olen niin onneton, olen naimisissa, luulin että onnellisessa. mies reippaasti nuorempi, mutta yht äkkiä en hänestä kuullut ole, pelkään että jotain sattunut on, mutta en uskoa voi. Yksin olen lapseni pienen kanssa vain. luulin että mieheni elämäni on suurin rakkaus. miksi aina käy näin? en halua pelata, olen aito ja rehelllinen, miksi siis joudun aina kärsimään? me naimisiissa olemma jo kaksi pitkää vuotta, välimatka vaan on satoja kilometreja. olen nin surullinen, hänelle annoin vartaloni, tein lapsen kauniin, mutta vartaloni ei sama enää ole syy rakkauden. auttakaa joka on kuulolla!
onneton nainen
tipunen heiveröinen
1159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tosiasia on, että ihminen on moniavioinen. Suomeenkin on levinnyt amerikkalainen tapa erota ja mennä toisen kanssa naimisiin.
Suhteen alussa synkkaa. 5 vuoden kuluttua jompikumpi haluaa vain 2 kertaa viikossa ja toinen 2 kertaa joka päivä. Tai vain jouluisin.
Miten tällaista voisi hoitaa muuten kuin käymällä vieraissa. Voi tietysti ottaa avioeron, mutta tilanne voi uusiutua.