Syntinen ja perisyntinen
1.
Kaikki rikokset mitä aikanaan on tehty, elää kaikkien esitettyjen valheiden myötä. Riippumatta siitä tehtiinkö rikos kansaamme vasten I tai IOOO vuotta sitten, kaikki rikokset tehtiin tänään. Kun tekee historiatieteellistä tutkimusta, tekee samalla rikospaikkatutkimusta.
2.
Tapahtumaketjussa syyllinen ei koskaan löydy ketjun lopusta jossa me olemme. Syyllinen ei myöskään löydy ketjun keskeltä jossa kaikki esi-vanhempamme ovat. Syyllinen löytyy aina tapahtumaketjun alusta jossa He ovat.
3.
He jotka pakottivat esi-vanhemmillemme kristinuskon sanoivat; "Synnymme syntisinä, olemme syntisiä ja olemme perisyntisiä. Usko tai kuole". Tunnustus on esi-vanhempiemme kautta annettu sinulle ja pätee vielä tänä päivänäkin.
4.
Kansamme ei ole syntinen eikä perisyntinen, sillä meidät on pakotettu uskomaan että me olemme kuten he. mutta Me ja He ei ole ikinä sama. Koskien syntisyyden ja perisyntisyyden taakkaa ja tunnetta, me saamme heittää sen taakan kokonaan harteiltamme koska se ei meille koskaan ole kuulunut.
5.
Jokaisen ihmisen mieli ja sielu on henkilökohtainen. Jos sinä mielesi ja sielusi pohjalta tunnet olevasi syntinen ja perisyntinen, se ei merkitse sitä että me olemme, tai että meidän pitää olla. Se koskee vain ja ainoastaan sinua.
6.
Riippumatta siitä mihin kirjoitukseen viittoilet ja kuka tahansa ne on kirjoittanut, jos sinä vaität että yksikään kansastani on syntinen ja perisyntinen, sinä rikot Sielujen Valtakunnan Lakia jonka nykyään tunnemme 10 Käskynä.
KANSANKIRIA
http://kivi.suomalaiset.org/suomalaiskirje.pl?nayta=syntisyys

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.