Bush on hyvä

George W. Bush on hyvä mies ja käy puolustustaistelua terrorismia vastaan vapauden ja demokratian säilymiseksi maailmassa.

Hän on myös uudestisyntynyt kristitty, ja Jumalan asettama paikalleen. On johdatusta, että hänet on asetettu - Jumalan tahdosta - USA:n presidentiksi.
22508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ilman amerikkalaisia, terrorismista ei tiettäisi maailmassa mitään. Sitä ei oli lainkaan.
USA on omilla maailmanvaltatavoitteillaan luonut terrorismin, joka ulottuu jo lähes joka kolkkaan maailmassa.
Mitä tulee George W. Bushiin, hän on täysi pelle, koko mies. " Jumala sanoi, Bushille, mene irakiin"
Jompi, kumpi on täysi pösilö, joko Jumala, tai Bush.

Äänestä

trollaa.

Sinäkö tuota samaa ylistyslaulua heittelet tänne tasaisin väliajoin, jotta eräät provosoituisivat luulemaan kaikenlaista?

Äänestä

En tiedä ketkä ovat maailmalla järjestäneet hyökkäykset Yhdysvaltain presidenttiä vastaan, mutta he eivät ainakaan ole oikeilla jäljillä. USA on hyvin kristitty maa ja uskovainen ihminen on siellä korkeassa kurssissa. Onhan siellä monenlaistakin muuta kulttuuria. Mutta se kuuluu länsimaiseen ja myös kristittyyn vapauteen. USA ei todellakaan järjestä mitään terroritekoja, mutta on usein joutunut terroristien maalitauluksi. Toiseen maailmansotaan USA joutui, kun japanilaiset hyökkäsivät lentokonein sen kimppuun Havajilla 1941. Tietenkin muistamme muslimiterroristien teot New Yorkissa. USA:ssa on uskonnonvapaus, muslimeillakin. Kaikissa muslimimaissa ei taas saa tunnustaa julkisesti kristinuskoa.

Bush on demokraattisilla vaaleilla valittu presidentiksi. Hallintakausi on perustuslaissa rajattu max. kahdeksaan vuoteen, jotta maa ei pääsisi muuttumaan diktatuuriksi. Onhan Bushilla myös puutteensa, mutta uskovaisena hän myös myöntää virheensä ja haluaa korvata mahdollisesti tekemänsä erheet. Uskon, että Jumalalla oli tietty suunnitelma, kun hän on antanut Bushin hallita nämä vuodet. Rukoilkaamme itsellemme viisautta tämän asian ymmärtämisessä.

Äänestä
  • Esivalta tulee Jumalalta. Uskovainen kristitty kunnioittaa esivaltaa. Myös George W. Bush edustaa esivaltaa.

    Äänestä

  • Capernaaum kirjoitti:

    Esivalta tulee Jumalalta. Uskovainen kristitty kunnioittaa esivaltaa. Myös George W. Bush edustaa esivaltaa.

    Kuka käski lähteä toiselle puolelle maailmaa kumoamaan siellä jo hallinnutta esivaltaa?

    Äänestä

  • valmiina. kirjoitti:

    Kuka käski lähteä toiselle puolelle maailmaa kumoamaan siellä jo hallinnutta esivaltaa?

    mutta...

    Jumala ei hyväksy hirmuhallitsijoita..

    loppu tuli saddamillekin.

    Oletko pettynyt?

    Äänestä

  • tähtipöllö kirjoitti:

    mutta...

    Jumala ei hyväksy hirmuhallitsijoita..

    loppu tuli saddamillekin.

    Oletko pettynyt?

    Mutta öljyvarkaat Jumala ilmeisesti hyväksyy?

    Äänestä

  • hyväksyy? kirjoitti:

    Mutta öljyvarkaat Jumala ilmeisesti hyväksyy?

    taas.

    Äänestä

  • Kysyn sinulta tunnetko Osama Bin Labenin henkilöhistoriaa? Entä tunnetko Irakin historiaa Saddamin valtakaudelta? Entä tunnetko näiden henkilöiden kytköksiä amerikkalaiseen maailmanpolitiikkaan?

    "USA ei todellakaan järjestä mitään terroritekoja, mutta on usein joutunut terroristien maalitauluksi."

    Eikö koskaan ole järjestänyt? Oletko aivan varma? On helppo luetella vaikka tusina diktaattoria, joita USA on tukenut tai nostanut valtaan. Kuinka paljon kansaansa tappavan diktaattorin tukeminen poliittisesti, taloudellisesti ja aseellisesti eroaa siitä, että painaisi itse liipaisinta?

    Äänestä

Eräät luulevat, että terroristit saavat tappaa ja niitä ei saisi laittaa edes esivalta kuriin. Terroristille tulee sanoa: "miekkaan tarttuu se miekkaan kuolee". (Pietari nousi esivaltaa vastaan miekalla)

Jeesus ei kieltänyt esivallalta aseenkantamista ja järjestyksen pitoa: "se ei turhaan miekkaa kanna".

Valitettvasti, jopa monet uskovaisena itseään pitävät ovat kadottaneet median propagandan tähden terveen käsityksen Usa:n roolista luoda ja tuoda turvallisuutta maailmaan.

Siten Usa:n aseellinen järjestyksen pito Irakissa ei ole tuomittavaa, Ut:n mukaan.

Room.13:1-7

"Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sentähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia."

Suomalaisina meilläkin on aseelliset poliisivoimat ja puolustusvoimat, koska uskomme ei riitä elämää ilman niitä, emme luonnollisesti voi tuomita Usa:n järjestyksen pitoa Irakissa. Tietysti UT:ssa sotilaille, jotka silloin hoitivat järjestystä, ei kertaakaan sanottu, että heidän olisi jätettävä virkansa.

Luuk. 3:14

"Myös sotamiehet kysyivät häneltä sanoen: "Mitäs meidän pitää tekemän?" Ja hän sanoi heille: "Älkää kiskoko keneltäkään älkääkä kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne".

Ap. t. 10:22

"He sanoivat: "Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, josta koko Juudan kansa todistaa hyvää, on pyhältä enkeliltä ilmestyksessä saanut käskyn haettaa sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa"." ...

..."Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä." Ap.t.10: 34-48

Tämä todistaa, että Jeesukseen uskova voi olla esivallan virassa, sekä kantaa asetta ja tehdä sen oikein.
, jopa monet uskovaisena itseään pitävät ovat kadottaneet median propagandan tähden terveen käsityksen Usa:n roolista luoda ja tuoda turvallisuutta maailmaan.

Tämä todistaa, että Jeesukseen uskova voisi olla esivallan virassa, sekä kantaa asetta ja tehdä sen esivallan edustajana. Jumala sen salli tässä pahassa ajassa kun ei mikään valtio voi tulla toimeen ilman sitä. (Jumalan salliminen on eri asia kuin Jumalan tahto, mikä tapahtuu vasta taivaassa, missä ei syntiä ole)

Äänestä
  • Esivallan olemassaolo ja se periaate, että jonkun on oltava päättävässä virassa, on Jumalalta. Sinä sekoitat asiat, kun luulet, että jokainen yksittäinen hallitsija toteuttaa Jumalan tahtoa ja istuu virassaan Jumalan tahdosta, vaikka vain esivallan periaate on Jumalalta. Sitä paitsi: Bush ei edes ole esivallan edustajana Suomessa. Hänellä ei myöskään ollut mitään Jumalan valtuutusta lähteä kumoamaan toisen maan, Irakin, virallista esivaltaa. Sehän vastaa vallankaappausta ja näet sen hedelmät - Irakissa vallitsee anarkia. Saatana on se, joka yllyttää vallankaappauksiin.

    Äänestä

  • eksyksissä. kirjoitti:

    Esivallan olemassaolo ja se periaate, että jonkun on oltava päättävässä virassa, on Jumalalta. Sinä sekoitat asiat, kun luulet, että jokainen yksittäinen hallitsija toteuttaa Jumalan tahtoa ja istuu virassaan Jumalan tahdosta, vaikka vain esivallan periaate on Jumalalta. Sitä paitsi: Bush ei edes ole esivallan edustajana Suomessa. Hänellä ei myöskään ollut mitään Jumalan valtuutusta lähteä kumoamaan toisen maan, Irakin, virallista esivaltaa. Sehän vastaa vallankaappausta ja näet sen hedelmät - Irakissa vallitsee anarkia. Saatana on se, joka yllyttää vallankaappauksiin.

    Saddam Hussein menetti asemansa edustaa esivaltaa Irakissa.

    Kun Euroopan pillipiiarit tällä haukkuu, niin Usa laittoi asiat kuntoon Irakissa. Hirmuhallitsijan jäljiltä ja omien ja ulkomaalaisten terroristien sotiessa ei asia ole niin yksinkertaista laittaa valtion rakenteita kuntoon sekä länsimaisten homojen haukkuessa. Mutta hän teki sen.

    Annan kuitenkin aidon tunnustuksen Bushille ja pidän häntä presidenttinä, mikä pelasti maailman islamin terroritien käsistä.

    Sinunlaisesi terroristien kannattajat pitäisi ottaa kiinni terroristien suojeluun osallisena ja sulkea vankilaan.

    Äänestä

  • Jumalan sana kirjoitti:

    Tyypillistä puhetta natsilta, joka ihailee vahvoja mutta tyhmiä johtajia. Sinut pitäisi rotuvihasi ja natsismin tukemisen takia vangita ja tuomita Nürnbergissä rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

    Äänestä

Bush on mies paikallaan. Hän auttaa Israelia!

Äänestä
  • öljyn, kullan, jalokivien sekä mineraalien vuoksi, että pääsisi kerran valloittamaan Israelin ja kaappaamaan arvotavarat.

    Maailmanherruuden tavoittelu on politiikkaa.

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    öljyn, kullan, jalokivien sekä mineraalien vuoksi, että pääsisi kerran valloittamaan Israelin ja kaappaamaan arvotavarat.

    Maailmanherruuden tavoittelu on politiikkaa.

    Markku on väärässä. Bush ei halua valloittaa Israelia. Öljystä hän on kiinnostunut ja taistelusta terrorismia vastaan. Osama on ilmeisesti vielä elossa ja uhkaa vapaata maailmaa terrori-iskuilla. Markku vaikuttaisi olevan vasemmistotaustainen ehkä esi-isien puolelta, kun ajattelee noin.

    Äänestä

  • Eli olkoon sit USAN:n nokkamies, mutta oli puhelimessa kertonut Billy Grahamille, että muistaa rukouksin, johan Billyllä on ikääkin kertynyt ja alkaa nää maalliset voimat väheneen ja sairaudet jarrutteltelemaan matkan tekoa, mut aikamme kullakin.

    Siunatkaa, älkää kirotko, neuvoo Jumalan sana.

    Äänestä

  • oiliooni kirjoitti:

    Markku on väärässä. Bush ei halua valloittaa Israelia. Öljystä hän on kiinnostunut ja taistelusta terrorismia vastaan. Osama on ilmeisesti vielä elossa ja uhkaa vapaata maailmaa terrori-iskuilla. Markku vaikuttaisi olevan vasemmistotaustainen ehkä esi-isien puolelta, kun ajattelee noin.

    enkä oikeiston en keskustan tai nukkuvien puolueessa, vaan olen Kristuksen puolueessa.

    Binladenilla ja Bushilla on keskinäistä kränää, joka vaikuttaa maailmanrauhaan ja siviiliväestöön merkittävästi. Molemmat ovat terroristeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies! kirjoitti:

George W. Bush on hyvä mies ja käy puolustustaistelua terrorismia vastaan vapauden ja demokratian säilymiseksi maailmassa.

Hän on myös uudestisyntynyt kristitty, ja Jumalan asettama paikalleen. On johdatusta, että hänet on asetettu - Jumalan tahdosta - USA:n presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu