moraalijuttuja?

Kuulun ihmisiin,sen verran krstittyihin, että ajattelen Luojan hoitavan kaiken,minkä parhaaksi näkee enkä juuri ole kantanut huolta maailman menosta. Lähimmäisistäni, perheestäni kyllä, joskus liiankin kanssa olen huolehtinut. Vaan joskus tuntuu, että täytyy edes näin saada purkaa tuntojaan. Olen ruvennut ihmettelemään viime aikoina nykymaailman menoa:ihmissuhteista, hetken rakkailtakin tuntuneista, on tullut kertakäyttötavaraa. Petetään toinen toistaan useammin ja jätetään ystävät, ettei itse tulisi jätetyksi. Ei välitetä niistä vanhuksista, jotka ovat antaneet turvaa ja lämpöä. Ei siis hoivata niitä, jotka meitä ovat hoivanneet. Nuoret tytöt(kin) kulkevat kaduilla olutpullojen kanssa kiroillen ja solvaten. Naisellisiksi ei heitä parhaalla tahdollakaan voi sanoa. Kaikki järjestyksen ja siisteyden arvostus on tipotiessään. Roskat heitetään kadulle ja moni kaunis asia tuhotaan ilman mitään omantunnon tuskia.
Ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Joissakin maissa pitää LAPSILLA olla ase mukana, että USKALTAA olla koulussa, paikassa, josta ennen ammennettiin ilo,oppi ja viisaus.
Ennenkaikkea peräänkuulutan ihmisten välistä moraalia ja kunnioitusta. Kaikki, mikä ennen oli hävettävää, on tänä päivänä hyväksyttävää ja täysin luonnollista. Kirkkoon itsekin kuuluvana olen myös ihmetellyt sen joskus liiallista suvaitsevaisuutta:hyväksytään kirkon virkoihin ja muutenkin suopeasti suhtaudutaan seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat. Mielestäni Raamattu selkeästi kieltää tällaiset. Liian helposti myös alistutaan muiden uskontokuntien "määräysvaltaan". Pyrin kunnioittamaan jokaisen vakaumusta ja uskonnollista suuntausta, mutta joskus kaipaan kirkon ja nimenomaan luterilaisen kirkon taholta rohkeutta toimia Raamatun oppien mukaan olla hyväksymättä kaikkea, mitä hyväksyttäväksi tarjotaan.
Olen pysähtynyt myös kauhistelemaan lasten asemaa nykymaailmassa. Miten pian heidän odotetaan elävän aikuisten maailmaa. Rajoja pitää olla, kuria ja järjestystä, mutta myös rakkautta.
Ei uskalleta olla lapsille vanhempia.
Tai sitten ura asettuu lapsen hyvinvoinnin edelle.
Mihin siis on kadonnut ihmisten usko? Kirkossa moni käy vain silloin, kun sinne meno edellyttää jonkun toisen ihmisen tilaisuutta.
Näin ajattelin tänään,ehä myös huomenna. Yritän olla onnellinen pienistä, mutta niin suurista asioista: läheisistä, terveydestä. Olen onnellinen lapsuuden uskosta, jonka avulla jaksan joka päivä, näin vanhuuden jo lähestyessä, hiusten harmaantuessa. Saan voimaa rukouksesta, Luojani varjeluksesta, Jeesuksen turvasta.
Mitä sinä ajattelet tämän päivän maailmasta?
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kanssasi samaa mieltä. Kyllä täällä maailmassa paha(= paholainen) riehuu yhä kasvavalla voimalla, koska se tietää, että aikaa on vähän. Jeesus on tulossa takaisin hakemaan omansa pois ja siksi saatana yrittää eksyttää mahdollisimman paljon ihmisiä valtaansa.
Mutta onneksi Jeesus on voittaja ja me Häneen uskovat olemme siis voittajan puolella.Taistelu on kyllä kovaa, mutta Jeesuksen kanssa kulkien olemme turvassa, vaikka millaiset myrskyt ympärillämme riehuisivat.
Erityisesti lapsilla on tänä aikana kovin vaikeaa. On niin paljon hyväksikäyttöä, rikkinäisiä koteja, väkivaltaa ym.sellaista, joka pienten mieliä ahdistaa.Kunpa me aikuiset osaisimme enemmän tehdä heidän hyväkseen! Siihen tarvitsemme kyllä Jumalan antamaa viisautta ja taitoa.
Lähimmäisenrakkaus on käynyt vähiin. Niin moni ajattelee vain itseään ja omaa parastaan.Jeesus opetti aivan eri tavala.

Äänestä

Maailma on aivan samanlainen tänään kuin eilen, huomenna, ylihuomenna, ennenvanhaan ja myös lähi-, kauko-, tulevaisuudessakin, sillä ihminen ei hyväksi sanomalla muutu vaikka kulissit ja estradi onkin jonkin verran muuttunut ajan saatossa. Toki on ihmisiä jotka ovat monessa suhteessa ennemmän rakastavia ja rakastettavia kuin jotkut toiset ihmiset, eikä näinkään pitäisi olla, vaan kaikki ovat tosiasiassa yhtä rakastettavia, mutta monilta teoiltaan erivertaisia ja jopa jossakin suhteessa täysin erisisältöisiä.

Kyllä maailma on jo nyt täynnänsä erinäisiä ja monenlaisia sääntöjä sekä asetuksia, lakeja, julistuksia ja yhteisiä sopimuksia, mutta kuten tiedämme useista kokemuksista, nekään eivät riitä, ja on paljon ihmisiä jotka elävät ja toimivat kuten esim. ihmisen Poika, Kristus edellytti, mutta eihän sekään riitä, yksistään! Joten, kyllä ensin täytyy itse kunkin tulla parannetuksi jotta voisi muita parantaa, tavoiltansa ja toimiltansa siis. Siitä se lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiekkajyväset kirjoitti:

Kuulun ihmisiin,sen verran krstittyihin, että ajattelen Luojan hoitavan kaiken,minkä parhaaksi näkee enkä juuri ole kantanut huolta maailman menosta. Lähimmäisistäni, perheestäni kyllä, joskus liiankin kanssa olen huolehtinut. Vaan joskus tuntuu, että täytyy edes näin saada purkaa tuntojaan. Olen ruvennut ihmettelemään viime aikoina nykymaailman menoa:ihmissuhteista, hetken rakkailtakin tuntuneista, on tullut kertakäyttötavaraa. Petetään toinen toistaan useammin ja jätetään ystävät, ettei itse tulisi jätetyksi. Ei välitetä niistä vanhuksista, jotka ovat antaneet turvaa ja lämpöä. Ei siis hoivata niitä, jotka meitä ovat hoivanneet. Nuoret tytöt(kin) kulkevat kaduilla olutpullojen kanssa kiroillen ja solvaten. Naisellisiksi ei heitä parhaalla tahdollakaan voi sanoa. Kaikki järjestyksen ja siisteyden arvostus on tipotiessään. Roskat heitetään kadulle ja moni kaunis asia tuhotaan ilman mitään omantunnon tuskia.
Ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Joissakin maissa pitää LAPSILLA olla ase mukana, että USKALTAA olla koulussa, paikassa, josta ennen ammennettiin ilo,oppi ja viisaus.
Ennenkaikkea peräänkuulutan ihmisten välistä moraalia ja kunnioitusta. Kaikki, mikä ennen oli hävettävää, on tänä päivänä hyväksyttävää ja täysin luonnollista. Kirkkoon itsekin kuuluvana olen myös ihmetellyt sen joskus liiallista suvaitsevaisuutta:hyväksytään kirkon virkoihin ja muutenkin suopeasti suhtaudutaan seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat. Mielestäni Raamattu selkeästi kieltää tällaiset. Liian helposti myös alistutaan muiden uskontokuntien "määräysvaltaan". Pyrin kunnioittamaan jokaisen vakaumusta ja uskonnollista suuntausta, mutta joskus kaipaan kirkon ja nimenomaan luterilaisen kirkon taholta rohkeutta toimia Raamatun oppien mukaan olla hyväksymättä kaikkea, mitä hyväksyttäväksi tarjotaan.
Olen pysähtynyt myös kauhistelemaan lasten asemaa nykymaailmassa. Miten pian heidän odotetaan elävän aikuisten maailmaa. Rajoja pitää olla, kuria ja järjestystä, mutta myös rakkautta.
Ei uskalleta olla lapsille vanhempia.
Tai sitten ura asettuu lapsen hyvinvoinnin edelle.
Mihin siis on kadonnut ihmisten usko? Kirkossa moni käy vain silloin, kun sinne meno edellyttää jonkun toisen ihmisen tilaisuutta.
Näin ajattelin tänään,ehä myös huomenna. Yritän olla onnellinen pienistä, mutta niin suurista asioista: läheisistä, terveydestä. Olen onnellinen lapsuuden uskosta, jonka avulla jaksan joka päivä, näin vanhuuden jo lähestyessä, hiusten harmaantuessa. Saan voimaa rukouksesta, Luojani varjeluksesta, Jeesuksen turvasta.
Mitä sinä ajattelet tämän päivän maailmasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu