kuten oli ennustettu. Levyä osti ne fanaattisimmat Anna-fanit, ja sitten mahalasku. Ei siitä nikotus levystä ole vakavasti otettavaksi musiikkitarjonnaksi. Pikkutyttöjen Prätz-nukkeleikkien tausta musaksi kelpaa ainoastaan.
Niin sitten
siinä kävi
10474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Annan levy on kansainvälisintä ja parasta mitä Suomessa on saatu aikaan pitkään aikaa.
Sillä vain on merkitystä - ei sillä paljonko Suomen mustiin pukeutunut rokkikansa Annan levyä ostaa.
Annanssa ei ole muuta kansainvälistä kuin miten on saanut alkunsa.
Levyjä tehdään, että niitä myytäisiin ja tämä ei oikein myy enempää, tämä kun on fakta. Levy-yhtiö tekee sen mukaan omat johtopäätöksensä, siihen kun ei vaikuta mikään muu kuin myynti.
ole merkitystä, ettei Suomen kansa osta Anna levyä, niin sitten ei varmaan haittaa, että Annan levy jää kauppojen hyllyihin?
mitataan Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvalla levymyynnillä ja keikoilla, ei sun mielipiteilläsi. HIM, Nigtwish, 69 Eyes...ovat kansainvälistä kamaa...luettelepas faktatietoa Suomesta tulevasta ei-mustiin pukeutuvasta kv-kamasta.
Annan levyä myydään ihan varmasti niin paljon että levy-yhtiö on tyytyväinen.
Anna on raikas tuulahdus masentavan Suomi-musiikin erämaassa. Sitä mieltä olen siitä riippumatta, myykö levy vai eikö myy. Pop-musiikkia, jolla on mahdollisuuksia Suomen rajojen ulkopuolellakin.
Ihan hyvin nuokin ovat myyneet. Hieno juttu! Minä olen kuitenkin iloinen jos pop-puolellakin syntyisi Suomeen kansainvälisen tason musiikkia. Hieman iloa Suomen mustanpuhuvaan maisemaan.
Ehkä päiväkodin aktiviteettitunneille hyvää käyttöä!
En nyt noin provoilevan negatiivinen olisi, vaikkakin olen sitä mieltä, ettei tuo levy mun mielestä pärjää edes kotimaisessa vertailussa.
Miksi muuten missään ei ole ollut levyn ulosmyyntilukuja? Hmm... Arin levystä oli heti ilmestymisen jälkeenkin...
Annan levy pärjää kotimaisessa vertailussa erittäin hyvin. Ensimmäinen pop-levy suurinpiirtein koskaan, jolla on edes teoreettiset mahdollisuudet menestyä ulkomaillakin. No olihan Bomfunk MC's sentään.
Rokkikansahan ostaa levyjä osoittaakseen kuuluvansa milloin mihinkin jengiin. Vähän kuin jengiliivit siis. Kun jokainen rokkikansan edustaja haluaa löytää itselleen ihan oman jengin, mikä tahansa rokkilevy myy maailmalla tuhansia kappaleita vaikka pitäisi sisällään katuporan ääntä. Popin puolella ostetaan levy musiikin vuoksi ja Annan levyllä on todella paljon hyvää musiikkia. Annan äänihän on lisäksi hieno.
taso laskee huomatavasti siitä mitä se on tänään.
Liikaa turhia artisteja on jo tänään aivan riittämiin.