Kuinka yleistä

Anoppini ovella kävi hiljattain vain yksi jt. Kuinka yleistä tämä nykyään on? Aina ennemmin jt:eet ovat tietämäni ja omakohtaisten havaintojeni mukaan tulleet parittain. Onko tässä kysymyksessä uusi määräys tai lupa korkeammalta jt. tasolta. Eikö parittain käyntiä jopa vaadita todistamaan että tienraivausta on suoritettu. A todistaa B.een ja päinvastoin.
4496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>>>Eikö parittain käyntiä jopa vaadita todistamaan että tienraivausta on suoritettu. A todistaa B.een ja päinvastoin.

Äänestä
  • Tähänastisen kokemukseni perusteella luulin että aina käydään pareittan. Enkä aiemmin ole kuullut saatika nähnyt yhtään poikkeusta. Ja minä nyt olen sentään aika vanha. (yli 60)

    Äänestä

Todistajat liikkuvat värvärikaksikkoina sellaisista syistä kuin

Toistensa ajattelun valvominen. Sillä väärän ajatuksen esittämisestä taikka vartiotorniseuran aseman epäilemisestä saa lievästi sanottuna sapiskaa pomoiltaan

He tukevat toisiaan "tutkiskelussa". Siinä on käytössä ns teokraattinen sodankäynti (lahkon oma termi) joka vaatii salaamaan totuuden ja johtamaan harhaan lahkon edun niin vaatiessa. Tällöin voi puhumisen aloittaa aina se jolla on nopeammin mielessä jokin kiertotie taikka väistö taikka suoranainen valhekin, kun kysytään jotakin johon ei lahkon edun takia vastata taikka johon ei vastausta ole.

Periaatteesssa työhönsä todistajat menevät aina pareittain, mutta lahkon opetus on, että aina olisi värvättävä, olen esim. itse lukenut ohjeen ottaa vartiotornit taskuun kun menee pururadalle hölkkäämään, siellä jumppatelinepisteellä voi sitten kehua lahkoa ja antaa vartiotornin, kuten lehti sanoi.

Äänestä
  • Olisi jt. surakunnan kannalta tietenkin edullista että koko paikkakunnan seurakunta yksissä miehissä ja naisissa kävisi porukalla saman oven takana. Siitähän saisi kaikki seurakuntalaiset täydet minuutit eikä vain yksi tai kaksi. Isommissa seurakunnissa voitaisiin käyttää jopa jonkin jt:een omistamaa linja-autoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjanoppinut kirjoitti:

Anoppini ovella kävi hiljattain vain yksi jt. Kuinka yleistä tämä nykyään on? Aina ennemmin jt:eet ovat tietämäni ja omakohtaisten havaintojeni mukaan tulleet parittain. Onko tässä kysymyksessä uusi määräys tai lupa korkeammalta jt. tasolta. Eikö parittain käyntiä jopa vaadita todistamaan että tienraivausta on suoritettu. A todistaa B.een ja päinvastoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu