"Entisenä roomalaiskatolisena voin todistaa siitä orjuudesta, missä elin joutuen pelkäämään jatkuvasti, että tekisin jotain tai olisin tekemättä jotain, mikä saisi minut menettämään toivon pelastuksesta. Minut johdatettiin luottamaan enemmän Mariaan kuin Jeesukseen pelastajana. Kannoin mitaleita, joiden vakuutettiin varmistavan, että Maria takaisi minulle pelastuksen, jos kantaisin niitä kuollessani. Sytytin kynttilöitä kuvapatsaiden edessä ja suutelin niiden jalkoja toivoen, että niiden esittämät pyhimykset kuulisivat pyyntöni. Suoritin syntieni edestä pappien määräämiä katumusharjoituksia. Minun toivoni oli kirkossa, ei yksin Kristuksessa.
Minulla ei ole silti epäilystäkään siitä etteikö Jumalan henki toimisi roomalaiskatolisten keskuudessa johdattaen jotkut heistä totuuden tuntemiseen. Monet, kuten Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat yrittävät naiiviudessaan saada aikaan muutoksia roomalaiskatolisessa kirkossa. Toiset taas pitävät kiinni yksinkertaisesta uskostaan välittämättä kirkon uskomusjärjestelmästä.
Samoin kuin tosi uskovia on protestanttisissa kirkoissa, joista monet ovat yhtä tuomittavia kuin roomalaiskatolinen kirkkokin hierarkkisen rakenteensa ja uskomusjärjestelmänsä perusteella, niin uskon roomalaiskatolisuudenkin piirissä olevan tosi uskovia, jotka löytävät jonain päivän sen vapauden Kristuksessa, joka kuuluu heille".
Minulla ei ole silti epäilystäkään siitä etteikö Jumalan henki toimisi roomalaiskatolisten keskuudessa johdattaen jotkut heistä totuuden tuntemiseen. Monet, kuten Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat yrittävät naiiviudessaan saada aikaan muutoksia roomalaiskatolisessa kirkossa. Toiset taas pitävät kiinni yksinkertaisesta uskostaan välittämättä kirkon uskomusjärjestelmästä.
Samoin kuin tosi uskovia on protestanttisissa kirkoissa, joista monet ovat yhtä tuomittavia kuin roomalaiskatolinen kirkkokin hierarkkisen rakenteensa ja uskomusjärjestelmänsä perusteella, niin uskon roomalaiskatolisuudenkin piirissä olevan tosi uskovia, jotka löytävät jonain päivän sen vapauden Kristuksessa, joka kuuluu heille".
Vastaukset 44
Vanhimmat
jaksaakin hämmästyttää. Mikään sepustus ei ole liian typerä uskottavaksi, kunhan se lupaa pelastuksen kadotuksesta, jota ei todellisuudessa olekaan, ja pääsyn taivaaseen, jota ei todellisuudessa olekaan.
Ero Herrasta on raskas kantaa; sielumme paras osa kaipaa Jumalan luo kuin janoinen kaivolle. Synnissä eläjä halajaa karkeita nautintoja, mutta löytää lopulta pelkkää kipua jä kärsimystä. Kun Herran valo läpäisee sielun, on uskovan sydämessä paratiisin autuus. Hän on jo Isän tykönä. Jumalan hyljännyt taas laskeutuu mielessään helvetin pimeyteen, sielun alakertaan; häntä kalvaa kuolemanahdistus ja syntisen lihan tuska.
"Luottamaan enemmän kuin Jeesukseen???"
Kuulostat trollilta tai sitten olet hengaillut tee-se-itse-kirkko-katolilaisten keskuudessa.
Toivottavasti pappisi ei sentään ollut niin pihalla. On mullekin noita mitaleita tuputettu, mut en oikein lämpene niille. Maria ei takaa mitään pelastusta! Jos joku pappi tällaista väittää on pahasti ressu hukassa.
Katolinen risti joka ostettu Vatikaanista:
1. Paavi
2. Maria
3. Jeesus vauvana Marian sylissä
4. Jeesus ristillä
En viitsisi kantaa aina mukanani Marian ja Paavin kuvaa.
Minulle riittää tyhjä risti (Jeesus voitti kuoleman) ja Jeesuksen Armoistuin.
ristiin oli naulittuna paavi! Sen lisäksi tietty Maria, Maria ja Jeesus vauva!
Katolisessa mukana kanettavassa katolisessa Vatikaanista ostetussa ristissä on ristiinnaulittu Jeesus ja ristin ketjussa (punaiset puuhelmet ketju) keskeisellä paikalla on Paavi ja mitalin toisella puolella Marian kuva Jeesuslapsi sylissä.
Paavi Maria Jeesus Risti = katolinen risti "ketjun" kanssa.
Katolista ristiä (Paavia ja Mariaa) kannetaan mukana.
Miksi täytyy Paavia kantaa mukana ja Marian paikalle voisi laittaa vaikka Paavalin?
Raamatun mukaan uskon perustana ovat Apostolit.
Kenellä näistä katolisuudessa on korkein auktoriteetti:
a) Apostolit
b) Paavi(t)
c) Maria
sanonut että sulla oli ruusukko. Tuo mitali, jossa oli kuva paavista ja Mariasta on vain siinä koristeena. Se ei ole oleellinen osa ruusukkoa ja puuttuu kokonaan suuresta osasta.
Sun kannattas vähän ottaa selvää asioista.
Raamatun mukaan uskon perustana ovat Apostolit.
Kenellä näistä katolisuudessa on korkein auktoriteetti vai ovatko kaikki tasa-arvoisessa asemassa?
a) Apostolit
b) Paavi(t)
c) Maria
Minun Jeesus-uskossani auktoriteetti on Apostoleilla Paavin ja Marian jäädessä taka-alalle mutta entäs katolisuudessa?
Sotiiko Marian koroittaminen Jumalan luomisjärjestystä sillä molemmat ovat ihmisiä; Paavi ja Maria?
Voisiko tämä selvennystä kaipaava miettiä, kuka tai mikä Raamatun tekstit on koonnut ja valinnut. Eli kenen tai minkä tehtävä (ja oikeus) on Raamattua tulkita?
Raamattu on auktoriteetti, joo. Mutta älä unohda, että se on kirkon kirja, kirkon saamalla auktoriteetilla koottu. Kirkon pää on Kristus, mutta näkyvässä muodossaan täällä maan päällä se toimii apostolien ja heidän seuraajiensa piispojen varassa, joiden yksimielisyyden takuumiehenä on pyhän Pietarin seuraaja, paavi.
On "ajattelematonta" pitää Raamattua sillä tavalla taivaasta putkahtaneena kirjana, ettei millään taholla maan päällä olisi ollut siihen tai sen kokonaisuuteen mitään vaikutusta. Ja yhtä typerää on ohittaa kirkon opetusvirka sen tulkitsemisessa.
Raamattu on Jumalan inspiroima, mutta samanlainen inspiraatio, Pyhän Hengen vaikutus tarvittiin, että sen kokonaisuus (kaanon) saatiin aikaiseksi. Sama Pyhä Henki toimii nyt ja aina kirkossa, jotta Raamatun sanaa aina voitaisiin tulkita oikein - ei yksityisesti vaan yleismaailmallisesti.
Ei Raamatulle yksin, ei yksityisille tulkinnoille, KYLLÄ kirkolle.
Jos lähdemme siitä että Jumalan Sana on korkeampi auktoriteetti kuin ihmisen sana (paavi, piispa jne) ja pidäme Raamattua Jumalan Sanana mutta emme jumalana.
KULMAKIVENÄ JEESUS KRISTUS (EI PAAVI, MARIA TAI PIISPAT KULMAKIVENÄ TAI PERUSTUKSENA) SEKÄ APOSTOLIEN JA PROFEETTOJEN PERUSTUS
===> PYHIEN KANSALAISIA JA JUMALAN PERHETTÄ
Efesolaiskirje 2. luku jakeet 19 ja 20:
19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
Usko asuu sydämessäni ja Jeesus Kristus on Herrani ====> Elävä usko :), Jumalan antama rauha ja pelastusvarmuus
Minä en tiedä mitään trolleista, vaikka tälläkin palstalla on joku sanonut jotain trolliksi. Eikös trolli ole "peikko"? Näin olen ymmärtänyt..
Jokatapauksessa, minun mielipiteeni on se, että ihminen on vain ihminen. Me olemme ihmisinä myös taipuvaisia juuri tällaiseen sanailuun ja kepposteluun, mitä tälläkin palstalla voi nähdä, jos lukee aloituksia ja vastauksia. Lisäksi meillä on ihmisinä varmasti tarve tietää kaikki kaikesta ja sorrumme varmasti usein näsäviisauteen.
Olen huomannut, että ihmisten keskuudessa on todellisia pyhimyksiä, siis ihmisiä, jotka haluavat antaa koko elämänsä Luojalle. He riisuvat epäilyksensä ja mielensä pelleilyt pois itsestään ja haluavat toimia Jumalan instrumentteina. Näin korkeampi voima toimii heissä mielen sijaan. Ajatelkaahan katolisia pappeja..he eivät saa taloudellista hyötyä pappiudestaan, niinkuin monet protestanttiset papit saavat.
Ja ajatelkaa protestanttisia uskontoja! Ne syntyivät Rooman vastaisesta ilmapiiristä. Luther esimerkiksi halusi vastustaa katolilaisuutta ja hän teki sen tällä tavalla. Hän muutti uskontoa omalla inhimillisellä tavallaan, joka jäi puolitiehen, koska Luther teki kirkkonsa mielensä voimalla. Hän ei antautunut korkemmalle voimalle vaan hän antautui omille epäilyksilleen ja omalle vastustushalulleen.
Ja nyt miljoonat seuraavat hänen kirkkoaan, eikä moni niistä seuraajista edes tunne raamattua!
Meistä jokainen osaa antautua Jumalalle, jos vain tahtoa on. On helpompi riidellä ja ajatella ja sanailla, sellaisessahan me epätäydelliset ihmiset olemme hyviä. Mutta Jumala antoi meille sydämen ja siellä meillä on kutsu totuuteen- Sielussamme! Jokainen ihminen voi alkaa Jumalan instrumentiksi. Pitää vain lopettaa ikuinen sanailu ja egon pullistelut.
Minä itse valitsen alkuperäisen katolisen kirkon, sillä se ei löysäile, se ei viisastele, eikä se ole mielen (ihmisen) vallassa! Kun kirkon papit ovat antaneet itsensä Jumalalle voi tulos olla vain hyvä! Sellaiset papit pystyvät ohjaamaan ihmisiä.
Toki ihmisenä papillakin saattaa olla huonoja päiviä, mutta hänen tarkoituksensa on silti hyvässä ja Luojassa ja se on pääasia!
Maria on tärkeässä osassa, hänhän on Jumalan äiti! Maria antoi itsensä Jumalalle ja toimi Jumalan instrumenttina, jonka kautta Jeesus pääsi maailmaan. JEESUS ON TOIVOMME, mutta toivo tuli Marian kautta.
Jeesus Kristus - Herramme SYNNYTTÄJÄ ON PYHÄ HENKI.
Kyllä Pyhä Henki on korkeampi auktoriteetti kuin Maria tai paavi.
Usko on sydämen uskoa ja varmasti rituaalit tuovat myös sielunrauhaa.
Ketä sinä rakastat uskossasi?
Ymmärrykseni mukaan minkään kirkon jäsenyys ei tuo Taivaspaikkaa.
Usko on henkilökohtainen asia, Jumalan ja ihmisen välinen.
Jeesus sanoo, että löytäneeköhän uskoa maan päältä kun hän tulee noutamaan omiaan.
Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä" ja ainoaa välimiehenä toimii Jeesus Kristus eikä Maria tai Paavi.
Voisiko joku antaa henkilökohtaisen todistuksen omasta uskostaan kuinka Pyhä Maria, Jeesuksen äiti on vienyt Jeesuksen luokse ja lähemmäksi Herraa?
Pyhä henki vaikuttaa kaikkialla. Jumalan tahdolle antautunut Maria synnytti fyysisesti Jeesuksen. Jeesus on Herra, Jeesus on toivo, ei Maria, mutta Marialla on tärkeä rooli. Hän oli niin puhdas ihminen, että Jumala saattoi tehdä työtään hänen kauttaan. Niin minä uskon.
Tuskin kukaan on sanonut missään, että Mariassa on pelastus???
Minä en näe katolilaista kirkkoa dogmaattisena kirkkona. Mielestäni katolilainen kirkko on elävä Jumalan kirkko. Varmasti joku muukin uskonto pyrkii olemaan Jumalan tahdon alainen. Minä en tiedä, kenellä on toivo, kenellä ei. En tiedä, kuka menee taivaaseen ja kuka ei..Uskon, että Herramme on rakkaus ja hän tuntee jokaisen sydämen. Meidän tehtävämme on avautua ja nähdä lähimmäistemme arvo! Kaikkien lähimmäistemme.
Eiköhän se tarkoitus ole antautua Jumalalle kokonaan..Oikeastaan, mitä enemmän ihmiset haluavat avoimesti avautua Jumalalle, sitä paremmin ja kirkkaammin totuus paljastuu. Minä rakastan katolilaista kirkkoa, koska sen johdossa on ihmisiä, jotka todella ovat antautuneet jumalan tahdon toteuttamiseen. Minun on hyvä olla tässä omassa uskossani.
Uskon, että kat. kirkko on säilynyt ja säilyy, koska sitä johtaa Jumala, eikä ihmisen mieli. uskon, että yhteiskunnalliset rakenteet ovat katoavaisia, koska niitä johtaa (mieli) ihminen. Jumalan hallitus on pysyvä, näin uskon. Jumalan työ tapahtuu avoimen ihmis sydämen kautta. Niin minä uskon ja uskooni mahtuu katolilainen kirkko, koska sen totuus ja opetus tuntuu ylimaallisen totuudelliselta.
Löysin Mariasta tekstin, sivustolta:
http://www.ewtn.com
Mary, Mother of God
by Father William Saunders
"I was visiting an inner-city Church one day and in the vestibule some graffiti was written on the wall which said, "Catholics, God has no mother," obviously referring to Mary's title as "Mother of God." How does one respond to such an objection? -- A reader in Springfield
As Catholics, we firmly believe in the incarnation of our Lord: Mary conceived by the power of the Holy Spirit. (Lk 1:26-38 and Mt 1:18-25) Through her, Jesus Christ--second person of the Holy Trinity, one-in-being (consubstantial) with the Father, and true God from true God--entered this world, taking on human flesh and a human soul. Jesus is true God and true man. In His person are united both a divine nature and a human nature..."
kuin ihminen. Jumalan Sanahan (isolla alkukirjaimella kirjoitettuna) tarkoittaa Kristusta. Raamattu sen sijaan ei ole Jumalan Sana. Jos niin väität, syyllistyt Jumalan pilkkaan. Opettele isot ja pienet alkukirjaimet ja perehdy muutenkin asioihin, niin keskustellaan sitten vasta.
Mutta Raamattu ei käske palvomaan Mariaa.
Jeesuksen Isää pitää palvoa eikä Jeesuksen äitiä.
Kumpaako enemmän palvotaan Jeesusta vai Mariaa?
Maria on kirkon äiti. Hän on opetuslasten äiti. Marialle Jeesus osoitti opetuslapsen muodossa kaikki kirkon opetuslapset lapsiksi. Raamatusta voi sitten lukea nämä kohdat, jos itse tahtoo. Maria on siis Jeesuksen fyysinen äiti ja kirkon (opetuslasten) äiti. End of story!
Tämä sanailu on järjetöntä!!
Kyllä Jeesus on Herra
Netissä on vaikka mitä antikatolista höpinää, kuinka katoliset palvovat jumalatarta ja kuinka se on väärin ja niin edelleen....Mutta sellaiset tyhjät väitteet kannattaa jättää omaan arvoonsa!
Jokainen uskossaan vahva itse ymmärtää, kuinka asiat ovat!
MARIA RAAMATUSSA, mutta mitä teki Maria Jeesuksen synnyttäjä?
JEESUS EI TOTELLUT ÄITIÄÄN VAAN JUMALAA
Luukas 2:
46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
Matt. 1:18
Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
Matt. 1:20
Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
Matt. 2:11
Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.
Matt. 13:55
Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
Matt. 27:56
Heidän joukossaan oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja Sebedeuksen poikain äiti.
Matt. 27:61
Ja siellä olivat Maria Magdaleena ja toinen Maria, jotka istuivat vastapäätä hautaa.
Matt. 28:1
Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.
Joh. 11:2
Ja tämä Maria oli se, joka hajuvoiteella voiteli Herran ja pyyhki hiuksillaan hänen jalkansa; ja Lasarus, joka sairasti, oli hänen veljensä.
