Intian kulttuuri ja lähetystyö

x-lähetys

Intiassa on ollut ja yhä on, yleistä epäjumalan palvonta ja monet meidän mielestämme kamalat ja inhottavat epäjumalanpalvelus menot ja käytännöt.

Kristityt evankelistat menivät aikoinaan sellaiseen Intiaan, jossa oli tapana uhrata lapsia ja aikuisiakin lukuisille epäjumalille.

Myös oli tapana polttaa lesket, olivat ne sitten nuoria tai vanhoja, heidän miehensä kuoltuaan. Leskiä poltettiin useita tuhansia vuosittain. He uskoivat siten saavansa paremman elämän seuraavassa syntymässään, johon heidät oli opetettu epäjumalanpalvelija pappiensa kautta uskomaan.

Moni uhrasi lapsensa ja toiset itsensä hyppäämällä pyhään Ganges-virtaan.

Toiset harrastivat tulikävelyä, juosten tai kävellen palavien hiilien päältä, osan juoksijoista kompastuen keskelle tulta ja osan päässen perille kaatumatta, kuitenkin saaden siten itsensä rammaksi ja raajarikoksi loppuelämäkseen.

Toinaan kun pahasti palanut ja tulen keskelle kaatunut ihminen pääsi liekeistä, kävi kansa hänen päällensä, häntä kepeillä hakaten.

Intialaisten mielestä syntiä on että rikkoo säätynsä, syö ulkomaalaisen kanssa, syö lihaa, tappaa lehmän, taikka suututtaa jonkun braminan.

Intialainen Thugi heimo joka asui himalaja vuoresta Komorin niemeen asti ja Persian rajalta Asfamiin, oli erityisen aktiivinen uhramaan ihmisiä Kalille. Heidän tapanaan oli kulkiessaan liittyä muiden matkustajien joukkoon ja sopivan tilaisuuden tullen, surmata heidät ja uhrata Kalille.


Suomalaiset uskovat ovat tahtoneet viedä evankeliumia lähetystyöntekijöiden kautta myös Intiaan. Suomessa on lähetystyötä kannatettu aktiivisemmin ja laajemmin jo 1800-luvun puolivälistä alkaen.

Monet suomalaiset tahtoivat osallistua lähetystyöhön antamalla Suomen Lähetysseuralle sitä varten muutamia kopeekkoja ja ruplia. Suomella ei ollut 1860-luvun alussa vielä omia lähestystyötekijöitä. Sen vuoksi Suomen Lähetysseura päätti kannattaa kolmen vuoden sitoutumisella perustettavaa Suomi-nimistä lähetysasemaa ja saksalaista pastori Gosnerin lähetysseuran lähetystyöntekijää 25-vuotiasta Hermann Onasch:ia ja toista vanhempaa työntekijää, Henrik Batsch:ia.

Gossnerin lähetysseura oli tehnyt Intiassa työtä vuodesta 1844 alkaen.


Heidän tukemisekseen annettiin alkuun 2000 hopea ruplaa tammikuussa 1861. Ja vuonna 1862 vielä 3000 ruplaa yhden lähetystalon rakentamiseksi ja yhden saarnaajan elättämiseksi.

Hermann Onasch teki työtään Santali ja Koles kansan keskuudessa Tshota Nagpurissa Itä-Intiassa. Hänen kannatuksensa jatkui n. vuoteen 1864 asti.

Santalit (Mauhjit) käyttivät alkoholia hyvin paljon ja olivat moraaliltaan hyvin vapaaamielisiä (eli haureellisia) ja he palvelivat lukuisia epäjumalia ja haltijoita.

Maan vanhimpia asukkaita santaleja oli n. miljoona vuonna 1905 sekä myös Pohjoisempana asuvia Kolejakin saman verran.



Suomalaiset tukivat myös Leipzigin Evank.-luterilaista lähetysseuraa ja Hermannburgin lähetystä, antaen kummallekin vuonna 1861 2000 ruplaa eli 8000 markkaa.

Hermann Onasch vihittiin lähetystyöntekijäksi 18.1.1861 Suomalaiset lähetystyön tukijat saivat lukea lähetyssanomista Hermann Onaschin kirjeistä miten työ Intiassa edistyi. Vuonna 1862 he kastoivat 437 täysi-ikäistä ja niiden lapsia 257 ja 120 kristillisten vanhempien lapsia eli yhteensä 814 henkeä. Seurakunnassa oli jäseniä 2689. Kasteelle tahtovia saamassa tarpeellista sanan opetusta vuonna 1861 oli 100 ihmistä.

Myöhemmin SLS päätti luopua ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden kannattamisesta käytännön hankaluuksien vuoksi ja päättivät että on koulutettava suomalaisia lähetystyöntekijöiksi .

4

1629

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elisama

      Aivan hyvä tietoisku. Moni ei käsitä missä pimeydessä siellä eletään. Nuo ihmisuhrit esimerkiksi.

      • cxzcz

        Kyllähän suomessakin vammaisena syntyneitä lapsia vietiin metsään suden syötäväksi vielä pari sukupolvea sitten. Karhu ja hirvi peijaiset eivät ole myöskään mitään kristillisiä juhlia.


      • Anonyymi00004

        ”Silloin Herran Henki tuli Jeftan ylle, ja hän kulki Gileadin ja Manassen kautta ohi Gileadin Mispen, ja sieltä hän jatkoi matkaa ammonilaisten maahan.
        Jefta teki lupauksen Herralle ja sanoi: ”Jos sinä todella annat ammonilaiset minun valtaani, niin kuka tahansa tuleekin taloni ovesta minua vastaan palatessani voittajana ammonilaisten luota, hän on oleva Herran, ja minä uhraan hänet polttouhriksi.”
        Sitten Jefta ryhtyi sotimaan ammonilaisia vastaan, ja Herra antoi heidät hänen valtaansa. Hän löi heidät kahdessakymmenessä kaupungissa Aroerista Minnitiin ja Aabel-Keramimiin asti tuottaen heille hyvin suuren tappion. Näin ammonilaiset nöyryytettiin israelilaisten edessä.
        Kun Jefta oli palaamassa kotiinsa Mispaan, hänen tyttärensä – hänen ainoa tyttärensä – tuli ulos häntä vastaan rumpua lyöden ja karkeloiden. Jeftalla ei ollut poikaa eikä muuta tytärtä kuin tämä. Nähdessään hänet Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Voi tyttäreni, sinä saat minut todella sortumaan maahan, sinä syökset minut onnettomuuteen, sillä minä olen tehnyt lupauksen Herralle enkä voi sitä peruuttaa.”
        Tytär sanoi hänelle: ”Isäni, sinä olet tehnyt lupauksen Herralle! Tee minulle niin kuin olet puhunut, koska Herra on kostanut puolestasi vihollisillesi, ammonilaisille.”
        Hän sanoi vielä isälleen: ”Sallittakoon minulle kuitenkin se, että jätät minut rauhaan kahdeksi kuukaudeksi. Minä tahdon mennä vuorille ja itkeä neitsyyttäni yhdessä ystävättärieni kanssa.”
        Jefta sanoi: ”Mene!”
        Hän päästi tyttärensä lähtemään kahdeksi kuukaudeksi, ja tämä meni ystävättärineen ja itki neitsyyttään vuorilla. Mutta kahden kuukauden kuluttua hän palasi isänsä luo, ja tämä toteutti Herralle antamansa lupauksen. Yksikään mies ei ollut häneen koskenut.
        Ja Israelissa tuli tavaksi, että Israelin tyttäret menivät muistelemaan gileadilaisen Jeftan tytärtä neljän päivän ajaksi joka vuosi.”
        ‭‭Tuomarien kirja‬ ‭11‬:‭29‬-‭40‬ ‭FINRK‬‬

        https://bible.com/bible/1745/jdg.11.29-40.FINRK


    • Anonyymi

      Miksi tässä jutussa hoettiin sanaa epäjumala. Mikä kirjoittaja on sanomaan mikä on epäjumala? Mielipide kysymyshän tuo on ja minun mielipide on, ettei olekaan muita kuin keksittyjä epäjumalia. Uskovaisille muiden jumalat on epäjumalia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      56
      1134
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1061
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1022
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      920
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      884
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      745
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      681
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      70
      641
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe