Pioneerit (äärikommunistien ikioma versio partiolaisjärjestöstä) ja Nuoret kotkat (vähän vaaleanpunaisempien kommarien teinijärjestö) olivat kovia sanoja 1970-luvulla. Kertokaa ketkä näitä organisoivat aikoinaan, että voin mennä kiittämään heitä.
Vastaukset 3
- organisoivat?
Kyllä nuoria kotkia on edelleenkin. Aateltiin pistää keskimmäinen tyttö nuoriin kotkiin, kun on ollut jo vapaakirkon seurakuntakerhossa, ja partiossa. Luulis pysyvän tasapainoisena.
Täytyy kullä myöntää että silloin 70- luvulla kun pari serkkua oli nuorissa kotkissa he alkoivat puhua outoja maailman politiikasta. Totta tai ei, mutta ei sen tasoiset asiat oikesti kuuli lapsien arviotaviksi.
Toisaalta en allekirjoita myöskään kaikkea vapaakirkkoon, tai partion liittyvää.
Miten aiot kiittää, jos löydät organisoijat?
Oletkohan mahdollisesti samaa mieltä kanssani, että äärijärjestötkin ovat tarpeellisia tasapainottamaan toisiaan?
Ai niin. Onko sinulla aito "pinsku" huivi.olisin valmis maksamaan siitä huomattavasti enemmän kuin sen käyttöarvo on (mihinkäs sitä voisi käyttää). - kaljupääkotka
Voin kyllä sanoa, ettei Nuorissa Kotkissa ollut kommunismista tietoakaan!
80-luvulla erittäin innokas sosiaalidemokratian aate kylläkin. - Anonyymi00003
Tekevät leirin ruotsiin
Huh huh
Osallistujat kaikki lapsia kuka valvoo/vahtii
Ilmoittavat 2 ohjaajaa, ei riitä ei toimi
Aikuisen oikeasti herätkää vanhemmat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672007Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531