"Islamin uskosta luopumisessa on valtavia ongelmia. Islamissa on viisi sharia-koulukuntaa, jotka kehottavat tappamaan uskostaan luopuvan muslimin, kertoo "Ex-muslimien komitean" johtaja, hollantilais-iranilainen Ehsan Jami, 22.
Jamin johtama komitea haluaisi, että muslimit kunnioittaisivat uskonvapauden periaatetta ja tunnustaisivat muslimien oikeuden luopua uskostaan. Samaa asiaa ajavia ryhmiä on perustettu Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa.
Joissakin muslimimaissa uskosta luopujaa uhkaa vankeus tai kuolemantuomio, ja uskonluopioita vieroksutaan muslimimaailmassa yleisemminkin.
- Ihmiset pitävät minua radikaalina. He ajattelevat minun vihaavan muslimeja, mutta ongelma on ideologia, eivät ihmiset, Jami sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
Jami saapui haastatteluun henkivartijoiden saattelemana. Hänen kimppuunsa on käyty kolmesti, ja elokuisesta hyökkäyksestä epäiltiin islamisteja. Hollannissa nousi tapauksesta kohu".
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2007/09/560458
Suomen muslimi puolueen Tammi uhkaa myös tappaa puolueestaan eroavia kuolemalla ?
Islamin uskosta luopuvia uhkaa
8
467
Vastaukset
- sitä kulttuurina.
Kulttuuria on aina hyväksi, mikäli se on raiskaus tai tappaminen. Se vain kuuluu kauniiseen kulttuuriin ja tarvitsemme suomeen kulttuuria.
- että..
pakenijat saatiin AMPUA heti ilman varoitus laukauksia!!!!!
Onko näillä "uskonnoilla" mitään eroa? - herätystä,
elämäänne, tämän uskonnon kautta. siitä saattaa tulla elämäänne lopullinen painajainen. Kokeilkaa vaikka mitä muuta tahansa.
- pelkäävät
> Islamin uskosta luopuvia uhkaa kuolemantuomio.
Se on sitä uskonnollista fundamentalismia ja saa käyttövoimansa pelosta. Muslimit pelkäävät. Sama käyttövoima on nationalismin taustalla. ei ole mitään pakkoa.
- -karvahipiä-
joukkoraiskauksessa?...
- pelkoa
Miksi Saudiarabiassa tapetaan tänäkin päivänä kristittyjä. Vai sen takia, että ne on kristittyjä?
- voihelevaati
Kyllähän sun vastauksissa ei ole päätä eikä häntää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1574462Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382510Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442167Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet291269- 691129
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711102En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on38982Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63936- 48889
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies106852