Jeesus auta että välit puolisoon eheytyisivät. Mieheni etääntyy minusta kovaa vauhtia ja kaikki vähäkin yhdessäolo on sen vuoksi riitelyä, koska kaipaan epätoivoisesti enemmän yhteistä aikaa. Jotain ikävää on tullut välillemme ja haluan sen kokonaan pois. Meillä on pitkä ja hyvä yhteiselo ollut, mutta nyt on tämä kurjuus. Aina on vaikeuksista selvitty yhdessä. Olen menettämässä elämänhaluni ja terveyteni tätä asiaa surressa. Rukoilkaa meille apua että tämä järjetön kylmyys väistyisi väliltämme, sillä meillä olisi mahdollisuus vielä jatkaa hyvää elämää yhdessä. En halua eroa. Auta Jeesus että välimme parantuvat ja rakkaus voittaisi tämän pimeän ajanjakson jälkeen. En jaksa enää kauaa tätä. Auta häntä, jos hänellä on joku asia joka painaa ja ahdistaa, jota ei osaa minulle kertoa. Kaipaan häntä valtavasti ja itken sisäisesti koko ajan ja rukoilen apua. Itselleni toivon että saisin enemmän kärsivällisyyttä ja ymmärrystä olla hänelle hyvä puoliso. Jos on uskottomuutta, niin kitke se pois, se ei kuulu tähän liittoon, me kuulumme yhteen. Häädä paholaisen tihutyöt pois tästä suhteestamme. Auta muissakin raskaissa asioissa ja terveys-asioissa. Kiitos.
Rukouspyyntö
yksinainen.,.,.
8325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jeesus, sinä näet tämän vaimon ja hänen janoisen rukouksen perheensä puolesta; Pyydän Jeesus, että anna se sama jano kaksinkertaisena, myös hänen miehensä sydämeen. Herra ole läsnä heidän elämässään, suojaten ja siunaten heitä rakkaudellasi, nyt ja aina. Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.
Rukoilen puolestasi. jeesus tietää ahdistuksesi ja auttaa!! Älä luovuta, ole uskollinen ja rukoile. Saat avun varmasti. Rukoilen myös miehesi puolesta, jotta hän ei paatuisi ja luopuisi omastaan. Jumalan Siunausta Teille molemmille!!! Herra on kanssanne.
oo siunattu Jeesuksen nimessä ja väistyköön kylmyys avioliitostanne. Herra kuule ja vastaa tämän naisen rukoukseen. Älä anna tämän avioliiton päättyä, vaan Sinun kunniaksesi tuo nämä kaksi taas lähelle toisiaan. Aamen
Jeesuksen nimeen on tapettu miljoonia täysin viattomia ihmisiä.
Mä pelkään uskovaisia.
Uskon/uskonnon verukkeella jotkut ihmiset tekevät kauheita asioita, ei kuitenkaan pitäisi yleistää koskemaan kaikkia. "ei uskovaisissa" löytyy myös kaikenlaisia tapauksia. Hämmästyttää ihmisten karkea suhtautuminen ja yleistäminen.
Olen rukoillut sydämeni pohjasta Jeesusta,että voisitte tulla toisillenne läheisiksi.Jeesus voi rakkaudellaan yhdistää teidät. Sitä todella rukoilen.
Haluan rukoilla myös terveysasioiden puolesta.Ole turvallisella mielellä. Jeesus tekee kaikkensa,että liittonne eheytyisi. Voisitko jotenkin suusanallisesti kertoa puolisollesi,kuinka kaipaat häntä?
Herra siunatkoon avioliittoanne runsaasti ja antakoon uuden rakkauden!
Kiitokset kaikille jotka on rukoilleet puolestamme, vielä ei ole tapahtunut käännettä parempaan, mutta uskon sen olevan mahdollista näiden rukousten avulla, vaikkei apu tulisikaan heti. Olen kaipauksestani ja toiveistani hänelle kertonut, mutta se vain ajaa häntä kauemmas ja suututtaa häntä. Enää en uskalla puhua, koska se pahentaa asioita. Ei ole muita keinoja kuin rukous. Olen mielestäni ollut hänelle hyvä niin kuin vain osaan, mutta siitä huolimatta saan kylmää kohtelua, sen vuoksi olen jo alkanut hermostumaan, mitkään omat keinot ei auta. Olen myöskin syvästi masentunut, eikä ole oikein halua elää, tämä elämäntilanne kaikkine muine vaikeuksineen aiheuttaa sen. Masennuslääkitys ei auta. Vielä nyt on tullut lisää ongelmia esim. asumiseen liittyvää ja yöunet on menneet. Työpaikalla on vaikeata. Lähiomaisen krooninen sairaus ja omat sairaudet ahdistaa.
masennukseen vertais-ja rukoustukea,niin kirjoita:
[email protected]