuollaista. Meillä jum,alien kuva`tuksilla on oltava toivoa, luotetaan ja uskotaan itseemme jatkossakin. Osana luontoa. Kuten niin aina.

    >> Epäilen riittääkö tämä. Mehän käytämme aivojamme/teknologiaa tehdäksemme elomme ja olomme mahdollisimman helpoksi joten tuskin ihminen enää luonnonvalinnan kautta nykymallin yhteiskunnassa pahemmin kehittyy kun laiskat, heikot ja tyhmät selviävät ja sikiävät siinä missä muutkin.

    Veikkaan että aikain saatossa tullaan näkemään tuossakin "viimeisen sadan vuoden näennäisessä helppoudessa" melkoisia ylä- että alamäkiä.

    En pidä ihmisen tietoisa tekemisiä itselleen eri asiana kuten viittaat. Tiedämmekö todella mitä teemme, vai teemmekö vain jostain tekemisen pakosta ? Mistä tuollainen käytöksemme tulee ?

    Ajaisiko luonto (elämä) meitä vaikkapa muille planeetoille meidän kynttilä-älyämme käyttäen, ettei luonnon "munat" siten olisi niin yhdessä korissa ?

    Panspermia kun on hyvin vaikea laji ilman sadan desimaalin ohjausta.

    Mennee jo lievästi huuhaaksi, mutta onko oikeastaan muuta johtotäheteä tai ideaa, joka todella puolustaisi ihmislajin paikkaa tässä ajassa ja avaruudessa. Syöpäläinen.

    Loppuköyhennys

    Selviytymisopas suomalaiseen ruokakulttuuriin
    Kuinka syödä kalakukkoa ja säilyä hengissä.
    A Survival Guide To Finnish Cuisine For Businesspeople.

    - Suomalaisen miehen erottaa apinasta se, että suomalainen mies osaa grillata paremmin kuin apina, oppaassa väitetään suomalaisten naisten silloin tällöin toteavan.

    Anteeksi kuinka? tuskinpa vain. Sama multaa me olemme kuin muutkin maan matoset osaamme vain ehkä tehdä hienompia kakkakakkuja tästä mullasta.

    >

    Myös kaikki tämä kuona on osa kulttuurievoluutiota joka erottaa meidät eläimistä. Eläimien, olivat ne sitten kuinka pörröisiä ja ihania ja viisaita tahansa, kyky siirtää tietoa jälkipolville on (ainakin vielä) hyvin rajallinen ihmiseen verrattuna mutta jos vaikkapa simpanssia siunattaisiin samanlaisella aivokapasiteetilla niin eiköhän se olisi huomenna täsmä-pommittamassa omia lajitovereitaan demokratian nimissä.

    >

    Siis häh? Mitä toi oikein tarkoittaa?

    En ole nostamassa ihmistä jalustalle kunhan vain käytän ylikehittynyttä tikapuuhermostoani ja mietin missä mennään. Jos meidät pistetään samalle viivalle eläimien kanssa niin pöhöttyneiden aivojen luoma kulttuurihan se on joka meidät erottaa, ei niinkään kyky ajatella tai oppia tai opettaa jne. Älykkäillä nisäkkäillä on yleensä hyvin monimutkainen ja -tasoinen sosiaalielämä mutta eipä täällä juuri simpansseja linjoilla pyöri, mitä nyt yksi delfiini.

    >> Anteeksi kuinka? tuskinpa vain. Sama multaa me olemme kuin muutkin maan matoset osaamme vain ehkä tehdä hienompia kakkakakkuja tästä mullasta.

    Millain hienompia, ihmisen mielestä varmaankin niin.

    >> Myös kaikki tämä kuona on osa kulttuurievoluutiota joka erottaa meidät eläimistä. Eläimien, olivat ne sitten kuinka pörröisiä ja ihania ja viisaita tahansa, kyky siirtää tietoa jälkipolville on (ainakin vielä) hyvin rajallinen ihmiseen verrattuna mutta jos vaikkapa simpanssia siunattaisiin samanlaisella aivokapasiteetilla niin eiköhän se olisi huomenna täsmä-pommittamassa omia lajitovereitaan demokratian nimissä.

    Onko asiaa tutkittu läheskään tarpeeksi, tietoa siirtyy monenmoista kaikkialla koko ajan. Simpanssithan tässä parhaillaankin pommittaa toisiaan. Meinaat että samat virheet olisi (tässä hypoteesissa) muidenkin tehtävä oppiakseen jotain. Mehän emme edes opi.

    >>>Se mitä pienen tasoituksen jälkeen jäänee ihmisen toimista käteen, se voi hyvin olla vähemmän mitä jää joidenkin muiden lajien vastaavasta toiminnasta.

    >> Siis häh? Mitä toi oikein tarkoittaa?

    Mitä jää touhuistamme käteen. Mikä on kiteytettynä SE kristalli.Niin, ja jääkö niitä eläimiäkään jälkeemme. Ei sen kummempaa tarkoittanut tua.

    >> En ole nostamassa ihmistä jalustalle kunhan vain käytän ylikehittynyttä tikapuuhermostoani ja mietin missä mennään. Jos meidät pistetään samalle viivalle eläimien kanssa niin pöhöttyneiden aivojen luoma kulttuurihan se on joka meidät erottaa, ei niinkään kyky ajatella tai oppia tai opettaa jne. Älykkäillä nisäkkäillä on yleensä hyvin monimutkainen ja -tasoinen sosiaalielämä mutta eipä täällä juuri simpansseja linjoilla pyöri, mitä nyt yksi delfiini.

    Kylttyyri, tuo ihana kirosana joka pyörii oman napansa ympärillä vain siksi että liike on tärkeää ei niinkään päämäärä.

    Liikehditään savipallerot.

    Se on aivan totta, että suurin savipallero kaikista, Heba Joe, on ollut vessassa pyllistämässä, kun Suomen koululaitos on tarjonnut opetustaan!

    Äänestä

  • psykologian yo. kirjoitti:

    Se on aivan totta, että suurin savipallero kaikista, Heba Joe, on ollut vessassa pyllistämässä, kun Suomen koululaitos on tarjonnut opetustaan!

    >> Joe, on ollut vessassa pyllistämässä, kun

    Kaikki on turhaa,... paitsi loistavasti toimiva ruuansulatus.

    Ja sekin on ihan perseestä! )))

    Kiitos kun tarjosit paprua !

    Äänestä

EI kultuuri erota ihmistä simpanssista. Onhan somaleillakin kulttuuri, ja he ovat kaikki prinssejä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heba Joe kirjoitti:

txt tv yle 131 today.

Simpanssien perimä on enemmän ihmisen kuin apinan. kertoo tuore tutkimus. DNA:n perusteella simpassia tulisikin pitää ihmisen homo-suvun jäsenenä, sanovat Michiganin yliopiston tutkijat. Geenistöstämme 99,4 % on yhtälaista.

---

Millä perusteella voimme ajatella, että ihmisen ja apinan välillä on jotakin eroa? Jos vain yritämme vastata, että ihminen on geneettisesti erilainen kuin apina, kohtaamme hyvin suuria vaikeuksia.

Voisimme edelleen sanoa, että ihmisillä on kulttuuri. Mutta miksi meidän pitäisi ajatella, että apinoilla ei ole sitä.

Vihdoin joku voi väittää, että vain ihmisellä on uskonto. Tämäkin väite vaikuttaa kuitenkin kummalliselta. Emme koe ongelmalliseksi luonnehtia ihmisiksi henkilöitä, jotka eivät pidä itseään uskonnollisina.

Uskonto itsekään ei välttämättä tee eroa ihmisen ja eläimen välillä. Esimerkiksi Vanha testamentti luonnehtii sekä ihmistä että eläintä samalla termillä, nefes hajja, joka tarkoittaa elävää olentoa.

Monet kulttuurit eivät myöskään tee mitään eroa ihmisen ja luonnon välillä.

Jatkokysymykset:

Vaivaako meitä uskonnollismielinen tekno kiihkofundamentalismi suhteessa muihin luonnon eläviin. Kuten vaivaa joillain ihmisillä saman lajin sisälläkin.

Kun kerran ihmisen menneisyys on lajinkehityksellinen, onko hänen tulevaisuutensakin sellainen? Kehittyykö tulevaisuudessa uusi ihmislaji? Auttaako hän siinä itse itseään, susi jo syntyessään ?

Mihin aatamia ja eevaa vielä tarvitaan ?

Liittyykö tämä kreationistienkin harrastama "luonnon kieltäminen" toiminta tietoiseen tai tiedostamattomaan pyrkimykseemme erota luonnosta?

Miten sellainen on mitenkään ylipäätään mahdollista?

Lainauksia myös täältä:
http://www.minedu.fi/tieteellisetseurat/lfs/verkko/Petrij.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu