Toteutuneet kertoimet

Kannattaa tutkia

Kannattaa tutkia vaikka Veikkauksen sivuilta toteutuneita kertoimia, siitä nökee että aika harvoin tulee isoja kertoimia, varsinkin yli 5,00 kertoimet on harvinaisia, siis suhteesa kohdemäärään, on niitä kyllä joka viikko, mutta suhteessa siis vähän, pitäisi oikeastaan laskea pidemmältä ajalta eri suruisten kertoimien esiintymistiheys, ja kyllä ihan näppituntumalta voi sanoa että alle 3,00 kertoimia esiintyy eniten, ja 3,00-4,00 luokassa vielä aika paljon, mutta yli 4,00 lukassa alkaa jo jyrkästi vähenemään.

Mielenkiintoinen havainto on se, että kun jokin sarja alkaa, niin niissä matseissa esiintyy Veikkauksen pitkävedossa isoja kertoimia, se osoittaa että sarjojen alkukierrokset on vaikeita paitsi vedonlyöjille, niin myös Veikkauksen kertoimenlaskijoille, tuntuu siltä, että jos sarjan alkukierroksilla löisi ihan sokkona altavastaajia ja isokertoimisia tasapelejä, niin voisi voittaa hyvinkin, no tätä pitäisi ihan matemaattisesti tutkia, pitääkö mutu paikkaansa.

Mutta pointtini on siinä että suuret yllätykset, missä joku selkeä altavastaaja voittaa ja kerroin on iso, niin on harvinaisia, joskin niitä tulee joka viikko, koska Veikkauksellakin on paljon kohteita yhtensä viikottain, joten aina suurta harkintaa, kun pelaa selviä altavastaajia.

Ja kannattaa yleensäkin seurailla aina että miten Veikkauksen ja muiden firmojen kertoimenlaskijat onnistuu, missä sarjoissa ne on hyviä, ja missä sarjoissa tulee isoja kertoimia, eli mitkä sarjat on vaikeita kertoimien laskijoille.

Alkavissa sarjoissa on aina se ongelma, että kun ei ole muuta perustetta voimasuhteiden arvioinneille kuin harjoituspelit ja pelaajasiirrot ja edellisen kauden sijoitukset, nin siksi alkukierroksilla tulee odottamattomia tuloksia.

Harjoitusottelut ei läheskään aina kerro totuutta, ja pelaajasiirtojen vaikutukset on usein vaikeita arvioida, tai sanotaanko niin, että niiden vaikutusten arvioiminen kysyy taitoa ja syvällistä näkemystä, ja pitää olla useamman vuoden seurannut kyseistä sarjaa.

Ja edellisen kaud3en sijoitukseille usein annetaan liikaa painoa.

4

821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaan liittyen

      Täytyy myös huomioida eri pelaajaryhmien demografiset tekijät kertoimia annettaessa. Kertoimia antavan pelifirman ei aina ole tarkoitus antaa mahdollisimman "oikeita" kertoimia, vaan kertoimia joilla pelatut vedot jakaantuvat tasaisesti eri merkeille.

      Jos härmän sälli haluaa tunnesyistä pelata Suomen vierasvoittoa Serbiasta vielä kertoimella 1,50:kin, niin silloin Suomelle ehkä kannattaa tarjota kerrointa, joka on oikeaa todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvaa kerrointa pienempi, jotta vetoja saadaan kerrytettyä myös muille merkeille.

    • voitollinen peluri

      suurimmalla osalla joukkueista voittoputket jäävät lyhyiksi (2-4 ottelua). Senpä takia myös yllätyksiä sattuu aika usein.

    • ED.

      olen toisinaan alkanut hieman tutkia Betexplorerin vastaavia arkistoja joidenkin sarjojen suhteen, en kylläkään tarpeeksi kattavasti - vaatisi läpikäyntiä monen vuoden osalta, jotta yleistyksiä voisi tehdä. Mutta alustavat huomiot ovat paljolti samansuuntaisia. (Kannattaa tarkastella eri liigoja yksittäisinä, sitten niitä voi vertailla keskenään. On kai aika selvää, että marginaalisimmissa sarjoissa bookkerien ei tarvitse olla terävimmillään.) Ainakin Veikkausliigassa kevätkaudella näytti vahvasti siltä, että systemaattisesti pienimpiä kertoimia pelaamalla olisi tullut jättitappioita, samoin Ruotsin cupissa.

      Sarjojen alkukierrokset ovat tuon seikan huomioonottaen loistavaa veikattavaa, jos täydentää lähtökohtaa esim. lukemalla asiantuntevia näkemyksiä joukkueista. Eilen veikkasin Venäjän kiekkoliigan avausotteluita Bettingadvicen keskustelupalstan avulla, varsin hyvällä menestyksellä.

      "Ja kannattaa yleensäkin seurailla aina että miten Veikkauksen ja muiden firmojen kertoimenlaskijat onnistuu, missä sarjoissa ne on hyviä, ja missä sarjoissa tulee isoja kertoimia, eli mitkä sarjat on vaikeita kertoimien laskijoille."

      Jos aikaa ja energiaa riittää, niin Tip-Ex:n ja Betexplorerin arkistot ovat tarjolla...
      Yksi mielenkiintoinen tutkittava asia olisi, miten sarjanousijoiden pelaaminen alkukierroksilla olisi kannattanut.

      Alle 3,00-kertoimet ovat aivan liian iso luokka tarkastelun suhteen, paljon mielenkiintoista varmasti löytyisi alle 2,00-kertoimien eri luokista...

    • fussballfreund

      Jopas jotakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7480
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2933
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      192
      2343
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1753
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      165
      1712
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1396
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1251
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe