onko kellään kokemusta kyseisestä öljystä, onko castrolin veroinen
liqui moly
0w-30
13228429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 132
Vanhimmat
Kuuluu kuravesi sarjaan. Kiertäisin kaukaa moiset moskat.
Ehdottomasti parasta on Mobil, lue vaikka TM:n testejä siellä täyttä faktaa ja puolueeton totuus.
kokemuksen syvällä rintaäänellä?
onko jollaki oikeasti kokemusta?
Meilläpä Suomessa kaikki "oudommat" merkit, koskien kaikkea autoiluun liittyvää renkaista öljyihin, ovat automaattisesti "PASKAA". Mikään mitä karvalakkiautoilijan Raamattu TM ei ole julistanut hyväksytyksi tuotteeksi, saatikka sitten vaivautunut kertomaan siitä näillä nokia-mobilmarkkinoilla, EI voi olla toimivaa tai jopa hyvää tuotetta.
Totuus on kuitenkin se, että me täällä peräpohjolassa, ja länsimaalaisittain katsottuna länsisiperiassa olemme muutaman "virallisen" totuuden varassa.
Kysykääpä vaikka keski-eurooppalaiselta mitä mieltä hän on esim. nokian renkaista, tai Australialaiselta mitä mieltä hän on "kaukoidän" renkaista. Keskieurooppalainen pitää nokian renkaita "paskoina", ja Australialainen luottaa "kaukoidän" tuotteisiin, ovathan ne lähes kotinurkilta. Kaikki on niin suhteellista näillä tavaramarkkinoilla, pallon päällä missä ollaan olevinaan niin kotiinpäin että, vaikka tosiasiassa mitä kauemmas kotoa mennään, sitä lähempänä kotia taas ollaan..
Itse olen käyttänyt Liqui Moly:n öljyjä ja todennut ne ihan yhtä toimiviksi kuin kaikki muutkin. Vai voiko joku kiistää tämän tällä palstalla ja tuoda tekemänsä analyysin tuotteesta tuloksineen? Jos ja kun purkin kyljessä lukee mitkä vaatimukset ja luokitukset täyttyvät, niin maallikon on aivan turhaa edes spekuloida aiheella koska maallikon on aivan mahdotonta saada muuta tietoa öljystä. Analyysiksi ei lasketa mitään sormenpäitten välissä tehtyä luistotestiä..
pienistä myyntimääristä johtuen.
Ja aivan kuten itse toteat,jos halpalli-mobili täyttää tarvittavat luokitukset,miksi maksaa enempää Molysta.
on halvempaa kuin castrol johon alunperin vertasin, ennenkuin joku "asiantuntija" sotki tähän "paras mobil1" joka oli tm testissä
Heh! Huvittaa nää mobil ylistyskommentit täällä. Kyllä kansa todella mainosten uhri!
Mobil varmaan hyvä merkki, mutta esim Saksassa Liqui Moly vanha saksalainen yritys ja yksi arvostetuimpista ölymerkkeistä Saksassa.
Olet löytänyt harvinaisen merkin jota koet velvollisuudeksi julistaa.Luulet sen olevan taivaallista vain siksi että juuri sinä olet älynnyt valita sen.Mistähän saksalaiset sitä pumppaa,ettei vaan ostaisi mobililta raaka-ainetta.Samaa kuin jenkkiharrastajien pitää käyttää Kendallia tai Penzoilia ollakseen aitoja.
Olen tutustunut Molyn hintoihin,saatavuuteen ja pakkauskokoihin eivätkä ne ole kilpailukykyisiä.
Verrataan nyt vaikka HK:n siniseen ja Nokian kännyyn,eiväthän miljoonat kärpäset voi olla väärässä valitessaan mobilin,eihän öljymerkki ole elämää suurempi asia.
"..Olen tutustunut Molyn hintoihin,saatavuuteen ja pakkauskokoihin eivätkä ne ole kilpailukykyisiä.."
No laitapas tänne näkyviin vaikkapa ne pakkauskoot ja hinnat. Molyllä pakkauskoko on viisi litraa, ja kannun hinta alhaisempi kuin esim. mobilin vastaavalla öljyllä neljän litran kannussa. Kuinka tämä ei ole kilpailukykyistä?
Meidän 30 000 asukkaan kylässä Molya mainosti AD-ketju jokunen vuosi sitten enkä pitänyt hintoja lainkaan kilpailukykyisinä.
Nyt tämä AD on taas vaihtanut nimeään eli ilmeisesti toimittajiaankin.
Edellytän öljyltä että samaa laatua on saatavissa jatkuvasti ja kaikkialta maassa.
Myös halpahalleista virka-ajan ulkopuolella.
Näin hintakin pysyy järkevänä kun kellään ei ole yksinmyyntioikeutta.
http://www.liqui-moly.com/web/lmhomeen.nsf/pages/index_liqui
Etkä niitä hintojakaan osannut kysyttäessä vahvistaa.
maallikon on turha lähteä "kokeilemaan" jotain tuntemattomia merkkejä. Mobil on aina varma valinta.
Että se mikä sinulle on tuntematonta, ei ole sitä ihmisten ilmoilla, kuten nyt Liqui Moly.
Toisekseen tässä kyseltiin kokemuksia LiQui Moly:stä, ja sinulla niitä ei ole. Älä siis kirjoittele tänne, koska tässä ketjussa ei kyselty mitään mistään mobilista, eivätkä navetantakuiset mielipiteesi ketään kiinnosta.
ja minua et. Miten luulet ihmisten saavan kokemuksia jostain tuntemattomasta merkistä? Kokeilemalla? Jos kone ei heti hajoa niin hyvä öljy? Lue viestit ja ymmärrä.
Että tässä keskustelussa aiheena oleva merkki ei ole tuntematon, paitsi sinunlaistesi mielestä, ihmisten jotka eivät tunne kuin turun sinapin ja mopilin öljyn.
Peräkammarin poika vänkäämään. Menivätkö märät unesi pilalle?
jotain? Puhuuko kokemus?
Toiset tekevät enemmän töitä kun toiset. Itse teen enemmän.
turhanaikaisista asioista. Onko sulla joku ihme missio vai ootko oikein mainosmies?
Virheitä tietämättömyyttään.
tuotteita mistään hinnasta nehän samoja kun esson tuotteet ja esson tuotteiden laadun nyt jokainen vähänkään autojen päälle ymmärtävä tietää,sitävastoin saksalainen liqui moly on euroopassa parempi laatuinen kun esso onhan siinä hc7 laatumerkintä olen tosin kaikkia öljyjä kokeillut nestettä ja mobilia ja pyroilia renaultisa kelpas jopa nesteen tuotteet ja essotki meni alas ainaki tiivisteistä mutta liqui moly pysyi koneessa sisälä,itse olen käyttäny liquin tuotteita ongelmitta kuten myös valvolinen.
jooooooooooo
Miksi pitää saada kaikialta ja halpahalleista? Kuluttaako sun auto enemmän öljyä kuin polttoainetta? Minä vaihdan öljyn kerran vuodessa (öb 20 000 km) ja joudun lisäämään vuoden aikan n, 0,5 litraa joka kulkee mukana takakontissa :)
Joo-o http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikosepaily-suomessa-myyty-vaarennettya-moottorioljya-autoilijoille/5688306
Kuinkaniitä autoja huolletaan?Esim öljynvaihto imetään pikavaihtona ja huudellaan "paskat"irti moottorista.Millä kuona-aineet saadaan pois mootturista ainoastaan purkamalla kone tai vaihdelaatikko. Suodattajat toki uusiksi eikämitään öljyseoksia.Sittenvielä nämä erittäinvähänajetut autot omalukunsa mittarista hävinnyt kilometreja ja tuontiautot vielä viheliämpiä.
Meinaatko että viestisi yltää aikojen taa? Vastailet yli vuosikymmen sitten jätettyihin viesteihin... No, minä vastaan sinulle taas kymmenen vuoden päästä. Heippa siihen saakka!
Tutkitusti on todettu, että esim. Moboil 1, on o-renkaille vihollinen, ne kovettuvat normaalia ennemmin.
nyt taisi pojilla karata mopo käsistä :)
pikkasen asiallisempaa keskustelua olisin toivonut
Pitääkö rynnätä satamasta auto noutamaan ja vaihtaa heti molykoteen?Vai peräti Wolfsburgista suoraan tehtaalta,siellä on oikein huvipuisto ja elämyskaupunki kansivikaisten ajokkien ostajille,Laittaakohan ne siellä jo ensitäyttönä saksalaista ruskohiiliöljyä ?
Miten jatkossa,pitääkö metsästää mölyä vihjeiden perusteella jos joku viitsisi myydä sikahintaan?
Ja ajaa auto loppuun kunnes kilahtaa tällä tuotteella, raportoidaksemme sinulle ?
Kyllä pitääkin olla uusavuton ettei tätä viitsi tehdä itse.
asiallista palautetta! kyllä täällä on fiksuja ihmisiä!
vaikka näin: laitetaan liqui molyt koneeseen ajetaan 30tkm. tehdään johtopäätöksiä, esim.söikö öljyä enemmän? kalinoita? kulutus muutoksia?
On totta että tätä kyseistä öljyä ei ihan joka kaupasta löydy, mutta on saatavilla suomessa kuitenkin. Ja on se ainakin halvempaa kuin castrol
ihan kaikkien ei tarvise välttämättä osallistua näihin keskusteluihin jos ei ole tietoa/kokemusta/asiallista sanottavaa.
öljylle. Kannnattaa tsekata TM:stä mitä mieltä ovat kun on oikeasti testattu eikä mutu juttuja.
TM sun raamattu? muistaakseni siinä testissä ei ollut edes mukana 0w-30 öljyjä. kyllä 30tkm testillä jo näkee ihan tavallinenkin pulliainen tekeekö öljyllä mitään. itsehän käytät varmaan sitä mobil 1:stä joka on kaikista parasta kun se oli TEEÄMMÄSSÄ
varsin luotettava lähde selvine mittauksineen. Täytyy sanoa että osuit aika oikeaan sillä RF 5W/50 on koneessa ja toistaiseksi ihan omia testejä omissa autoissa on kertynyt tuosta yli miljoona km. Miksi vaihtaisin? Ei ensimmäistäkään vikaa eri merkkien moottoreissa. Käytin taannoin kesäaikaan TB 20W/50 öljyjä kesäaikaan kun tuppaa olemaan silloin pitkiä siivuja moottoriteillä. Nyt käytän vain tuota yhtä.
Automerkkejä mistä kokemuksia: Alfa Romeo, BMW, Citroen, Peugeot, Fiat. Viimemainitun kokemukset vain vähän yli 50tkm, muissa 100-500tkm samalla autolla.
Jos ja kun ei, niin mitä ihmettä jankutat tässä ketjussa?
Kirjoitit että "onko TM sun raamattu? muistaakseni siinä testissä ei ollut edes mukana 0w-30 öljyjä. kyllä 30tkm testillä jo näkee ihan tavallinenkin pulliainen tekeekö öljyllä mitään. itsehän käytät varmaan sitä mobil 1:stä joka on kaikista parasta kun se oli TEEÄMMÄSSÄ "
Vastasin sun kysymykseesi. Leikitkö vaan yksinkertaista vai oliko tämä omituinen "LM" joku vitsi?
Ihan sama meno kuin metallipuolen keskusteluissa.
TM:n testeissä pärjää se joka maksaa. Telkkarista katsoin ohjelmaa jossa TM oli "testannut" lasten turvaistuimia, he he täyttä potskaa koko lehti.
Niin ja kyl toi oli halvempaa ku mobil. mobil ESP 5W-30 4l oli jotain 60€. Vastaava Liqui moly 5W-30 4200 Top Tec oli 50€ 5l. Mut kyl mobil on hyvin mainostanu kaikki tuntee sen mut harva tuntee Liqui Moly:n
Mut eihän se Mobil Rally-Formula oikeesti tarkota et niissä mobilii käytetää;)
.. on kokemusta ko öljystä ja voin suositella. Lisäaineilla on nykyöljyissä varsin suuri merkitys. ( voidaanko puhuakkaan enää öljystä, ehkä synteettinen voiteluaine sopisi paremmin) Ei todellakaan ole sama mitä koneeseen laittaa ja kannattaakin varmistaa suositukset omasta moottorista ja sen vaatimuksista.
Ehkä tämä longlife .. on eräänlainen tolppa mitä tulee auton kestävyyteen ja sen mahdollistamiseen voiteluaineiden osalta. Teknologia tuotevastuut brandit ylipäätään kilpailu kaiketi kehittää asiaa kuluttajan näkökulmasta parempaan suuntaan.
En tiedä mikä on parasta voiteluainetta koneelle, mutta Liquid Moly on hyvä valinta ja lisäksi Totalin tuotteet ovat nousemassa varsin kilpailukykyisiksi. Mobil Teboil Castrol Shell .. kaikki varmasti hyviä tuotteita kunhan ovat oikeassa paikassa oikean ajan.
monet öljyjutut ovat kuitenkin vain uskonasia. Tuo merkki on tuntemattomampi täällä Suomessa, mutta täyttää hyvin luokituksia ja uskoisin tuon ajavan asiansa hyvin. Eli kokeilemalla selviää parhaiten mihin tuolla pystyy, veikkaan että et edes huomaa eroa :)
Harvoin edes saa esiin eroja käytännössä eri merkkien välillä. Jos joku toinen vaihtaisi öljyt ja menet autoon, niin et pysty sanomaan minkämerkkiset öljyt se toinen sinne kaatoi. Mutta kun näkee sen merkin purnukan kyljessä ja mielikuvat astuvat peliin, niin sitten löytyy tietoa, kuten tästäkin keskustelusta näkee.
Castrolilla on ainakin _mielestäni_ parempi maine, siksi pitäisin Castrolia parempana, tämäkin vain mielikuva koska eihän näistä mitään testejä ole kun erot lienevät käytännössä turhan pieniä testattavaksi; luokat täyttyy ja se riittää autolle.
Lähtee sit samalla ennakkoluulot. Tosiaan ite pistin Liqui-Moly 5W-30 4200 Top-Tec öljyt, mobil 5W-30 ESP:n siaan. Enpä huomaa eroa, se vaan ku säästää kympin, ja samalla saa litran ylimäärästä.
Mut jotku on volvon miehii ja jotku scanian. Hyvä vaan ku on merkki uskollisii;)
Kokemusta on: Käytin aiemmin Mobil 1:stä ja ongelmana oli, että öljynpaineella toimivat venttiilinpainikkeet pitivät raksutusta moottorin käynnistyttyä vähän aikaa. Vaihdettuani täyssynteettiseen Liqui Moly 5W - 40 öljyyn raksutusta ei ole esiintynyt, eli paineet nousevat välittömästi. Suosittelen, toimii hyvin ainakin 140 tkm ajetussa moottorissa.
autosi ohjekirjasta löytyy valmistajan suosittelemat luokitukset(joita suoin) ja öljyn merkillä ei ole väliä kunhan se nämä luokitukset täyttää... itse yhdyn muutamien sanomiin jos samoilla luokituksilla saa samaan hintaan 5L öljyä 4L sijaan niin miksei sitä ostaisi? ei nämä halpahallien ja motonetin myymät eurol sekä motox välttämättä ole yhtään sen huonompia kuin kalliit merkki mobilit. API sekä ACEA luokitukset ovat joka öljymerkille ympäri maailmaa ja kertovat totuuden ilman TM maksettuja testejä.
Liqui Moly on huippuöljy, omissa autoissani olen käyttänyt usemamman kanisterin, eikä ole valittamista. Itse uskon ettei se mobili ole sen parempaa, kuin muutkaan.. Maineella ratsastaa..?
Ei vaan Mobil ratsastaa laadulla ja maine taas syntyy siitä.
Enpä ole Liqui Molya nähnyt missään vertailussa ja muutenkin on lähinnä marginaaliöljy Suomen markkinoilla.
Mobililla valtavia kokosivun mainoksia useissa lehdissä ja kuluttaja maksaa senkin korkeina hintoina. Siinä TM:n testissä puolta halvempi Teboil pääsi yhtä hyviin testiarvoihin.
Aiemmin käytin uusissa autoissa Mobilia ja merkkiliike laittoi jotain Shellin öljyä. Niitä piti lisätä ja tuntuivat melko litkuilta, joten takuuajan jälkeen vaihdoin tosi halvalla pikahuollossa Teboil Goldiin, mikä tuntui ihan kelvolliselta öljyltä. Sillä ajettiin sitten 13 vuotta samalla autolla ilman murheita ja öljynlisäystä tuonne 260 tkm tienoille. Auto siis vaihtui.
Tuossa tuoreemmassa autossa vaihtui myös öljy eli aloin käyttämään Gastrol SLX -merkkiä, mikä oli selkeästi Goldia kalliimpaa mutta myös tasokasta. Sillä on menty 7 vuotta ja ilman ainuttakaan öljynlisäystä vaikka moottori on kehrännyt jo 320.000 km. Mut auto ei olekaan volkkari.
Suositan siis mobilin sijaan Castrolia vaikka Molykin on varmaan hyvää öljyä.
Minusta olisi selkeämpi puhua silloin, jos jokin öljy hajottaa moottorit järjestään. Sellaista ei kuitenkaan ole kentältä raportoitu, harvempi moottori kun öljystä hajoilee...
Joo, onnea vaan sen suhteen että et ole onnistunut hajottamaan moottoria Teboil Goldin kanssa...meinaan sen samepiste on -17 astetta, kun se noilla laatuöljyillä on -45 astetta.
silti se täyttää laatuvaatimuksia, sopii niiden mukaan. eli kun joku edes pystyisi osoittamaan, että öljyllä hajottaisi moottorit... havaintojeni mukaan asia on juuri päinvastoin: öljyn puute rikkoo moottorit.
Kyllä sen öljylläkin voi rikkoa, ei tarvitse ottaa kun sellainen öljy joka ei virtaa kunnolla kovalla pakkasella, näin saadaan moottori käymään kuivana ilman öljyn suojaa käynnistyksen jälkeen mikä lisää tuntuvasti kiinnileikkaamisen vaaraa. Samalla moottori kuluu jokaisessa käynnistyksessä huomattavasti enemmän kun kunnon öljyllä.
Esim. Teboilin Diamond on jo aivan eriluokan öljy pakkasenkestoltaan, kun mitä tämä Teboilin Gold on. Hinnan eroa on toki muutamia euroja, mutta en säästäisi niitä roposia tuosta kohdasta. Diamond maksaa suunnilleen 26€/4L ja Gold maksaa 20€/4L.
"näin saadaan moottori käymään kuivana ilman öljyn suojaa"
Tuossakin se hajoaisi siihen öljyn puuttumiseen, ei öljyyn.
noin,mul oli touranin takakontis vajaa puoli litraa cars halpis 5-40 öljyä.pakkasta se 18 astetta ja lapiotavaraa tuos lämpötilas.no anopin korillan täytöks meni se reilu eka puol litraa ja saa mennä loputkin,vaik tuos olis ollu oikea luokitus
joka käynnistyksellä huomattavasti enemmän... Milloin ero on huomattavan suuri? Miljoonan km jälkeen? Eli milloin sä alat näkemään konkreettista eroa? Voitko erottaa satunnaisesta käytetystä autosta, onko siinä käytetty edullista vai kallista öljyä.
Kyllä sen kuulee moottorin käynnistä miten autoa on pidetty. Ei tarvitse ajella enempää kun 200 tkm asti halpaöljyllä, niin sen kuluneisuuden kuulee jo, venttiilit kilisee käynnistyksessä kauan ja muutenkin käynti on äänekästä. Mitä isommat välykset moottoriin kuluu niin sitä pahemmalta se alkaa kuulostaa. Eikä nuo laatuöljyt ole kalliita, jos nyt ei mobilia osta, se firma meinaan osaa rahastaa...
Itsellä autossa nyt 5w40 cars-öljyt eikä naputa venttiilit pakkasillakaan. En muista tarkalleen mitä öljyjä vuosi sitten käytin, jotain keltaisen teboilin hintaista se oli ellei sitä itse, ja jo viileinä syysaamuina naputti.
Venttiilien kilinä käynnistyksessä voi kertoa vain likaisesta moottorista, eli öljynvaihtovälit ovat saattaneet venyä liian pitkiksi rasitukseen nähden. Siitä äänestä voi päästä eroon tekemällä moottorin sisäpesun tai polttamalla moottorin karstaa ~tehojen irtiotto pidemmän aikaa. Edellämainittu karstanpoltto auttoi omaan autooni, kun sen käytettynä hankin, eikä venttiiliääni uusinut vuosienkaan kuluessa. Käynnin äänekkyyttä voi aiheuttaa moni muukin asia, ja useimmin käyntiäänekkyys aiheutuu viallisesta apulaitteesta/moottorin säädöstä kuin huonosta öljystä...
Toki laatuöljyä saa halvallakin, 4 €/l motoxin täyssynteettinen API SM/CF, ACEA A3/B3/B4, eli luokat kunnossa (sen enempää sitä mainostamatta, mutta näin esimerkkinä). Tosiaan halpaa ja hyvää etsivälle varteenotettava vaihtoehto! Nyt kylmälläkin talvella on pelannut ja myös kesäisin mm. moottoritieajossa.
Kuitenkaan, ainuttakaan autoa ei ole tarvinnut paaliin viedä sen vuoksi että moottori olisi öljyistä hajonnut. Koriin kun saisi niin hyvän suojan kuin moottoriöljyssä on, niin auto olisi käytännössä eliniän kestävä peli...
oikeaa öljyä,en mainosta mut 0-30 on visko ja tuos on paljon notkeampaa ku se cars ja ny on 25 pakkasta.vielä kun tää saksalainen jääkaappi lämpenis sisältä
On hiekkaöljyy eli täyttä sontaa purkissa
Koitappa ihan huvikseen käynnistää se autosi ensin noilla "superlaadukkailla" Motoxin öljyillä ja sitten vaikka Teboilin diamondilla, lämpöä mielellään -25 ja ei esilämmitystä. Jos et huomaa eroa niin olet kuuro.
edellisellä autollani 560 tkm kesät mobil delvacilla 10w30 mineraali öljy 20 litran kannu maksaa 50 euroa eli 4 l 10e ja talvet hesoilin 5w40 synteettisellä maksoi 16e / 4 l, auto ei auto kulutti uutena 0,5 l öljyä / öljynvaihtoväli ja 560 tkm ajettuna saman 0,5 l/öv-väli eli koskaa ei öljyä tarvinnut lisätä auto oli carina e 2.0 diesel. Edes venttiilin koppaa ei koskaan irroitettu ainoat huollot moottorille olis siis nuo öljyn vaihdot ja jakohihna ja kiristin rullat 150 tkm välein.
Nykyiseen autoon laitan motonetin ford formula 5w30 vaikka auto ei olekkaan ford koska auton valmistajan suosittelema luokitus on 5w30 api A1/B1 jotka kyseisetä öljystä löytyy. ostin niitä 4 kannua keväällä kun maksoi 20e 5l kannu.
.. muuten; pumppusuutinkoneissa vaaditaan öljyltä aikas paljon. Suuttimet/pumput saavat käyttövoiman nokasta jonka täytyy ilmeisesti olla kitkaltaan olematon, että kestäisi ylipäätään mitään. Kovat materiaalit eivät ole yksin ratkaisu, vaan voiteluaine ja se, että se pysyy eli on siinä missä sen pitää voidella. Veikkaan, että suuttimen avaa vasta muutama satakiloa painetta joka taasen on peräisin sieltä nokasta .. ts jos kyseinen pumppusuutin viritys on saatu kestämään meikäläisten olosuhteissa on kiittäminen osin myös voiteluaineen eikö totta?
Hahahaha! Käyttäkää Red Linea, ei tarvi pähkäillä kun koneessa pyörii polyolesteripohjaset öljyt, jotka siis on ylivoimaisia kaikissa olosuhteissa - ja siis roimasti parempaa kun se Mopiiil ykkönen... Hintakin on Red Linen tuotteissa kohdallaan mut hei, laatu maksaa... :)
Lippispäiset håmåpojat ne vaan käyttää redlineä ja kuvittelee olevansa kilpakuskeja.
Liikenne ei ole leikkipaikka.
Itte on jos toista haukkuu!
Melko kivikautista on väitellä minkämerkkinen öljy on hyvää ja mikä ei.
Melko moni voiteluöljy saa raaka-aineen pohjanmeren lähteistä joka on sekaperusteista raakaöljyä, eli se pitää jalostaa teollisesti monin eri tavoin.
Jenkkien öljy on sultaattista, liukkaampaa raaka-aineeltaan ja siksi erinomista
voiteluun jo sata vuotta sitten. Mitä öljyä autosi haluaa että toimii hyvin? lue ohjekirjasta luokitusvaatimus, esim jokin aika sitten Mobil ei toimittanut volkkarin laatuvaatimuksia vastaavaa öljyä, Castrol ja shell kylläkin. Korean dieselit vaatii ASEA C3 luokitusta, jotta hiukkassuodatin pelittää. Kun synteettinen öly keksittiin alkovat koneet kestää uskomattomia kilometrimääriä, Muistan kun koneita avattii jo alle 100 tkm ajettuina, täysin väljinä romuina. Synteettisestä on poistettu särmikkäät molekyylit, jäljellä ovat pyöreät jotka luistavat metallien välissä paremmin. Öljyn valmistaja laittaa astiaan luokitusmerkinnän ja vastaa tuotteestaan, sellainenon hyvä öljy
K Pellinen
Hyvä Pellinen .. asiatietoa ja hyvin yksinkertaistettuna. Ilmeisesti omaat enemmänkin tietoa ko aiheestä. Sen verran voin omia kokemuksia lisätä, että ainakin vanhemmissa laivoissa ei kovin usein öljyä vaihdeta. Lyhyesti; separaattori koneen kyljessä poistaa heti veden ja epäpuhtaudet, joten sisään virtaava öljy on aina putipuhdasta ja näin ehkä luo edellytykset ... erään kerran apumoottorimme kävi 13 kk yhteen soittoon pyörittäen generaattoria ja tarkistuksen jälkeen uusi kansipahvi ja menoks.... oli mersun kone.
ssm valmistajan suositus lienee jonkinasteinen henkivakuutus ... autolle!
Omistan opel vectra b 1.6 16v vm.1996 ja kysyisinkin mikä öljy olisi parasta tuolle ko.kulkuneuvolle kun tämä öljy nyt mitä käytän on liqui moly top tec 4100 5w40.Joudun lisäilemään öljyä aika reippaasti 5000 km vaihtovälillä n.1,7 litraa.
oli venttiilivarren gummit muuten paskana. ei öljyssä ollut vikaa. nyt minulla astra g 8 venasena ja öljynä käytän liqui moly 5-30 opelin luokituksilla. käy kuin kultakello ja 5000 tkm jälkeen lisään n.kahvikupillisen öljyä, eli hyvä oili on.
http://www.liqui-moly.de/liquimoly/web.nsf/id/pa_home.html
Tuoltahan se löytyy niinku kaikkiin muihinkin autoihin.
Kuka myöntää, että itse käyttäisi huonoa tuotetta? Hinta määräytyy tunnettavuuden mukaan.
Muiltakin valmistajilta löytyy sivut mitä öljyä mihinkin koneeseen kuuluu. Ottakaa huomioon, että varsinkin nykymoottoreissa on erilaisia voitelukohteita, pinnoitteita jne. jotka asettaa erityisvaatimuksia öljyille.
Mistähän saisi tätä LiQui moly top tech 4100 5w40 öljyä? Tarkoitan esim honkkaria, motonettiä tai vastaavaa. Kiitos etukäteen
Google is your friend eli Fixus-ketjun myymälöistä.
http://www.fixushuolto.fi/fixus/sp?Open&cid=Content7AD3E
LiQui moly sijaitsee Baijerissa Ulmin kaupungissa. Öljyt ovat erittäin laadukkaita.
Täyssynteettiset ovat 100% PAO pohjaisia. Tekee myös HC eli vetykrakattuja mineraaliöljyjä. Sen voi lukea tästä: http://www.liqui-moly.de/liquimoly/mediendb.nsf/gfx/3D913A75D1102FD6C12573DA00311658/$file/5439.pdf
http://www.liqui-moly.de/liquimoly/mediendb.nsf/gfx/3D913A75D1102FD6C12573DA00311658/$file/5439.pdf
On Saksan suosituin öljy.
Pdf:n voit lukea täältä. http://www.liqui-moly.com/liquimoly/web.nsf/id/pa_eng_home.html
http://www.liqui-moly.de/liquimoly/produktdb.nsf/id/en_fullysynthetic_nt0001f5fe.html?Opendocument&land=DE
Nämä on oikeita synteettisiä. Parhaalla on viskositeetti-indeksi 186! Erinomaista.
Vielä parempaa on Idemitsu se on Japanin suurin. Japanissa autotehtaat laittaa Idemitsut sisään. Honda, Mazda, Subaru. 40% Japanin myytiosuus.
http://www.idemitsu-usa.com/h/35/products.htm
http://www.idemitsu.com/company/news/2010/100907.html
http://syntheticoil-europe.eu/0w-20/121-idemitsu-0w-20-full-synthetic-engine-oil-.html
0W-20 viskositeetti-indeksi on 197! Loistava pienikitkainen.
NÄMÄ ovat HYVIÄ ÖLJYJÄ!!!!!!!!!!!!
http://www.liqui-moly.de/liquimoly/produktdb.nsf/id/de_vollsynthetisch_nt0001f586.html?Opendocument&land=DE
http://www.chemical-check.de/clientversion/pdf1/566/1360_0008_14-05-2013_FI.pdf
MUUT yhtiön tuotteet ovat huonompia!!!!
Liqui-moly on oikea syntetinen öljy eli PAO pohjainen, eipä taida Mobililla olla ainoatakaan oikeasti PAO syntettistä öljyä kaiki ovat maaöljypohjaisia, jos Saksankieli jotenkin taipuu kannattaa käydä öljyistä lukemassa Saksan kielellä kun siellä ei saa myydä "syntettistä" jollei se sitä ole.
Se, että öljy on valmistettu Saksassa ei vielä takaa 100% PAO:ta. Öljyn täytyy todellakin olla tarkoitettu Saksan markkinoille ja purkista löydyttävä Vollsynthetisch.
Esim. Liqui Moly:n TOPTEC-sarja on Grp III:sta.
Nämä on 100% synteettisiä.
http://www.topautoosat.fi/liqui-moly-2451835.html
http://www.autonvaraosat24.fi/liqui-moly/2451797
Täyttä paskaa. Itse ajan royal purpella tai muilla ESTERI öljyillä.
Kaveri vaihtoi Likut Mölyä Skodaan vaihteistoon ja jako laatikkoon. Auto oli 4x4 mallin Octavia ei ajanut kuin 3kk öljyn vaihdosta niin laatikko laukesi ei voi sanoa johtuiko öljystä vai mistä mutta remontti tuli kalliiksi uusi jako laatikko vaihto töineen 5000 euroa. Tästä lähtien ei kuuluma osta ikinä Skeidaa ja Öljynä on aina MOBIL.
http://www.ade.ie/index.php?option=com_content&view=article&id=74:liqui-moly-first&catid=4:news&Itemid=9
http://www.youtube.com/watch?v=LREv3OUSDG8
On parasta mitä saa, kuten BMW.
Mitä ihmettä tuollainen litkui moly on? Jotain teräketjukuraa?
Onko siinä seassa molybdeeniä?
Öljyistä en tiedä, mutta vaseliineistahan molybdeenirasva on hiovaa.
En kyllä usklailtaisi omaan autooni laittaa hiovaa öljyä.
Kaikissa nykyöljyissä on molybdeeniä. Hyvin liukasta ainetta. Sen takia sitä on vaseliineissakin.
raivaussahan kulmavaihteeseen ei saa laittaa molybdeenirasvaa, koska se hiovana kuluttaa sen piloille ennenaikojaan...
MoS2 ei hio.
http://www.dynamiccoatingsinc.com/moly.htm
Kokemusta löytyy kyllä. Itsellä oli opel vectrassa -98 2l ja öljyn vaihto välin aikana vei noin 0.5litraa ja vaihtovälinä olen ite pitänyt aina 10tkm. (Liqui 5w40 hc7)Mobiilia sama auto vei 2litraa samalla vaihtovälil ( mobil 1 3000 5w40) Nyt volvos ollu mobilin 0w40 new life öljyt ja syöny 15tkm aikan noin 1.5litraa. Seuraavaks laitan liquilin top tec 4100 5w40.
Tuo Hc7 on krakattua mineraaliöljyä, Tarjouksessa halpaa öljyä. 5L ja 20€
Tuo kulutus-satu ei mene läpi.
Synthoil on hyvää, mutta KAIKKI krakatut mineraaliöljyt on huonoja.
Mielenkiintoinen näkemys että KAIKKI krakatut mineraaliöljyt eli Group III öljyt ovat huonoja. Näihin nimittäin kuuluvat mm. Mobil 1 0W-40 ja Shell Helix Ultra
Kyllä siinä muutakin on kuin krakattua perusöljyä.
Itte ajelin 2vuotta Liqui Moly top tec 4100 5w40 öljyillä, eikä kuluttanut yhtään öljyä, vaikka 15vuotta vanha autonromu kyseessä, ja muutoinkin todella tyytyväinen.
Nyt vaihdatan öljyt ja eipä sinne enää mitään muuta halua laittaakka ku Liquilin top tec 4100 5w40 öljyä, jolla ajelee taasen 2-vuotta huoletta.
Hintalaatusuhde kohdallaan.
Minunkin koslaani laitettiin tänään ensimmäistä kertaa Liqui-Molya, 5W-40. Jännä nähdä, tapahtuuko jonkinlaista muutosta edellisiin öljyihin verrattuna. 4,5 litraa vaihdettuna maksoi 63 euroa.
Mobil 1 5W50 on parasta moottoriöljyä. Sitä käytetty aina ja on koneet kestäny hyvin.
Ei oo lähellekään Castrolin veroinen, ei edes TB Diamondin.
Huonompaa öljyä en käytä!
Koneessa aina Synthoil.......
http://www.motormarket.fi/verkkokauppa/fin/LQM2895-liqui_moly_moott_oljy_0w_30_synthoil_longlife_5ltr-p-9140-30/
Itse miettisin vähän mihin autoon tulossa ja sen mukaan katsoisin enemmän viskositeettiä ja vähän käyttäjä kokemuksia. Esimerkiksi ex-audi hävitti Mobilia 10w-40 goldia aivan järkyttävää tahtia, kun taas Castrol Magnatecit pysyi sisällä huomattavasti paremmin. 10w-40 Magnatec oli vain todella vaikea löytää tältä kylältä ja hinta oli muutenkin mielestäni aika kova kun 30€/4 litraa.
No nykyinen Saabi taaskin vaatii turbon ja pienen virin johdosta mielestäni parempaa kuumanpään viskoa niin olen pyrkinyt löytämään 5w-50 tai 10w-50 öljyt aina koneeseen. Ensimmäinen kokeilu oli Mobilin 5w-50 formula (nykyinen peak life). Hyvät öljyt moottoriäänien yms. osalta. 2 vaihtoa tein tällä öljyllä kunnes hellekeleillä vetäs öljyt aivan liruksi. Siis ilmeisesti öljyt pääsivät käymään liian kuumana ja olivat sen jälkeen kuin vettä kylmänäkin. Sen jälkeen päätin että vaihdetaampa taas öljyä, nyt ollut parivaihtoa eli noin 18tkm Eurol Super Lite 5w-50 ja hyvin on pelannut. Tietysti monia varmasti pelottaa Eurolkin merkkinä kun taitaa lähinnä Tokmannit ja muut halpakaupat myydä ja hintakaan kun ei ole kuin puolet Peak Lifen hinnasta.
Yksi näkökantahan on että aivan sama mitä siellä koneessa on kunhan on ja tarpeeksi usein vaihdetaan (long life ohjelma harvoin on tätä). Kuitenkin ahdetuissa tai muuten pirteämmissä koneissa olisi hyvä miettiä että tuleeko "ongelmia" kesähelteillä. Olen kyllä kuullut tarinoita että jos öljyä ei häviä niin jotain on rikki, tai kuten yhdessä Opel Omegassa jota joskus meinasin ostaa oli myyjän mielestä aivan normaalia (kun ohjekirjassakin näin oli) että kone kuluttaa 0,5-1 litran öljyä / 1000km.
Scaibaa. Krakatut öljyt aiheuttaa ongelmia. Käytä vain AITOA PAO POJAISTA TÄYSSYNTEETTISTÄ ÖLJYÄ.
TB- EI voi sitä sinulle myydä.
MOBIL-ei myy sitä autoosi. LENTOKONEESEEN MYY:
SHELL-Ei autoon mutta LENTOKONEESEEN.
Liquimoly myy autoon.
BP-Saksassa.
Castrol-Saksassa.
Miksi käyttää tuollaista kuraa? Käytätkö nahkalakkiakin?
Redline on paras!
Mobil 0W-40 on Group III öljyä. Ei ole aiheuttanut mitään ongelmia ja miksi aiheuttaisikaan.
Shell Helix Ultra on myös Group III öljyä. Ei ole aiheuttanut mitään ongelmia ja miksi aiheuttaisikaan.
Teboil Diamond on myös Group III öljyä. Ei ole aiheuttanut mitään ongelmia ja miksi aiheuttaisikaan.
III ryhmän krakatut mineraaliöljyt ei kestä. IV ryhmän PAO öljy on erinomaista. V ryhmän esteriöljyt on huippua, mutta kalliita, kuten Redline.
Kerro nyt hyvä "mies", että mitä ne ei kestä. Faktaa kiitos!
Hyvin ovat kestäneet vuosikaudet.
Redline?
Redline on tuotemerkki, jonka yhdelläkään moottoriöljyllä ei ole ensimmäistäkään autonvalmistajan luokitusta.
http://www.redlineoil.com/content/files/tech/Motor Oil PDS 5-13.pdf
Dataapa hyvinkin mutta ei ainuttakaan autonvalmistajien luokitusta täytä Redline öljyt. Ei ainuttakaan.
Range-Rover suosittaa tätä Redlineä vanhoihin 2000-2002 malleihin.
http://www.redlineoil.com/product.aspx?pid=135&pcid=21
Näyttää Redline suosittelevan tuota kyseisiin Range-Rovereihin.
Tuollakaan tuotteella ei ole ainuttakaan autonvalmistajien luokitusta.
Redline käyttää ZDDP- kulumissuojaa 1200ppm tasolla ja raceöljyssä peräti 2200.
http://www.redlineoil.com/news_article.aspx?id=291
Mutta ei täytä yhdenkään autonvalmistajan luokitusta.
https://www.youtube.com/watch?v=ii3YZSvvat4
Mutta missä ovat autonvalmistajien luokitukset?
Redlinen vaihteistoöljyt on kyllä hyvät, mutta niitä pitäisi vaihdella noin 5000km välein, kun tuntuu nopeasti katoavan se paras terä.
III-ryhmän hydrokrakatut mineraaliöljyt ei kestä.
Hyvin ovat kestäneet vuosikaudet.
Joo, mutta mitä ne ei kestä? Pistä jo sitä faktaa.
Ex Ooppeli imi kyllä liquilia 5w40.. ( 1000km /5litraa) Tosin oli se kaikkein halvin liquilin purnukka.. Ja opel on tosi tarkka öljyistään sen olen oppinu ammattini parissa.. Heitin 5w40 3000super mobilit ja ei syöny 10tkm aikana tippaakaan. Tarkoitus olisi kokeilla vielä toiseen kertaan ns parempia mölyjä..
siis hyvä öljy. team mercedes
2 mersua kummassakin lmöly jo monta vuotta, dieseleitä. kallista muttahyvvää
mobil on mersulle ku kusta
Kaikesta huomaa että asiantuntija..
Olen käyttänyt liqui molya ja on ollut laadukas öljy hintaisekseen. Vaihtoväli 15000km. Öljy ollut 5w-40 formula superia. Hinta 23.90€ 5 l. Suodatin on Mann. Jähmepiste -45 ,ja hyvin on talvellakin pelittänyt. Jos saksaa osaa niin kyllä Ulmista saa vastauksen eli pitää asiakkaistaan huolen.
Harmi vaan että sinä paopelle et sitä saksaa osaa. Et osaa kysyä ja tuota öljyäkään et ole käyttänyt. Se siitä.
Kyllä minä osaan saksaa ja olen kysynyt liqui molyn kemistiltä ulmista heidän öljyssä jähmepistettä. Nyt se on käyttötiedotteessa PDF-tiedostona. Öljy täyttää minun moottorin luokitusvaatimukset ja olen Liqui-molyn hinta/laatuun tyytyväinen. Tietysti voi heittää paskaa eetteriin jonkun öljyn puolesta, mutta jokainen saa rikkoa oman koneensa, jos sinne jotain liirun laarua laittaa.
Hölöhölö. Ota unilääkkeet ja mene nukkumaan.. PAOPELLE.
Uudessa autossa pitää käyttää parhaita öljyjä.
http://www.rengas-online.com/oljy/tuote/moottorioljy/liqui-moly/149
On aitoa TÄYSSYNTEETTISTÄ MOOTTORIÖLJYÄ.
Paopellen pitäisi ensin hankkia se uusi auto. Tai edes auto..
"Uudessa autossa pitää käyttää parhaita öljyjä."
Ei, vaan kyseiseen ajoneuvoon sopivaa öljyä.
Olen nyt käyttänyt diesel mersussa liqui moly top tec 4200 öljyjä noin 40tkm verran ja vaihtanut tuona aikana pari kertaa. hyvin toimii. Ei savuta, käynnistyy hyvin myös kylmällä, ei nakuta tai muutoin kuulosta moottori oudolta. Öljyn määrä ei mittatikusta katsottuna juuri vähene. En tietä mitä öljyä moottorissa ennen käytetty, koska ollut minulla vasta reilun vuoden. Autolla ajettu nyt noin 150tkm. Vaihdan jatkossakin liqui molyt moottoriin. hyvä palkittu öljy saksasta ja ainakin mersu tuntuu tykkäävän. Jvokissa Järvenpäässä hyvin eri laatuja. Hinta ihan ok, ei se edullisin öljy, mutta en sellaista haluakaan.
Onhan se ihan huippu hyvää öljyä. Omassa autossakin, ennestäänkin hiljainen käyntiääni, muuttui vieläkin paremmaksi. Kun vuosittain vaihtaa, silloin öljyn hinnalla ei ole mitään merkitystä.