Olen täällä ensimmäistä kertaa aiheesta keskustelemassa, joten tuon ehkä uutta näkökulmaa.
Minulle on aina tullut tullut Karjalasta ja karjalan evakoista mieleen ne kädet (tai käet) taskuissa tulleet risapöksyjen kuvat, jotka valittavat että "kaikki män, isot tilat ja kartanot". Myöhemmistä kuvista kuitenkin nähtiin että rajan toiselle puolelle jäi vain pieni nuhjuinen huussi pienen pellon reunalla.
Olen ehkä asennoitunut vähän väärin tähän aiheeseen, sillä iso-isäni kertoi kuinka näitä evakoita olisi valtio halunntu asettaa perheemme maille. Näin ei kuintenkaan (onneksi) käynyt.
Minulle on aina tullut tullut Karjalasta ja karjalan evakoista mieleen ne kädet (tai käet) taskuissa tulleet risapöksyjen kuvat, jotka valittavat että "kaikki män, isot tilat ja kartanot". Myöhemmistä kuvista kuitenkin nähtiin että rajan toiselle puolelle jäi vain pieni nuhjuinen huussi pienen pellon reunalla.
Olen ehkä asennoitunut vähän väärin tähän aiheeseen, sillä iso-isäni kertoi kuinka näitä evakoita olisi valtio halunntu asettaa perheemme maille. Näin ei kuintenkaan (onneksi) käynyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kotoisin valkoturkkisten miesten pitäjästä?
siellähän rajaryssät hoideltiin kätevästi kainuun
korpeen.ei päästetty rannikkoa saastumaan.tapu tapu päättäväiselle toiminnalle.
Oma ukkini oli evakko ja teki elämänsä aikana kovasti töitä. Sodassa taisteli ja pisti myös kylmäksi monta vihollista. Kertaakaa ei kerskunut mistään kartanoista vaan tyytyi olemaan kova ja nöyrä työmies sekä vihaamaan porvareita. Olet todella idiootti jos joidenkin muutamien tapausten perusteella yleistät kaikki evakot. Mummon suvallani taas oli jonkin verran maata ja onneksi ukkini tapasi mummoni niin ei tarvinnut ukkini otta teidän epäisänmaallisten pohjalaisten uho kitupiikkien maita. Jos ukilleni olisi menetetystä tavallisesta tilastaan ( huomaa etten tarkoita kartanoa ) maksettu kunnolliset korvaukset niin tuskin hän olisi koko elämänsä ajan ollut mikään kovia töitä tekevä työmies. Karjalaiset ovat aina arvostaneet työntekoa ja sinä vaan yrität vääristellä asioita omaksi eduksesi.
joka jaksaa hokea hokemasta päästyäänkin jostain pianoista ja kartanoista. Tuo on tulos liian helposta elämästä.
Olen itse karjalaisperheestä ja tottunut siihen ettei leipää tule työtä tekemättä. Samoin opin lapsena vaikenemaan karjalaisuudesta, koska asuinseudullamme paikkakuntalaiset suhtautuivat nuivasti karjalaisiin. Mutta että vielä tänäkin päivänä räkänokat, jotka eivät tiedä elämästä mitään viitsivät harrastaa moista räksytystä. Kun on pelit ja vehkeet, niin luulisi löytyvän jotain järjellisempääkin kirjoitettavaa!
niihin Karjalan linnoihinsa soittamaan pianojaan?
Ai onko sillä linnojakin. No omalla ukillani siellä kyllä oli ihan tavallinen maatila. Kerroppas onko oikein että sen tavallisen maatilan venäläiset ottivat. Todellinen karjalainen ei koskaan ole vieroksinut työtä toisin kuin te kateelliset räkänokat yritätte väittää. Nuo kartonopuheet on vain kateellisten panettelua joita vituttaa se totuus, että kaikesta huolimatta suurin osa evakoista antoi suuren panoksen Suomen jälleenrakentamiseen.
Todelisuudessa ollut montakaan.Kartanot ja suuret tilat olivat Hämeessä,Satakunnassa,Uudellamaalla,Ruotsinkelisillä alueilla.Siellä niitä taffelipianoita,lyykeleitä kartanon herrat soitteli kun TORPPARI,MÄKITUPALAISET ja RUOKAPALKALLA TYÖLÄISET LOIVAT HERROILLE HYVINVOINTIA.TÄMÄ ON TOTUUS ja SIITÄ EI PÄÄSTÄ MIH INKÄÄN.RUOTSINKIELISILLE ALUEILLE EI SIJOTETTU YHTÄÄN SIIRTO KARJALAISTA.
Hurri-Finska olisi itsensä koivunoksaan ripustanut jos olisi samankohtalon käynyt mitä karjalaiset heimot ovat saaneet kärsiä kahden valtion rajariidoista.
Hyvät rahat sai isäs siitä tunkiostaan ja maalaamattomasta mökistä Kurkijoella. Sinä sait kaikkea kivaa ohi "suomalaisten" kouluaikanasi.
Kyllä siitä naapuruudesta on kärsinyt koko Suomi. Tapeltu on Alavudella ja Lapulaala saakka. Parhaat pojat tapettiin karajaisen ryteikön puolesta Taipaleella 39-40.
siellä lapuanvirran reunalla hönössä.otahan kosolan käsikirja ja lueskele sitä niin omatuntosi kohoaa yhtä korkealle körtiläisyyden pyhähenki.