vanhanen ei avaisi stasilistoja, mutta heinälioma avaisi

Kepulaisilla on syy salata listoja

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-09-06,104:2:483825,1:0:0:0:0:0:

Julkaistu 6.9.2007 2:31:10

Lehtikuva
Sdp:n varapuheenjohtajat Jukka Gustafsson ja Jutta Urpilainen valmistautumassa kosken ylitykseen vaijerin varassa.
Eero Heinäluoma avaisi Tiitisen listan

Vesa Somppi

Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on valmis avaamaan niin sanotun Tiitisen listan.

- Listan saa julkistaa. Nukun yöni hyvin, vaikka niin tapahtuisi. Päätös asiassa kuuluu kuitenkin viranomaisille, hän totesi.

Tiitisen lista on suojelupoliisin Yhdysvalloista keväällä 1990 saama luettelo, joka sisältää 18 entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin kanssa yhteistyöstä epäillyn nimet. Supon päällikkönä aiemmin toiminut Seppo Tiitinen ja presidentti Mauno Koivisto laittoivat listan kassakaappiin. Viime viikolla sekä Koivisto että Tiitinen suosittelivat listan avaamista.

Heinäluoman mielestä pölyn keskeltä on kuitenkin nähtävä asia ja julkistamisessa pitää noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muissakin vastaavissa tapauksissa.

Heinäluoman mielestä asian vellominen on lopetettava myös siinä tapauksessa, ettei listaa avattaisikaan.

- Piste on laitettava, oli ratkaisu sitten puoleen tai toiseen. Keskustelu on karannut jo ulkoavaruuteen.

Eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Heinäluoma toppuutteli virinneitä puheenjohtajaspekulaatiota. Hän aikoo kertoa omistakin jatkosuunnitelmistaan vasta ensi vuoden puolella.

Svetogorskista vauhtia

Eduskuntaryhmä haki tiistai-iltana vauhtia ensi viikolla alkavaan työhön rajan takaa Svetogorskista.

Venäläisen illan ohjelmaan kuului syömisen ja juomisten lisäksi paikallinen kansanmusiikkiryhmä, joka sai muutaman mieskansanedustajan tanssiman paitansa märäksi. Rajamuodollisuuksiin ryhmältä tärväytyi mennen tullen noin puolitoistatuntia.

Keskiviikkona ryhmäjohto liukui Imatrankosken yli vaijerilla. Ainoastaan varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson jänisti, kun hänelle paljastui, ettei koskessa ole vettä.

Julkaistu 6.9.2007 2:31:10
0110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

otto.-ville.kuusinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu