The Housen mainoksesta;
"Ihminen joka puhuu Jumalalle on uskovainen, mutta ihminen jolle Jumala on puhunut on psykoottinen."
Tarkoittaako tämä siis sitä (jos ihan logiikallakin tätä tarkastelemme) että ihminen joka puhuu ja näinollen uskoo Jumalaan on jossakin määrin psykoottinen?
"Ihminen joka puhuu Jumalalle on uskovainen, mutta ihminen jolle Jumala on puhunut on psykoottinen."
Tarkoittaako tämä siis sitä (jos ihan logiikallakin tätä tarkastelemme) että ihminen joka puhuu ja näinollen uskoo Jumalaan on jossakin määrin psykoottinen?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Paradoksia lisää! Ihminen joka lukee monenlaista ja monenoloista median tuottamaa sekalaista tekstiä ja uskoo vielä kaiken sen olevan totta, on ilman muuta
aina oikeassa, mutta samalla niin väärässä. ;)
Vielä kun kaikki ymmärtäisivät, että myös ns. pyhät kirjat kuuluvat tähän samaan median tuottamaan sekalaisten tekstien ryhmään. Raamattu, koraani ym. tekstit kun ovat totuusarvoltaan aivan samaa luokkaa kuin kalevala tai tuhannen ja yhden yön tarinat. Vasta tämän oivalluksen jälkeen voidaan todella haaveilla rauhasta ympäri maailman. Asia tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta ikävä kyllä mahdottomuudelta vielä moniin vuosikymmeniin.
Et olisi oppinut ikinä lukemaan ja kirjoittamaan, jos ei näitä kirjoitettuja raamatun osia olisi ollut olemassa. Eikä niitä mediaväki tuottanut, vaan ihmisen sanomisen tarve ja ymmärretyksi tulemisen tarve sekä vuorovaikutuksen tarve, nauti tuostakin tarpeesta tarpeeksi, äläkä soimaa sitä suotta! Eikä tässä maallisessa ja raadollisessa mailmassa ole olemassa pyhiä kirjoja eikä pyhiä ihmisiä eikä pyhiä eläimiä eikä pyhiä kasveja eikä pyhiä rakennuksia ja rakennelmia. Mutta Sana, joka on kaiken sanomisen perusta, on Pyhästä lähtöisin, kuten juuri raamattu tuonkin erityisen asian niin erinomaisesti todistaa monissa kohdin.
Nauti siis sanoista ja sanomisenkin tarpeistasi.
Siinäpä se juuri on. Siitä "sanasta" tosiaan nautitaan niin, että henki menee joskus itseltä ja joskus tuhansilta sivullisilta (tänään on muuten 11/9). Puhumattakaan pienemmistä vaurioista...
En ole pilkun tarkkaan perehtynyt kaiken maailman Akrikoliin, kun Suomen historia ei juurikaan minua kiinnosta, mutta ilmeisesti luterilainen kirkko on edesauttanut luku- ja kirjoitustaidon leviämistä jotta ihmiset pääsisivät lukemaan Katkismuksia ja kenties peräti Raamattuakin (jälkimmäiseen tuskin kenelläkään oli varaa, mutta jossain vaiheessahan se alettiin paiskata vihkiparin kouraan?) Katolinen kirkko käsittääkseni teki kaikkensa ettei rahvas pääse Raamattuun käsiksi, jota vastaan tämä Lutteri sitten ilmeisesti alkoi kapinoida.
Mutta voitko olla täysin varma ettei luku- ja kirjoitustaito olisi ikinä tullut tänne mikäli Raamattua ei olisi koskaan ollut, Jeesusta ei olisi koskaan ollut, kristinusko ei olisi lainkaan kehittynyt?
Egyptiläiset kehittivät hieroglyfit täysin ilman kristinuskon väliintuloa, foinikialaisilla oli omat aakkosensa ja kiinalaisillakin omansa. Ehkä meidänkin kulttuurimme olisi lopulta kehittänyt jonkinlaisen oman versionsa mikäli olisi saanut olla rauhassa, tai sitten olisimme ottaneet jonkin toisen kansan aakkoset ja muokanneet niitä. Esim. viikinkien riimut?
Aakkoset eivät riitä vaan pitää olla jotain sanottavaakin, ja tarve saada sanansa sanottua myös rahvaalle. Kirjapainotaidon synty on edesauttanut hulvattomasti luku- ja kirjoitustaidon leviämistä, koska jotain luettavaakin on ollut saatavilla järkevään hintaan (munkkien käsin kopioimia kirjoja ei joka tölliin tietenkään annettu!)
Haluaisin tietää millä tavoin kristinusko sai aikaiseksi kirjapainotaidon kehittymisen? Tottakai se saattoi toimia innoittajana (jippii pääsemme painamaan Raamattua!), mutta miten se SUORANAISESTI sai jonkun ihmisen päähän ajatuksen kirjojen painamisesta? Jeesusko kertoi että näin painetaan?
Ja jos kertoi, niin kertoiko hän sen kiinalaisillekin?
Meinaan, pientä rajaa siihen että Raamattua tai siitä juontuvia uskoja kohtaan pitäisi koko ajan tuntea valtavaa ylitsevuotavaa kiitollisuutta...
En toki väitä, jotta näin olisi justiinsa ollut jotenka kirjoitin tuossa edellä. Eikä kaiketi nyt enää tarvitse sitä kiitollisuutta osittaa yhtään mihinkään sen johdosta, mutta tietenkin on hyväksi muistaa josta jotakin on tullut ja kenenkä toimesta. Kuitenkin itse sanat, ovat se kaikkein olennaisin itsessään kera sanojien, eikä se, painetaanko niitä jollekkin materiaalille ihmisten luettavaksi, vai kirjoitetaanko niitä jollekkin materiaalille ihmisten luettavaksi. Varsinkin, kun ennenvanhaan tultiin toimeen vain suusanallisesti asioita käsiteltäessä.
...olen sellaistakin näkemystä kuullut että se olisi paremmin säilyttänyt alkuperäisiä kertomuksia sellaisenaan; kun ihminen kehittää kirjoitetun kielen niin sitten hän ei enää vaivaudu opettelemaan mitään ulkoa. Kaikkihan löytyy paperilta, siitä vain lukee. Mutta onko kirja kopioitu oikein, vai onko tullut kirjoitusvirheitä, se onkin sitten eri juttu. Ja mitäs jos kopioijana on joku joka ei edes kopioimaansa kunnolla ymmärrä, edes koko kieltäkään...
Ja sitten tulee tulipaloja ja autotahveita ja muita hullutuksia ja kokkoon nakataan hela hoito, että luepa siitä sitten enää...
(Tämä oli toki jo ihan eri asiaa kuin edellinen kommenttini, mutta mitäs sitä samaa jauhamaan kun voi uusiakin ajatuksia pähkäillä.)
Ihminen, joka käy dialogia jumalien kanssa on psykoottinen.
Kuka tahansa, joka käy dialogia pelkästään uskonvaraisten ja itse keksimiensä hahmojen kanssa on psykoottinen. Lisäksi ihminen, joka uskoo juonitteluun itseään vastaan ja kuvittelee kaiken taustalla olevan yhden henkilön, on paranoidi. Mikäli ihminen on kykenemätön empatiaan ja saa iloa esim. haukkumalla muita ihmisiä, on kyseessä tunnekylmä psykopaatti.
Kun nämä kolme asiaa yhdistyy samassa henkilössä on tuloksena ympäristölleen vaarallinen mielipuoli.
Ihminen joka kuulee ääniä päässään, on hullu. Jos iso ihmisjoukko kuulee samoja ääniä, he ovat uskonnollisia :D
P.S Palak Paneer on parempaa!
...ettei juonitteluun uskova paranoidi viitsi tuhlata energiaansa sen selvittämiseen voisivatko hänen epäilyksensä perustua luuloihin ja väärinkäsityksiin.
Hauskempaa näemmä on uhota siellä täällä että kohta vitsa viuhuu. Mutta ei se viuhu kuin paranoidin omassa mielikuvituksessa. Ilmeisesti kuvitelma siitä että omaa valtaa ja pystyy muka oikeasti pitämään muita ihmisiä/ihmistä pelossa ja vavistuksessa tuottaa jonkinlaista mielihyvää. Seksuaalistako peräti jäänee avoimeksi.
Mietityttää kyllä mikä helvetinmoinen haloo näilläkin palstoilla syntyy heti kun joku vähän viittaakin seksuaalisuuteen päin. Uskonvimma tai uskonvihanvimma ja seksuaalisuus lienevät aika lähellä toisiaan. (Uskonvihanvimma = pyrkii kaikkialla osoittamaan _kaikki_ uskot naurettaviksi tai vaarallisiksi.)
Asiahan on niin, että heti kun jumala on puhunut, uskomus onkin muuttunut konkreettiseksi asiaksi. Tätähän uskovaiset eivät voi suvaita, koska sen jälkeen ei olisi enää uskovaisia, olisi vain tosiasian toteajia.
Minulle mikään maailman jumalista ei ole toistaiseksi puhunut, viuhahtanut tai muutenkaan antanut mitään merkkejä olemassa olostaan.
He uskovat Jumalaan sen takia että haluavat vain uskoa johonkin? Jos heidän koko ajatusmaailmansa pyörii Jumalan ja hänen tekojensa ympärillä, eikö heidän päämääränsä ole silloin selvittää ja saada varmuutta onko Jumala oikeasti olemassa? Minkä takia he uskovat? Saavatko voimaa siitä että luottavat johonkin olemattomaan ja kaiken lisäksi mukamas TIETÄVÄT sen, että tekevät niin? Kuulostaa aika hullunkuriselta ja typerältä jos minulta kysytään...