Olen lukenut viime päivinä uudestaan Mauno Saaren Niilo Yli-Vainiosta kertovaa kirjaa Saarnaaja. Olen lukenut mainitun kirjan jo joskus 1980-luvulla, mutta täytyy sanoa, että kirjan vavahduttava sanoma jysähti tällä toisella lukukerrallakin tosi vahvasti mieleeni ja henkeeni.
Jos joku ei ole koskaan lukenut tätä kirjaa, suosittelen lämpimästi sen lukemista. Sitä löytyy varmasti monista kirjastoista.
Haluaisin tähän yhteyteen laittaa kirjasta löytyvän Yli-Vainion v. 1956 saaman näyn, joka ei ole vielä toteutunut, mutta jonka toteutumisen uskon olevan hyvin lähellä.
Tämä Niilon näky sekä monia muitakin näkyjä ja profetioita on luettavissa kotisivuillani http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm .
Jouko Piho
Niilo Yli-Vainion näky v.1956 Alajärvellä (Mauno Saaren kirjasta Saarnaaja, s. 266-267)
Nämä tapahtumat selvisivät minulle tavallaan jo vuonna 1956 Alajärvellä, kun seurakunnan rukoushuonetta rakennettiin. Olin sairas jo, 36-vuotiaana. Tuli ilmoitus, "pääni näky", ei ilmestys eikä uni, vaan näky, yöllä!
Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä.
Kuva katosi niin kuin filmi katoaa.
Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan.
Mutta tämäkin kuva katosi.
Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla.
Taas kuva katosi ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky.
Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla.
Siihen päättyi näky.
Olin hereillä ja tajusin sellaisen päivän tulevan, jona Jumalan viljaa kootaan kiireesti, myrskyn alta, aivan samanlaisin vanhanaikaisin keinoin kuin aikaisemmin, kuin alkuseurakunnan aikana.
Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ajattelin, että herätys alkaa myöhään, niin että pelto on ja vilja on jo kasvanut ja ollut, leikkuuta on mietitty. Ja kun herätys alkaa, se alkaa nopeasti, ihmein, merkein ja tunnusteoin. Sen vuoksi se etenee niin, että kuuroille ei tarvitse huutaa. Ei tarvitse temppuilla eikä keksiä konsteja, ei tarvitse kuin antaa mennä, vanhanaikaisilla vankkureilla, ei tarvitse kuin vain julistaa evankeliumia Jeesuksesta.
Yli-Vainion näky toteutumassa
14
2151
Vastaukset 14
- Vesa
...tapahtumiin Israelissa kolmannen maailmansodan aikana?
- Piho
Minulla on sellainen näkemys, että ennen Kolmatta maailmansotaa jännitys ja sodanuhka Lähi-idässä ja Israelissa kohoaa suuresti.
Voi olla, että taisteluitakin jo alkaa, mutta varsinaisesti Kolmas maailmansota alkaa Balkanin levottomuuksista ja Venäjän hyökkäyksestä Eurooppaan. Pohjoisin hyökkäyskiila on Suomen kautta kohti Norjaa.
Tämän Venäjän sotilaallisen uhan Yli-Vainio näki idästä nousevina tummina myrskypilvinä.
Venäjä tulee myös hyökkäämään Israeliin, mikä on Hesekielin kirjassa ennustettu Googin sota.
Venäjän sotajoukot tuhoutuvat kuitenkin Israelin vuorille, kun Jumala itse puuttuu taisteluihin taivaasta ja antaa sataa Googin eli Venäjän joukkojen päälle tulta, tulikiveä, rankkasateita ja raekuuroja.
Venäjä tulee kärsimään tappion myös Euroopan rintamalla.
Lopputuloksena on ylpeän Venäjän imperiumin täydellinen tuho ja hyvin huomattava alueellinen pieneminen.
Siinä yhteydessä Suomi saa takaisin Karjalan.
Jouko Piho - Ennusmerkki
Piho kirjoitti:

Jouko PihoPuolustusministeri Jyri Häkämiehen Venäjä-Venäjä-Venäjä-lausahdus oli osuva.
- tuhat ja yksi
Piho kirjoitti:
Minulla on sellainen näkemys, että ennen Kolmatta maailmansotaa jännitys ja sodanuhka Lähi-idässä ja Israelissa kohoaa suuresti.
Voi olla, että taisteluitakin jo alkaa, mutta varsinaisesti Kolmas maailmansota alkaa Balkanin levottomuuksista ja Venäjän hyökkäyksestä Eurooppaan. Pohjoisin hyökkäyskiila on Suomen kautta kohti Norjaa.
Tämän Venäjän sotilaallisen uhan Yli-Vainio näki idästä nousevina tummina myrskypilvinä.
Venäjä tulee myös hyökkäämään Israeliin, mikä on Hesekielin kirjassa ennustettu Googin sota.
Venäjän sotajoukot tuhoutuvat kuitenkin Israelin vuorille, kun Jumala itse puuttuu taisteluihin taivaasta ja antaa sataa Googin eli Venäjän joukkojen päälle tulta, tulikiveä, rankkasateita ja raekuuroja.
Venäjä tulee kärsimään tappion myös Euroopan rintamalla.
Lopputuloksena on ylpeän Venäjän imperiumin täydellinen tuho ja hyvin huomattava alueellinen pieneminen.
Siinä yhteydessä Suomi saa takaisin Karjalan.
Jouko PihoOlet keräillyt sivuillesi mielesi mukaisia ennusteluita ,kaikki kelpaavat jotka tukevat käsityksiäsi riippumatta siitä montako kertaa niiden avulla on ennustettu virheellisesti ja korjattu vanhaa uudella ennustuksella,
( aivan kuin peittoa jatkettaisiin samasta peitosta leikatulla kappaleella toisesta päästä ettei nähtäisi kuka siellä peitonalla ryömii eteenpäin.)
Sitä seikkaa ihmettelen suuresti miksi ei vikaan mennyttä ennustusta (profetiaa ) voi tunnustaa paikkansa pitämättömäksi vaan täytyy selitellä yhtä huonolla menestyksellä seuraavaa ja
seuraavaa .
Vai onko niin että kun Jumalan nimissä levitetään väärää tietoa niin syyllinen onkin Jumala enkä minä tai sinä ?
Esimerkki;
1948 40 = ovat jo menneet peittoa jatketaan sukupolven pituutta muuttamalla. - Piho
tuhat ja yksi kirjoitti:
Olet keräillyt sivuillesi mielesi mukaisia ennusteluita ,kaikki kelpaavat jotka tukevat käsityksiäsi riippumatta siitä montako kertaa niiden avulla on ennustettu virheellisesti ja korjattu vanhaa uudella ennustuksella,
( aivan kuin peittoa jatkettaisiin samasta peitosta leikatulla kappaleella toisesta päästä ettei nähtäisi kuka siellä peitonalla ryömii eteenpäin.)
Sitä seikkaa ihmettelen suuresti miksi ei vikaan mennyttä ennustusta (profetiaa ) voi tunnustaa paikkansa pitämättömäksi vaan täytyy selitellä yhtä huonolla menestyksellä seuraavaa ja
seuraavaa .
Vai onko niin että kun Jumalan nimissä levitetään väärää tietoa niin syyllinen onkin Jumala enkä minä tai sinä ?
Esimerkki;
1948 40 = ovat jo menneet peittoa jatketaan sukupolven pituutta muuttamalla.Sukupolven pituus ei ole yksiselitteinen asia Raamatussa.
Mitä "virheellisiä" ennustuksia on sivuillani?
Konkretisoi.
Jouko Piho - tuhat ja yksi
Piho kirjoitti:
Sukupolven pituus ei ole yksiselitteinen asia Raamatussa.
Mitä "virheellisiä" ennustuksia on sivuillani?
Konkretisoi.
Jouko PihoMonet yrittävät selitellä unensa profetioksi ja Jumalan ilmoituksiksi ja niillä herkkäukoisia riepottelevat harhojensa pariin !
Ykkös huomionkohteena pidän edelleenkin Danielin kirjaan pohjautuvien ennustusten tarkkailua ja kaikissa joissa ennustetaan nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ulottuvina tapahtumina tukeutuen Danielin kirjan jakeisiin pidän virheellisinä!
Perusteluja löytyy käsitteellä , Danielin unet,
Lisäksi niitä ennustuksia pidän paikkansapitämättöminä ,jotka jakavat Suomen Kaakkois-Luode suunassa!
Mainitsen myös vain 1948 ja 1967 alakavat ennustukset virheellisyyksiensä vuoksi parempaan tarkkailuun!
- varmaan toteutuu
ja kyllä se Ylivainio oli Jumalna asialla ja paljon on niitä uskovaisia, jotka silloin uskoon tulivat ja ovat sitä edelleen ja tulevat pääsemään perillekin taivaaseen.
Mutta ei sitä miestä kannata palvoa, sillä se ennusti liian tarkasti sanoen vuosilukuja, jotka ei ole toteutuneet, yhden kuulin kasetilta, kun harri veijonen sitä mainosti, miten hän on se oikea profeetta ja jopa ylivainio erehtyi ja siinä oli se linkki siihen puheeseen.
Tässä keskustelua aiheesta ja tässäkin on harhaan menneitä selittäjiä, että kaikki tulee kokemaan ydinsodan yms.
Näitä asioita ei oppineisuudella selitetä, vaan ainoastaan kun ylhäältä annetaan ja sen vain jakaa, niin asiat tulee raittiisti selitettyä.
Linkki. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000218&posting=22000000017329734- Väärä profeettako? KYLLÄ
Kyllä ja kauan aikaa, jo 80 luvulla tuli erimelisyyksiä lappeenrannan helluntaiseurakunnan kanssa. Silloin jo hänet leimattiin vääräksi profeetaksi. Varokaa opetusta, parasta olisi ettet kävisikään hänen sivuillaan
- metsonpoika
Väärä profeettako? KYLLÄ kirjoitti:
Kyllä ja kauan aikaa, jo 80 luvulla tuli erimelisyyksiä lappeenrannan helluntaiseurakunnan kanssa. Silloin jo hänet leimattiin vääräksi profeetaksi. Varokaa opetusta, parasta olisi ettet kävisikään hänen sivuillaan
Ylivainion näky viittaa hyvin lopun aikaan, itse hän piti näkynsä toteutumisena omaa toimintaansa. Sen hän ilmoitti useasti puheissaan.
Toinen hänen näkynsä kertoi suomen jakamisesta vinosti kahtia. Yhtäläisyyksiä on mm. ruotsin profetian kanssa v 84. Ylivainio kertoi leirin perustamisesta johonkin Pellon lähelle, paikka lienee Juoksenki, toisissa näyissä paikka on Pellon pohjoispuolela, yhtä kaikki, paikalla ei lienee niin suurta merkitystä. Pääasia, etä reitti venäjän Juutalaisile Atlantille on mahdollisimman suora.
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm
http://www.biible.org/profetioita/minos.html - kunnolla
metsonpoika kirjoitti:
Ylivainion näky viittaa hyvin lopun aikaan, itse hän piti näkynsä toteutumisena omaa toimintaansa. Sen hän ilmoitti useasti puheissaan.
Toinen hänen näkynsä kertoi suomen jakamisesta vinosti kahtia. Yhtäläisyyksiä on mm. ruotsin profetian kanssa v 84. Ylivainio kertoi leirin perustamisesta johonkin Pellon lähelle, paikka lienee Juoksenki, toisissa näyissä paikka on Pellon pohjoispuolela, yhtä kaikki, paikalla ei lienee niin suurta merkitystä. Pääasia, etä reitti venäjän Juutalaisile Atlantille on mahdollisimman suora.
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm
http://www.biible.org/profetioita/minos.htmlGoog = vuoristoinen maa, jonne Jooelin pojanpojan Googin jälkeläiset viidennessä sukupolvessa joutuivat pakkosiirtolaisuuteen 1 Aik. 5: 4-9 eli Goog asui idässä alkaen Eufrat-virrasta erämaahan asti. Eli nykyisin Goog on mitätön maa, mutta noussee Roosin ja Tuubalin (Russia and IVY) johtomaaksi eli ruhtinaaksi.
Goog voisi olla esim. Vuoristo-Karabah tai Georgian tasavalta, tiedä häntä tai jokin uusi maa, joka vasta on saamassa muotoaan...ehkä Irakin sodan päättymisen jälkeen, kun Googin poika tarvitsee valtakunnan. Huomaa, miten komea on Georgian lippu ja vaakuna, siinä on kristilliset tunnukset ja islamin miekan päällä tanssivat leijonat!
Georgiassa ei ole nyt kuningasta vaan presidentti. Kuitenkin vaakunassa on kruunun kuva eli kuningasta odotetaan!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Georgia
Maagog tarkoittaa yksinkertaisesti niitä maita, jotka tekevät liiton Googin kanssa eli lähtevät tukemaan hyökkäyshanketta. - tuhat ja yksi
kunnolla kirjoitti:
Goog = vuoristoinen maa, jonne Jooelin pojanpojan Googin jälkeläiset viidennessä sukupolvessa joutuivat pakkosiirtolaisuuteen 1 Aik. 5: 4-9 eli Goog asui idässä alkaen Eufrat-virrasta erämaahan asti. Eli nykyisin Goog on mitätön maa, mutta noussee Roosin ja Tuubalin (Russia and IVY) johtomaaksi eli ruhtinaaksi.
Goog voisi olla esim. Vuoristo-Karabah tai Georgian tasavalta, tiedä häntä tai jokin uusi maa, joka vasta on saamassa muotoaan...ehkä Irakin sodan päättymisen jälkeen, kun Googin poika tarvitsee valtakunnan. Huomaa, miten komea on Georgian lippu ja vaakuna, siinä on kristilliset tunnukset ja islamin miekan päällä tanssivat leijonat!
Georgiassa ei ole nyt kuningasta vaan presidentti. Kuitenkin vaakunassa on kruunun kuva eli kuningasta odotetaan!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Georgia
Maagog tarkoittaa yksinkertaisesti niitä maita, jotka tekevät liiton Googin kanssa eli lähtevät tukemaan hyökkäyshanketta.Missä ne heettiläiset asuivat ? Ja minne ovat assuurialaiset kadonneet ? Minkälaisiin sotiin Egyptin Faaraot pystyivät ?
Ja mitkä kansat ne Googin sodissa olivatkaan mukana ,oliko Libyasta ketään ja oliko Etiopiasta entä Nubiasta ?
Kenenkä jäänteitä juutalaiset hautasivat kauan aikaa ja 7 vuotta polttivat sotakalustoa ?
Mikä oli sen ruttutaudin nimi jota juutalaiset nimittivät Jumalan ja hänen enkeliensä taisteluksi Meddiggon tasangolla ?
- Anonyymi00012
Eikös se Niilon näky toteutunut siinä vaiheessa, kun kansaa kaatui kuin kauraa hänen kokouksissa. Olihan silloin kyseessä herätys joka lisäsi tuhansittain helluntaiseurakunnan jäsenmäärän. tosin myöhemmin tehdyn tutkimuksen perusteella yhtään ihmeparantumista ei tapahtunut mutta uskovien määrä maksavina jäseninä lisääntyi noin 4000 henkilöä. Se on suuri määrä Suomen mittakaavassa.
- Anonyymi00013
Älä väheksy Jumalaa joka käytti Niiloa uuden luomisessa, isäni parani monista vaivoista niin että lääkkeet jäi tarpeettomaksi.
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Älä väheksy Jumalaa joka käytti Niiloa uuden luomisessa, isäni parani monista vaivoista niin että lääkkeet jäi tarpeettomaksi.
Älä valehtele, isäsi kuoli alkoholismiin alle 30 vuotiaana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51851
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍88804Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60503
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486