Ulkomailta palanneena katolilaisena olen vihdoin kurkannut verkkoon katsoakseni mitä Suomessa kirjoitetaan Neokatekumenaalisesta Tiestä. Kauhistuin "panettelua ja pilkantekoa", mutta se oli toki odotettavissakin: tuntematon pelottaa ja tieto korvataan luuloilla. Muualla maailmassa sattuu samanlaista, mutta jos karismaa ei vainottaisi se olisikin Saatanasta. Näin on Jeesus itse sanonut. Karisman todelliset hedelmät ovat kyllä aivan jotain muuta kuin nämä rakkaat vainoajat, veljemme uskossa, haluavat uskotella.
Mm. eräskin katoliseksi itsensä esittelevä nimimerkki on toistuvasti väittänyt, että Neokatekumenaalinen Tie olisi suljettu ja epäekumeeninen. Täysin päinvastaista osoittaa se, että sen alkukatekeesit ovat avoimia kaikille, uskontokuntaan katsomatta. Vielä merkittävämpää on se, että esim. Oulussa on jo vuosia toiminut juuri Neokatekumenaalisen Tien aloitteesta syntynyt ekumeeninen ryhmä, johon on jo noin kymmenen vuoden verran kuulunut vaihtelevalla uskollisuudella satakunta luterilaista, katolista ja ortodoksia. Ryhmä on tehnyt useita matkoja - parhaillaan kymmenien osallistujien voimin - Roomaan ja muualle kirkon lähteille auttaakseen kaikkia tuntemaan paremmin kukin oman kirkkonsa juuret, jotka ovat kiistämättä Vatikaanin perustamisen aikaan olleet kaikille näille kirkoille yhteiset.
Neokatekumenaalinen tie sai Vatikaanin hyväksymän peruskirjansa vuonna 2002, monen vuoden pedanttisen käsikirjoitusten tarkastamisen jälkeen. Katekeesiopetus, alkukatekeeseineen ja tien varrella etappeina etenevine retriitteineen yms. käsittää tuhansia sivuja materiaalia, josta on etsitty yhtymäkohdat tuhansiin katolisen kirkon katekismuksen kohtiin. Peruskirja toteaakin, että liitteinä esitetty monituhatsivuinen materiaali on katolisen kirkon opetuksen mukainen ja sitä seuraavana Neokatekumenaalinen Tie on pätevä kasteenjälkeisen opetuksen tapa, jolla kristitty voi katekumenaatin kautta tulla vähä vähältä tuntemaan oman kasteensa merkityksen.
Tie ei ole herätysliike, koska sillä ei ole erityisiä opillisia painotuksia. Se voi alkaa uudessa hiippakunnassa vain piispan luvalla ja katekeesi yksittäisessä seurakunnassa vain kirkkoherran tukemana.
Liturgian osalta Neokatekumenaalisella Tiellä on ollut suuri merkitys Vatikaanin II kirkolliskokouksessa päätettyjen liturgisten muutosten toimeenpanoon, joka muutoin on ollut pappiskunnan sukupolvenvaihdosta odotellessa tuskastuttavan hidasta. Oikeastaan "muutokset" ovat vain paluuta alkukirkon perinteeseen, jossa kokoontuvan yhteisön muodolla, osallistujien määrällä ja osallistumistavalla oli suuri merkitys sille, miten liturgian esteettisyys ja rytmi voi auttaa Sanan vastaanottamista. Vasta peruskirja on suosittanut, että kerran aloitetun Tien olisi mahdollisuus jatkaa toimintaansa hiippakunnassa, vaikka piispan vaihtumisesta johtuen uusi piispa ei olisikaan Tielle suosiollinen. Aiemmin näet oli sattunut, että Tien kautta vaivalla kirkon yhteyteen saadut uskolliset oli lyöty hajalle, liturgiat kielletty ja kaikkein sitkeimmät olivatkin siirtyneet seuraamaan Tietä jonkin toisen hiippakunnan puolelle.
Kiintyminen Tien hitaaseen ja moralisoimattomaan tapaan edetä sekä sen pienimuotoisiin liturgioihin on ollut monelle kirkosta vieraantuneelle ainoa keino voida lähestyä jälleen kirkkoa, ei yksilönä vaan saman kokemuksen jakavan yhteisön osana. Moralisoimattomuus ei tarkoita sitä, ettei asioista puhuttaisi niiden oikeilla nimillä: synti on olemassa, eikä tätä kaikkien jakamaa todellisuutta yritetä peitellä jotta saataisiin lisää "kannattajia".
Luulenkin, että suuri osa monen rivikatolilaisen närkästyksestä on pohjimmiltaan johtunut aivan muusta kuin Tiestä. Esimerkiksi vaikkapa siitä, että eronneille ei enää tietoisesti jaeta ehtoollista ja aiemmin tällaista toimintaa harjoittanut suosittu pappi on "alennettu". Oman kompromississä elämisen tunnustaminen kirkon edessä voi olla vaikeaa. Nykyinen piispamme olisi joka tapauksessa ajanut puhtaan opin soveltamisen linjaa, riippumatta siitä oliko hänen ylivikaarinaan Tietä seuraava pappi vai ei. Ylivikaari monsignore Trevisini jakaa varmasti ennemmin piispan ja Vatikaanin mielipiteen siitä mikä on oikein kuin jatkaa sitä lipsuvaa linjaa, jota Suomessa oli vuosikausia jatkettu. Muistetaan, että kirkon tehtävä ei ole miellyttää, vaan kertoa totuus. Tie on vain sattumalta paikalla ollut väline, jolla piispa yrittää pitää koolla enimmäkseen sitä osaa laumasta, joka ei ehkä olisi aistinut kirkon yhteisöllisyyttä tavallisen messun kautta.
Kerron mielelläni lisää, jos joku haluaa oikeasti tuntea paremmin Neokatekumenaalisen Tien. Paras keino saada sen alkuperästä ja rakenteesta yleiskuva on osallistua alkukatekeesin tapaamisiin, jotka järjestettäneen jälleen ensi vuoden alusta. Niitä on kaikkiaan viitisentoista, mutta ensimmäiset kolme-neljä, joissa poraudutaan käsitteistöön ja karisman syntymisen taustaan, ovat keskeiset Tien läsnäolon ymmärtämisen kannalta.
Mm. eräskin katoliseksi itsensä esittelevä nimimerkki on toistuvasti väittänyt, että Neokatekumenaalinen Tie olisi suljettu ja epäekumeeninen. Täysin päinvastaista osoittaa se, että sen alkukatekeesit ovat avoimia kaikille, uskontokuntaan katsomatta. Vielä merkittävämpää on se, että esim. Oulussa on jo vuosia toiminut juuri Neokatekumenaalisen Tien aloitteesta syntynyt ekumeeninen ryhmä, johon on jo noin kymmenen vuoden verran kuulunut vaihtelevalla uskollisuudella satakunta luterilaista, katolista ja ortodoksia. Ryhmä on tehnyt useita matkoja - parhaillaan kymmenien osallistujien voimin - Roomaan ja muualle kirkon lähteille auttaakseen kaikkia tuntemaan paremmin kukin oman kirkkonsa juuret, jotka ovat kiistämättä Vatikaanin perustamisen aikaan olleet kaikille näille kirkoille yhteiset.
Neokatekumenaalinen tie sai Vatikaanin hyväksymän peruskirjansa vuonna 2002, monen vuoden pedanttisen käsikirjoitusten tarkastamisen jälkeen. Katekeesiopetus, alkukatekeeseineen ja tien varrella etappeina etenevine retriitteineen yms. käsittää tuhansia sivuja materiaalia, josta on etsitty yhtymäkohdat tuhansiin katolisen kirkon katekismuksen kohtiin. Peruskirja toteaakin, että liitteinä esitetty monituhatsivuinen materiaali on katolisen kirkon opetuksen mukainen ja sitä seuraavana Neokatekumenaalinen Tie on pätevä kasteenjälkeisen opetuksen tapa, jolla kristitty voi katekumenaatin kautta tulla vähä vähältä tuntemaan oman kasteensa merkityksen.
Tie ei ole herätysliike, koska sillä ei ole erityisiä opillisia painotuksia. Se voi alkaa uudessa hiippakunnassa vain piispan luvalla ja katekeesi yksittäisessä seurakunnassa vain kirkkoherran tukemana.
Liturgian osalta Neokatekumenaalisella Tiellä on ollut suuri merkitys Vatikaanin II kirkolliskokouksessa päätettyjen liturgisten muutosten toimeenpanoon, joka muutoin on ollut pappiskunnan sukupolvenvaihdosta odotellessa tuskastuttavan hidasta. Oikeastaan "muutokset" ovat vain paluuta alkukirkon perinteeseen, jossa kokoontuvan yhteisön muodolla, osallistujien määrällä ja osallistumistavalla oli suuri merkitys sille, miten liturgian esteettisyys ja rytmi voi auttaa Sanan vastaanottamista. Vasta peruskirja on suosittanut, että kerran aloitetun Tien olisi mahdollisuus jatkaa toimintaansa hiippakunnassa, vaikka piispan vaihtumisesta johtuen uusi piispa ei olisikaan Tielle suosiollinen. Aiemmin näet oli sattunut, että Tien kautta vaivalla kirkon yhteyteen saadut uskolliset oli lyöty hajalle, liturgiat kielletty ja kaikkein sitkeimmät olivatkin siirtyneet seuraamaan Tietä jonkin toisen hiippakunnan puolelle.
Kiintyminen Tien hitaaseen ja moralisoimattomaan tapaan edetä sekä sen pienimuotoisiin liturgioihin on ollut monelle kirkosta vieraantuneelle ainoa keino voida lähestyä jälleen kirkkoa, ei yksilönä vaan saman kokemuksen jakavan yhteisön osana. Moralisoimattomuus ei tarkoita sitä, ettei asioista puhuttaisi niiden oikeilla nimillä: synti on olemassa, eikä tätä kaikkien jakamaa todellisuutta yritetä peitellä jotta saataisiin lisää "kannattajia".
Luulenkin, että suuri osa monen rivikatolilaisen närkästyksestä on pohjimmiltaan johtunut aivan muusta kuin Tiestä. Esimerkiksi vaikkapa siitä, että eronneille ei enää tietoisesti jaeta ehtoollista ja aiemmin tällaista toimintaa harjoittanut suosittu pappi on "alennettu". Oman kompromississä elämisen tunnustaminen kirkon edessä voi olla vaikeaa. Nykyinen piispamme olisi joka tapauksessa ajanut puhtaan opin soveltamisen linjaa, riippumatta siitä oliko hänen ylivikaarinaan Tietä seuraava pappi vai ei. Ylivikaari monsignore Trevisini jakaa varmasti ennemmin piispan ja Vatikaanin mielipiteen siitä mikä on oikein kuin jatkaa sitä lipsuvaa linjaa, jota Suomessa oli vuosikausia jatkettu. Muistetaan, että kirkon tehtävä ei ole miellyttää, vaan kertoa totuus. Tie on vain sattumalta paikalla ollut väline, jolla piispa yrittää pitää koolla enimmäkseen sitä osaa laumasta, joka ei ehkä olisi aistinut kirkon yhteisöllisyyttä tavallisen messun kautta.
Kerron mielelläni lisää, jos joku haluaa oikeasti tuntea paremmin Neokatekumenaalisen Tien. Paras keino saada sen alkuperästä ja rakenteesta yleiskuva on osallistua alkukatekeesin tapaamisiin, jotka järjestettäneen jälleen ensi vuoden alusta. Niitä on kaikkiaan viitisentoista, mutta ensimmäiset kolme-neljä, joissa poraudutaan käsitteistöön ja karisman syntymisen taustaan, ovat keskeiset Tien läsnäolon ymmärtämisen kannalta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkäpä haluat siis lueskella pari sivua taaksepäin ja vastata.
Osasta kirjoitusta olen kanssasi samaa mieltä, parita asiasta en: Mitä tarkoittaa, että Vatikaani II:n jälkeinen kehitys messussa on ollut tuskastuttavan hidasta? Paavi tuntuu olevan asiasta eri mieltä monessakin mielessä. Hänen näkemyksensä mukaan on menty liian pitkälle, liian pian, ilman, että nykyisyys olisi todella kasvanut menneisyydestä. Sillä, mitä alkukirkko teki, ei ole merkistystä, jollei kielletä kirkon oikeuttaa kehittää liturgiaa. Paavihan nimen omaan kielsi suuren osan "neomessussa" harjoitettavista asioista ja sanoi, että on palattava tekemään ne Novus Ordo-messun mukaisesti. Tämän vuoksi ihmettelen tuota "neoliturgian" suitsutusta jonkinlaisena pelastajana.
Sanot, ettei nk tie ole herätysliike, sillä sillä ei ole omia painotuksia. Olen tästä eri mieltä. Painotuksia näyttää löytyvän aika tavalla. Yhtenä ihmettelen sitä, että -korjaa jos olen väärässä- perhesuunnittelua ei opeteta lainkaan. Luulisi, etteivät tien jäsenetkään väisty siltä tosiasialta, että on olemassa vakavia tilanteita, joissa lapsen saaminen on todella ei-toivottavaa. Kirkko on antanut meille näihin tilanteisiin luonnllisen perhesuunnittelun, josta tie ilmeisesti vaikenee täysin. Vai kuinka on?
Vastailen sitä mukaa kun uusia kysymyksiä ilmenee, mutten lähde urakalla perkaamaan ja kommentoimaan kaikkea tähän asti esitettyä. Joistakin puheenvuoroista huokui samanaikaisesti sekä sellainen poleeminen henki että Tien tuntemattomuus, etten usko kirjoittajan tosissaan edes haluavankaan tuntea tarkemmin mistä Tiessä on kysymys. Nuo kirjoitukset näyttävät saaneen polttoainetta maltillisemmista, mutta aika samaten mutu-tuntumaan perustuvista arveluista ja spekulaatioista.
Sen sijaan, että haluaisin vakuuttaa jonkun olevan epäluuloineen väärässä Tien suhteen, pidän parempana käydä yksitellen läpi paikkansapitämättömiä väitteitä ja kertoa asioiden todellisen laidan. Näin ulkopuolinen, puolueettomista lähtökohdista lähtevä ja tahallisia väärinymmärryksiä välttävä ihminen voi päättää mennäkö kuulemaan lisää alkukatekeesiin vai unohtaa koko jutun.
Ja sitten sinun esittämiisi asioihin: Siis messun hitaalla kehityksellä viittaan siihen, että Vatikaanin II kirkolliskokouksen liturgiaa koskevat päätökset ovat realisoituneet hitaasti nimenomaan yleiseen, koko seurakunnalle tarkoitettuun messuun, ei siis tällä tarkoittanut Tien keskuudessa järjestettyjä eukaristioita. Seurakuntamessujen tilanteen ymmärtää kun asiaa katsoo maailmanlaajuisesti eikä vain esim. yhden suomalaisen seurakunnan tilannetta. Yleismaailmallisella tasolla katolisen liturgian yhteisöllinen ulottuvuus kärsii esim. siitä, että rauhanmerkkiä ei vieläkään anneta läheskään kaikkialla. (Kun kirjoitit, että paavin mukaan on menty liian pitkälle ja liian pian, oletan että tarkoitit siis Tien keskuudessa vietettyä eukaristiaa? Puhuimme eri asioista)
Paavin viimeisimmästä ohjeistuksesta Tien keskuudessa vietettävään liturgiaan tuleva tärkein muutos on se, että Kristuksen ruumista ja verta ei enää jaeta paikallaan istuville osallistujille, vaan nämä noutavat ne alttarin tyköä kuten muissakin messuisssa. Mitä tarkasti ottaen tarkoitat >>"neomessussa" harjoitettavilla asioilla>>?
Jos mennään liturgia-asian ytimeen, liturgian muoto ei voi olla pelastaja enempää kuin pelkkä lautanen vie pois nälkää: tärkeintä on liturgian tarjoama ravinto eli sana ja sakramentit. En suitsuta Tien liturgiaa autuaaksitekevänä, vaan totean vain, että silti eittämättä liturgian muodosta ilmenee tavallista messua selkeämmin sanan keskeisyys, jota ei yritetä peittää filosofian tai sanataiteen kenties koristeelliseen mutta silkkoiseen kuorrutukseen. Sen sijaan, jos joku osallistujista kokee ko. sanan toteutuneen hänen omassa elämässään, evankeliumin jälkeen ja saarnaa ennen hänellä on mahdollisuus antaa todistuksensa muille rohkaisuksi. Muoto osoittaa kirkon rakkautta yksittäistä osallistujaa ja hänen kokemustaan kohtaan. Osallistujalle kannettu sakramentti muistuttaa siitä, että Kristus tuli palvelemaan eikä palveltavaksi, ottamaan viimeisen sijan, kuten pestessään apostolien jalat.
Koko ikänsä messussa käyneelle ja kristillisen kotikasvatuksen saaneelle tavallisen srk-messun muotoseikat voivat olla itsestään selviä tai ainakin selkärangassa niin, ettei niitä edes osaisi kyseenalaistaa. Vaatimusta liturgian muodon erilaisuudesta on helpompi ymmärtää, kun ottaa huomioon, että alussa kaikki - ja vielä nykyäänkin suuri osa - Tiehen tulevista veljistä ei ole olleet lainkaan kirkon piirissä, ellei ehkä lapsuudessa. Heille filosofointi on yhä edelleen vain filosofointia, sosiologia vain sosiologiaa ja kaunopuheisuus vain kaunopuheisuutta, vaikka niitä lausuisikin pappi saarnastuolista. Nämä ihmiset tulevat kirkkoon hyvän sanoman takia, joten rakkaus tätä sanomaa kohtaan ja toisaalta tämän sanoman kantama rakkaus on tehtävä eläväksi myös liturgiassa, joskus jonkun uskonveljen kokemuksen kautta. Tien yhteisöllinen ulottuvuus kasvaa voimakkaasti, koska hiljalleen veljet ja sisaret tulevat näiden "kaikujen" ja toisaalta yhteisten retriittien kautta tuntemaan toisensa todella hyvin, vikoineen kaikkineen. Ulkokultaisuus ei siis Tiellä toimi.
Toiseen avaamaasi kysymykseen... Maapallon nisäkkäiden valtalajina ihmisten luonnollinen hedelmällisyys on yhä tänäkin päivänä suurta, tätä ei vain tiedosteta. :D Viittaan ensisijaisesti siihen mitä sanoin jo aiemmin Tien peruskirjasta: Tien käyttämät katekeesit on linjassa kirkon opetuksen kanssa, tarkastetusti, joten toisin kuin väität kyseessä EI OLE painotus. Tien retriittietappeihin kuuluu kymmeniä eri katekeeseja, joista monissa puhutaan hyvän sanoman - kerygman - ohella jokapäiväisistä asioista: perheestä, vanhempien vastuista toisiaan ja lapsiaan kohtaan, yleensä ihmisarvosta jne.
Perhesuunnittelua ajatellen on olemassa Vakavia tilanteita ja niiden osalta toki viitataan siihen, mitä katekismus asiasta sanoo. Vakavuuden tulkinnasta tuntuu sen sijaan olevan kirkon opin tunnustavienkin rivikatolisten keskuudessa kovin erilaisia mielipiteitä; jätetään nyt laskuista pois kokonaan ne katoliset, joille kirkkoon kuuluminen on sama merkitys kuin puolueeseen kuulumisella.
Kun nyt siis puhutaan tunnustuksellisista katolilaisista: kirkon mukaan luonnolliset menetelmät eivät oikeasti ole keino rajata lasten määrä esim. kolmeen, tai seitsemään, tai kolmeentoista, oli rajaamispyrkimyksen perusteena sitten perheelle siitä koituva matalampi elintaso, vanhempien vähempi vapaa-aika tai äidin ulkonäkö. Jos raskaaksi jääminen vaarantaa äidin terveyden, tai vanhempien terveys ei Todella kestä useammasta lapsesta huolehtimista, asia on toinen. Tie neuvoo näissä tilanteissa soveltamaan katekismusta omantunnon mukaan.
Tie siis aivan ilman muuta jättää kunkin omantunnon asiaksi valita tämän asian suhteen: en näe miksi "hartaiden" katolilaisten taholta valinta haluta keskimääräistä useampia lapsia voitaisiin käsittää pahana asiana? Ei-katolisten ja ateistien taholta ymmärrän närän oikein hyvin, maailmahan pitää pelastaa "luonnonvaroja säästämällä". Voinet kertoa mikä on sinun näkökulmasi, katolisen, kristityn vai kenen?
Neokatekumenaalien on vuoden kuluessa alettava käyttää Roomalaista messukirjaa sellaisenaan sen rubriikkeja seuraten. Edellinen kysymys on oikeassa, eikä liturgian suunta ole se, mihin neokatekumaalinen tie sitä ilmeisesti haluaisi olla viemässä. Tästähän viestittää paavin päätös vapauttaa vanhan messun viettäminen ja vanhan messun pitäminen täysin oikeutettuna ilmauksena uskon laista (lex orandi, lex credendi). Ilmeisesti neokat. liturgia ei sellainen ole?
Liturgioista tärkein on messuliturgia, ja siinä ei tärkeintä ole sana vaan se sakramentti, se, että todellisesti saamme osallistua Kristuksen uhriin ja ottaa hänen Ruumiinsa ja Verensä vastaan pyhässä Eukaristiassa.
Kirjoitin liturgioista yleensä, en siis pelkästään messusta. Katumuksen liturgiassakin sakramentti on toki se tärkein asia.
Eli kuten kirjoitin: "Jos mennään liturgia-asian ytimeen, liturgian muoto ei voi olla pelastaja enempää kuin pelkkä lautanen vie pois nälkää: tärkeintä on liturgian tarjoama ravinto eli sana ja sakramentit."
Tällä en toki tarkoittanut, että sana olisi eukaristiaa tärkeämpi. Enemmän painotin sitä, että esim. monesti lomalla Italiassa käydessä kun messua seuraa, SEKÄ sana ETTÄ sakramentit tahtovat messuissa olla selebrantille pakkopullaa (olen kuulluut todella käsittämättömän nopeasti lausuttuja eukaristian valmistusrukouksia). Uskomattominta on, että saarnalla taas ei ole mitään kiirettä ja siinä pappi keskittyy tekemään uutiskertauksen ja päivittelemään jotain sosiaalista epäkohtaa!
Puhun aina Tiestä suhteessa niihin ympäristöihin joissa sen tunnen, eli enemmän muualla kuin Suomessa. Jotkut havaintoni seurakuntamessun epäselvyydestä neokatekumenaalien keskuudessa vietettyyn eukaristiaan verrattuna eivät varmasti lainkaan koske sitä mitä Suomen katolilaiset elävät.
Neokatekumenaalinen Tie ei ole viemässä "omaa" messuaan mihinkään suuntaan: siinä on vain ollut aiemman paavin ymmärtämiä elementtejä, joita nykyinen paavi ei näe tarpeellisiksi. Siis eihän neokatekumenaalien viettämästä eukaristiasta _puutu_ mitään Roomalaisen messukirjan esittämistä vaiheista, jotakin "ylimääräistä" tai erilailla toteutettua sen sijaan on ollut. Sitä mukaa kuin Vatikaani on vaatinut tarkennuksia, niitä on pantu käytäntöön. Eukaristian kesto on ollut paljon pidempi kuin seurakuntamessun, mutta rakkaudesta "kaukaa kirkosta" tulevia veljiä kohtaan julistetun sanan kiinnittäminen toisen, kenties kokeneemman veljen konkreettiseen kokemukseen on tärkeää. Neokat-eukaristia tuskin sopisikaan niille seurakuntalaisille, joille tavallisessakin messussa on kestämistä, jos pappi saarnaa yli 15 minuuuttia...
Ennen peruskirjaa Tien tekemisille ei ollut annettu niin suurta painoarvoa kuin nyt. Tien määrittely on ainutlaatuinen, peruskirjaan kannattaa tutustua senkin tähden. Kun siis kyseessä on kuitenkin kirkon sisäinen lähetys- ja pastoraalityön työkalu eikä mikään herätysliike, Tie sopeutuu kyllä siihen mikä on paavin ohjaava sana. Tien sisäisellä organisaatiolla menee tietysti oma aikansa tiedottaa ja soveltaa muutokset käytäntöön, mutten epäile etteikö niitä vietäisi läpi.
Vaikka vanhan messu viettäminen onkin vapautettu, se ei ole jäänyt ainoaksi sallituksi tavaksi. Neokatekumenaalien lauantai-illan eukaristia jää siis ohjelmaan, jatkossa enemmän "sinun" messusi kaltaisena, paitsi kerran kuukaudessa jolloin veljet ovat kutsutut osallistumaan seurakuntansa sunnuntaimessuun. Toisaalta, Tie on paljon muutakin kuin messujen lausumista: päivän retriitti lähes kuukausittain antaa tarpeeksi aikaa kokea vapaamuotoisempaa yhteisöllisyyttä ja jakaa kokemuksia uskonveljien kanssa. Ja ruokapöydässä palveluhenkinen Tien pappi voi tarjoilla leivät ja viinit ihan sinulle asti, eikä niitä tarvitse lähteä sen kauempaa hakemaan. :)
"Luulenkin, että suuri osa monen rivikatolilaisen närkästyksestä on pohjimmiltaan johtunut aivan muusta kuin Tiestä. Esimerkiksi vaikkapa siitä, että eronneille ei enää tietoisesti jaeta ehtoollista ja aiemmin tällaista toimintaa harjoittanut suosittu pappi on "alennettu"."
Voisitko selventää tätä kohtaa? Tarkoitatko että Helsingin hiippakunnassa ei enää jaeta eronneille ehtoollista? Vai että Neokatekumenaalipapit eivät tee niin? Kirkon opetuksen mukaan eronneille voidaan jakaa ehtoollinen (hänen käytyään ripittäytymässä ym.). Ainoastaan jos eronnut henkilö menee uudelleen naimisiin kirkon ulkopuolella hän ei voi ottaa vastaan eukaristiaa. Eronneiden kieltäminen osallistumasta eukaristiaan jos heillä on aikomus elää kirkon opetuksen mukaan on vastoin sitä mitä kirkko opettaa. Siksi toivoisin tähän selvennystä?
Pyydän anteeksi, myöhäinen kirjoittamisajankohta lienee sekoittanut ajatukseni. Tarkoitukseni ei ollut puhua eronneista yleensä, vaan tapauksesta jossa eukaristiaa oli jaettu tietyn papin toimesta myös messussa kävijöille, jotka elävät ns. julkisessa synnissä.
En tarkenna tätä, koska en enää muista oliko kyse avoliitossa elävistä pareista vai keistä. Olin ymmärtänyt, että tästä oli tulossa tapa, tietyn papin toimittamissa messuissa. Asia tuli tietooni, koska se oli herättänyt pahennusta joidenkin katolilaisten keskuudessa. Tällä palstalla on varmasti lukijoita, jotka tuntevat asiaa lähempää kuin minä.
Myönnytysten takaisinvetäminen ei yleensä herätä hyvää verta, joten tähänkin marssijärjestyksen muutokseen joku etsii syntipukkia.
Hyvä kauan kulkenut,
En ole tie jäsen, mutta tarpeeksi kauan sitä seurannut ja tien kulkijoita seurannut.
Voisin kommentoida avaustasi.
Oikeastaan et kertonut avauksessasi, että tien on perustanut maallikko, joka myös on sen jonkinlainen hengellinen johtaja. Luit oikein. Hän käytännössä loi tien ja myös määrää tien suunnan. Kuka tämä salaperäinen herra oikein on?
Pitääkö paikkansa, että hänellä on niin suuri auktoriteetti, että voi määrätä ihmiskohtaloista, kuten eräässä tapauksessa erään pappiskandidaatin kohdalla?
Miksi et kertonut, että tie idea on jalkautua ihmisten koteihin. Vähän niinkuin jehovantodistajilla. Ikäänkuin herätellä kadonneet katolilaiset takaisin, mutta minne? Neokatoliseen kirkkoon pienryhmiin. Turha väittää, ettei pienryhmillä olisi taipumusta olla vähän sisäänpäinlämpiäviä. Heillä on yksi karismaattinen vetäjä, perheen johtaja.
Miksi neokatekumenaalit ovat linnoittautuneet Venäjän rajan tuntumaan? Katekeesia ja lähetystä ortodoksien parissa. Älkää viitsikö.
Mitä tulee liturgiaan, niin eipä näytä ihan tuo perus-liturgiakaan mennä. Neo-seminaristit eivät pahemmin palvele messuissa, jos hädin tuskin edes osaavat. Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota kouristuksenomaista tarrautumista katolisen kommunalismin ajatukseen ja muka johonkin "alkuperäiseen" liturgiaan. Miksi 2000-l Suomessa pitäisi viettää katakombiliturgiaa, jota emme edes pysty kuvittelemaan. Miksi lauma pitää pirstota pieniin osiin - hajoita ja hallitse?
Mitä ihmettä tarkoittaa ajatus että, kirkossa ei saa moralisoida, että kadonneet lampaat palaisivat takaisin. Mitä ihmeen untuvaista teennäis-turvallista teologiaa tien kokouksissa julistetaan. Miten pienimuotoisuus muka puhuttelee enemmän tai kitaralla säestetty yksinkertainen laulu? Tai näennäinen liturginen kömpelyys tai suoranainen välinpitämättömyys?
Tiellä (neokatekumenaalit) ei ole hallussaan mitään sellaista, mitä tavallinen seurakunta ei voisi tarjota. En haluaisi kuulostaa kovin tuomitsevalta, mutta tie ei ole tuonut ainakaan minulle tai seurakunnalleni yhtään mitään.
Ajatukseni perustuvat omiin havaintoihin, erään tien kulkijan kertomuksiin, sekä toisten havaintoihin.
Ajatuksesi perustuvat siis omiin ja muiden havaintoihin ja kertomuksiin. Samoin minun ajatukseni, ne vain ovat suoria havaintoja Tien kulkijoiden kohtaloista sisältäpäin nähtynä, sinun ajatuksesi taas sinun tai tuttujesi _tulkintaa_ siitä miltä Tien tapahtumat voisivat Tielle kuuluvista tuntua.
Kiko Arguellossa, yhtenä Tien perustajista, ei ole ihmisenä mitään erikoista: tyypillinen rikkaan perhetaustan omaavan ja elämän tarkoitusta etsivän nuoren (nykyisin eläkeikäisen) kääntymystarina. Hänen sanallaan on painoa siinä määrin kuin kenen tahansa yli miljoonan ihmisen organisaatiota johtavan henkilön sanalla. Hänen sanansa ovat vaikuttaneet paljon useamman kuin vain jonkin yksittäisen pappiskandidaatin valintoihin. Silti antaisin kunnian Pyhälle Hengelle, kun jokaisen kirkon nuorisopäivän yhteydessä tuhannet nuoret ilmaisevat tahtonsa pappis- tai muun kirkollisen kutsumuksen seuraamiseen Kikon pitämän kehoituspuheen jälkeen.
Yksittäisen neokatekumenaalisen yhteisön (eli sinun sanojasi käyttäen pienryhmän) vastuuhenkilö valitaan yhteisön syntyessä äänestämällä. Sama periaate kuin missä tahansa järjestyneessä organisaatiossa - vai siis "karismaattinen vetäjä" kuten väitit? "Perheen johtaja"? - samassa määrin kuin sinä tunnustat demokraattisesti valitun Matti Vanhasen suomalaisten "perheenpääksi"?
Koko kommenttisi on kokoelma väläyksiä, väärin tai oikein ymmärrettyjä, neokat. yhteisön ja Tien toiminnasta, mutta aivan liian yleistettyinä.
Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa "jalkautuminen ihmisten koteihin": kyseessä on yksi tien etappi, joka kestää yleensä noin vuoden ja jonka aikana
_Tien vastaanottaneen seurakunnan kirkkoherra_
_voi halutessaan_ lähettää neokat. yhteisön jäseniä julistamaan
_oman seurakuntansa alueelle_, ovelta ovelle, "Kristuksen rauhaa".
Jos herättelyä tapahtuu, hyvä niin, mutta tämä ei ole edes katolisen uskon ja vielä vähemmän neokat. yhteisön markkinointia. Ohje on, että kysyttäessä voi kertoa, että on katolisen seurakunnan lähettämä, eikä kysyttäessä ole kiellettyä kertoa, kenen aloitteesta on tullut ovelle koputtamaan. Yhteisöön ei olla kutsumassa, vaan toivotetaan Kristuksen rauhaa ja kenties luetaan evankeliumi: se on se mitä ihmisen täytyy kuulla eikä se mistä viestintuoja on lähtöisin.
Venäjän rajan lähelle keskittyminen ja lähetystyö ortodoksien keskuudessa ovat aikamoista hourailua... kukahan tuon on sinulle kertonut vai keksitkö ihan itse? Oulussa ortodoksien ja luterilaisten kanssa on kyllä ekumeenista toimintaa, mutta se on aivan eri asia.
Neokatekumenaalinen Tie on aivan peruskirjansa määritelmän mukainen, eli "käyttökelpoinen katekumenaatissa tapahtuvan, kasteenjälkeisen aikuiseen uskoon kasvamisen keino". Tien ei ole tarkoituskaan tuoda messupalveluna yms. lisäarvoa SEURAKUNNALLE sinänsä. Sen sijaan se on ilmaiseksi ja rajoituksetta kaikkien niiden käytettävissä, jotka uskovat sen tarjoavan apua oman kasteen merkityksen ymmärtämisessä. Sinä et ilmeisestikään tätä usko, joten siksi Tie ei voi tuoda SINULLE yhtikäs mitään, ellet seuraa sitä.
Moni ei ole kiinnostunut paneutumaan näinkään mystiseen asiaan pari-kolmekymmentä vuotta kestävänä asteittaisena kokemuksena vaan pikakurssina kirjatiedon kautta pähkäilemällä. Hyvä niin: aiheesta on kirjoja aivan riittävästi, jotta sieltä löytää kaikki teoreettiset vastaukset.
Neokatekumenaali kirkkoherra Oulussa, Helsingissä, Tallinnassa ja Tartossa. Jatkuuko akseli etelämmäksi? Hourailuako:-)
Tietysti kirjoitan omista kokemuksista ja siihen
minulla on oikeus. Voin vain katsoa ulkoapäin.
Sinun voi olla taas vaikea katsoa muuten kuin sisältäpäin ja arvottaa tien toimintaa sieltä käsin.
Johtaako se Kiko Suomen neokat.pappeja? Piispa voi tulla mustasukkaiseksi.
Mainitsemasi kaupungit ovat kyllä keskimäärin yhtä kaukana Suomen länsi- kuin itärajastakin. Älä siis pelkää ortodoksien puolesta.... :D
Alussa katsoin aikani Tietä ulkoapäin, ei ollut mitään vaikeaa siitä näkökulmasta arvottamisessa. Kukin arvottanee eri asioita - sinä taidat arvottaa sitä, ettei ole auktoriteetteja yläpuolella? Niin, ja olet kumminkin katolilainen...
Mitä pappien määräysvaltaan tulee... kysy pois piispalta! ;)
Suuremmassa mittakaavassa olemme varsin lähellä rajaa. Tänne jäi aikanaan isä Robertkin kun ei päässyt rajan yli. En todellakaan pelkää ortodoksien puolesta, vaan neokat.lähetystyöntekijöiden.
Ei ongelmia kirkollisten auktoriteettien kanssa.
Maallikkoauktoriteetit eivät kuulu mielestäni katoliseen kirkkoon. Kenen valvonnassa tämä Kiko oikein on? Eiköhän tämä tästä aiheesta.