mutta mistä

Eli kuten kaikki tunnemme ja tiedämme, maailma syntyi sotkan munasta. Mutta mistä se sotka sitte on kotoosin? Onko kukaa perehtyny asiaan paremmin..?
14633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vielä puolikuumalle maapalolle mätkähti jostain ulkoavaruudesta kevyesti väpisevää massaa joka erilaisten sattumien (silloin ei ollut vielä luontoa joka olisi valinnut) ja ankaran salamoinnin seurauksena sortui alkumereen jossa muuntui tuntemattomasta syystä yksisoluiseksi ja aikojen saatossa miljooniksi kaloiksi.

Sitten astui maapalolle henkiolento nimeltään luonnonvalinta. Se määräsi erään haukilajin nousemaan ensin rantavesiin ja lopulta rannalle jalkoja kasvattelemaan. Hauki totteli pitkälti mutta jotkin hauet päättivät kasvattaa siivet jotka luonnonvalinta hyväksyi huomattuaan niiden edut.

Yksi hauki tykkäsi kiipeillä ja ryhtyi apinaksi. Myöhemmin sama apina päätti, luonnonvalinnan ehdotuksesta ryhtyä ihmiseksi joka osaa puhua ja rakentaa tietokoneita.


Toinenkin yhtä uljas tarina on olemassa mutta sitä kerrotaan etupäässä kouluissa uskonnon opetuksen nimikkeellä.

Äänestä
  • Evoluutioteoria kuvaa vielä kolmannenkin vaihtoehdon, joskin laajemman kokonaiskäsityksen maailmankaikkeuden kehityksestä saamiseksi tarvitaan muitakin tieteenaloja kuin biologiaa.

    Äänestä

oikea vastaus !

On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo.

-Nalle Puh-

Äänestä

Jos sitä sotkaa ei olisi tai se sotka ei kykenisi munimaan meitä ei olisi täällä sitä ihmettelemässä.

Äänestä

Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
Genesis luku 1

Jos et muka sattunut tietämään.

Äänestä
  • Oma kansalliseepos ole se ohjenuora, ei toisten kansojen eepokset... norjalaisten mielestähä maailma syntyi ymir-jääjättiläisen ruumiista..

    Äänestä


  • sen enmpää kuin sotkan munakaan. Molemmista on kirjoitettua kertomusta. Ihan yhtä uskottavia kumpainenkin.

    Äänestä

  • tämä on totuus! kirjoitti:

    Ulkoavaruusesta oliot toivat elämän maapallolle. Jos kiinnostaa, tuolta löytyy lisää tietoa:

    http://www.scientology.org/
    http://www.smi.org/address/finland.htm

    Mistä ne sitten tuli.
    Ulkoavaruus selitteellä pääsee vain pykälän eteenpäin jos asia pitää paikkaansa.

    Äänestä

  • hjj kirjoitti:

    sen enmpää kuin sotkan munakaan. Molemmista on kirjoitettua kertomusta. Ihan yhtä uskottavia kumpainenkin.

    kieltää myös pelastuksen itseltään.

    Äänestä

  • rovasti kirjoitti:

    kieltää myös pelastuksen itseltään.

    voisin sinut kieltää, kun en tiedä edes kuka olet. Ja miten olet ajatellut minut pelastaa ja miltä?

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    voisin sinut kieltää, kun en tiedä edes kuka olet. Ja miten olet ajatellut minut pelastaa ja miltä?

    Se oli lainaus Jeesuksen puheista, ei sillä etteikö Jeesus puhuisi kauttani.

    Äänestä

  • rovasti kirjoitti:

    Se oli lainaus Jeesuksen puheista, ei sillä etteikö Jeesus puhuisi kauttani.

    jonkinasteinen jeesus-syndrooma ? Esimerkiksi Jerusalemista löytyy vuosittain satoja Jeesus-syndroomaan sairastuneita ihmisiä. Efelleiseen rienaukseen viitaten, miltä ihmeeltä tässä ylipäätään pitäisi pelastua, kun ns. jumala ristinpuulla antoi anteeksi, itselleen ?! Ymmärrätkö ? Minä en.

    - s i v u l l i n e n u h r i -

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    jonkinasteinen jeesus-syndrooma ? Esimerkiksi Jerusalemista löytyy vuosittain satoja Jeesus-syndroomaan sairastuneita ihmisiä. Efelleiseen rienaukseen viitaten, miltä ihmeeltä tässä ylipäätään pitäisi pelastua, kun ns. jumala ristinpuulla antoi anteeksi, itselleen ?! Ymmärrätkö ? Minä en.

    - s i v u l l i n e n u h r i -

    Minäkään en ymmärrä yhtä asiaa. Sitä miten sinulla voi olla noin väärä käsitys mitä ristinpuulla tapahtui.
    Ei Jeesus antanut syntejä anteeksi itselleen eikä kuollut omien syntiensä puolesta.
    Hän kuoli sinunkin syntien puolesta ja pelastus on valmiina sinulle myös. Kuitenkin se on kiinni siitä hyväksytkö tuon Jeesuksen suoman pelastuksen omalle kohdallesi. Ei kukaan tule Jumalan luo muuten kuin Jeesuksen kautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se enimmäinen tuli? kirjoitti:

Eli kuten kaikki tunnemme ja tiedämme, maailma syntyi sotkan munasta. Mutta mistä se sotka sitte on kotoosin? Onko kukaa perehtyny asiaan paremmin..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu