Polven sisäisiä murtumia + nivelsiteet (leikkaus)

Terrrrrve!

Tähän kertomukseni alkuun kerron, että olen 15-vuotias poika, jotta osaisitte ajatella paremmin...
Hiihtolomalla, lähes 7kk sitten olin laskettelemassa, väänsin polveni sijoiltaan hississä.
Odotin ambulanssia reilun tunnin ja noin tunti meni vielä sairaalaan, jossa jo lääkintävahtimestari väänsi polveni paikoilleen. Polvestani punktoitiin noin 3dl verta ja mitään muuta ongelmaa ei todettu, kuin että polvessani olisi jotain harmittomia irtopalasia, arvoitukseksi jäi itselleni mitä irtopalasia ne sitten olivat.
Pari kuukautta meni kepeillä ja ortooseilla hyppien, kunnes ortopedi veti ne sivuun.
Kipua oli lähinnä kyykkyynmentäessä.
Hän jopa sanoi, että pääsisin seuraavana viikonloppuna harrastustani viettämään, eli lautailemaan. Niinhän minä siis menin yrittämään, pääsin jopa hissillä ylös asti, mutta jo hissistä poistuminen sai polveni todella kipeäksi, jouduin lopulta kävelemään lauta kädessä mäen alas...
Olen koko kesän joutunut kärsimään ja olinkin vajaa kuukausi sitten lääkärillä, joka totesi heti että minulla on nivelsiteet löysällä, jänne vinossa ja mahdollisesti muutakin vikaa. Hän lähetti minut magneettikuviin, joiden tulokset sain tänään kuulla;
Minulla on lääkärini mukaan ollut polven sijoiltaanmenosta asti, eli
lähes 7 kuukautta ollut polvessa sisäisiä murtumia!
Tämä on aiheuttanut tuskalliset kipuni ja sen, etten ole pystynyt esimerkiksi koulun liikuntatunneilla tekemään mitään, eikä kesälläkään oikein sujunut muu kuin uiminen ja pyöräily vaivalloisesti.

Olen noin kuukauden päästä menossa leikkaukseen, jossa kuulemani mukaan korjataan VAIN nivelsiteeni?
Miten muka polveni sisäiset murtumat voivat itsestään korjaantua, kun ne eivät ole 7 kuukaudenkaan aikana parantuneet yhtään?!
Polveni on todella kivulias nykyään, joskus pelkkä kävelykin saa sen kipeäksi todella pitkäksi aikaa!

Haluan paljon kommentteja esimerkiksi näistä murtumista ja minkälainen leikkaus tulee olemaan...

Kiitos kaikista vastauksista!
0333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

polvilumpi0 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu