USA:ssa. Siellä voi sairastuminen viedä pienen omaisuuden, jos vakuutukset eivät ole kunnossa. Mutta kukaan korkean moraalin omaava ihminen ei USA:han matkustakkaan kuin pakkokeinoin. Varokaa myös CIA:n ihmiskaappareita. Tedät voidaan kaapata ja lähettää jonnekkin kidutettavaksi. Romaniaan, Bulgariaan, Syyriaan taikka Viroon. USA:ssa myös tapetaan eniten ihmisä, suhteutettuna asukaslukuun. USA on narkomaanien ja muiden kriminaalien pesä. Älä matkusta USA:n!!
VAROKAA
SAIRASTUMASTA,
2306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Menet siis mieluummin Venäjälle, jotta saisit sikäläisen verensiirron?
Viittaan alempana olevaan otsikkoaiheeseeni..
kuin kerran, Pietarissa. Taisi olla 1992. Verta en ole tarvinnut ottaa enkä myöskään luovuttaa, jos ei oteta huomioon nuoruuden nyrkkitappeluita. Muuten kyllä matkailen, etupäässä Euroopassa, Aasiassa ja Afriikassakin