No niin, tässä tälläinen niin sanottu galluppi.
Eli siis meidän omat "joukot" esimerkiksi Renny Harlin vetää ihan kohtalaisesti rapakon takana ihan hyvää menestystä.
Samoin myös Peter Franzen on saanut jalansa oven väliin ja pari muuta. Kaurismäet ovat olleet ihan hyvin esillä.
Eli kysymys kuuluu.
Keitä muita ovat Euroopan ulkopuolella luoneet uraa tai ovat mahdollisesti nousemassa esille pitäen lippua korkealla?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nopeasti mieleen tulee Maila Nurmi eli Vampira, joka esiintyi mm. taidepläjäyksessä nimeltä Plan 9 From Outer Space. Vaikuttaa yhä Ameriikan maalla, muistaakseni New Yorkissa ja nauttii melkoista kulttimainetta.
Minna Haapkylä, joka näytteli kahdessa tänä vuonna julkaistussa ranskalaiselokuvassa
ja
Ville Haapasalo, joka on elokuvatähti Venäjällä.
Varsinaisia maailmantähtiä meillä ei ole, Hollywood-mielessä. Renny on menestynein ohjaaja. 80 ja 90-luvuilla hänet rankattiin John McTiernanin (Die Hard, Predator), John Cameronin ja muiden toimintaohjaajien rinnalle.
Aki Kaurismäki on kulttisuosikki ollut pitkään lähinnä euroopassa.
Mutta kyllä se vähän niin on, että ei täältä kansainvälistä starbaa ole liiemmälti tullut. Ehkä jossain vaiheessa tapahtuu sama kuin musiikissa.
Sitä odotellessa.
tuotannoissa on ollut aika paljon suomalaisiakin mukana. Mutta ei Ruotsia koskaan ajattele ulkomaana samalla tavalla.
JAMES Cameron, tulipas moka.
Taina Elg loi Hollywoodissa jonkinlaisen uran, esiintyi parissa pääosassakin 1950-luvulla.
Yhdysohjaajan työn lisäksi, Åke Lindman on vilahtanut näyttelijänä muutamassa Suomessa kuvatussa Hollywood-tuotannossa mm. Punaiset, Puhelin ja Kalastajan kengät.