USA perusteli YK:lle, muulle maailmalle ja omille kansalaisilleen Irakin vastaista sotaanlähtöä silä, että Irak on uhka maailmanrauhalle, koska sillä on suuri määrä joukkotuhoaseita, joita se ei epäröi käyttää. Lisäksi väitettiin, että Irakilla on yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin kuten Al-Queidaan. Nyt kun joukkotuhoaiseita ei löytynyt eikä yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin kyetty osoittamaan, sotaa perustallaankin Saddamin hirmuvallan lopettamisella ja sillä, että sotatoimet kävivät lopulta oikein näppäristi. Suurehkoon osaan USAn omia kansalaisia tämä perustelujen vaihtaminen uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Meille eurooppalaisille, joilla on vielä jonkun verran tavallista arkijärkeä päässä ja luterilais-katolilais-ortodoksinen moraalikäsitys, tällainen perustelujen vaihtaminen tarkoittaa suomeksi sanottuna valehtelua ja pettämistä. USA on tietoisesti valehdullut YK:lle, kun se väittää tiedustelutietoihinsa perustuen Irakilla olleen suuret määrät joukkotuhoaiseita. YK yritettiin siis huijauksella saada siunaamaan USAn sotaoperaatio. Jotta USAn perustelun Saddamin hirmuhallinon kaatamisesta voisi ottaa täydestä, tätä perustelua olisi pitänyt nimenomaan käyttää jo ennen sotaa. Tämän perustelun olisi pitänyt olla siloin ensisijainen ja ainoa, koska esitetyt perustelut ovat osoittautuneet valheiksi. Bush syytti Saddamia valhetelijaksi. Osoittautuu, että Saddam puhui totta mutta Bush valehteli. Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että Saddam muutoin oli paha mies, tyranni ja syyllistyi kaikkein vakavimpiin ihmisoikeusrikoksiin mitä voi kuvitella.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta mediat ohjaa mielipiteitä, niin että tämän
muistelu on vanhan kelausta. Saddamin hirmu-teoista kuullaan kyllä vielä kauan.
Toisaalta, vahvemman eli voittajan oikeushan on
vallitseva käytäntö. Kuultiinhan sekin ennen sotaa
ettei öljy ole syy mennä Irakiin. Miten lienee,
kumpi pyörii paremmin nyt, öljyntuotanto vai
esim. ruoanjakelu ja lääkintäpalvelut, niitähän
sinne ensisijassa luvattiin viedä.
Miten sitten demokratia kehittyy, senpä näkee
muutaman vuoden tai vuosikymmenen kuluessa, enti-
nen Irak oli myös länsivaltojen luomus Turkin
sorruttua. Ehkä nyt osataan paremmin.
Lohdullista sinänsä on, että vahvakin suurvalta
hakee vielä jonkinlaista hyväksyntää muilta, pokka
ei pidä ihan toimia suoraan... ja meitä pieniä
kannustajia kiusaajakingeille riittää