on joutunut venäläisen byroktian ja valtaa pitävien uhriksi. On se kumma maa, kun mikään muu ei ole muuttunut kuin se, että siellä saa nykyään rikastua tolkuttomasti jos on oikeita suhteita. Toisinajattelijat ja ne jotka toimivat todellisen demokratian puolesta, joko tapetaan surutta, tai viedään pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan. Niinhän se oli maan tapa Neuvostoliiton aikanankin.
Larisa Arap
Kaaleppi
5301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinkuin me Suomalaiset olemme huomanneet venäläinen yhteiskunta on mennyt toisesta ääripäästä toiseen ääripäähän,mutta demokratiaa sinne ei ole saatu.Kun näin perustavaa laatua oleva puute heillä on,niin kansalaisyhteiskunnan toimintatavatkin ovat heille vieraat.Ulkopuolisina voimme vain ihmetellä kuinka ihmiset suostuvat tuon koneiston toimintatapoihin.
on siellä, kuten meilläkin yhteiskunnan "turvana".
Esim. Kun Rajamäen siniset enkelit käyttivät mieli ja väkivaltaa hajoittaessaan mielenosoituksen. Demokraattista?
ei kaipaa demokratiaa, vaan vahvaa johtajaa joka osaa lyödä nyrkkiä pöytään naapureille ja USA:lle.
ja siksipä siellä onkin vaarana joutua suljetulle osastolle, tai saada kuula kalloon. Ihmisoikeuksista ei voi puhua, sananvapautta ei ole, toimittajia tapetaan, Putinin arvostelijat joutuvat vankilaan jne. Kammottava diktatuuri. Kyllä omat ongelmat suomalaisten pikkubyrokraattien kanssa tuntuvat tuossa valossa aika mitättömiltä. Täällä ei sentään tarvitse pelätä joutuvansa tapetuksi. Korkeintaan leikkausjonoihin,tai vanhainkodeissa.
Viestimet ovat miltei kaikki Putinin valvonnassa ja uutisissa on päivittäin Putin ja hänen kannattajansa, muilla ei ole tiedotuväineihin asiaa. Lehtiä ja televisiokanavia on lakkautettu mielivaltaisesti. Kansa ei yksinkertaisesti tiedä asioista.