Helsingin sanomat 5/9 2007 (s A3 ja A4), josta hieman kohdassa
http://www.hs.fi/uutiset
kertoo Venäjän asiantuntijoiden laskeneen 1992 silloisen Jeltsinin Venäjä-federaation hallinnon varaulkoministerin ja suomentuntijan, Andrei Fjodorovin, mukaan Karjalan palauttamisen hinnaksi Suomelle 15 mrd USD (13,5 mrd e) ja Kuriilien palauttamisen hinnaksi Japanille 20-25 mrd USD. HS:n mukaan suunnitelma jäi kuitenkin paperille toteutumattomana, koska sitä pidettiin liian riskipitoisena kokeiluna. Tuo 13,5 mrd e on 1/3 Suomen valtion 2008:n budjetista. HS:n sanoo Fjodorovin kirjoittaneen aiheesta kolumnin Argumenti i Fakti -lehteen.
Presidentti Koivisto kielsi Karjala-teeman olleen esillä silloisissa Suomen ja Venäjän välisissä keskusteluissa ja väitti juttua perättömäksi (HS 24/8 2007, s A3 ja A4).
Asian viime päivinä esille ottanut Kainuun Sanomat on ollut aiheesta ainakin toistaiseksi vaiti, mistä sitten johtuneekin. (Ks. alta Ota tai jätä)
http://www.kainuunsanomat.fi
Mutta joku muu on jo kirjoittanut aiemmin aiheesta jo paljon enemmän - turvallisesti ulkomailta:
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=436
Miltä teistä vaikuttaa? Ketä uskotte tässä asiassa eniten? Luuletteko, että Venäjän suunnitelmat olisivat jääneet niin salaisiksi, ettei niistä olisi tihkunut Suomeen ja Japaniin mitään tietoja vai arveletteko, että joku Venäjän silloinen sisäpiiriläinen, "asiasta tavallisesti hyvin perillä oleva taho", vaikutuksen tehdäkseen olisi kuitenkin jo silloin vihjaissut Venäjän pohdinnoista salaa ulkomaille? Jos myyjä aikoo myydä tuotteen johonkin hintaan, aikooko hän jättää mahdollisen asiakkaan täysin tietämättömäksi tarjouksestaan vain antaako hän - jopa ennen asian julkistamista - yleensä vihjeen, jotta asiakas voisi etukäteen laskea, onko hänellä rahaa ja kanttia ostamiseen? Leviävätkö sisäpiirijuttuja yleensä pörssissä ja lehdistössä vai ovatko kaikki aivan puhtaita pulmusia?
Totuudella on yksi hyvä piirre: se paljastuu yleensä lopulta.
Onko mielelstänne ihmisillä ainakin yksi huono piirre: tietämättömyysvakuutteluilla yritetään peittää omia aiempia vääriä ratkaisuja?
Ota tai jätä
http://www.hs.fi/uutiset
kertoo Venäjän asiantuntijoiden laskeneen 1992 silloisen Jeltsinin Venäjä-federaation hallinnon varaulkoministerin ja suomentuntijan, Andrei Fjodorovin, mukaan Karjalan palauttamisen hinnaksi Suomelle 15 mrd USD (13,5 mrd e) ja Kuriilien palauttamisen hinnaksi Japanille 20-25 mrd USD. HS:n mukaan suunnitelma jäi kuitenkin paperille toteutumattomana, koska sitä pidettiin liian riskipitoisena kokeiluna. Tuo 13,5 mrd e on 1/3 Suomen valtion 2008:n budjetista. HS:n sanoo Fjodorovin kirjoittaneen aiheesta kolumnin Argumenti i Fakti -lehteen.
Presidentti Koivisto kielsi Karjala-teeman olleen esillä silloisissa Suomen ja Venäjän välisissä keskusteluissa ja väitti juttua perättömäksi (HS 24/8 2007, s A3 ja A4).
Asian viime päivinä esille ottanut Kainuun Sanomat on ollut aiheesta ainakin toistaiseksi vaiti, mistä sitten johtuneekin. (Ks. alta Ota tai jätä)
http://www.kainuunsanomat.fi
Mutta joku muu on jo kirjoittanut aiemmin aiheesta jo paljon enemmän - turvallisesti ulkomailta:
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=436
Miltä teistä vaikuttaa? Ketä uskotte tässä asiassa eniten? Luuletteko, että Venäjän suunnitelmat olisivat jääneet niin salaisiksi, ettei niistä olisi tihkunut Suomeen ja Japaniin mitään tietoja vai arveletteko, että joku Venäjän silloinen sisäpiiriläinen, "asiasta tavallisesti hyvin perillä oleva taho", vaikutuksen tehdäkseen olisi kuitenkin jo silloin vihjaissut Venäjän pohdinnoista salaa ulkomaille? Jos myyjä aikoo myydä tuotteen johonkin hintaan, aikooko hän jättää mahdollisen asiakkaan täysin tietämättömäksi tarjouksestaan vain antaako hän - jopa ennen asian julkistamista - yleensä vihjeen, jotta asiakas voisi etukäteen laskea, onko hänellä rahaa ja kanttia ostamiseen? Leviävätkö sisäpiirijuttuja yleensä pörssissä ja lehdistössä vai ovatko kaikki aivan puhtaita pulmusia?
Totuudella on yksi hyvä piirre: se paljastuu yleensä lopulta.
Onko mielelstänne ihmisillä ainakin yksi huono piirre: tietämättömyysvakuutteluilla yritetään peittää omia aiempia vääriä ratkaisuja?
Ota tai jätä
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lausunto "Totuus tulee lopulta aina ilmi" osoittautui jälleen aksiomaksi (selviöksi).
Helsingin Sanomien 6/9 2007 (s A2, A3 ja A5) mukaan
http://www.hs.fi
Andrei Fjodorov, joka työskenteli Venäjän presidentin, Boris Jeltsinin hallinnossa 1990-luvun alussa hänen neuvonantajanaan, sanoo Suomen silloisen presidentin, Mauno Koiviston, ja ulkomisterin, Paavo Väyrysen, tienneen jo tuohon aikaan näistä epävirallisista Karjala-keskusteluista.
Asiasta oli HS:n lainaaman Fjodorovin mukaan joskus tuolloin keskusteltu, tosin epävirallisesti, illalla saunassa, jotta saataisiin selville Suomen reaktio, mutta koska mitään myönteistä palautetta ei Suomesta asialle saatu, ei myöskään mitään virallista esitystä Suomelle Karjalan palautuksesta annettu. Miksi?
Fjodorov jatkaa: "Jeltsin oli aloitteentekijänä siinä, miltä uuden Venäjän pitäisi näyttää ... Hän halusi solmia hyvät suhteet itään ja länteen ...meidän piti rakentaa uudet suhteet ... [mutta] Suomessa pelättiin kovasti. Suomessa suurin osa poliitikoista ei ymmärtänyt lainkaan, mitä tapahtui Venäjällä". Fjodorov arvelee, että Suomi tavallaan hukkasi tuolloin mahdollisuuden avata keskustelu Karjalasta, ja uskoo, että jos Suomen puolelta olisi tullut jokin keskustelusignaali, Venäjä olisi ehkä ollut neuvotteluihin silloin valmis. Samalla Fjodorov haluaa oikoa sen, että Kainuun Sanomien mukaan Karjalan hinta olisi laskettu Suomessa; se (siis 15 mrd e) laskettiin nimenomaan Venäjällä.
HS tietää myös, kuinka silloinen ulkoministeriön virkamies, VTT Jukka Seppinen, toteaa korkea-arvoisen neuvostodiplomaatin kertoneen hänelle elokuussa 1991 NKP:n keskuskomitean halunneen tuolloin keskustella Suomen johdon kanssa Karjalan palautuksesta ja sanoo kirjoittaneensa asiasta presidentti Koivistolle ja ulkoministeri Väyryselle ja ilmaisee itsekin keskustelleensa asiasta kolmen venäläisdiplomaatin kanssa ilman, että Fjodorov olisi ollut hänen lähteensä.
