www.jatkoaika.com

AsianTuntijahhhhhhhhh

Lukko vs. Ässät
Porissa on hopeakautta seuranneen heikon viime kauden jäljiltä panostettu vahvasti joukkueeseen. Pelaajabudjetti on noussut kesän aikana merkittävästi ja samalla myös odotukset Isomäen tulevan kauden otteluita kohtaan.

Yhtä nousua ei kuitenkaan nähdä: Ässiä Lukon edellä sarjataulukossa.

Vaikka länsirannikon kiivaassa paikallistaistossa on otettu kovat panokset käyttöön Pasi Saarelan ässäpestistä lähtien, on Lukko yhä pitkän harppauksen päässä Ässien saavuttamattomissa. Joukkue joka kuvittelee taistelevansa paikasta pudotuspeleissä Jari Härkälän opastuksella on kovasti harhaluuloinen.

Edes useamman promillen humalassa Härkälän palkkaaminen pudotuspelipaikasta taistelevan liigajoukkueen valmentajaksi ei voi vaikuttaa hyvältä idealta. Tällä sektorilla Lukko suorastaan nöyryyttää Ässiä, sillä Mika Toivola on - oli herrasta mitä mieltä tahansa - joka tapauksessa liigatason valmentaja.

Ja jos Jan Lundellin mysteeri ei minulle ratkennut, ei sitä tee myöskään Kimmo Kapasen valinta Ässien maalivahtiosaston "vahvistukseksi". Lukko sentään hankki itselleen pätevän veteraanivahdin Petri Vehasen viime kaudesta viisastuneena, mutta keskiarvoa selvästi heikommalla maalivahtipelillä ei tapella paikasta kuuden sakissa - eikä muuten edes kymmenen joukossa.

Kuten IFK:lla myös Ässillä nöyryytys tulee vielä tuplana. Porilaiset hullut voivat vielä sulattaa tappiot maalisarakkeessa, mutta entäs kun kettupaitojen oikeasti kovat jätkät vielä kaupan päälle niistävät nenänkin? Taitaa Isomäen jää täyttyä lasipulloista, kun Nickerson-paitaiset (mallia kevät 2006) ässäfanit purkavat turhaumiaan.

3

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww...

      huomaa.

      Lukollako muka kova joukkue? hahahahahahah!!1

      • fdgdfgdfgdfgdsfg

        Tarvii sen verran nyt tähän väliin sanoa, että kyllä Lukolla on hitusen parempi joukkue. Nää nyt on taas näitä. Vaikka Ässät hankkis ketä, ni ikinä se ei riitä. Jyp hankki Immosen ja heti ollaan pistämässä neljän sakkiin. Niin se vaan menee ja tulee aina menemään.


      • Tammiluuppa
        fdgdfgdfgdfgdsfg kirjoitti:

        Tarvii sen verran nyt tähän väliin sanoa, että kyllä Lukolla on hitusen parempi joukkue. Nää nyt on taas näitä. Vaikka Ässät hankkis ketä, ni ikinä se ei riitä. Jyp hankki Immosen ja heti ollaan pistämässä neljän sakkiin. Niin se vaan menee ja tulee aina menemään.

        Juu niin se aina tulee menemään: ässät oli suurseura mutta nyt onkin keskikastin seura. mistähän tämä johtuu?

        Lukko,jokeritkin ovat monta kertaa jääneet ässien taakse.

        No teksti tv fani on aina teksti tv fani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5035
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4472
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2341
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1920
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1826
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe