Yhtääältä hän korostaa, että Stasi- tai muut Supon hallussa olevat aineistot, on julkaistava kansainväliset velvoitteet huomioiden. Ja sitten nuoleminen. Hän on sitten sitä mieltä, että samat aineistot on julkaistava, koska kansakunnalla on oltava tieto menneisyydestään.
Niinistö pitää kansaa tyhmänä. Tiedämme, että Supo nojaa ratkaisuissaan ainakin siihen, ettei se voi julkistaa niitä tietoja, jotka ovat sidottuja kansainvälisiin velvoitteisiin. Suojelupoliisin saamat tiedot on luovutettu sille muiden maiden turvallisuuspoliiseilta salassa pidettävinä. Suojelupoliisin ja Suomen luottamus muualla on raunioilla, jos meihin ei voida luottaa.
Aikaisemmin on pitäydytty myös siihen, ettei listoja tai tietoja pitäisi julkistaa, koska ei ole takeita, ovat niissä olevat nimet-henkilöt syyllistyneet johonkin rikollisena pidettävään tekoon. Todennäköisintä on, että Supo olisi jatkanut tutkintaa kaikkien nimien osalta, jos olisi ollut myös näyttöjä. DDR-yhteydet olivat useimmin varmasti normaalia kanssakäymistä, jota yksilöt, yhteisöt ja yhteiskunta ovat eri tasoilla harrastaneet Ruotsin, Norjan, Tanskan, Yhdysvaltojen jne., mutta myös itävaltioiden kanssa.
Suomalaisten on syytä varoa yhteyksiä muuhun maailmaan, koska jonakin päivänä voi olla poliisi ovella väittämässä, että olet tehnyt rikoksen.
Viimeisimmässä eli Rusi-tapauksessa ei ollut kyse törkeästä teosta, mutta epäilyt jäivät teoista jotka olivat lievempiä, mutta tuomittavia, jos ne olisivat olleet tiedossa kymmeniä vuosia aikaisemmin. Tätä ei ole voitu luotettavasti kertoa.
Niinistö säälii Rusia. Helppoa nuoleksintaa. Rusi kun oli monessa liemessä keitetty Niinistön mielestä ja tosiasiaksi näyttää loppujen lopuksi jäävän, että Rusi ui entistä syvemmälät kölin alitse. Vaikka valtio tuomittaisiin maksajaksi, ei se poista epäilyjä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Rusin oikeudenkäyntiin oltiin kutsuttu todistaja Saksasta, jonka saapuminen estettiin lähettämällä kutsu liian myöhään. Hyvin juonittu Suomen valtion taholta (ml. oikeus). Kaveri kuitenkin antoi sellaisen lausunnon, että Stasi listojen liitteeksi oltiin laitettu Rusin kohdalle, että ei ollut syytä pitää Stasin miehenä.
Mistä Rusi sitten sai Lipposen nimen omalle listalleen? Todennäköisesti samalta taholta ja voi hyvin olla, että Lipposta ei olla kuvattu yhtä puhtaaksi kuin Rusia. Uskon, että Rusi oikeutta käydään vielä jossain EU-tuomioistuimessa ja silloin kysytään, miksi Rusia alettiin SDP-johtoisen Supon toimesta epäillä ennen v. 2003 vaaleja, vaikka hänen nimensä oli jo liitteeksi laitettujen lausuntojen pohjalta todettu puhtaaksi. Samoissa listoissaa lienee toisensuuntaista tietoa Lipposesta, joka puolestaan jätettiin rauhaan. Kun nämä tiedot uskoni mukaan aukeavat viimeistään EU-tuomioistuimessa, niin maamme Supolle nauretaan laajasti.
Uskon Supon miesten sairaslomiin todella syytä, koska Saksalainen tutkija, joka kertoi jo mitä Rusin nimen yhteyteen oli laitettu, tullee aivan varmasti kertomaan myös tietonsa Lipposesta. Ei kai Rusi muuten olisi julkaissut Lipposen nimeä, ellei hänelle oltu luvattu todistaan Lipposen taustoista kerrottuja tietoja jatkossa. Muutenhan Lipponen haastaisi Rusin oikeuteen kunnianloukkauksesta. Lipposen asema käy tukalaksi, koska Supo ei ole ainoa taho, jolla nuo listat on. Savolaisen kiero Lipponen linnaan vaan!
..,että Tiitisen listan luovuttajalla ei olisi ollut salassapitovaateita. En millään nyt muista mistä sen luin, mutta joku varmastikin korjannee asian täällä.
Alkuperäisellä listallahan on ollut 20 nimeä ja nyt puhutaan vain 18 nimestä. Perin kummallista. Ketkähän listalta on "kumitettu".
Oikeuskanslerin päätös
http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2002/20021716