Älkäämme olko niin välinpitämättömiä kuin enkelit, tässä tapauksessa kolme-enkeliä. Olemmehan sentään "Jumalan sukua" - enemmän kuin enkelit.
Muutama ketju taaksepäin kolme-enkeliä kirjoittaa lukeneensa erään veljen tekstiä pari riviä. Ja toteaa aika mukavaksi hepuksi. Se riittää hänelle, että saa henkilökuvan muodostetuksi - asiasta viis!
Jos nuo enkelit lukisivat veljien tekstit loppuun saakka, kuten he lukevat sisarten tekstejä, niin henkilökuva muuttuisi - eivät olisi sen mukavampia kuin sisaretkaan. Hän murskaisi sanoillaan ei ainoastaan sisaret, vaan myös veljet. Mutta Sana varoittaa ankarasti henkilöön katsomisesta. Asialinjalla täytyy pysyä. Siitä puhuu Sana niin tuimasti kuin vain voi - Jaak 2:5-13.
EI SE OLE JUMALA KUN PIINAA - ITSE PIINAAMME
Enkelien taholta tuleva piina on vähäpätöistä ja kaikki ihmisen ulkopuolelta tuleva - verrattuna siihen, kuinka me itseämme piinaamme. Me emme helposti nöyrry Jumalan väkevän käden alla, vaan mieluummin piinaamme itseämme yötä päivää - melkeinpä aina ja ikuisesti.
Jotkut meistä eivät taivu lopultakaan viisauteen. Näille täytyy olla paikka ikuisuudessa; että voivat piiloutua Kaikkivaltiaan läpitunkevalta katseelta - sillä se olisi noille, jotka itsensä iankaikkiseen rangaistukseen tuomitsevat, mitä suurinta piinaa - se Jumalan kirkkaus, jota vailla he ovat.
Menkäämme itseemme; tutkikaamme itseämme, että vallitseeko vilpittömyys sisimmässämme. Daavid, tuo suuri uskon mies, piinasi itseään melkoisesti, ennenkuin antautui Jumalalle. Siinähän tarvittiin toisen apuakin. (so. Naatanin, 2.Sam.12:1-14.
DAAVID PIINAA ITSEÄÄN - VÄLTTELEE VILPITTÖMYYTTÄ
Synnintunnustus ja anteeksianto - Ps. 32:1-8 :
1 Daavidin virsi. Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. [32:1,2: Room. 4:7,8]
2 Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä.
3 Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. [32:3-5: 2. Sam. 12:13; Ps. 65:4; Sananl. 28:13].
4 Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. (sela)
5 Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. (sela)
6 Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu.
7 Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. (sela)
8 "Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi."
Ei Jumala ketään piinaa
6
145
Vastaukset
- ajatuksinesi.
Antin viestin sisältö tiivistettynä.
Ei Jumala kiduta ketään vaikkapa helvetissä, vaan ihminen sen tekee. Aikamoinen väite ja heteikkö pohjalla.
Ihminen tuomitsee ja suorittaa tuomion täytäntöönpanon.
kolome enkeliäLakkaa jo piinaamasta itseäsi ja potkimasta tutakinta vastaan! tuomitsit itsesi taaskin, väärentämällä taaskin nuhdesaarnaa, jonka Herra antoi kauttani.
Hänellä on viisaana tapana käyttää erityisesti tällaisia vähäisimpiä.
totuus on, että Jumala ei ketään kiduta.
Ja saatana ei voi enempää kuin Jumala sallii.
Ja Jumalahan on rakkaaus.
Joten itse itseäsi kidutat, ei se ulkopuolelta tule.
Ratkaisevinta on sydämen usko ja mitä sitten suustaan päästää - ei epäuskoisena, vaan uskovana.
Mitä tulee vainoihin ja kärsimyksiin, niin Jumalahan sanoo, että se kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa, ALATI, etsivät.
Matt 12:36-37
36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. [Saarn. 5:5].
37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." [Jaak. 3:2].
Jaak. 3:6
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. [Mark. 7:15]
- puheistasi?
Kerran joudut vastaamaan puheeesi, sinä Jumalan sukulainen.
Varma olen vain Kristukssesta - Isästäni.
Itsestäni vähiten varma, että kuis käy. En silti epäuskoisuuteen aio langeta ,vaan USKON.
1. Kor. 9:27
vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
Fil 3:10-12
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
Room. 14:5
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
2. Kor. 10:7
Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin olemme mekin.
1. Kor. 4:4
sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
Room. 9:18
Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo
- alex-kasi
takaoví jotta voisit tehdä ikuisen piinan opin enemmän siedettäväksi. Käärit piinaamisen pumpuliin niin ei se loukkaa niitä jotka siihen uskovat.
Jos Antti ei olisi poistanut Jumalan elämän lakia niin olisi tuokin piinan aivan mahdottmuus.
Koko ikuisen piinan "idea" nojaa siihen että ihminen on ulökopuolella "Jumalan elämänlain".
Se laki sanoo että vain Jumalssa on iankaikkinen elämä ja ihmisen ainoa mahdollisuus iankaikkisen elämän saavuttamiseksi on Jumalan Poika - ihmisen vapaa ehtoinen kuuliasuus Jumalalle.
Mutta se joka on poistanut uskostaan Jumalan lain voi tietysti uskoa mihin vain ja uskotella vieläpä muillekin. Se ei kuitenkaan sovi yhteen Jumalan Sanan kanssa, mutta nähtävästi on teidän piinan pelkonne suurempi kuin Sanan voima.
?Milloin epätäydellisyydestä tuli ikuinen?
Se on täysin Jumalan Sanan vastainen ajatus.
Sanan mukaan vain täydellinen (=Jumala) voi olla ikuista. Antin mukaan voi murhaajakin olla ikuinen - näin koska Antti on poistanut Jumalan ikuisen lain.
Antti on eksyttäjä (ainakin tässä asiassa ja sen mukana seuraa sitten monta muuta olettamusta). - alex-kasi
Onko tämä jonkinlainen takaoví jotta voisit tehdä "ikuisen-piinan-opin" enemmän siedettäväksi. Käärit piinaoppisi pumpuliin ettei se loukkaisi niitä jotka siihen uskovat.
Jos Antti et olisi poistanut Jumalan elämänlakia niin olisi tämäkin yrityksesi piinaoppin puolesta ollut mahdottomuus. Vain poistamalla Jumalan lain voit ylläpitää ikuisen piinan opin.
Koko tämänkin aloitteen "ikuisen piinan idea" nojaa siihen, että ihminen ei ole Jumalan elämän lain alla - että se ei ihmistä koske. Mikä on naurettava väitös - että Jumalan elämänlaki koskisi Jumalaa, mutta ei ihmistä ??
Voi sokeutta.
Jumalan elämänlaki sanoo, että VAIN Jumalassa on IANKAIKKINEN ELÄMÄ (ajattelehan sitä Antti) ja ihmisen ainoa mahdollisuus iankaikkisen elämän saavuttamiseksi on Jumalan Poika ja ihmisen vapaa ehtoinen kuuliasuus Jumalalle.
SE ON JUMALAN LAKI ja siihen et saa sitten ikuista piinaa sopimaan vaikka kuinka selittäisit.
Mikään muu ikuinen elämä ei ole mahdollista kuin Jumalan. Ei missään .. Jumala on AINOA ja Juamalan täydellisiä oimaisuuksia tarvitaan jokaisessa iankaikkisessa elämässä.
Milloin epätäydellisyydestä tuli muka ikuinen? Juu, silloin kun Atti poisti Jumalan ikuisen ja muuttumattoman elämämlain.
On tietysti niin, että se joka on poistanut uskostaan Jumalan lain voi tietysti uskoa mihin vain ja uskotella vieläpä muillekin.
Se ei kuitenkaan sovi yhteen Jumalan Sanan kanssa, mutta nähtävästi on teidän piinan pelkonne suurempi kuin Sanan voima.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961535- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403921- 163900
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632
