Lempeä ja sävyisä

Lähimmäisen kunnioitus kaikissa tilanteissa on tärkeää, niin netin keskustelupalstoilla kuin kasvokkainkin. Netin keskustelupalstoilla pätee samat käyttäytymissäännöt kuin missä tahansa muuallakin elämässä...

Pyhä Henki on lempeä ja sävyisä!

Pahaan ei tule vastata pahalla, herjaukseen herjauksella...nimittäin sellainen toiminta ei ole Pyhästä Hengestä joka aiheuttaa epäsopua ja riitaa.

Pyhässä Hengessä on rauha ja maltillisuus, ja se kuvastuu myös ulospäinkin.

"Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä.
Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.
Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.
Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.
Kuka voi tehdä teille pahaa, jos te kiihkeästi pyritte tekemään hyvää?
Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden, te olette autuaita. "Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö", vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.
Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana -- silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.
Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden."

Tahtoisinkin virittää keskustelua tähän ketjuun siitä, miten lähimmäinen tulee kohdata. Ottakaa rohkeasti kantaa.
1153116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 115

Vanhimmat

Täälä palstalla vaan on tullut sellainen käsitys, että jotkut luulevat palvelevansa Jumalaa riitelyllä, vastustamalla kaikkea oikeaa ja hyvää.

Ikäänkuin riitely olisi heille itsetarkoitus..
Onko synytyt uusi "riitely&rähina" herätys?

Äänestä
  • "Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan."

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    "Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan."

    "Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä.JOKA PORTTINSA KOROTTAA, SE ETSII TUHOAAN"

    Loistavaa Naomi, tuo oli tosi hyvä oivallus..

    Oletko huomannut palstalla erään "joka korottaa porttinsa" ;)

    Äänestä

Lempeys ja sävyisyys ovat vain kaksi ominaisuutta.

Jumala on myös kiivas Jumala, joka vihaa syntiä.

"Mutta minä, Herra Sebaot, vastaan: Minä kostan heille! Heidän nuorukaisensa kaatuvat miekkaan, heidän poikansa ja tyttärensä kuolevat nälkään."

"Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

Äänestä
  • Ei ihmiset Jumalaa vastaan nouse, kun he vastustavat eksytystäsi, päinvastoin

    Miksi et kirjoita rekisteröidyllä nikilläsi?

    Äänestä

  • Teuvo.. kirjoitti:

    Ei ihmiset Jumalaa vastaan nouse, kun he vastustavat eksytystäsi, päinvastoin

    Miksi et kirjoita rekisteröidyllä nikilläsi?

    eivät kaikki täällä ole Teuvoja nimeltää, oletko ammattiavun tarpeessa?

    Äänestä

  • sanaa, kirjoitti:

    ...

    Äänestä

  • nnimeltäsi kirjoitti:

    ...

    katso mitä tuo hieno sana tarkoittaa ja ota sana vastaan

    Äänestä

  • riistoa ja sortoa Jumala ei hyväksy.

    Farisealaiset laittavat raskaita taakkoja ihmisten kannettaviksi, ja estävät ihmisiä tulemasta Jeesuksen tykö. Sellaista Jumala ei hyväksy ja sellaista toimintaa kyllä kohtaa Jumalan vihakin.

    Pitää kuitenkin osata erottaa asioita toisistaan.
    Ei Pyhä Henki riidan hengessä kulje, ei lietso vihaa päivästä päivään. Pyhä Henki on sävyisä ja rauhallinen.

    Äänestä

  • sanaa, kirjoitti:

    katso mitä tuo hieno sana tarkoittaa ja ota sana vastaan

    Tarviiko Googlata? Avautuuko sana?

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    riistoa ja sortoa Jumala ei hyväksy.

    Farisealaiset laittavat raskaita taakkoja ihmisten kannettaviksi, ja estävät ihmisiä tulemasta Jeesuksen tykö. Sellaista Jumala ei hyväksy ja sellaista toimintaa kyllä kohtaa Jumalan vihakin.

    Pitää kuitenkin osata erottaa asioita toisistaan.
    Ei Pyhä Henki riidan hengessä kulje, ei lietso vihaa päivästä päivään. Pyhä Henki on sävyisä ja rauhallinen.

    Jos lähdet mielistelemään ja hyväksymään kaikkea suvaitsevuuden hengessä, niin saat heittää hyväsit Jeesukselle, ellet jo ole niin tehnytkin?

    "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?"

    "Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
    sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut."

    "Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee."

    Äänestä

  • Jos korostetaan vain Jumalan jotakin puolta, niin kyseessä ei ole Jumala ollenkaan. Jumala on varmasti lempeä, kun lempeytä tarvitaan, mutta myös kiivas kun kiivautta tarvitaan.

    Joka pitää Jumalaa vain lempeänä, suosittelen vanhan testamentin profeettojen kirjoihin tutustumista.

    Olen jonkin aikaa miettinyt, että onkohan kuva vain lempeästä Jumalasta kuva ajastamme. Kysyn, onko kuva Jumalasta naisistunut? Naisethan usein korostavat helliä tunteita ja lempeyttä, ja karsastavat ajatusta ankarasta ja rankaisevasta Jumalasta.

    Äänestä

  • sanaa, kirjoitti:

    Jos lähdet mielistelemään ja hyväksymään kaikkea suvaitsevuuden hengessä, niin saat heittää hyväsit Jeesukselle, ellet jo ole niin tehnytkin?

    "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?"

    "Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
    sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut."

    "Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee."

    Jos mietit sanaa sävyisä, tuoko se automaattisesti mieleesi mielistelijän? Millainen sitten on sellainen joka ei mielistele, vihaa täynnäänkö?

    En ole kieltänyt sitä, etteikö nuhdella pitäisi, jos on nuhdeltavaa, mutta sitäkään ei tule tehdä vihassa vaan rakkaudessa.

    nuo vain sanomisiksi? Sitten kun nuhde tulee omalle kohdalle, se onkin jo rakkaudetonta?

    Äänestä

  • ei epäuskoinen kirjoitti:

    nuo vain sanomisiksi? Sitten kun nuhde tulee omalle kohdalle, se onkin jo rakkaudetonta?

    lähtenyt nuhde, on ojennukseksi ja rakennukseksi. Se ei lähde vihasta vaan rakkaudesta.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    lähtenyt nuhde, on ojennukseksi ja rakennukseksi. Se ei lähde vihasta vaan rakkaudesta.

    Yksi neljästä olennosta antoi näille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, jotka olivat täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja ikuisesti.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    Jos mietit sanaa sävyisä, tuoko se automaattisesti mieleesi mielistelijän? Millainen sitten on sellainen joka ei mielistele, vihaa täynnäänkö?

    En ole kieltänyt sitä, etteikö nuhdella pitäisi, jos on nuhdeltavaa, mutta sitäkään ei tule tehdä vihassa vaan rakkaudessa.

    sillä kuka täällä vihassa Totuutta julistaa?

    Ei kukaan,päinvastoin valhetta tulvii vihan vimmoissa mikä viha onkin verhottu valkeuden pukuun
    Tämä Naomi on TOTUUS.

    Äänestä

  • muista. kirjoitti:

    Yksi neljästä olennosta antoi näille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, jotka olivat täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja ikuisesti.

    keskustelussamme Pyhän Hengen ominaisuuksista, millä tavoin Pyhä Henki toimii.

    Ei ilmestyskirjassa kuvatut vitsauksetkaan, muuta itse Pyhän Hengen toimintaa toiseksi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Ei millään pahalla, ArmiK, mutta omat viestisi pursuavat vihaa ja katkeraa sappea.

    Sinua ArmiK voi ihmisenä, totuuden etsijänä ja lähimmäisenä rakastaa, kiitos siitä Jumalalle!
    Mutta viestiesi synkeää sanomaa ei tarvitse kenenkään rakastaa.
    Sinun sanomasi nousee kyltymättömästä vihasta.

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    tulisitkin näkeväksi mutta nyt kun sanot sinä näet niin sokeutesi pysyy.

    Sillä Jumala tietää että TOTUUTTA HÄN KAUTTANI TUO EIKÄ HÄIVÄÄKÄÄN VALHETTA.

    Niinpä JUMALA TIETÄÄ, ETTÄ VALHETTA PUHUT.
    MINULLA EI OLE VIHAA KETÄÄN KOHTAAN. MIKSI OLISI?

    MINULLA MENEE VAIN YLI YMMÄRRYKSEN NUO VALHEEN PUHUJIEN SANOMAT KUN NE OVAT TÄYTTÄ VALHETTA JA
    VAIKKA MITEN TOTUUDEN SANOO NIIN EI MUUTA KUIN VALHETTA VAIN SYYTETÄÄN. TOTUUS MENEE KUIN VESI HANHEN SELÄSTÄ POIS SE EI SAA TEHDÄ MITÄÄN
    VAIKUTUSTA VAAN SYYTETÄÄN VAAN PERÄ PERÄ
    TÄYTTÄ VALHETTA.

    Näin se NÄKYY TOTUUDEN HERRA JEESUS TUO VAIN JA AINOASTAAN TOTUUTTA MUTTA VALHEEN herra jeesus
    vain valhetta.

    Ja tuo sanomasi joka valhetta on niin se on
    kauhistus JUMALALLE ja JUMALA ON TODELLA MURHEELLINEN KAIKKIEN KALTAISTESI SANOMISTA
    JOTKA PALVELEVAT TÄMÄN MAAILMAN HERRAA ANTIKRISTUSTA.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    keskustelussamme Pyhän Hengen ominaisuuksista, millä tavoin Pyhä Henki toimii.

    Ei ilmestyskirjassa kuvatut vitsauksetkaan, muuta itse Pyhän Hengen toimintaa toiseksi.

    et ole JUMALAN PYHÄN HENGEN JOHDATETTAVANA niin
    eksytystä tuot ja eksytät näin jopa valittuja.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tulisitkin näkeväksi mutta nyt kun sanot sinä näet niin sokeutesi pysyy.

    Sillä Jumala tietää että TOTUUTTA HÄN KAUTTANI TUO EIKÄ HÄIVÄÄKÄÄN VALHETTA.

    Niinpä JUMALA TIETÄÄ, ETTÄ VALHETTA PUHUT.
    MINULLA EI OLE VIHAA KETÄÄN KOHTAAN. MIKSI OLISI?

    MINULLA MENEE VAIN YLI YMMÄRRYKSEN NUO VALHEEN PUHUJIEN SANOMAT KUN NE OVAT TÄYTTÄ VALHETTA JA
    VAIKKA MITEN TOTUUDEN SANOO NIIN EI MUUTA KUIN VALHETTA VAIN SYYTETÄÄN. TOTUUS MENEE KUIN VESI HANHEN SELÄSTÄ POIS SE EI SAA TEHDÄ MITÄÄN
    VAIKUTUSTA VAAN SYYTETÄÄN VAAN PERÄ PERÄ
    TÄYTTÄ VALHETTA.

    Näin se NÄKYY TOTUUDEN HERRA JEESUS TUO VAIN JA AINOASTAAN TOTUUTTA MUTTA VALHEEN herra jeesus
    vain valhetta.

    Ja tuo sanomasi joka valhetta on niin se on
    kauhistus JUMALALLE ja JUMALA ON TODELLA MURHEELLINEN KAIKKIEN KALTAISTESI SANOMISTA
    JOTKA PALVELEVAT TÄMÄN MAAILMAN HERRAA ANTIKRISTUSTA.

    sinun kattausi raivoaa Armi

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    sillä kuka täällä vihassa Totuutta julistaa?

    Ei kukaan,päinvastoin valhetta tulvii vihan vimmoissa mikä viha onkin verhottu valkeuden pukuun
    Tämä Naomi on TOTUUS.

    Armi kauttasi kirjoittaa

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    et ole JUMALAN PYHÄN HENGEN JOHDATETTAVANA niin
    eksytystä tuot ja eksytät näin jopa valittuja.

    Armi kaiken tänne tuot

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    Armi kaiken tänne tuot

    ArmiK toi puhdasta Jumalan sanaa tänne.

    vääristelijät yrittä eksyttää juuri Jumalan valituita (Matt.24:24). ei sinua, joka jo olet eksyksissä,etkä enää eksytystä tarvi.

    Äänestä

  • muista. kirjoitti:

    Yksi neljästä olennosta antoi näille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, jotka olivat täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja ikuisesti.

    Miksi et omalla nimelläsi keskustele hänen kanssaan?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Miksi et omalla nimelläsi keskustele hänen kanssaan?

    nimeltään Teuvoja

    nimim."muista" ei Teuvo

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    Jos korostetaan vain Jumalan jotakin puolta, niin kyseessä ei ole Jumala ollenkaan. Jumala on varmasti lempeä, kun lempeytä tarvitaan, mutta myös kiivas kun kiivautta tarvitaan.

    Joka pitää Jumalaa vain lempeänä, suosittelen vanhan testamentin profeettojen kirjoihin tutustumista.

    Olen jonkin aikaa miettinyt, että onkohan kuva vain lempeästä Jumalasta kuva ajastamme. Kysyn, onko kuva Jumalasta naisistunut? Naisethan usein korostavat helliä tunteita ja lempeyttä, ja karsastavat ajatusta ankarasta ja rankaisevasta Jumalasta.

    Vanha testamentti on sisällytetty raamattuun pääsääntöisesti sen vuoksi, että siellä on ennustettu messiaan tulemus ja se on säilytetty todistusaineistona jälkipolville.

    Mestarimme Jeesus Kristus kiteytti lait ja profeetat yhteen lauseeseen:

    RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN, JA LÄHIMMÄISTÄ, NIIN KUIN ITSEÄSI..

    Miksi sinun on niin vaikeaa käsittää Rakkautta?

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    nimeltään Teuvoja

    nimim."muista" ei Teuvo

    Noin epäraamatullisia juttuja on vain sinulla

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Vanha testamentti on sisällytetty raamattuun pääsääntöisesti sen vuoksi, että siellä on ennustettu messiaan tulemus ja se on säilytetty todistusaineistona jälkipolville.

    Mestarimme Jeesus Kristus kiteytti lait ja profeetat yhteen lauseeseen:

    RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN, JA LÄHIMMÄISTÄ, NIIN KUIN ITSEÄSI..

    Miksi sinun on niin vaikeaa käsittää Rakkautta?

    Mistä on peräsisin tuollainen tieto: " Vanha testamentti on sisällytetty Raamattuun pääsääntöisesti sen vuoksi, että siellä on ennustettu messiaan tulemus ja se on säilytetty todistusaineistona jälkipolville".

    Vanhatestamenttihan on Jumalan sanaa siinä missä uusi. Vanhassa testamentissa voi ennustuksen lisäksi nähdä Jeesuksen muutenkin. Puhutaan Jeesuksen varjon näkemisestä Vanhassa testamentissa; Jeesus ikäänkuin häivähtää eri vanhan testamentin hahmoissa ja kertomuksissa. Jeesus viittaa toistuvasti kirjoituksiin. Mihin? Vanhaan testamenttiin. Paavalillakin oli vain Vanha testamentti. Vanhan testamentin Jumala on Jeesuksen Jumala. Juutalaisen kansan vaiheista näkee miten Jumala suhtautuu tottelemattomuuteen ja palkitsee tottelemisen. Juutalaisen kansan kompuroinnissa näkee oman kompuroimisensa kristittynä. Itse asiassa vanha testamentti osoittaa, että Jumala todella on pitkämielinen ja rakastava: aika pitkään Hän katseli juutalaisen törttöilyä ennen kuin rankaisi. Vanhasta testamentista oppii sen, mitä on terve Jumalan pelko.

    Niin Jeesus kiteyttikin lain ja profeetat rakkauteen. Mutta koitas toteuttaa. Aloita kadun varrella makaavan narkkarin rakastamisesta niin kuin itseäsi.

    Ei minun ole vaikea käsittää rakkautta. Jumala rakasti meitä ja antoi ainoan poikansa, jotta me voisimme pelastua. "Me rakastamme koska Jumala on ensin rakastanut meitä."

    Se mitä minun on vaikea käsittää, kuinka sentimentaalinen rakkaus sekoitetaan Jumalan rakkauteen. Toki Jumala on helläkin, mutta myös kurittaa rakkaitaan. Jumalan rakkaus on täydellinen, agape. Se on jotain ihan muuta kuin pelkkiä helliä tunteita. Minä ainakin olen kokenut Jumalan rakkauden aika kovana, kun hän on riisunut minua omavoimaisuudesta. Se sattuu kun kainalosauvat vedetään pois ja kaatuu rähmälleen maahan. Luojan kiitos, Jumala on rakastanut minua näin lujasti. Eihä se mitään rakkautta ole, jos Jumala antaisi syntisen jatkaa matkaansa kohti helvettiä, vähän vain pehmentäisi tietä.

    Äänestä

  • sanaa, kirjoitti:

    ArmiK toi puhdasta Jumalan sanaa tänne.

    vääristelijät yrittä eksyttää juuri Jumalan valituita (Matt.24:24). ei sinua, joka jo olet eksyksissä,etkä enää eksytystä tarvi.

    ArmiK toi saatanan viestin.

    Äänestä

  • toi. kirjoitti:

    ArmiK toi saatanan viestin.

    ArmiK puhuu totuuden sanoja, mutta "sinä" valehtelet!

    Tee siis totinen parannus, jos se enää on mahdollista elämässäsi?

    elämäpyöräsi on tulessa!

    "Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä."

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    Mistä on peräsisin tuollainen tieto: " Vanha testamentti on sisällytetty Raamattuun pääsääntöisesti sen vuoksi, että siellä on ennustettu messiaan tulemus ja se on säilytetty todistusaineistona jälkipolville".

    Vanhatestamenttihan on Jumalan sanaa siinä missä uusi. Vanhassa testamentissa voi ennustuksen lisäksi nähdä Jeesuksen muutenkin. Puhutaan Jeesuksen varjon näkemisestä Vanhassa testamentissa; Jeesus ikäänkuin häivähtää eri vanhan testamentin hahmoissa ja kertomuksissa. Jeesus viittaa toistuvasti kirjoituksiin. Mihin? Vanhaan testamenttiin. Paavalillakin oli vain Vanha testamentti. Vanhan testamentin Jumala on Jeesuksen Jumala. Juutalaisen kansan vaiheista näkee miten Jumala suhtautuu tottelemattomuuteen ja palkitsee tottelemisen. Juutalaisen kansan kompuroinnissa näkee oman kompuroimisensa kristittynä. Itse asiassa vanha testamentti osoittaa, että Jumala todella on pitkämielinen ja rakastava: aika pitkään Hän katseli juutalaisen törttöilyä ennen kuin rankaisi. Vanhasta testamentista oppii sen, mitä on terve Jumalan pelko.

    Niin Jeesus kiteyttikin lain ja profeetat rakkauteen. Mutta koitas toteuttaa. Aloita kadun varrella makaavan narkkarin rakastamisesta niin kuin itseäsi.

    Ei minun ole vaikea käsittää rakkautta. Jumala rakasti meitä ja antoi ainoan poikansa, jotta me voisimme pelastua. "Me rakastamme koska Jumala on ensin rakastanut meitä."

    Se mitä minun on vaikea käsittää, kuinka sentimentaalinen rakkaus sekoitetaan Jumalan rakkauteen. Toki Jumala on helläkin, mutta myös kurittaa rakkaitaan. Jumalan rakkaus on täydellinen, agape. Se on jotain ihan muuta kuin pelkkiä helliä tunteita. Minä ainakin olen kokenut Jumalan rakkauden aika kovana, kun hän on riisunut minua omavoimaisuudesta. Se sattuu kun kainalosauvat vedetään pois ja kaatuu rähmälleen maahan. Luojan kiitos, Jumala on rakastanut minua näin lujasti. Eihä se mitään rakkautta ole, jos Jumala antaisi syntisen jatkaa matkaansa kohti helvettiä, vähän vain pehmentäisi tietä.

    Ensimmäisen jälkeen tulee toinen, eikö niin?
    Maallisessakin oikeusjärjestyksessä toinen testamentti kumoaa ensimmäisen, etkö tiennyt?

    Vanhassa testamentissa olivat ankarat lait ja ankara Jumala.

    Etkö tiennyt että Jeesus on kuningasten kuningas kaikkivaltias taivaassa ja maan päällä..

    Miksi et voi uskoa, jos hän omaan uhriinsa vedoten sanoo: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi. Siinä ovat lait ja profeetat.

    Älä tuijota menneeseen vaan elä nykyisyydessä.
    Jeesus on kantanut Jumalan vihan kuollessaan ristillä sinun ja minun syntien puolesta.

    Sinun ei tarvitse tuntea vihaa, vaan Rakkautta..
    Ainoa vaatimus: Usko Jeesukseen ja suullasi tunnusta hänet..

    Äänestä

  • sanaa, kirjoitti:

    ArmiK puhuu totuuden sanoja, mutta "sinä" valehtelet!

    Tee siis totinen parannus, jos se enää on mahdollista elämässäsi?

    elämäpyöräsi on tulessa!

    "Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä."

    Lupaus
    Kirjoittanut: Marja. 22.8.2007 klo 07.29

    5. Mooseksen kirja 4

    1 "Ja nyt, Israel, kuule ne käskyt ja säädökset, jotka minä teille opetan, että seuraisitte niitä, eläisitte ja ottaisitte
    omaksenne sen maan, jonka Herra, teidän isienne Jumala, teille antaa.

    2 Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran,
    teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.

    3 Te olette omin silmin nähneet, mitä Herra teki Baal-Peorin asiassa, kuinka Herra, sinun Jumalasi, hävitti sinun
    keskuudestasi jokaisen, joka lähti kulkemaan Baal-Peorin perässä.

    4 Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä.

    5 Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt,
    että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.

    6 Noudattakaa ja seuratkaa niitä, sillä se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä.
    Kun he kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: 'Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa'.

    7 Sillä onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme,
    on lähellä meitä, niin usein kuin me häntä rukoilemme?

    8 Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin on koko tämä laki,
    jonka minä tänä päivänä teille annan?

    9 Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt,
    ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille:

    10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle:
    'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan
    päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'.

    11 Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja vuori paloi tulena, joka loimusi sisimpään
    taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.

    12 Ja Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen.

    13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa;
    ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.

    14 Ja minun Herra silloin käski opettaa teille käskyt ja säädökset, että te seuraisitte niitä siinä maassa,
    jota te menette ottamaan omaksenne.

    15 Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari-sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä
    Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa-

    16 ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta,
    ette miehen tai naisen kuvaa,

    17 ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa,

    18 ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa;

    19 ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa,
    anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille
    muille kansoille koko taivaan alla.

    20 Onhan Herra ottanut teidät ja vienyt pois rautapätsistä, Egyptistä, että teistä tulisi hänen perintökansansa,
    niinkuin nyt on tapahtunut.

    21 Mutta Herra vihastui minuun teidän tähtenne ja vannoi, etten minä saa mennä Jordanin yli enkä tulla siihen
    hyvään maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi,

    22 vaan että minä kuolen tässä maassa enkä mene Jordanin yli. Mutta te menette sen yli ja otatte tuon hyvän
    maan omaksenne.

    23 Niin varokaa, ettette unhota Herran, teidän Jumalanne, liittoa, jonka hän on tehnyt teidän kanssanne,
    ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, mitään sen muotoista kuvaa, jota Herra, sinun Jumalasi, on kieltänyt
    sinua tekemästä.

    24 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on kuluttava tuli, kiivas Jumala.

    25 Kun sitten sinulle on syntynyt lapsia ja lasten lapsia ja te olette vanhentuneet maassa, ja jos te silloin
    menettelette kelvottomasti ja teette itsellenne jumalankuvan, minkämuotoisen kuvan hyvänsä,
    ja siten teette sitä, mikä on pahaa Herran, sinun Jumalasi, silmissä, ja vihoitatte hänet,

    26 niin minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että teidät äkkiä hävitetään siitä maasta,
    johon te menette Jordanin yli ottamaan sen omaksenne; te ette saa kauan elää siellä, vaan teidät tuhotaan kokonaan.

    27 Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niiden pakanakansojen
    keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa.

    28 Ja siellä te palvelette jumalia, jotka ovat ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä, jotka eivät näe eivätkä kuule,
    eivät syö eivätkä hajua tunne.

    29 Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta
    sydämestäsi ja kaikesta sielustasi.

    30 Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi,
    tykö ja kuulet hänen ääntänsä.

    31 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun
    isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

    32 Sillä kysy menneiltä ajoilta, jotka ovat olleet ennen sinua, alkaen siitä päivästä, jona Jumala loi ihmiset maan
    päälle, kysy taivaan äärestä toiseen: onko koskaan mitään näin suurta tapahtunut, tai onko mitään tällaista ikinä
    kuultu?

    33 Onko mikään kansa kuullut Jumalan äänen puhuvan tulen keskeltä, niinkuin sinä olet kuullut, ja kuitenkin
    jäänyt elämään?

    34 Tahi onko mikään jumala koettanut mennä ottamaan itsellensä kansaa toisen kansan keskuudesta
    koettelemuksilla, tunnusteoilla ja ihmeillä, sodalla, väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella ja suurilla,
    peljättävillä teoilla, minkä kaiken Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt teille Egyptissä, sinun silmiesi edessä?

    35 Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän.

    36 Taivaasta hän antoi sinun kuulla äänensä opettaaksensa sinua, ja maan päällä hän antoi sinun nähdä
    suuren tulensa, ja sinä kuulit hänen sanansa tulen keskeltä.

    37 Koska hän siis rakasti sinun isiäsi ja valitsi heidän jälkeläisensä itselleen ja itse suurella voimallaan
    vei sinut pois Egyptistä

    38 karkoittaen sinun tieltäsi kansoja, suurempia ja väkevämpiä kuin sinä, ja tuoden sinut heidän maahansa
    antaakseen sen sinulle perintöosaksi, niinkuin nyt on tapahtunut,

    39 niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla
    maan päällä, eikä muuta jumalaa ole.

    40 Noudata hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että sinä ja sinun
    lapsesi sinun jälkeesi menestyisitte ja että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi,
    antaa sinulle ainiaaksi."

    41 Silloin Mooses erotti kolme kaupunkia tuolta puolelta Jordanin, auringon nousun puolelta,

    42 että niihin voisi paeta tappaja, joka on tappanut toisen tahtomattaan ja häntä ennestään vihaamatta;
    paetkoon hän johonkin näistä kaupungeista, niin hän saa elää.

    43 Ne olivat: ruubenilaisille Beser erämaassa, ylätasangolla; gaadilaisille Raamot Gileadissa ja manasselaisille
    Goolan Baasanissa.

    44 Tämä on se laki, jonka Mooses antoi israelilaisille,

    45 ja nämä ovat ne todistukset, käskyt ja oikeudet, jotka Mooses julisti israelilaisille, heidän lähdettyään
    Egyptistä,

    46 tuolla puolella Jordanin, laaksossa, vastapäätä Beet-Peoria, Siihonin, amorilaisten kuninkaan, maassa,
    hänen, joka asui Hesbonissa ja jonka Mooses ja israelilaiset voittivat, lähdettyänsä Egyptistä.

    47 Ja he ottivat omakseen hänen maansa ja Oogin, Baasanin kuninkaan, maan, kahden amorilaisten
    kuninkaan maat, jotka ovat tuolla puolella Jordanin, auringon nousuun päin,

    48 alkaen Aroerista, joka on Arnonjoen rannalla, aina Sirjonin vuoreen, se on Hermoniin, saakka,

    49 sekä koko Aromaan, tuolla puolella Jordanin, idän puolella, aina Aromaan mereen saakka,
    Pisgan rinteiden juurelle.

    Rauhaa teille kaikille.
    Kirjoitan ensin lapsuudesta erään asian joka on mielessäni, kotonani ei ollut minun ikäisiä tyttöjä joten leikin paljon poikien kanssa,

    näinhän se on että, tytöt härnää poikia ja pojat kiusaa tyttöjä, mutta minut pojat jätti rauhaan, kysyin viimein miksi on näin, pojat sanoi " ei sinuun voi koskea, olet niin pyhä" ja siihen oli mun tyytyminen, mutta se jäi mieleeni iäksi.

    En ole saanut uskonnollista kasvatusta, siis olen maailmasta. Olen hiljainen.
    Ja sitten, tiesin lapsuudesta lähtien miten "kuolen" että nukun vain pois mieheni selän takana ja nimikin oli tiedossa

    (mutta en muistanut sitä silloin kun seurustelin)

    kun tuo yö koitti -82 laitoin nukkuun illalla kuin oli tapanani, niin syvimmän unen aikana, joku vei minut pimeään tunneliin irtaannuin kokonaan ruumiistani ja menin eteenpäin koska en voinut kääntyä takaisin,olin yksin, takaisin paluuta ei ollut.

    Sitten tuli ovi eteen, hakkasin sitä, ja itkin, että minäkin haluan olla "Jumalan lapsi" mutta ovi vain ei auennut, eikä siinä ollut ripaakaan,
    luovutin, ja väsyin, istuin yksin ja ajattelin, olkoon, en jaksa taistella, istun tässä,
    Silloin tuo ovi alkoi aueta hiljaa,

    ( ihmisen pitää huutaa Jumalan puoleen, niin Jumala vastaa)

    nousin ylös ja menin tuosta ovesta sisään, olo hepottui, ihmettelin oloani kun ei tunnu kipuja missään,

    (mulla kait on jotain reuman tapaista kun nilkoissa tuntuu kipua kävellessä)

    edessä oli portaat, nousin ne ja niitä oli n.12
    kun portaat loppuivat, katsoin ympärilleni ja edessäni seisoo mies

    (samallainen kuin on Jeesus patsaita valkoinen kaapu yllään)

    siellä oli myös muita, mutta he olivat ikäänkuin selin minuun.
    Katson silmiin tuota miestä" ah tässä on Jeesus josta on puhuttu paljon"
    ja mitkä silmät, jostain nousee mieleen se kohta Raamatusta kun Jeesus on noussut haudasta ja kieltää Mariaa koskemasta itseensä,

    Kysynkin hältä "saanko halata" saan luvan,
    ihmettelen miten Jeesus ymmärtää minua.
    mutta hups, en tunne mitään kun halaan, minulla ei ole ruumista mukana,

    minua kaduttaa, mitäs nyt, istun Jeesuksen jalkojen juureen oikealle puolelle,

    (ja tämä paikka on ollut varma turvani kun ihmiset ovat hylkineet, kun olen kertonut kokemustani)

    Tunnen siinä istuessani suurta rakkautta ja hyväksyntää, ah ihanaa haluan jäädä tähän,

    Mutta minut temmataan siitä pois, ihmettelen, mihin nyt,
    minun molemmin puolin ollaan minussa kiinni, ne on enkeleitä,
    olen kauhuissani, haluan Jeesuksen luo,
    Enkelit antaa ymmärtää"mitä heille on annettu tehtäväksi sen he tekee"

    niin ne tuo takaisin minut ruumiiseeni ja laittavat sydämmeni käyntiin,
    taistelen vielä vastaan, ja pääsenkin vähän irti, mutta enkelit painavat lempeästi takaisin ja taas sydän lähtee käyntiin, joka tekee hirvittävän kipeää, en halua tänne,
    ja vilkaisen kelloa se on jo yksi yöllä, siis 3h, poissa,
    miten mahollista saada sydän toimiin, ja miten nyt kun olen jo kokenut "kuoleman" miten nyt,
    mun on saatava tietää miten seuraava tapahtuu, mun on saatava tietää, enkelit neuvottelee,
    Katsovat minuun ja tieto tulee minulle ihmeellistä.

    Enkeli tulee toisena yönä ja koskettaa rintaani, tunnen 4 kynnen raapaisut, ääneni muuttuu, ja mikä ihmeellistä osaan laulaa, kurkkuni alkaa soimaan.
    ja muutun, ikäänkuin olisin kramofoonin neulalla rokotettu, haluan kertoa kokemuksestani ja kuinka Raamattu on totta.

    Ja kuinka hitaasti tämä aika kuluu, kun on saanut tietää ja nähdä mitä tapahtuu.
    Tässä se on, mutta tästä puuttuu paljon,
    Raamattu alkoi minulle aueta.

    Suomen kohta tulee oleen mitä profetioita annetaan.
    Uskovat koetellaan
    Siunausta teille kaikille, pitäkää mitä olette saaneet, roikkukaa Jeesuksessa.

    Rauhaa.
    Kirjoittanut: MarjaHPernu 22.8.2007 klo 13.41

    1. Johanneksen kirje 1

    1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-

    2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-

    3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.

    4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.

    5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.

    6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.

    7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

    8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

    10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

    1. Johanneksen kirje 2:

    1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

    2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

    3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.

    4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

    5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.

    6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

    7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.

    8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.

    9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

    10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.

    11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

    12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.

    13 Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.

    14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.

    15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.

    16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.

    17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

    18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

    19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

    20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.

    21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.

    22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.

    23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

    24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.

    25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.

    26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.

    27 Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.

    29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Ensimmäisen jälkeen tulee toinen, eikö niin?
    Maallisessakin oikeusjärjestyksessä toinen testamentti kumoaa ensimmäisen, etkö tiennyt?

    Vanhassa testamentissa olivat ankarat lait ja ankara Jumala.

    Etkö tiennyt että Jeesus on kuningasten kuningas kaikkivaltias taivaassa ja maan päällä..

    Miksi et voi uskoa, jos hän omaan uhriinsa vedoten sanoo: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi. Siinä ovat lait ja profeetat.

    Älä tuijota menneeseen vaan elä nykyisyydessä.
    Jeesus on kantanut Jumalan vihan kuollessaan ristillä sinun ja minun syntien puolesta.

    Sinun ei tarvitse tuntea vihaa, vaan Rakkautta..
    Ainoa vaatimus: Usko Jeesukseen ja suullasi tunnusta hänet..

    Pyhä henki paljasti minulle pari vuotta sitten, että olen aika yksinkertainen ihminen. Sitä ennen olin kapinoinut tuota tosiasiaa vastaan esiinttynyt älykkäänä.

    Kronologisen järjestyksen kyllä ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä, että ensimmäinen kumoaa toisen. Uusi testamenttihan on Vanhan testamentin täyttymys. Liitto kyllä uusittiin, mutta vanhaa testamenttia ei kumottu. Jeesushan päinvastoin sanoo: laista ei katoa pieninkään piirto, Hänhän täytti synnittömänä Jumalan lain.

    Teet mielestäni kummallisia kysymyksiä minulle. Tottakai tiedän, että Jeesus on kuningasten kuningas...jne. Hänhän on Jumala.

    Mitä tarkoitat tällä: "jos hän omaan uhriinsa vedoten sanoo: Rakasta Jumalaa yli kaiken...
    Jeesus kyllä nimeää nuo käskyt tärkeimmiksi, mutta mitebn ne liittyvät Hänen uhriinsa.

    Niinhän minä elänkin nykyisyydessä. Tarkoitatko, että kun pidän vanhaa testamenttia Jumalan sanana, elän menneisyydessä? Etkö sinä tosiaan löydä vanhasta testamentista Jumalan sanaa, eikö Pyhä Henki avaa sinulle vanhan testamentin kirjoituksia?

    Tunneko minä sinun mielestäsi vihaa, kun sanot noin, että minun ei tarvitse tuntea vihaa. Enkö minä sinusta usko Jeesukseen?

    että devoutille puhuu PYHÄ HENKI?

    Äänestä

  • Kuukkeli. kirjoitti:

    Tarviiko Googlata? Avautuuko sana?

    sinulle, joka olet nimimerkin "Kuukkeli" takana, niin herjauksesi Jumalan voidelluille voi koitua sinulle vielä jossain muodossa piankin, sillä kirjoitettu on:

    "Minun on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja mikä heitä odottaa, se tulee rientäen."

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    Pyhä henki paljasti minulle pari vuotta sitten, että olen aika yksinkertainen ihminen. Sitä ennen olin kapinoinut tuota tosiasiaa vastaan esiinttynyt älykkäänä.

    Kronologisen järjestyksen kyllä ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä, että ensimmäinen kumoaa toisen. Uusi testamenttihan on Vanhan testamentin täyttymys. Liitto kyllä uusittiin, mutta vanhaa testamenttia ei kumottu. Jeesushan päinvastoin sanoo: laista ei katoa pieninkään piirto, Hänhän täytti synnittömänä Jumalan lain.

    Teet mielestäni kummallisia kysymyksiä minulle. Tottakai tiedän, että Jeesus on kuningasten kuningas...jne. Hänhän on Jumala.

    Mitä tarkoitat tällä: "jos hän omaan uhriinsa vedoten sanoo: Rakasta Jumalaa yli kaiken...
    Jeesus kyllä nimeää nuo käskyt tärkeimmiksi, mutta mitebn ne liittyvät Hänen uhriinsa.

    Niinhän minä elänkin nykyisyydessä. Tarkoitatko, että kun pidän vanhaa testamenttia Jumalan sanana, elän menneisyydessä? Etkö sinä tosiaan löydä vanhasta testamentista Jumalan sanaa, eikö Pyhä Henki avaa sinulle vanhan testamentin kirjoituksia?

    Tunneko minä sinun mielestäsi vihaa, kun sanot noin, että minun ei tarvitse tuntea vihaa. Enkö minä sinusta usko Jeesukseen?

    Tarkoittaa sitä, että hän on kalliisti ostanut omalla verellään sinutkin. Hän ikään kuin "omistajan oikeudella" voi sanoa sinullekin rakasta jne..

    Sinun ei tarvitse tuntea Jumalan vihaa, sitä tarkoitin..

    Vanha testamentti on Jumalan sanaa, mutta se ankara ja vihainen Jumala jäi sinne. Miksi Jumala vihaisi vilpitöntä totuutta rakastavaa
    särjettyä sydäntä?

    Jeesus sanoi: Te eksytte siksi ettette tunne pyhiä kirjoituksia. Autuas se, joka lukee, autuas se, joka ottaa lukemastaan vaarin..

    Jeesus sanoi myös: Yhtäkään minä en heitä pois, jotka isäni on uskonut minun haltuuni..

    Se on totta, että kristus täytti lain, ei siihen kukaan muu pystykään. Sen vuoksi että Laki on puhdas ja pyhä Jumalan luonteen kuva..
    Kun Jumalan lakia ei voi muuttaa, Jeesus otti puolestamme rangaistuksen päälleen meidän puolestamme. Kun kuolemme Kristuksessa saamme myös elää Kristuksessa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    että devoutille puhuu PYHÄ HENKI?

    Kuka on uskotellut sinulle, että Raamattu on kirjoitettu pahan hengen innoituksesta?

    Ei kai vaan..?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    että devoutille puhuu PYHÄ HENKI?

    kysymyksen? Siksikö, kun kysyin Devoutilta, että eikö Pyhä henki avaa sinulle vanhan testamentin sanaa. Minähän juuri kysyin, että eikö Pyhä Henki avaa sanaa? Ihmetelin siksi, että olen vahvasti sitä mieltä, että jos ihmisessä on Pyhä henki koko Raamattu on Pyhä, niin vanha kuin uusi testamentti. Minusta Devout pitää vanhaa testamenttia vöhemmän tärkeänä kuin uutta. Mutta niinkuin Totuus on koko totuus, niin on Raamattukin.

    Tätä juuri olen sinulle Armi painottanut, että Totuus on koko totuus. Jumala on sekä pitkämielinen että kiivas. Jos Jumalaa pidetään vain kiivaana, ei sekään ole koko totuus.

    Ilman ensimmäistä ei ole toista, mutta ilman toista ensimmäinenkin olisi mitätön..

    Ystäväni JK, sinulla on kasvun tie edessäsi, että ymmärrät minkä rakkauden olet Kristuksen taholta omaksesi saanut, omilla teoillasi et voi itseäsi pelastaa. Voit vain kiittää sittä armosta, jonka olet osaksesi saanut..

    kuka puhuu vain kiivaasta JUMALASTA?

    Tätä en kohdallasi ymmärrä?

    Se on TOTTA IHMINEN EI JUMALAN SIJASTA SAA
    KETÄÄN ARMAHTAA EI KETÄÄN JULISTAA JUMALAN LAPSEKSI
    VAAN JUMALAN YKSIN ON SEN SAATAVA TEHDÄ.

    SIIS JUURI NIIN IHMISEN ON SYNNYTTÄVÄ UUDESTI YLHÄÄLTÄ. EI SIIS IHMISTEN TOIMESTA.

    Eikä ihminen joka JEESUKSESSA ON JOKA HÄNESSÄ
    VAIKUTTAA TAHTOMISEN JA TEKEMISEN JA SANOMAN
    SIIS KAIKEN VOI RUVETA MUUTA SANOMAAN KUIN
    TOTUUDEN HENKI SANOTTAVAKSI ANTAA.

    MIELIN KIELIN JUTUT OVAT AIVAN TOISEN HERRAN
    AIKAANSAANNOKSIA JOTKA EIVÄT KETÄÄN JUMALAN YHTEYTEEN SAATA, VAAN TÄMÄN MAAILMAN HERRAN VALEJEESUKSEN SYLIIN.

    ÄLÄ SIIS PAHENNU JUMALAN OMIEN SANOMAAN, SILLÄ
    TÄMÄ ASIA JONKA JEESUS SANOI ON TODELLA MERKITTÄVÄ ASIA JOKAISEN KOHDALLA JOKA ETSII JUMALAA, SIIS;
    " en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,"
    Et tätä asiaa ole tahtonut USKOA vaikka sanot,
    että KOKO Raamatun sanaan USKOT.

    Mikä estää? Ketä kuuntelet? Miksi et USKO?

    Sillä on TODELLA suuri asia etsivän kohdalla, että
    JEESUS ITSE RUKOILEE ETSIVÄN PUOLESTA.

    Aika sekavaa..

    Opettele tiivistämään asiasi kahteen lauseeseen.
    Sillä niin vähän sinulla on asiaa, että se varmasti mahtuu siihen.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kuka puhuu vain kiivaasta JUMALASTA?

    Tätä en kohdallasi ymmärrä?

    Se on TOTTA IHMINEN EI JUMALAN SIJASTA SAA
    KETÄÄN ARMAHTAA EI KETÄÄN JULISTAA JUMALAN LAPSEKSI
    VAAN JUMALAN YKSIN ON SEN SAATAVA TEHDÄ.

    SIIS JUURI NIIN IHMISEN ON SYNNYTTÄVÄ UUDESTI YLHÄÄLTÄ. EI SIIS IHMISTEN TOIMESTA.

    Eikä ihminen joka JEESUKSESSA ON JOKA HÄNESSÄ
    VAIKUTTAA TAHTOMISEN JA TEKEMISEN JA SANOMAN
    SIIS KAIKEN VOI RUVETA MUUTA SANOMAAN KUIN
    TOTUUDEN HENKI SANOTTAVAKSI ANTAA.

    MIELIN KIELIN JUTUT OVAT AIVAN TOISEN HERRAN
    AIKAANSAANNOKSIA JOTKA EIVÄT KETÄÄN JUMALAN YHTEYTEEN SAATA, VAAN TÄMÄN MAAILMAN HERRAN VALEJEESUKSEN SYLIIN.

    ÄLÄ SIIS PAHENNU JUMALAN OMIEN SANOMAAN, SILLÄ
    TÄMÄ ASIA JONKA JEESUS SANOI ON TODELLA MERKITTÄVÄ ASIA JOKAISEN KOHDALLA JOKA ETSII JUMALAA, SIIS;
    " en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,"
    Et tätä asiaa ole tahtonut USKOA vaikka sanot,
    että KOKO Raamatun sanaan USKOT.

    Mikä estää? Ketä kuuntelet? Miksi et USKO?

    Sillä on TODELLA suuri asia etsivän kohdalla, että
    JEESUS ITSE RUKOILEE ETSIVÄN PUOLESTA.

    Teit vahvan oman tulkinnan, kun kysyit ketä kuuntelet. En ole kuunnellut ketään sen erityisemmin kuin vielä esimerkiksi eilen. En varmasti ole. Miksi siis kysyt tällaista? En kysele Devoutuilta siinä mielessä, että olisin jotenkin erityisemmin uskomassa Devoutin tuomaa sanaa. Mutta sinä näytät heti tulkitsevan kysymykseni ja pohdintani näin. Minusta se on kummallista?

    Kun sanoin, että sekään ei ole koko totuus jos vain puhuu kiivaasta Jumalasta, se oli esimerkki: Jumala ei ole pelkästään kiivas, Hän on myös pitkämielinen. Mikä tässä on niin vaikea sinun ymmärtää? Miksi Raamatussa sanotaan, että Jumala on sekä kiivas että pitkämielinen, jos Hän ei ole näitä molempia. Ja jos tuon esimerkin, miksi kysyt: kuka puhuu vain kiivaasta Jumalasta. Ihan kuin ajattelisin näin sinusta. En ajatele. Mistä minä sen tietäisin, kuka nyt puhuu pelkästään kiivaasta Jumalasta. Se oli vain esimerkki siitä, että puoli totuus ei ole koko totuus.

    Jos mielin kielin jutut ovat tyystin toisen herran aikaansaannoksia, niin ovat myös vain kiivaasta Jumalastakin. Tätä tarkoitin. Oli minusta vaan järkevää kääntää asia välillä toisinkin päin.

    Ei voi Armi mitään. Meillä on yhä sama ongelma.
    Sinä ymmärrät minut jatkuvasti väärin. Missä ihmeen kohtaa minä nyt muka pahennuin sinun sanomaasi, kun sinun piti sitä minulle painottaa? Se mihin minä pahennun, ovat nämä sinun ylitulkintasi, ei sinun tuomasi sana.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Ilman ensimmäistä ei ole toista, mutta ilman toista ensimmäinenkin olisi mitätön..

    Ystäväni JK, sinulla on kasvun tie edessäsi, että ymmärrät minkä rakkauden olet Kristuksen taholta omaksesi saanut, omilla teoillasi et voi itseäsi pelastaa. Voit vain kiittää sittä armosta, jonka olet osaksesi saanut..

    "...omilla teoillasi et voi itseäsi pelastaa" Perustelisitko tuon lauseen, miksi esitit sen minulle. Jos tarkoitit, että yritän omilla teoilla pelastaa itseni, niin kerro mitä ovat nämä minun omat tekoni, joilla yritän itseäni pelastaa.

    Äänestä

  • jarikalevi kirjoitti:

    "...omilla teoillasi et voi itseäsi pelastaa" Perustelisitko tuon lauseen, miksi esitit sen minulle. Jos tarkoitit, että yritän omilla teoilla pelastaa itseni, niin kerro mitä ovat nämä minun omat tekoni, joilla yritän itseäni pelastaa.

    Ei KariHenrik turhaan minua moiti kieliopillisista vajavuuksista.

    Tuolla lauseella en tarkoittanut sinua, vaan käytin tapani mukaan sinä-passiivia àla Mika H.

    Yhtälailla tarkoitin lauseella itseäni.

    Äänestä

Mutta Noomi sanoi heille: "Älkää kutsuko minua enää Noomiksi, vaan Maraksi, sillä Kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti.

Äänestä
  • olla Herraa Jeesusta lähellä... tahdon kertoa Hänen teoistaan.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    olla Herraa Jeesusta lähellä... tahdon kertoa Hänen teoistaan.

    kerro ihmeessä, mitä tuolla konkreettisesti tarkoitat?
    kuuletko sisältäsi ääntä, eli puhuuko Jeesus sinulle suoraan?
    kerro esimerkkejä, mitä Jeesus on sinule sanonut?
    kiinnostaa tietää

    Äänestä

  • mitä. kirjoitti:

    on olla herraa lähellä on hurmahengestä lähtöisin.
    Sillä hurmahenki ei voi valloittamassaan ihmisessä
    muuta tuoda kuin tämän asian ja nämä ylistykset,
    hallelujat, kiitos herralle jeesukselle, jumala on
    rakkaus, jumala on lempeä jne.....

    Nuo julistukset ovat totisesti valkeuden enkelin
    kaapuun pukeutuneen saatanan enkelin hengestä.
    Ne ovat lipevintä sanomaa mitä saatana omiensa
    kautta tuo ja se on eksyttävintä eksytystä sillä
    se on ihmisen lihaa miellyttävää kun ihmisen
    liha saa elää ja nauttia vain ihanasta rauhaa, vain,rauhaa vain rakkautta vain sanomasta.
    Todellisuus tällaisilla ihmisillä on aivan pimentynyt he elävät niinkuin paratiisin aikaa
    he eivät näe miten koko maailma onkin pahan
    vallassa eikä suinkaan PYHÄN.

    Miten sinulle henkesi puhuu

    Etkö tiedä?
    Jeesus sanoi: Olen kanssanne maailman loppuun asti, tarkoittanee lähellä.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    on olla herraa lähellä on hurmahengestä lähtöisin.
    Sillä hurmahenki ei voi valloittamassaan ihmisessä
    muuta tuoda kuin tämän asian ja nämä ylistykset,
    hallelujat, kiitos herralle jeesukselle, jumala on
    rakkaus, jumala on lempeä jne.....

    Nuo julistukset ovat totisesti valkeuden enkelin
    kaapuun pukeutuneen saatanan enkelin hengestä.
    Ne ovat lipevintä sanomaa mitä saatana omiensa
    kautta tuo ja se on eksyttävintä eksytystä sillä
    se on ihmisen lihaa miellyttävää kun ihmisen
    liha saa elää ja nauttia vain ihanasta rauhaa, vain,rauhaa vain rakkautta vain sanomasta.
    Todellisuus tällaisilla ihmisillä on aivan pimentynyt he elävät niinkuin paratiisin aikaa
    he eivät näe miten koko maailma onkin pahan
    vallassa eikä suinkaan PYHÄN.

    Aina joskus saa kokea sellaistakin armoa, että voi tunteiden tasolla kokea Jeesuksen Kristuksen armon, Jumalan rakkauden ja Pyhän Hengen osallisuuden, silloin tekee mieli hartaasta sydämestä palvoa ja kiittää Herraa. Mieleen tulee kaikki se hyvyys mitä Jumala on edestäni tehnyt, että sain armon ja syntini anteeksi. Jumalan hyvyys tulvii luomakunnan kauttakin, kun vain mieleni herkistyy ja saan nähdä avatuin silmin. Jokapäiväinen leipä ja kaikki elämän tarpeet Jumala hyvyydestään antaa nautittavakseni. Miksi en siis kiittäisi ja palvoisi Herraani ja Jumalaani.

    Murhemieli tuleekin ennemin siitä kun niin vähän kuitenkin saa kokea sellaista!

    Raamattu sanookin näin, että "Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannukseen"

    Naomi on aivan oikeassa sanoessaan, että onneni on olla Herraa lähellä!

    Kyllä ne, jotka uskovaa tällaisesta kehtaavat moittia saisivat mennä itseensä ja kysyä mikä saa minut niin tekemään?

    Äänestä

  • Itse Suni kirjoitti:

    Miten sinulle henkesi puhuu

    Lue viestejä, niissä.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    pahoille kuin hyvillekin.

    Ja muista tai et sinä voi; että Totuuden Henki paljastaa mikä Jumalasta on.

    Että voi voi sinua kaukana pysyt TOTUUDESTA.

    Äänestä

  • Itse Suni kirjoitti:

    Miten sinulle henkesi puhuu

    Mutta kyllä varmaan vielä illemmalla palstalle ilmestyy!

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    Aina joskus saa kokea sellaistakin armoa, että voi tunteiden tasolla kokea Jeesuksen Kristuksen armon, Jumalan rakkauden ja Pyhän Hengen osallisuuden, silloin tekee mieli hartaasta sydämestä palvoa ja kiittää Herraa. Mieleen tulee kaikki se hyvyys mitä Jumala on edestäni tehnyt, että sain armon ja syntini anteeksi. Jumalan hyvyys tulvii luomakunnan kauttakin, kun vain mieleni herkistyy ja saan nähdä avatuin silmin. Jokapäiväinen leipä ja kaikki elämän tarpeet Jumala hyvyydestään antaa nautittavakseni. Miksi en siis kiittäisi ja palvoisi Herraani ja Jumalaani.

    Murhemieli tuleekin ennemin siitä kun niin vähän kuitenkin saa kokea sellaista!

    Raamattu sanookin näin, että "Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannukseen"

    Naomi on aivan oikeassa sanoessaan, että onneni on olla Herraa lähellä!

    Kyllä ne, jotka uskovaa tällaisesta kehtaavat moittia saisivat mennä itseensä ja kysyä mikä saa minut niin tekemään?

    valheita ylistät, kun väärää henkeä palvot

    Luciferus oli taivaan entinen ylistyskuoron johtaja.

    ja kitaran soitto hyvin onnistuu

    Äänestä

  • sanaa, kirjoitti:

    Mutta kyllä varmaan vielä illemmalla palstalle ilmestyy!

    näiden kohdalla mistä Jeesus sanoi:"Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?"

    Eivät pysty uskomaan sitä, että Teuvo ei kirjoita
    muuta kuin omalla rekisteröidyllä nimellään.

    Niin mitä onkaan heidän uskonsa taivaallisiin.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    on olla herraa lähellä on hurmahengestä lähtöisin.
    Sillä hurmahenki ei voi valloittamassaan ihmisessä
    muuta tuoda kuin tämän asian ja nämä ylistykset,
    hallelujat, kiitos herralle jeesukselle, jumala on
    rakkaus, jumala on lempeä jne.....

    Nuo julistukset ovat totisesti valkeuden enkelin
    kaapuun pukeutuneen saatanan enkelin hengestä.
    Ne ovat lipevintä sanomaa mitä saatana omiensa
    kautta tuo ja se on eksyttävintä eksytystä sillä
    se on ihmisen lihaa miellyttävää kun ihmisen
    liha saa elää ja nauttia vain ihanasta rauhaa, vain,rauhaa vain rakkautta vain sanomasta.
    Todellisuus tällaisilla ihmisillä on aivan pimentynyt he elävät niinkuin paratiisin aikaa
    he eivät näe miten koko maailma onkin pahan
    vallassa eikä suinkaan PYHÄN.

    jakeetkin sinun mielestäsi "hurmahengestä" lähtöisin?

    "Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus."

    "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,"

    Onko nuo edellä mainitut Raamatun jakeet mielestäsi siis, lipevintä sanomaa, hurmahengen tuotosta, lihaa miellyttävää, eksyttävintä eksytystä?

    valkeuden enkeliksi pukeutunut saatanan henki sanoo.

    Raamatustahan se piru oppinsa ottaa. MISTÄ
    MUUSTA?

    Älä välitä tuon elämässään ja uskossaan hairahtuneen ihmispolon mielipiteistä.
    Sääliä meidän tulee ArmiK:n tapaista haaksirikkoon ajautunutta lähimmäistämme.
    Rukoillaan sen mukaan kuin Herra meille voimia antaa, että tuo paatunut kulkija löytäisi oikealle tielle.
    Voi vain kuvitella kuinka tuskaista on nimim. ArmiK:n elämä, kun 'saatanan henget' vilisevät joka puolella.
    Ei siinä ainakaan rauhasta tai onnesta ole tietoa!

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    valkeuden enkeliksi pukeutunut saatanan henki sanoo.

    Raamatustahan se piru oppinsa ottaa. MISTÄ
    MUUSTA?

    Onko Naomi mielestäsi "valkeuden enkeliksi pukeutunut saatanan henki"..?

    Mitä sanot vihamiehistäsi? Minulle aina sanoit Naomin olevan yksi parhaista ystävistäsi..

    Äänestä

  • kykenekään sellaista rakkautta osoittamaan lähimmäisilleen, joka olisi täydellistä ja hyvää, ja täysin vilpitöntä ja puhdasta...

    ...mutta JEESUKSESSA voimme ja kykenemme!

    Jeesus sanoo:
    "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
    Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

    Äänestä

  • Eksyttäjä..

    Otat jopa kieliopin avuksi siihen. Sinulle rakkaus näyttää olevan jotain adjektiiviattribuutti siansaksaa, josta et enempää ymmärrä kuin sika helmistä.

    Äänestä

  • Että sinussa ja koplassasi, se elämän vesi ei vaikuta..
    Sitä saa mitä tilaa. Sitä Jumalan vihaa, mitä koko ajan toitotat, saat varmasti vielä tuta.

    Äänestä

  • ja kerran tulevat näkemään se olikin KUOLEMAN VETTÄ.
    TÄMÄ ON TOTUUS.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    ja kerran tulevat näkemään se olikin KUOLEMAN VETTÄ.
    TÄMÄ ON TOTUUS.

    Ihmettelen miten uskallat pilkata noin..

    Äänestä

  • Devoutin uskosta, eikä Devout elä minun uskostani.

    Devout on veljeni Kristuksessa Jeesuksessa.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Ihmettelen miten uskallat pilkata noin..

    Armi on tehnyt SEN!

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    Armi on tehnyt SEN!

    Toivoa sopii vain että Jumala antaa hänen paatumuksensa pysyä. Sillä miten kukaan voi enää elää, kun tietää ettei voi paeta tulevaista vihaa.. Ihan oikeasti olen surullinen puolestaan.. Olen varma että hänkin oli kerran Herran valittu. Mutta tuli hän, joka mahdollista eksyttää valitutkin..

    Äänestä

  • Sanomamme on peräisin Raamatusta ja molemmat olemme olleet harhautettuja.. Erääseen spritualistiseen epäkristilliseen liikkeeseen..

    Outoa olisi jos Herran hengen omat puhuisivat Raamattua ja samalla toisiaan vastaan..

    Kadehditko sitä vapautta ja iloa, kun löysimme takaisin vapahtajamme luo? Tule perässä KariHenrik, suon sen ilon sinullekin.

    Äänestä

  • Ontuu se kielioppi muillakin, kuin minulla.
    Muistatko kuka puhui "totuuden viakrasta" ja "diaknoosista" ym. Et taatusti uskalla häntä arvostella..

    Aivan selvästi kadehdit vapauttani ihmisorjuudesta, jonka Vapahtajani minulle antoi.. Voin rukoilla voimaa sinullekin, että vapautuisit siitä pelkuruuden hengestä, joka sitoo sinut ihmiseen.

    Äänestä

joten jos ei teillä enää muuta rienausta totuutta
vastaan ole kuin arvuutella millä nimimerkillä
minä milloinkin puskasta huutelen, niin kovin
vähän on eväitä Saatana teille antanut.

Minulla an tämä merkki ja se saa minulle riittää.
Tehkää rikosilmoitus, josa varmoja olette, että
minä huutelen myös puskista.