Joh. 11:19
Ja useita juutalaisia oli tullut Martan ja Marian luokse lohduttamaan heitä heidän veljensä kuolemasta.
Joh. 11:20
Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, meni hän häntä vastaan; mutta Maria istui kotona.
Joh. 11:28
Ja tämän sanottuaan hän meni ja kutsui salaa sisarensa Marian sanoen: "Opettaja on täällä ja kutsuu sinua".
Joh. 11:29
Kun Maria sen kuuli, nousi hän nopeasti ja meni hänen luoksensa.
Joh. 11:31
Kun nyt juutalaiset, jotka olivat Marian kanssa huoneessa häntä lohduttamassa, näkivät hänen nopeasti nousevan ja lähtevän ulos, seurasivat he häntä, luullen hänen menevän haudalle, itkemään siellä.
Joh. 11:32
Kun siis Maria saapui sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, lankesi hän hänen jalkojensa eteen ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut".
Joh. 11:45
Niin useat juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luokse ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.
Joh. 12:3
Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Joh. 19:25
Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena.
Joh. 20:1
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
Joh. 20:11
Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan
Joh. 20:16
Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja.
Joh. 20:18
Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.
Ap. t. 1:14
Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.
Ap. t. 12:12
Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian, Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa.
Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
PYHÄ HENGEN ILMOITUKSENA KEHOITAN JOKAISTA PITÄMÄÄN JEESUSTA ISÄN LAPSENA EIKÄ ÄIDIN LAPSENA
(tutkikaa onko vai eikö ole Jumalan antamat kehoituksen sanat Raamatusta)
Luuk. 2:48-49
Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
>>>>Katolilaisten kannattaa etsiä Jeesusta mieluumin kuin Mariaa. Raamatussa ei kehoiteta Mariaa etsimään. Isän lapsi = Jeesus meidän Herramme
Jeesus on Isän lapsi eli Poika! Voi vallaton! Mutta Jeesuksella oli ja on myös äiti, koska Hän syntyi ihmiseksi. Toistan: syntyi ihmiseksi. Ei Hän ollut henkiolento, vaan kuten me - luuta ja verta - kuitenkin ilman syntiä. Ihmisyyden puolesta hänellä oli äitinään Neitsyt Maria! Sitä ei voi kukaan kiistää.
Jeesuksella on sekä Isä että äiti.
Miksi vain toisesta saisi puhua????????
Raamattu ei kehoita harjoittamaan uskontoa luostarilaitosten ja palvottavien kuvien kautta.
Ymmärrettävää Jumalan puhetta Raamatusta...
5. Moos. 5:8
ÄLÄ TEE ITSELLESI JUMALANKUVAA, ÄLÄ MITÄÄN KUVAA (edes Mariasta), älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
yhtään mitään todistusta, näyttöä eikä edes viittausta siihen, että Maria olisi ollut kirkon tai opetuslasten äiti, se olettamus perustuu vain joidenkin uskonnollisiin mielipiteisiin
Pyydettiin todistusta, miten Maria on vienyt lähemmäs Jeesusta. Tässä tulee.
Kun olin pieni, kotini oli hyvä, mutta ateisitinen. Uskonnollisuus oli hömppää, uskovaiset vähän yksinkertaisia. Kodissamme harrastettiin kyllä monipuolisesti kulttuuria.
Noin neljän, ehkä viiden vanhana keksin usein lauluja. Yksi oli neitsyt Mariasta. En itsekään tiennyt, miksi. Maria veti puoleensa. Ja Jeesuksen puoleen. Varastin tädin jouluseimestä Jeesus-lapsen, se kun oli niin suloinen... Rikos tuli tietty ilmi ja vauva palautui seimeensä, minä häpesin...Mutta uskonto ei lakannut kiehtomasta.
Isompana halusin liittyä katoliseen kirkkoon. Minulle naurettiin.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen liityin. Olin onnellinen! Ruusukon olin saanut silloiselta poikaystävältä jo aiemmin. Rukoilin sitä aina matkoillani, jo ennen kirkkoon liittymistäni.
Ruusukko pysyy aina matkassa. En väsy siihen. Jos en saa yöllä unta, tuo ruusukkorukous unen. Perheessä sitä rukoillaan yhdessä. Kaverit rukoilevat sitä keskenään. "Marian kautta Jeesuksen luo" -vanha katolinen sanonta pitää ainakin minun tapauksessani paikkansa.
Joka väittää, että Marian kunnioittaminen vähentää jotain hänen jumalallisen poikansa kunniasta, on väärässä. Marian testamentti raamatussa oli "Kaikki mitä hän teille sanoo, se tehkää" (siinä Kaanan häissä, muistaakseni). Näin hän, Jumalanäiti, kehottaa meitä lempeästi vieläkin. Kuunnelkaamme Jumalanäidin kehotusta ja eläkäämme, kuten kristittyjen, Kristuksen seuraajien, tulee, sovussa, ja rakkaudessa!
Maria on hengellinen äiti kaikille Jeesuksen omille. Ainakin hänen tulisi olla, mutta kaikki eivät sitä ota todesta. Esim. Jeesuksen sanat ristillä apostoli Johannekselle: "Katso äitisi".
Jeesus uskoi äitinsä Johanneksen huomaan. Tämä on myös viittaus siihen, että Marialla ei ollut muita lapsia (niitä "Jeesuksen veljiä" ja "sisaria", joista raamattu mainitsee). Hehän olivatkin serkkuja tai muita sukulaisia. Jeesus on veljemme ja Maria on äitimme.
Jeesuksesta alkoi uusi aikakausi ihmiskunnan historiassa. Hänen ihmisyytensä sai alkunsa Marian kohdusta Pyhän Hengen ansiosta Isän tahdon mukaisesti. Jeesus otti orjan muodon, vaikka olikin Jumala. Maria on se yhdistävä linkki meidän ja Jeesuksen inhimillisen luonnon välillä. Maria asema siinä tehtävässä on suuri, ainutlaatuinen. Maria synnytti lihaksi tulleen Jumalan Pojan. Tämä poika synnytti Kirkon. Me olemme samaa "ketjua". (Ehkä huono ilmaus, mutta selventävä.)
että siinä ristin ääressä oli Jeesuksen äidin lisäksi kaksi muutakin Mariaa ja Johannes, Jeesus ei sanonut kaikille heille: "katsokaa, äitinne" eikä Marialle: "katso lapsesi" Jeesus osoitti ne sanansa vain henkilökohtaisesti Marialle ja Johannekselle, olen kuullut, että tuossa kulttuurissa esikoiselle kuului vastuu järjestää vanhempiensa hoito (Johannes otti Marian hoiviinsa siitä lähtien), Jeesuksen veljet ja sisaret eivät olleet tod. näk. paikalla, eiväthän he edes uskoneet häneen (Joh.7:5)
Jos Maria olisi ollut kaikkien opetuslasten äiti, miksi häntä ei sitten siksi kutsuttu ? (apt.1:14, mikä on muuten viimeinen paikka, missä Jeesuksen äiti, Maria, mainitaan raamatussa)
olen tällä palstalla huomannut, että Mariaa pidetään jonkinlaisena välittäjänä ja tienä Jeesuksen luokse
Jeesus on tie (Joh.14:6)
alkuseurakunta ei julistanut Mariaa (apt.2:22-40,apt.3:12-26,apt.4:8-12,apt.8:5-8,...)
Jeesus on uskon alkaja ja täyttäjä (hebr.12:2)
en huomannut neitsyt-Mariaa listassa: hebr.12:22-24, (onko jollakin "parempi näkö" ?)
Jeesus on a ja o, ensimmäinen ja viimeinen (ilm.1:8,17)
kulttuurissa oli tapana: esikoiselle kuului huolehtia vanhemmistaan. Ei ollut muita lapsia, joten Johannes sai sen tehtävän.
Miksi raamatussa pitäisi mainita erikseen, että Maria oli kaikkien opetuslasten äiti? Ei minun mielestäni. Sen Kirkko tuli ymmärtämään ilman sanomisiakin.
Se, että Mariasta ei paljon kerrota UT:ssa, on luonnollista. Mariaa ja hänen asemaansa voi ymmärtää vain Jeesuksen kautta. Kun Kirkko mietiskeli Jumalan kirjoitettua ja Elävää Sanaa, Marian rooli selkiytyi.
Monet protestantit kuvittelevat, että katolinen kirkko vaan keksii jotain kummia juttuja ja sitten vasta rupeaa katsomaan raamatusta "löytyisköhän tälle joku värssy". Kirkkoisät, paavit, piispat, kardinaalit, teologit eivät ole koskaan toimineet näin - eivätkä toimi nykyäänkään.
"...uskon roomalaiskatolisuudenkin piirissä olevan tosi uskovia,"
- Oho! Mikä myönnytys!
"jotka löytävät jonain päivän sen vapauden Kristuksessa, joka kuuluu heille".
- Oho! Siis epäilet ettemme ollenkaan edes usko Kristukseen! Oho! Epäilet, että emme omaisi vapautta, joka on yksin Kristuksessa!
Saanen vakuuttaa sinulle, ihminen, että me katolilaiset olemme KRISTITTYJÄ eli Jeesukseen uskovia! Vapaus on todella Kristuksessa.
Jeesuksen äiti, Maria, ei vieroita meitä pois pojastaan - päinvastoin!
PYHÄ HENGEN ILMOITUKSENA KEHOITAN JOKAISTA PITÄMÄÄN JEESUSTA ISÄN LAPSENA EIKÄ ÄIDIN LAPSENA
(tutkikaa onko vai eikö ole Jumalan antamat kehoituksen sanat Raamatusta)
Luuk. 2:48-49
Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
>>>>Katolilaisten kannattaa etsiä Jeesusta mieluumin kuin Mariaa. Raamatussa ei kehoiteta Mariaa etsimään. Isän lapsi = Jeesus meidän Herramme
Jos puhutaan Jeesuksen perheestä niin kummallako oli suurempi auktoriteetti perheessä, miehellä=Joosef vai vaimolla=Maria?
Misään kohtaan Raamatussa ei sanota, että opetuslapset palvoivat Mariaa.
Jos olet perheellinen, niin haluatko, että vain sinua arvostettaisiin, kunnoitettaisiin, rakastettaisiin, mutta ei vaimoasi?
Teidän kanssa on hankala kommunikoida, kun trivialisoitte kaiken. Ettekä haluakaan ymmärtää. Minä palvon vain Jumalaa, mutta rakastan ja kunnioitan suuresti Herramme äitiä Mariaa. - Miksi? - Koska Marialla on osa Jumalan pelastussuunnitelmassa. "Sana tuli lihaksi." Tämä on Teille näköjään vain jokin hokema vailla sisältöä. Väitän, että jos Jeesuksen inkarnaation todella tajuaa, ei voi olla rakastamatta myös Mariaa. Nyt lopetan keskustelun tähän.
Ymmärrettävää Jumalan puhetta Raamatusta...
5. Moos. 5:8
ÄLÄ TEE ITSELLESI JUMALANKUVAA, ÄLÄ MITÄÄN KUVAA (edes Mariasta), älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
mitäpä teille kertovat seuraavat raamatunkohdat: Luuk.8:19-21,Luuk.11:27-28 ?
ei Marian ja muiden ihmisten, Herran omien, rakastaminen ja kunnoittaminen ole sinänsä paha asia, mutta ongelma on siinä, että katolisen kirkon tämä "kunnioittaminen" menee kyllä rankasti ohi ja yli sen mikä on apostolinen ilmoitus raamatun sanassa
on äitini joskus hengellisellä lasten kesäleirillä palkinnoksi saama ruusukkonauha, joku lähetystyöntekijä oli sen kait tuonut jostakin, ja se oli tietokilpailupalkintona, se on ihan vaan muistoesine kotonani :)
Luuk.8:19-21.
Minulle nämä jakeet kertovat sen, mitä Jeesus sanoikin eli siunattuja ne, jotka kuulevat ja TEKEVÄT Jumalan tahdon.
Jeesus käytti aina tilaisuutta opettaa kansaa, niin tässäkin. Se on se pointti koko jutussa.
Luuk.11:27-28.
Tässä sama juttu. Jeesus käytti tilaisuutta hyväkseen ja käytti lähes samoja sanoja kuin edellisessä eli siunattuja ne, jotka TOTTELEVAT (Jumalan tahtoa).
- Luin juuri Net.Bible'stä, että "siunattu se kohtu ja ne rinnat" tarkoitti siinä kulttuurissa samaa kuin "siunattu sinun äitisi" ja HUOM. siinä kulttuurissa äitiä arvostettiin pojan saavutusten kautta, eli se ihminen (joka sanat lausui) antoi epäsuorasti tunnustuksen Jeesukselle! Mutta koska Jeesus oli nöyrä, hän käänsi 'kohteliaisuuden' tilaisuudeksi antaa opetus. Vähän sama juttu, kuin hän kerran sanoi "miksi sanot minua hyväksi".
Huomaatko, mikä oli näiden kahden kohdan pääopetus? Se oli Jumalan tahdon tekeminen, totteleminen.
Muista, että enkeli lausui Marialle: "Siunattu sinä naisista siunatuin" ja engl. raamattu sanoo sen selvemmin "FULL OF GRACE". Jos jokin on täynnä, voiko olla enempää. Kun lasi on täynnä vettä, siihen ei mahdu enempää. Mieti päivittäin tätä "täynnä armoa". Mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se, että oli 'kokonaan', 'olemukseltaan', vai mitä? Pohdi sitä usein ja pyydä Jeesukseltasi, että hän antaisi sinulle ymmärrystä ja sydämen avoimuutta.
Olen jo kertonut, mutta kerron vielä. Maria oli minulle kerran täysin yhdentekevä ja 'pelkäsin' häntä, koska luulin, että hänen ajattelemisensakin olisi ollut syntiä tai harhaoppia. Sitten kerran kysyin mielessäni: voiko kaikki miljoonat katolilaiset olla väärässä Marian suhteen? Minäkö, ihmisparka, olisin heitä kaikkia viisaampi ja oikeaoppisempi. Minun oli vastattava rehellisesti, että en ole. Tajusin, että asia kyllä selviää minullekin, jos pyydän Jumalalta viisautta ja vastaanottavaista sydäntä/mieltä. Pyysin häntä opettamaan ja vastaamaan kysymyksiini. Hän teki sen! Mitenkö? Pikku hiljaa, pala kerrallaan rupesin ymmärtämään. Pelko katosi ja opin rakastamaan Mariaa, meidän kaikkien äitiä.
se rukousnauha on? Väri, materiaali, krusifiksi? Kerro tarkemmin, kiinnostaa.
Itselläni on 8-10 ruusukkoa ja hitunen päällekin ehkä, jos mukaan lasketaan sellaiset pienet, joissa on vaan 10 helmeä eikä 50.
Vielä kerkiän hommaamaan lisää:)
hän on saanut sen joskus 60 luvun alkupuolella, siinä on marjapuuron väriset helmet, se on heillä vain muistoesineenä, ei käytössä :)
taivaallisena Isänä halua siunata kaikkia Hänen omiaan, ja antaa armoaan jokaiselle omalleen, Jumala ei katso henkilöön :), haluan kunnioittaa Mariaa, Jeesuksen äitiä, SISARENANI Herrassa, raamattu käskee kunnioittamaan kaikkia ja varmaan on Jumalan tahto, että kaikki Jumalan pyhät olisivat Jumalan omille rakkaita
vaikka Mariasta olemmekin erimieltä, niin toivon, että Herrasta Jeesuksesta voisimme olla samaa mieltä, toivotan sinulle oikein hyvää syksyä :)
myös sinulle. Nyt ainakin aurinko paistaa ja tyyntä:)
Taatusti kukaan (ex-)katolilainen ei puhuisi itsestään "roomalaiskatolilaisena". Kysymyksessä on ilmeinen trollin kirjoitus, jolla yritetään vain turhaan pönkittää vanhoja ja jo monta kertaa vääriksi osoitettuja harhaluuloja katolilaisuudesta.
Katolilaisuus pelottaa joitakin, koska sillä on sentään vielä tulevaisuutta.
miksi katolisuus pelottaa (tai luterilaisuus, tai islam tai mikä hyvänsä) lienee se, että jotkut ihmiset tarvitsevat vihollisen, koska eivät osaa esittää asiaansa myönteisessä valossa. Siis eivät pysty kertomaan vakaumuksestaan ilman, että ehdoin tahdoin moittivat toisin uskovia. Tämmöistä suhtautumista pidän lukijoiden eli meidän muiden aliarvioimisena. Eihän tuo moittiminen ja pelon lietsonta halua antaa meille mahdollisuutta ajatella omilla aivoillamme.