on rakastaa sellaista tai edes lakata vihaamasta ihmistä, joka on tehnyt todella suuren vääryyden minua kohtaan,rahallista kärsimystä ja henkistä. Olen yrittänyt unohtaa ja koittanut lähinnä sääliä tätä ihmistä. Ainut positiivinen asia tässä asiassa oli se että Raamatun ja rukouksen avulla selvisin ja lähennyn Jumalaa...Välillä viha nostaa päätään. Ajattelen että haluasin satuttaa tätä ihmistä samalla mitalla. Anteeksi on niin vaikéaa antaa, vaikka tiedän että täytyy kristíttynä antaa anteeksi, että itsekin saisin omat syntini anteeksi. Uskon ja toivon että tämäkin ihminen joutuu vielä joskus vastaamaan tekosistaan.
Ajatteleeko kukaan enää tallaisia nyky-yhteiskunnassa?
Ajatteleeko kukaan enää tallaisia nyky-yhteiskunnassa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
hän jo kerran saanut "turpiinsa" ja tulee saamaan jatkossakin. Turha murehtia. Herra pitää huolen omistaan. Kun luulemme että kaikki on mennyt, hän antaa runsain mitoin takaisin.
Jos maalliset herrat hylkäävät, niin eipä hylkää Herra.
koko elämän kestävä kilvoitus.
Anteeksiantamattomuudesta kärsii eniten ihminen itse. On siis pyrittävä anteeksiantoon oman itsensä takia. Tuo paha ihminen ei ehkä ollenkaan kadu eikä kykene vastaanottamaan anteeksiantamustamme, mutta itsemme tähden meidän tulee pyrkiä siihen.
Kristus opetti Isä meidän rukouksessa meitä rukoilemaan. "Anna meille anteeksi meidän velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme."
Velallisillamme tässä tarkoitetaan sekä niitä, jotka ovat tehneet meille pahaa, että niitä, jotka olisivat olleet velvollisia meitä auttamaan, mutta ovat siitä kieltäytyneet. Mekin olemme itsekin tällaisia velallisia. Jos toivomme että Taivaallinen Isä antaa meille anteeksi, meidän pitää puolestamme olla valmiita sopimaan niiden kanssa, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Rukoile Jumalaa ja pyydä Häneltä itsellesi anteeksiantavaa mieltä.
markkinapäivä! Tervessi Turust!
Minäkin vihaan yhtä ihmistä ja siihen on oikeus! Me oltiin yhdessä joskus aiemmin ja sit erottiin.Vierähti muutama vuosi ja taas oltiin yhdessä.Yht äkkiä kaikki yhteyden pito loppu.Näin tämäkin kirkon mies vain elelee...
"Rahallista kärsimystä ja henkistä".
Asiajärjestyksessä näkyy hyvin hyvin arvomaailmasi. Eihän sinulle ole todella mitään pahaa tapahtunut, vielä olet ehjä ja hyvissä hengissä, mutta kannat vihaa jostain menetyistä markoista.
Etkö saanut avioerossa tarpeeksi varallisuutta?
että viha tarvitsee vastavoiman pysyäkseen hengissä. Jos on rakastanut ja pettyny, niin siitä voi tulla vihanpidon rituaali.
Anoppini eli yli 90-vuotiaaksi ja vielä vähän ennen kuolemaansa vihasi täysillä ex-miestään josta oli eronnut 68 vuotta aikaisemmin. Sitä se rakkaus teettää. Se ei nimittäin koskaan lopu, muuttaa vain kohdetta ja muotoaan.
tai diskurssianalyytikko olet, kun noin paljon kykenet saamaan irti aloituksesta. miksi haluat ymmärtää aloituksen kirjoituksen noin negatiivisesta näkökulmasta?
"omistaminen", mikä todellakin näkyy jo sanajärjestyksestä; rahat ovat ensinnä ja tärkeimmät.
Mieleen tulee välittömästi riitainen avioero, jossa kirjoittaja tuntee saaneensa osituksessa liian vähän omaisuutta tai raivokas perintöriita.
Minusta on säälittävää, että vielä vuosien ja vuosikymmnentenkin jälkeen kieriskellään myrkyllisessä katkeruudessa jostakin joka on vain materiaa!
on prosessi, joka ei välttämättä tapahdu hetkessä.