Naomille ja Devoutille ei minulla ole enää mitään sanottavaa.
Kumpaakin olen varoittanut enemmän kuin Jumalan vaatiman
kerran tai kahdesti. Jos eivät edessä olevat kuolinvuoteen
tuskatkaan saa heitä näkemään, minkä hengen se sydämeensä
keväällä 2007 päästivät, niin silloin on selvää, ettei
heidän nimensä ole ollutkaan kirjoitettuna teurastetun
Karitsan elämänkirjaan.

Äänestä
  • Ja tuoko oli sinun panoksesi avausaiheeseen "lempeys ja sävyisyys lähimmäistä kohtaan"?

    Fil. 4:5
    "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä."

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Ja tuoko oli sinun panoksesi avausaiheeseen "lempeys ja sävyisyys lähimmäistä kohtaan"?

    "Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ANKARASTI, että tulisivat uskossa terveiksi"

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Ja tuoko oli sinun panoksesi avausaiheeseen "lempeys ja sävyisyys lähimmäistä kohtaan"?

    Fil. 4:5
    "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä."

    Profeettojen kirjat ja Matteuksen luku 23, jotta edes hieman
    oppisit ymmärtämään miten "lempeitä", profeetat ja heidän
    lähettäjänsä olivat pappeja ja heidän harhaan johtamaa kansaa kohtaa."

    Jätä jo roikkuminen perässäni! Miten mahdotonta
    sinun on uskoa ettei Saatanan kastama ihminen voi
    enää totuuden polulle löytää enää sen jälkeen,
    kun Jumala on hänen sydämensä paaduttanut.

    Etkö millään ymmärrä, miten Saatana sinullakin
    Raamattua luettaa?

    Hän haalittaa sinullakin Raamatusta halujesi mukaisia
    jakeita, jotta pysyisit mukana viimeiseen hengenvetoosi
    asti tässä rajussa eksytyksessä. Eikä sillä hyvä, vaan se vatii,
    että sinun on saatava mukaasi vielä monta ihmistä, ennen
    kuin Jumala sinun petollisen elämäsi päättää.
    Valeveli ja valesisar eivät ole sellaisia lähimmäisiä,
    joita oikeat veljet ja oikeat sisaret ovat.

    "Älkää edes aterioiko sellaisten kanssa."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Yritän purkaa niitä uskonnollisia miinoja, joita sinä asettelet tänne verkkopoluille.
    Jos se on perässäsi roikkumista, niin olkoon sitten. Jonkunhan siellä on oltava jälkiäsi siivoamassa ja toisia suojelemassa; ja onhan meitä sentään useita niissä talkoissa!

    Haluan siis toimia miinanraivaajana, pioneerina, joka purkaa sinun ja seuraajiesi harhaisia ansoja.
    Olisihan täällä varmaan muutakin mielenkiintoista luettavaa ja kommentoitavaa, mutta sille ei oikein jää tilaa eikä aikaa.
    Syy on se, että sinä tovereinesi terrorisoit palstaa niin suvereenisti!

    "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan."
    Todennäköisin päätös sinun harrastamallesi häiriköinnille tällä palstalla on se, että vihdoinkin pääset kipeästi tarvitsemasi avun piiriin.

    Parhaan ja ainoan kestävän avun voit saada Jumalalta, mutta se vaatii sinulta täyttä nöyrtymistä Jumalan edessä.
    Yhteiskunnallinen taho voi myös auttaa ja sen pitää auttaa viimeistään siinä ääritilanteessa, jota sinä lähestyt hyvää vauhtia.

    Siunausta ja hyvää illan jatkoa sinulle!
    Toivoo lempeydellä 'Semper.Fidelis'

    Saatanan pioneerit yrittävät purkaa Totuuden Hengen
    totuusmiinoja, ettei enää yksikään laven tien kulkija
    Totuuden Hengen tielle löytäisi. Etkö vieläkään ole pystynyt
    lukemaan tätä tilitystäni menneestä elämästäni?

    Pyydä vaikka jotakin uskosta osatonta tämä sinulle selittämään,
    jotta edes vähän ymmärtäisit siitä, miten Kristus omansa kutsuu,
    kouluttaa ja lähettää:

    Ahtaan portin tuska.
    Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13

    Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

    "Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

    "Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

    "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

    Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

    Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

    Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

    Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
    Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

    Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

    Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

    Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

    Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

    Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

    Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

    Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

    Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

    Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
    Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

    Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

    Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
    Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

    Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

    "Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

    Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
    Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

    "Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
    Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

    Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

    Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

    "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
    Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
    Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

    Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

    Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

    "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

    Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

    Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
    "Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

    Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
    "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

    En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
    "Minä olen sinut niistä varjellut."

    Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

    "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

    Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

    Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

    Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

    "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
    Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
    Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

    Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

    Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

    "Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
    Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

    "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."
    ---
    Äläkä enää ketrtaakan tule tänne Saatanan hurmahengessä
    huutamaan: "Etsi Teuvo Jumalaa!"

    Se aika on toivottavasti hyvinkin lähellä kun sinun herjauksesi vaikenevat.
    Jumala tulee pysäyttämään sinut ja sinun riehumisesi eksyttävän sotkusi kanssa.

    Sinun tilityksesi?
    En lue riviäkään sinun houreisia sepityksiäsi, vaikka niitä kuinka palstalle työntäisit.

    Olet väärä profeetta, niin paatunut huijari, että en toivoisi kenenkään muunkaan erehtyvän sinun harhaisia lorujasi tutkimaan.

    Tämä on sanottava näin 'ronskisti' siitä yksinkertaisesta syystä, että mikään kevyt uskonnollinen 'small talk' ei tehoa sinuun.
    Saattaa hyvin olla, ettei tehoa kovempikaan ilmaisutapa, mutta onpahan ainakin yritetty.

    Edelleen rauhaisaa illan jatkoa!

    Miinojen ensisijainen ja alkuperäinen käyttötarkoitus on tuhoaminen. Näinkö on päässyt unohtumaan?

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Yritän purkaa niitä uskonnollisia miinoja, joita sinä asettelet tänne verkkopoluille.
    Jos se on perässäsi roikkumista, niin olkoon sitten. Jonkunhan siellä on oltava jälkiäsi siivoamassa ja toisia suojelemassa; ja onhan meitä sentään useita niissä talkoissa!

    Haluan siis toimia miinanraivaajana, pioneerina, joka purkaa sinun ja seuraajiesi harhaisia ansoja.
    Olisihan täällä varmaan muutakin mielenkiintoista luettavaa ja kommentoitavaa, mutta sille ei oikein jää tilaa eikä aikaa.
    Syy on se, että sinä tovereinesi terrorisoit palstaa niin suvereenisti!

    "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan."
    Todennäköisin päätös sinun harrastamallesi häiriköinnille tällä palstalla on se, että vihdoinkin pääset kipeästi tarvitsemasi avun piiriin.

    Parhaan ja ainoan kestävän avun voit saada Jumalalta, mutta se vaatii sinulta täyttä nöyrtymistä Jumalan edessä.
    Yhteiskunnallinen taho voi myös auttaa ja sen pitää auttaa viimeistään siinä ääritilanteessa, jota sinä lähestyt hyvää vauhtia.

    Siunausta ja hyvää illan jatkoa sinulle!
    Toivoo lempeydellä 'Semper.Fidelis'

    Semperi seuraa Teuvo Sunin kintereillä, kuin mikäkin vouhottaja, koska näkee puhdistetun huoneen, mutta sinne ei voi mennä, koska siellä on Totuuden Henki asumassa.

    Äänestä

  • eräs vain kirjoitti:

    Miinojen ensisijainen ja alkuperäinen käyttötarkoitus on tuhoaminen. Näinkö on päässyt unohtumaan?

    tuhoaakin monen vakiintumattoman kristityn uskon. aina on niitä sieluja jotka ovat uutta opetusta ottamassa ja eksyvät.

    Suni on todellinen eksyttäjä, joka itse eksyi ylpeyteensä ja katkeruuteensa.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    tuhoaakin monen vakiintumattoman kristityn uskon. aina on niitä sieluja jotka ovat uutta opetusta ottamassa ja eksyvät.

    Suni on todellinen eksyttäjä, joka itse eksyi ylpeyteensä ja katkeruuteensa.

    sinussa ei jäljellä ripaustakaan totuudessa

    henkesi on noussut missisippijoesta ja saanut konfirmaation torontossa

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Se aika on toivottavasti hyvinkin lähellä kun sinun herjauksesi vaikenevat.
    Jumala tulee pysäyttämään sinut ja sinun riehumisesi eksyttävän sotkusi kanssa.

    Sinun tilityksesi?
    En lue riviäkään sinun houreisia sepityksiäsi, vaikka niitä kuinka palstalle työntäisit.

    Olet väärä profeetta, niin paatunut huijari, että en toivoisi kenenkään muunkaan erehtyvän sinun harhaisia lorujasi tutkimaan.

    Tämä on sanottava näin 'ronskisti' siitä yksinkertaisesta syystä, että mikään kevyt uskonnollinen 'small talk' ei tehoa sinuun.
    Saattaa hyvin olla, ettei tehoa kovempikaan ilmaisutapa, mutta onpahan ainakin yritetty.

    Edelleen rauhaisaa illan jatkoa!

    Silloin kun totuus tällä palstalla vaiennetaan,
    silloin alkaa pimeyden aika ja sinulla riittää töitä.

    Se, että et siedä lukea kirjoituksiani ja sitä, miten
    Jumala on minua kuljettanut, johtuu sinun sydämessäsi
    asuvasta Saatanan valheen hengestä, koska totuus ei totisesti
    ole sen hengen rakkain henki.

    Minun ei tarvitse Saatanalle leperrellä siunauksia ja rauhaissa iltaa.

    Aina kun ilmestyt tielleni, liitän mukaan jonkun kirjoitukseni,
    sillä on täällä niitäkin, jotka sietävät ne lukea.

    Miksi Jeesus ei kumartanut?
    Kirjoittanut: TeuvoSuni 10.3.2007 klo 23.13

    "Paholainen vei Jeesuksen korkelle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä
    kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston
    minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa
    sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

    Mitä mahtoikaan Saatana Jeesukselle näyttää ja tarjota sellaista, joka ei ollut
    lähtöisin Jumalasta, vaan joka oli nimenomaan annettu hänen haltuunsa, ja jota
    Jeesus ei halunnut kumartaa ja vastaanottaa?

    Saatana näytti miten hän tulee haltuunsa saamansa maailman täyttämään toinen toistaan
    loistavammilla temppeleillä, kirkoilla, moskeijoilla ja rukoushuoneilla, jotka tulevat
    hänelle rakentamaan ne ihmiset, jotka suostuvat häntä kumartamaan.

    Jeesus tiesi, että kaikki tuo, mitä Saatana hänelle tarjosi, kuului osana siihen
    Jumalan lähettämään rajuun eksytykseen, johon totuudesta luopunut maailma tulee
    hänen poismenonsa jälkeen ajautumaan. Hän tiesi myös, että sillä hetkellä, kun hän
    ristilta nousee taivaaseen, sillä hetkellä päättyy pappien tehtävä Jumalan palvelijoina.
    Sen ilmoituksen mukaan, jonka Jumalan sanansaattaja oli Eelille jo 1000
    vuotta ennen Jeesuksen syntymää ilmoittanut: 1.Sam.2:12-36:

    "Saat nähdä onnettomuuden kohtaavan tätä pyhäkköä, ja vaikka minä osoitan hyvyyttäni
    Israelille, ei kukaan sinun suvustasi elä vanhaksi.
    Mutta minä asetan itselleni papin, joka on minulle uskollinen ja toimii tahtoni ja
    mieleni mukaisesti. Hänestä luon pysyvän pappissuvun, joka aina saa toimittaa virkaa
    minun voideltuni edessä."

    Sillä hetkellä, kun Jeesus antoi henkensä: "Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia;
    ylhäältä alas asti." Näin se kaikkein pyhin, jossa Jumala oli papeille ilmestynyt
    oli poissa, ja sen jälkeen avoimena kaikille hänen kutsumilleen ihmisille.

    Jeesus tiesi myös, että Jumala tulee hävittämään oman temppelinsäkin kaikkine niine
    jumalanpalvelusrituaaleineen, jotka hän oli jo Mooseksella ja Aaronille sanellut.
    Ja hänen omakin ennustuksensa Jerusalemin temppelin kohtalosta tulee toteutumaan:

    "Jerusalen, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun
    luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa
    poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän
    temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te minua
    tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'

    Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat
    hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi
    heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."

    Ja niin saivat roomalaiset vuonna 70 hajottaa tuon temppelin niin perusteellisesti,
    että Jeesuksen ennustus sen kohtalosta täydellisesti toteutui. Ja vaikka tuo temppeli oli kokenut
    hävityksen kauhuja aikaisemminkin, se oli aina rakennettu uudelleen, mutta nyt
    sitä ei enää tapahdu, sillä temppelivuorella seisovat nuo ihmiskäsin tehnyt
    temppelit: "Turmion iljetykset", joista jo Daniel oli ennustanut:

    "Hänen lähettämänsä sotajoukot tulevat ja saastuttavat pyhäkön ja pyhän vuoren,
    lakkauttavat päivittäisen uhrin ja asettavat pyhäkköön turmeluksen iljetyksen."

    Ja niin olivat Saatanan joukot Jumalan suunnitelman mukaisesti hävittäneet kokonaan
    Jumalan itsensä suojeluksessa rakennetun pyhäkön kaikkine jumalanpalvelusrituaaleineen,
    kuten tämänkin olivat profeetat ennustaneet:

    "Tytär Siionin minä tuhoan, suloisen ja hemmotellun kaupungin. Sen luokse tulevat
    vieraat paimenet laumoineen, pystyttävät telttansa sen ympärille, jokainen ahmii
    oman osansa laitumesta."

    "Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
    Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan
    hän hylkäsi kuninkaan ja papit.

    Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä hän teki.
    Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muurit itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat.

    Portit ovat kaatuneet maahan, hän särki niiden salvat. Kuningas ja ruhtinaat ovat
    vieraalla maalla, enää ei opeteta Jumalan lakia, enää eivät profeetat saa näkyjä Herralta."

    Näin oli Jumala luopunut petollisista papeista ja myöskin maallisista hallitsijoista,
    jättäen ne kaikki tämän maailman jumalan hallintavallan alle:

    "Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti
    Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten. Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat,
    ei tullut kenenkään mieleen, että vainooja ja vihollinen tulisivat sisään Jerusalemin
    porteista. Tämä tapahtuo profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden.
    He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.
    Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla, veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita,
    joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

    Kun lapsille rakennetaan leikkimökki, he alkavat siellä pian leikkiä kotia: isää,
    äitiä ja lapsia. Ja kun Saatana sai Jumalan Golgatalla poispotkimat papit kumartamaan
    itseään ja suostumaan hänen palvelijoikseen, niin hän pani papit temppeleihinsä leikkimään
    Kristuksen seurakuntaa. Noihin temppeleihinsä, jonka prototyypin se oli jo aikoja sitten
    Babyloniaan pystyttänyt:

    "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä
    tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan."

    Silloin Jumala tuli vielä väliin ja keskeytti Saatanan suunnitelmat, mutta nyt hän sai
    vapaat kädet johdattaa näiden temppeliensä kautta kadotukseen kaikki totuudesta luoipuneet.
    Ja niin paavit, piispat ja papit leikivät temppeleissään Saatanan tahdon mukaista
    Kristuksen seurakuntaa, ikään kuin Vanhan liiton käytäntö olisi edelleenkin voimassa.
    Ja kaikki tämä tapahtuu tarkoin Jumalan suunnitelman mukaisesti:

    "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös
    yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat.

    Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."

    Ja tuo porttonainen, on Kristukselle kihlattu morsian, seurakunta, josta tuli tämä
    maailmanlaajuinen portto, kun se antoi itsensä näille Saatanan palvelijoille,
    ja jonka pääjohtokeskus on Vatikaani: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti.

    Tämän saman sanoman, Antikristukselle pystytetyistä temppeleistä, sai Paavali tehtäväkseen
    välittää kaikille pakanakansoille:

    "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja
    maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään voida
    palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille
    elämän, hengen ja kaiken muun."

    Kun Saatana oli tämän mailman lopullisesti 300 luvulla hallintaansa saanut, eikä
    Jumala sen jälkeen ole yhdellekään papille puhunut, niin siitä huolimatta totuudesta
    luopuneet ihmiset uskovat heitä enemmän kuin Jumalan omia ilmoituksia.
    Kun Pyhää Henkeä ei enää maailmassa ollut, ei tähänkään maahan saapunut Kristuksen
    apostoli, vaan Rooman antikristuksen palvelija. Ja niin tännekin alkoi nousta noita
    turmeluksen iljetyksiä kuin sieniä sateella, ja aina jokaisen paikkakunnan arvokkaimmalle
    paikalle, melkein kansanlaulun tapaan:

    "Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani. Tule sinne, pappi rakas asumaan minun kanssani..."

    Ja siellä ne asuvat ja pettävät tätäkin kansaa siihen hetkeen saakka, kun Jumala heidät tuhoaa:

    "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa
    meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia."

    Tämän tuomion täytäntöönpanon voit lukea Hesekielin 9. luvusta ja Ilmestyskirjan luvusta 18.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    tuhoaakin monen vakiintumattoman kristityn uskon. aina on niitä sieluja jotka ovat uutta opetusta ottamassa ja eksyvät.

    Suni on todellinen eksyttäjä, joka itse eksyi ylpeyteensä ja katkeruuteensa.

    Johan vitsin murjasit, kun sanoit, että minä olen uutta opetusta ottamassa.

    Enhän ole edes ottanut Saatanan ihanaa uutta kastettakaan.

    Jesajalta löydät sinulle sopivat sanat, jos eivät minun sanani miellytä:

    "Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan
    tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta."

    Äänestä

  • amen. kirjoitti:

    sinussa ei jäljellä ripaustakaan totuudessa

    henkesi on noussut missisippijoesta ja saanut konfirmaation torontossa

    että sinäkin astuit Teuvon asettamaan miinaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Johan vitsin murjasit, kun sanoit, että minä olen uutta opetusta ottamassa.

    Enhän ole edes ottanut Saatanan ihanaa uutta kastettakaan.

    Jesajalta löydät sinulle sopivat sanat, jos eivät minun sanani miellytä:

    "Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan
    tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta."

    kun et kyennyt ymmärtämään viestiäni, uuden opetuksen perässä laukkavilla tarkoitin niitä sinun uhrejasi, niitä jotka astuivat miinaasi.

    äläkä jallita minun perässäni enää!

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    että sinäkin astuit Teuvon asettamaan miinaan.

    Minulle Jumala on antanut miinanraivaajahengen eli Totuuden Hengen jo 30 v. sitten.
    Purin lahkomiinoja täällä Suomi24:ssa jo monta vuotta aikaisemmin, kunnes sama Totuuden Henki lähetti tänne soturinsa Teuvo Sunin. Pelottoman Totuuden julistajan.
    Ette te lahkohenkiset kestä Totuuden edessä.

    oletkin sinä itse kaikesta päätellen, kun Sunia diggaat. Ettehän te sopeutuisi raamatulliseen seurakuntajärjestykseen riitahenkenne kanssa mitenkään. siksi teidän on kuhistava vain omassa lahkoliemessänne.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    tuhoaakin monen vakiintumattoman kristityn uskon. aina on niitä sieluja jotka ovat uutta opetusta ottamassa ja eksyvät.

    Suni on todellinen eksyttäjä, joka itse eksyi ylpeyteensä ja katkeruuteensa.

    ET TIEDÄ MILLAINEN ONKAAN TODELLINEN EKSYTTÄJÄ
    SILLÄ ITSE OLET JUURI SELLAINEN MONEN MONEN MUUN HURMAHENKISEN KANSSA JOTKA TODELLA SAATTE EKSYTETTYÄ.

    TOTUUTTA JOTA JUMALAN OMAT TUOVAT SE EI NIIN PURE
    KUN SE ON KOVAA SANAA; KUN IHMISEN ON ITSENSÄ
    KUOLTAVA ETTÄ JUMALAN ELÄMÄ VOI ALKAA IHMISESSÄ.

    SIIS OLET TODELLA PIMEÄSSÄ TOTUUDEN TUOJAT OVAT
    TÄÄLLÄ TODELLA PILVIN PIMEIN SAANEET EKSYTETTYÄ
    JUMALAN VALITTUJA???????

    SIIS HERÄÄ !!!!

    SE TAITAA OLLA KYLLÄ MYÖHÄISTÄ KOHDALLASI

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    oletkin sinä itse kaikesta päätellen, kun Sunia diggaat. Ettehän te sopeutuisi raamatulliseen seurakuntajärjestykseen riitahenkenne kanssa mitenkään. siksi teidän on kuhistava vain omassa lahkoliemessänne.

    Etkö tiennyt, että saamasi lahkolaishenki on Saatanan antikristuksen henki, joka lahkolaisten uudestikasteessa on sinulle annettu ja vuodatettu.

    Saatanan on häviäjä, eikä häneltä on otettu pois tuolelan avaimetkin ja annettu Jeesukselle.

    Olet häviäjien puolella, kun olet mennyt sen hengen alle, joka ei ole Jumalasta.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    kun et kyennyt ymmärtämään viestiäni, uuden opetuksen perässä laukkavilla tarkoitin niitä sinun uhrejasi, niitä jotka astuivat miinaasi.

    äläkä jallita minun perässäni enää!

    tekemääni avaukseen siitä, miten oikeat profeetat,
    ja heidän lähettäjänsä ovat maailmassa kansaa ja
    pappeja rakentaneet ja heitä uskossa vahvistaneet.

    Äänestä

  • amen. kirjoitti:

    Etkö tiennyt, että saamasi lahkolaishenki on Saatanan antikristuksen henki, joka lahkolaisten uudestikasteessa on sinulle annettu ja vuodatettu.

    Saatanan on häviäjä, eikä häneltä on otettu pois tuolelan avaimetkin ja annettu Jeesukselle.

    Olet häviäjien puolella, kun olet mennyt sen hengen alle, joka ei ole Jumalasta.

    nousi ylös kuolleista! Kuolemallaan kuoleman voitti! Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema ja sen juuri Herrani Jeesus Kristus teki.

    Olen Hänessä Voittajan puolella ja ylistän Häntä palvoen ja kiittäen!

    Miten siis voisin olla häviäjän puolella, kun Kristus on jo voittanut?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    ET TIEDÄ MILLAINEN ONKAAN TODELLINEN EKSYTTÄJÄ
    SILLÄ ITSE OLET JUURI SELLAINEN MONEN MONEN MUUN HURMAHENKISEN KANSSA JOTKA TODELLA SAATTE EKSYTETTYÄ.

    TOTUUTTA JOTA JUMALAN OMAT TUOVAT SE EI NIIN PURE
    KUN SE ON KOVAA SANAA; KUN IHMISEN ON ITSENSÄ
    KUOLTAVA ETTÄ JUMALAN ELÄMÄ VOI ALKAA IHMISESSÄ.

    SIIS OLET TODELLA PIMEÄSSÄ TOTUUDEN TUOJAT OVAT
    TÄÄLLÄ TODELLA PILVIN PIMEIN SAANEET EKSYTETTYÄ
    JUMALAN VALITTUJA???????

    SIIS HERÄÄ !!!!

    SE TAITAA OLLA KYLLÄ MYÖHÄISTÄ KOHDALLASI

    Minä kiitän Herraa Jeesusta, että sain syntini anteeksi ja uuden elämän Hänessä.

    Eikö sinunkin tekisi mieli kiittää Jeesusta koko sydämestäsi?

