Jospa siirtyisimme taas ASIALINJALLE, pois henkilökysymyksistä. Eihän sillä ole merkitystä, kenen kautta Jumala puhuu. Ja kenen kautta saatana puhuu. Pääasia on, että Jumala puhuu ja saatana vaikenee. Joten älkäämme suotta mitatko suosiotamme tyhjillä aloituksilla.
RAAMATTU PILKKAA JOBIA - JUMALA PUOLUSTAA JOBIA
Jobin kirjassa useat kymmenet luvut syyttävät ja pilkkaavat Jobia. Ihan järkevää tekstiä osa siitä.
Mutta Jumala vihastuu tuon pilkan takana oleviin miehiin, Job 42:
Job myös osaa pilkata:
"Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen", sanoo Job vaimolleen, Job 2:10a.
Job myös kiroaa äitinsä lahjan - syntymäpäivänsä, Job 3. luku kokonaan!
Job syyttää Jumalaa kovin tuimasti, Job 10:1-7.
Job piruilee ystävilleen julmasti: Job 12:2, 13:2-6.
Kukas Jobin kaltaista puolustaisi? Jumala itse!
Job nähkääs oli vilpitön uskossaan, Job 19:25. Vain ja ainoastaan sen vuoksi Jeesus puolusti Jobia. Noita muita Hän ei puolustanut, sillä heille uskonoppi oli jäänyt taka-alalle - pelkkä järkeily hallitsi heitä.
PIENET KETUT JA "JUUDAN LEIJONA"
Juudan leijona, Kristus, otti pienet ketut kiinni Jobin kimpusta - ja ilmaisi heihin kohdistuvan vihansa. Toki sovitusta tarjosi ja se noille kelpasikin, Job 42:7-9.
Sensijaan Job oli kaiken aikaa Jumalan silmissä syytön ja vanhurskas - sillä hän oli VILPITÖN.
Job 1:8
Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa.
Job 2:3
Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa. Yhä vain hän on pysynyt nuhteettomana, vaikka sinä olet yllyttänyt minut syöksemään onnettomuuteen hänet, viattoman miehen."
Tärkeintä käytöksessämme on vilpittömyys ja aitous. Vilpitön ja aito usko sen takana on.
Siksi on aivan oma vikamme muun muassa se, jos loukkaannumme esim. Uskova_1:en nuhdesaarnoihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.