Vanhoillislaestadiolaisuus ja omat kokemukseni

Hei kaikille,

Mukava lukea tätä foorumia, täällähän näyttää olevan monenlaista "elämää", ainakin kirjoitettuna. Ainut harmittava asia on useiden aloitusten määrä ja samojen asioiden toisto.
Yritän siis kertoa jotain omakohtaista, itse kokemaani, enkä kuulopuheita.

Olen asunut koko ikäni Oulussa ja tuntenut lapsesta (70-luvulta) saakka vanhoillislaestadiolaisia. Suurin osa heistä vaikutti oikein mukavilta ihmisiltä, koskaan en tosin heidän kuullut puhuvan uskostaan, muilta ihmisiltä (SRK:kseen kuulumattomilta) sain kuulla heidän olevan "lestoja". Armeijakavereina oli laestadiolaisia sekä opiskelukavereina. Suuri osa oli aika rehellisiä, sangen uutteria ihmisiä. Heidän taustastaan sai lähes aina tietää vain toisen käden kautta, ellei mennyt kysymään henkilökohtaisesti asiasta. Useimmiten vastaus oli: "joo, mä oon uskomassa" tai "minulla on vakaumus" tms. erittäin moniselitteistä. Koskaan en kuullut kenenkään sanovan suoraan: "uskon Jeesukseen Kristukseen vapahtajanani", tosin joku kehotti menemään "seuroihin" tai kysymään "saarnamiehiltä" tms.

Tämä jonkinlainen salamyhkäisyys ja mysteeri rupesi kiinnostamaan valtavasti ja tietysti kävin keskustelemassa niiden "saarnamiesten" kanssa. Kävin jopa Päivämiehen toimituksessa kysymässä asioista. Vain ja ainoastaan siellä sain vastauksia moniin teologisiin kysymyksiin (opiskelin teologiaa useita vuosia) jotka halusin varmistaa viralliselta taholta, kuulopuheisiin kun en uskonut. Luin tietysti Erkki Reinikaisen, Seppo Lohen ja muiden kirjoituksia PM:stä sekä Raamattuluokan vanhoja opetuksia, ihan selvennyksen vuoksi. Mielenkiintoisinta kaikessa oli se, että ainoastaan "viralliset" tahot, eli SRK:n johtohenkilöt: a) osasivat vastata kysymyksiin, b) olivat halukkaita vastaamaan kysymyksiin.

Ihmettelin tätä suunnattomasti. Minusta jotenkin tuntui siltä, että jos ihminen on uskossa (ei "uskomassa" joka on hirveätä äidinkielen raiskausta) hän kykenee vastaamaan kristinuskon pääkysymyksiin, jotka kuitenkin Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mukaan olivat "lastenkin ymmärrettävissä".

Esimerkki: miten tullaan autaaksi (mitä minun pitää tekemän että pelastuisin?) -kysymykseen en "riviuskovaisilta" saanut muuta vastausta kuin: "tule seuroihin" tai "jolla ei ole seurakunta-äitiä maan päällä, sillä ei ole Isää taivaassa".
Raamattua lukemalla tulin kyllä toisenlaiseen johtopäätökseen joka oli: ("usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja perhekuntasikin"), mutta tietysti se nyt on sivuseikka. Minua kiinnosti kaikkein eniten heidän vastauksensa, ei objektiivinen totuus joka on Raamatussa kaikkien luettavissa.

Minulle selvisi luonnollisesti kaikki seurakuntaopilliset totuudet siitä, että SRK:n ulkopuolella ei ole autuutta, eikä "yksinäisyyden rukouskammioissa voi tulla autuaaksi" yms. Tämä tietysti ihmetytti aluksi vaikka olin kuullut tietysti väittämästä että "vanhurskaus lepää pohjoisessa maassa" yms. eisegeesiä.
Hauskimpana, mutta kuitenkin samanaikaisesti surullisena sain huomata myös monet nk. "ehdonvallan"-asioiden olevan autuuden sääntö, eräänlainen pelastusehto, joiden SRK-uskovaisten täytyi täyttää näyttääkseen ulkoisesti olevansa "oikeassa hengessä" Esimerkkejä on lukuisia joista TV-kiellot on kaikkein surkuhupaisin.

Minua ihmetytti eniten se, että SRK-uskovainen ei saanut:
-kilpaurheilla
-osallistua esiintyvään taiteeseen
-käyttää koruja/meikkiä
-välttää tietynlaista vaatetusta
-ehkäisyä
ynnä monia merkillisiä asioita (70-luvulla jopa parran kasvattaminen oli kiellettyä, puhumattakaan kravatin pitämisen kieltämisestä aiemmin).

Näille asioille en löytänyt mistään muusta protestanttisesta herätysliikkeestä (luterilaisuus, reformoidun kirkon eri haarat, vapaat suunnat) mitään tukea, ja luin opiskelujeni aikana lähes 300 kirjaa. Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja tietty ryhmä päätti mikä on oikein (ilman Raamatullisia perusteita) ja asia oli sillä selvä.

Tämä nyt oli tällainen alustus, keskeneräinen sellainen, mutta olisi kiinnostavaa jatkaa keskustelua!

Hyvää tarkoittaen ja siunaten,

Veteraani-opiskelija

"Totuuden ainoastaan haluamme, ja kuinka ihanaa onkaan saada se selville" C.W. Scheele, saksalainen kemisti 1800-luvulla.