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    nousi ylös kuolleista! Kuolemallaan kuoleman voitti! Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema ja sen juuri Herrani Jeesus Kristus teki.

    Olen Hänessä Voittajan puolella ja ylistän Häntä palvoen ja kiittäen!

    Miten siis voisin olla häviäjän puolella, kun Kristus on jo voittanut?

    helluntain henkivalta on valkoisen saatanan henkivalta,joka tekeytyy oikeaksi, eivän saatana pääsiäistä eikä joulua vietä, vaan se hihhuloi helluntain hengellä

    kyllä sinä olet myynyt sielusi valkoselle saatanalle.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    tekemääni avaukseen siitä, miten oikeat profeetat,
    ja heidän lähettäjänsä ovat maailmassa kansaa ja
    pappeja rakentaneet ja heitä uskossa vahvistaneet.

    Oikeat profeetat ovat rakentaneet, väärät hajoittaneet..
    Yksikään profetiasi ei ole toteutunut, oletko mielestäsi oikea. Älä vedä niitä Jesaja höpinöitäsi..
    Oikeat profeetat eivät puhu Raamattua vastaan.

    Äänestä

  • diakhrisis toimii kirjoitti:

    helluntain henkivalta on valkoisen saatanan henkivalta,joka tekeytyy oikeaksi, eivän saatana pääsiäistä eikä joulua vietä, vaan se hihhuloi helluntain hengellä

    kyllä sinä olet myynyt sielusi valkoselle saatanalle.

    Jeesus kanssasi, nuku rauhallinen yö.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    Jeesus kanssasi, nuku rauhallinen yö.

    Näin se on: Siunaa niitä, jotka sinua kiroavat.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Näin se on: Siunaa niitä, jotka sinua kiroavat.

    jos me kristitytkin alkaisimme vastaamaan samalla mitalla, silmä silmästä periaatteella?

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    jos me kristitytkin alkaisimme vastaamaan samalla mitalla, silmä silmästä periaatteella?

    Sitä paha yrittää provosoinnillaan aikaan saada, että vihastuisimme..
    Toki pahaa pitää vihatakin, mutta syntistä poloista rakastaa, siinä onkin kilvoittelun paikka. (en ed. tarkoittanut olevani synnitön.. näsäviisaat huom.)

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    Jeesus kanssasi, nuku rauhallinen yö.

    ettet joutuisi osalliseksi heidän synneistään ja saisi kyykäärmettä povellesi, vai joko se sillä on?

    Äänestä

  • neuvon kirjoitti:

    ettet joutuisi osalliseksi heidän synneistään ja saisi kyykäärmettä povellesi, vai joko se sillä on?

    opetti siunaamaan vihamiestäkin. harhaoppista tulee karttaa eikä päästää kotiinsa.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    opetti siunaamaan vihamiestäkin. harhaoppista tulee karttaa eikä päästää kotiinsa.

    tottahan väärän lahkohengen saaneet toisiaan siunaavat

    Äänestä

Jaak. 3:13
"Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä."

Teit hyvän aloituksen, Naomi!

Meidän tulisi olla viisaita ja ymmärtäväisiä myös silloin kun, osallistumme keskusteluun uskonnollisella palstalla.

Sävyisyys on yksi Hengen hedelmistä ja ellei tuo hedelmä tule esiin meistä, todistaa se vaelluksemme Hengessä olevan vielä kovin köyhää.

Tunnet ilmeisesti paremmin kuin moni muu sen hengen, joka vaikuttaa palstan pääjehussa T. Sunissa. Se antaa sinulle 'näköalapaikan' seurata taistelua, jota käydään ihmisissä vaikuttavien henkien välillä.

Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että edellä mainittu 'pääjehu' TS ei vaella Jumalan Hengessä.
Uskon, että moni on minun kanssani ihmeissään siitä, miten tulisi reagoida väärän hengen riehuessa ja teutaroidessa valtoimenaan palstalla.

Onko sinulla, Naomi, jokin neuvo tuohon asiaan?

Pitäisikö vain sävyisästi huomautella Teuvolle tyyliin 'et nyt viitsisi Teuvo-kulta ihan noin kovasti huijata...'?
Vai pitäisikö lempeästi sanoa, että 'onhan tuossa jutussasi ainakin 15 % totta'?

Kerrothan Naomi ketjun avaajana oman näkemyksesi!

Äänestä
  • opettaja kysyy toiselta ihmisopin uhrilta miten se
    menekkään ja voin VAKUUTTAA ETTÄ HYVÄN MIELLYTTÄVÄN
    VASTAUKSEN SAA.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    opettaja kysyy toiselta ihmisopin uhrilta miten se
    menekkään ja voin VAKUUTTAA ETTÄ HYVÄN MIELLYTTÄVÄN
    VASTAUKSEN SAA.

    Uskon sinua, itse harhautettuna, voit sen hyvin sanoa

    Äänestä

  • vastata riidalla, eikä lyönteihin tule vastata lyönneillä.

    Sävyisyys ei tarkoita sitä, että tulisi kaikki hyväksyä. Nuhtelun tulee lähteä rakkaudesta toista kohtaan, ei vihasta. Silti se ei tarkoita mitään pehmoilemista pahankaan edessä... Sanan miekka on terävä.

    Riita nostattaa riitaa... riidanhengelle se on myös polttomoottori, koneen käynnissä pitäjä. Siitä se saa voimansa, vastustuksesta.

    Rukous on tärkeää, sitä ei saa unohtaa.

    Loppujenlopuksi ei asioita voi paljonkaan miettiä, Jumalalta kyllä tulee kaikki tarvittava apu... siihen tulee luottaa. Kyllä oikeat sanat oikealla hetkellä aina löytyy.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    vastata riidalla, eikä lyönteihin tule vastata lyönneillä.

    sanat? Mistä löytyy?
    Mihin johtaa?

    Näitä sinä Naomi et tiedä.

    Mutta sille ei mitään toinen ihminen voi.

    Mutta tällä sinun tielläsi toinen ihminen voikin
    ja paljon sitäkään vain et näe.

    Olet todella pelinappula ollut ja kun TOTUUDESTA
    TEIT PARANNUKSEN niin eipä ollut VALHEEN HENGELLÄ
    enää vaikeaa sinua saada ihanaan syleilyynsä

    Tämä on TOTUUS.

    JUMALAN HENKI EI OLE VALHEEN HENKI.
    JUMALAN HENKI EI OLE KAIKEN HYVÄKSYVÄ RAKKAUDEN
    HENKI.
    JUMALAN HENKI EI LYMYÄ.
    JUMALAN HENKI EI VALHEEN HENGEN EDESSÄ NOTKISTA
    POLVIAAN.
    JUMALAN HENKI TUO VAIN JA AINOASTAAN TOTUUDEN.

    JA SE TOTUUS ON AIVAN MUUTA KUIN MITÄ SINÄ TÄNNE TUOT.

    Oikeassa olet; riita ja lyönnit eivät kuulu Jeesuksen seuraajalle.
    Muistamme Jeesuksen kehotuksen toisenkin posken kääntämisestä lyöjälle.

    Jumalan sana on todella voimallinen ja terävä.
    Nuo palstalla eksyttävät 'miekannielijät' ovat valitettavasti vain kehittäneet Sanan vaikutuksia vastaan omanlaisensa immuniteetin/paatuneisuuden, jolla he ikävä kyllä vahvistavat omaa eksymystään.

    Kaiken kaikkiaan hyvän vastauksen annoit.

    eihän se saman henkisille muuta voi olla kuin
    hyvä josta kiitos ja kunnia hyvän ihmisen.

    MUTTA MITÄ MIELTÄ ONKAAN JUMALA se ON SIVUSEIKKA
    HURMAHENGEN OMILLA.

    Äänestä

  • En oikein saanut selvää sinun toivotuksesi aitoudesta, mutta väliäkös sillä.

    Olet kunnon taistelija, KariHenrik!
    Etsit totuutta aidon ja rehellisen tuntuisesti,
    siihen käsitykseen olen tullut.

    Kunpa vielä tulisit näkemään ja ymmärtämään sen harhan, johon T. Sunissa vaikuttava henki on sinut eksyttänyt.

    Olisin todella iloinen ja kiittäisin koko sydämestäni Jumalaa, jos sinä vapautuisit tuosta vihollishengen paulasta.

    Sinunkin kutsumuksesi on päästä vaeltamaan uskon tiellä eteenpäin Jumalan Hengessä ja totuuden kuuliaisuudessa ja vapaana ihmisten orjuudesta.

    Äänestä

  • Tuo siteeraamasi lause OLI TARKOITETTU VAIN SINULLE..
    Kyllä semper.fidelis asian ymmärtää..

    Olet kuin entinen oppilas, joka hoki: Hauki on kala, hauki on kala.. loputtomiin. Mutta kun häneltä kysyttiin, mikä hauki on, hän ei tiennyt sitä..

    Ihan vakavasti sanon: Sinulla on mieletön määrä maallista sivistystä, mutta Jumala vaatii sinulta nöyryyttä näiden uskonasioiden edessä..

    Äänestä

  • Sinähän olet "synnitön", joka aina olet oikeutettu heittämään sen ensimmäisen kiven..

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    sanat? Mistä löytyy?
    Mihin johtaa?

    Näitä sinä Naomi et tiedä.

    Mutta sille ei mitään toinen ihminen voi.

    Mutta tällä sinun tielläsi toinen ihminen voikin
    ja paljon sitäkään vain et näe.

    Olet todella pelinappula ollut ja kun TOTUUDESTA
    TEIT PARANNUKSEN niin eipä ollut VALHEEN HENGELLÄ
    enää vaikeaa sinua saada ihanaan syleilyynsä

    Tämä on TOTUUS.

    JUMALAN HENKI EI OLE VALHEEN HENKI.
    JUMALAN HENKI EI OLE KAIKEN HYVÄKSYVÄ RAKKAUDEN
    HENKI.
    JUMALAN HENKI EI LYMYÄ.
    JUMALAN HENKI EI VALHEEN HENGEN EDESSÄ NOTKISTA
    POLVIAAN.
    JUMALAN HENKI TUO VAIN JA AINOASTAAN TOTUUDEN.

    JA SE TOTUUS ON AIVAN MUUTA KUIN MITÄ SINÄ TÄNNE TUOT.

    ANNAT TYPERÄN VAIKUTELMAN ITSESTÄSIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

"Lähimmäisen kunnioitus kaikissa tilanteissa on tärkeää, niin netin keskustelupalstoilla kuin kasvokkainkin. Netin keskustelupalstoilla pätee samat käyttäytymissäännöt kuin missä tahansa muuallakin elämässä...Pyhä Henki on lempeä ja sävyisä!"

veljellesi Devoutille, jota kävin kasvotusten tapaamassa hänen kotonaan to 2.8. klo 19.10-19.30.

Silloin hän vielä häveliäisyydestä varoi kielensä, mutta nyt nettipalstalla on Kristuksen henki päässyt irti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Naomi kirjoitti:

Lähimmäisen kunnioitus kaikissa tilanteissa on tärkeää, niin netin keskustelupalstoilla kuin kasvokkainkin. Netin keskustelupalstoilla pätee samat käyttäytymissäännöt kuin missä tahansa muuallakin elämässä...

Pyhä Henki on lempeä ja sävyisä!

Pahaan ei tule vastata pahalla, herjaukseen herjauksella...nimittäin sellainen toiminta ei ole Pyhästä Hengestä joka aiheuttaa epäsopua ja riitaa.

Pyhässä Hengessä on rauha ja maltillisuus, ja se kuvastuu myös ulospäinkin.

"Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä.
Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.
Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.
Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.
Kuka voi tehdä teille pahaa, jos te kiihkeästi pyritte tekemään hyvää?
Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden, te olette autuaita. "Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö", vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.
Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana -- silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.
Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden."

Tahtoisinkin virittää keskustelua tähän ketjuun siitä, miten lähimmäinen tulee kohdata. Ottakaa rohkeasti kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu