Länsimaisen yhteiskuntamme yksilökeskeinen ajattelutapa on salakavalasti pesiytynyt myös kristilliseen elämään. Joku meistä uskovistakin saattaakin erehtyä luulemaan, että henkilökohtainen parannuksenteko voi vapahtaa ihmisen kaikista synnin taakoista. Tämä pätee kuitenkin vain henkilökohtaisiin synteihin. Silloin kun seurakunnassa annetaan jonkun synnin yleisesti rehottaa, sen vaikutuksia omaan elämään ei kukaan yksittäinen uskova voi kokonaan kumota henkilökohtaisella parannuksenteolla.
Silloin vain yhteinen parannuksen teko voi auttaa. Kun seurakunta tekee parannusta, ihmiset käyttäytyvät näin:
Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin. Ja Nehemia, maaherra, ja pappi Esra, kirjanoppinut, ja leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat kaikelle kansalle: "Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne, älkää murehtiko älkääkä itkekö." Sillä kaikki kansa itki, kun he kuulivat lain sanat. Neh 8:8-9
Kun Esra näin rukoili ja tunnusti, itkien ja maahan langeten, Jumalan temppelin edustalla, kokoontui hänen luoksensa sangen suuri joukko Israelin miehiä, naisia ja lapsia; sillä kansakin itki katkerasti. Esra 10:1
Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi. Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa?'" Jooel 2:17
Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa vaari, kutsukaa itkijävaimoja tulemaan tänne. Lähettäkää hakemaan viisaita vaimoja, jotta he tulisivat, kiiruhtaisivat ja virittäisivät meistä valitusvirren, niin että silmämme vuotaisivat kyyneleitä ja silmäripsemme tiukkuisivat vettä. Jer 9:17-18
Ja Jumala myös auttaa kansaansa:
Oi, jospa minun kansani minua kuulisi ja Israel vaeltaisi minun teilläni,
niin minä pian masentaisin heidän vihollisensa ja kääntäisin käteni heidän vihamiehiänsä vastaan.
Ps 81:14-15
Yhteinen parannuksenteko ei kuitenkaan ole yksinkertainen juttu. Se voi syntyä vain Jumalan vaikutuksesta ja armosta. On helppo alkaa kiivailemaan parannuksen puolesta, mutta useimmiten se on meidän inhimillisen logiikkamme synnyttämää kiivailua eikä ylhäältä tulevaa viisautta:
Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Jaak 3:13-17
Parannus seurakunnassa
2
172
Vastaukset 2
- metanoya
Kerro käytännön toimet?
Miten omassa seurakunnassasi on parannuksen teko tapahtunut?Voi jospa tietäisin miten! Voi jospa se olisikin tapahtunut!
Tai ehkä siinä mielessä sitä on tapahtunut, että joidenkin ystävien kesken voin asiasta puhua ja etsiä rukouksessa lähimmäistä rakastavaa ja armahtavaa mielialaa. Ennen kaikkea odotan Herraa, sillä ajan merkit taitavat olla sellaiset, että Hänen paluunsa tapahtuu ensin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu501178- 16825
- 68732
- 63725
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8500- 4472
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 16421
- 35404
- 34404
- 35399