Samainen HS viittaa Pro Karelia -liiton pääsihteerin, Veikko Saksin, pitävän Suomelle laskettua Karjalan palauttamisen hintaa karkeana pilana, koska siinähän ryöstetty maksaisi ryöstäjälle ryöstösaaliin palauttamisesta, vaikka nimenomaan ryöstäjän tehtävänä on palauttaa ryöstösaalis ja vieläpä maksaa hyvityskorvauksia aiheuttamastaan vahingosta.
HS:n oma kolumni (s A 2) kertoo Jeltsinin Japanin neuvottelumatkan tyssänneen siihen, että Japani kytki Venäjä-talousapunsa hinnan liiankin selvästi Venäjän haltuunsa ottamien Kuriilien palautukseen.
Keskustelun aloittanut Kainuun Sanomat oli siis artikkeleissaan pääosin oikeassa. TV3:n "Huomenta Suomi" -ohjelmassa (6/9 2007 klo 8:05) Karjala-liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen kertoi, ettei sen jälkeen kun Venäjä myi (tai USA osti) Alaskan [1867], mikään valtio ole käynyt kauppaa alueensa myymisestä. Laukkasen mukaan karjalaiset pitävät Karjalan nykytilannetta suurena epäoikeudenmukaisuutena ja sanoo Suomen vasta nyt pääsevän eroon Venäjä-keskustelujen menneen ajan itsekritiikistään. Laukkanen mainitsi myös, kuinka Baltian maat itsenäistyivät 1990-luvun alussa Neuvostoliiton kaaduttua, mutta kuinka presidentti Koivisto ei tuolloin vielä uskonut Venäjän hajoamisen pysyvyyteen sen paremmin kuin Baltian maiden itsenäistymiseenkään. Kun lisäksi tärkeät Suomen EUhun liittymisneuvottelut olivat juuri ratkaisuvaiheessa, nämä seikat painoivat vaa´assa enemmän kuin suostuminen epävarman tulevaisuuden alaiseen Karjalan takaisinostoon, mistä sitten siksi kieltäydyttiinkin.
Ruotsista puhutaan "Svea-mammana", joka haluaa osoittaa ohjeillaan hyväntahtoisuuttaan vähän joka suuntaan ja jopa liiankin innokkaasti antavan muille ohjeita siitä, mitä niiden tulisi kulloinkin tehdä. Suomi taas esitetään "Suomi-neitona", joka katselee kaihoten vähän joka puolelle tukea etsien. Mikä on neitojen huomattavin piirre? Eikö se ole pelko? Entä mitä olisi tapahtunut, jos tuo vallitseva ominaisuus olisikin järjestelykyky, halu panna asiat järjestykseen?
Keskustelu siirtynee nyt vaiheeseen, mikä saa poliitikot karttamaan kiusallisen totuuden puhumista? Laskettiinko siis tuolloin, että Venäjä tulee joka tapauksessa vahvistumaan ja vaatimaan aikanaan Karjalaa takaisin, vaikka Suomi olisi pannut sen jo kovalla rahalla kuntoon? Saiko tämä arvelu suurten kustannusten ja 1947 Pariisin rauhansopimuksessa määrättyjen Suomen rajojen ja Venäjän ottaman uuden suunnan tarjoaman epävarmuuden lisäksi Suomen poliittisen johdon tuolloin kieltäytymään Karjalan takaisinostosta? Eli: oliko Suomen kieltäytymien ostamasta Karjalaa valtioviisas teko, niin että tarjous piti sivuuttaa vaitiollen silloin ja pitää vielä nytkin?
Eivätkö ne kommentaattorit, jotka osoittavat jälkiviisauden olevan korkeinta viisautta, voisi nyt näyttää kykynsä?
Ota tai jätä