Tunnetusti pankkiiri Björn Wahlroos ihailee aatelismia, ja tahtoo itsekin aateliseksi. Esitän seuraavaa ratkaisua. Wahlroos käyttää massiivisia rahavarantojaan ja suhteitaan kansainvälisissä pankkiiripiireissä Suomen miehitettyjen alueitten palauttamiseksi. Entisenä aktiivikommunistina hänellä lienee suhteita ja luottamusta myös venäjällä. Palkkioksi aluepalautuksista Wahlroosille myönnetään arvonimi Suomen Kuningas. Suomi pysyy tasavaltana, ja arvonimi ei periydy. Mahdollisen hovin ja muut edustuskulut Wahlroos kustantaa itse.
Mitä mieltä olette? Kuka esittäisi idean Wahlroosille?
Mitä mieltä olette? Kuka esittäisi idean Wahlroosille?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos kuningas tulee, on sen oltava Klasu.
Klasu I kuulostaa hienolta.
Klaus Juutilainen halventaa toiminnallaan niin monarkiaa, aatelistoa kuin paneurooppalaista aatettakin. Perustakoon hän vaikka virtuaalisen mikrovaltion, jossa voi leikkiä kuningasta, sehän on nykyään niin muotia.
joku Wahlroos on kuninkaaksi, jopa nimelliseksi kuninkaaksi, täysin sopimaton, eihän miehellä ole edes aatelisarvoa. Pelkkä uusrikas nousukas. Tietenkin olisin iloinen jos Wahlroos käyttäisi varallisuuttaan monarkian palauttamiseksi Suomeen aivan oikeasti. Se olisi häneltä isänmaallinen teko.
Kuninkaamme täytyy tietysti tulla samasta Hessen-suvusta kuin 1918 täysin silloisen perustuslain mukaisessa järjestyksessä valittu Fredrik Kaarle I.
Muuten: Venäjä kyllä palauttaa meille entiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan kuuluneet alueet, kunhan siellä ensin romanovit palaavat valtaistuimelle.