Usko on vaarassa muuttua luottamuksesta
pelastushistorian tosiasioihin koettavaksi
elämisenavuksi.
Uskon tehtäväksi nähdään
onnellisemmaksi auttaminen.
Kysymysten kysymys on:
mitä uskoni minulle tuo?
Enää ei kysytä vanhurskautumista
tai sovitusta Jumalan kanssa,
vaan henkilökohtaista onnea
ja itsensä toteuttamista.
”Seurakunnan päätehtäväksi on tullut
auttaa ihmisiä terveeseen omanarvontuntoon.
Emme opi enää palvomaan Jumalaa,
kieltämään itseämme
ja sallimaan (Jumalan) palvelun
maksaa itsellemme jotakin,
vaan me opimme ottamaan
meissä olevan lapsen käsivarsillemme,
parantamaan muistojamme,
voittamaan riippuvuutemme,
lievittämään masennuksemme,
korjaamaan minäkuvaamme,
rajoittamaan itseämme,
puolustamaan minäämme,
vaihtamaan itsevihan itsemme
rakastamiseen ja korvaamaan
häpeäntunteemme itsehyväksymisen tunteella...
Vointinsa tunteminen paremmaksi
on tullut tärkeämmäksi päämääräksi
kuin Jumalan etsiminen. Ja mikä pahempaa,
luulemme, että Jumalaa etsivien ihmisten
täytyisi tuntea myös olonsa aina vain paremmaksi”
Oliko tuttua?
Jos jollakin on sairautta ja ahdistaa, tai elämä on
pelkkää surua, ollaanko pikapikaa arvioimassa uskon laatua,
ja sitä onko siinä jotakin vialla, kun eletään luulossa, että
usko on pelkkää terveyttä, onnellisuutta ja ilomieltä?
Soivatko puhelimet kuumana, eheytymiskokouksiin
pitää päästä, toisesta päästä valtakuntaa juuri
sinne, missä niitä lapsuuden traumoja parannetaan?
Voisiko kaikki parantamisinto ollakin vain
sen vanhan ihmisen ympärillä hääräämistä,
ja sen oikkujen mukaan kulkemista?
Jollekin usko on vain raitistumisen näyttöä.
Alkoholin väärinkäyttäjä pääsi uskon
avulla viinasta ja tupakasta, mutta hän
ihmettelee, miksi Jumala ei antanut sitä
parempaa tilalle, jota luvattiin, kun sama
katkeruus ja viha yhä kalvavat sisikuntaa?
Sairastavanhan on saatava luvattu terveys,
Jumalan velvollisuus on se antaa,
kun kerran raamatussa luvataan,
että Hänen haavainsa kautta olemme
paratut?
Mihin sitä uskoa sitten tarvitaan, jos
ei kerran elämästä tulekaan hyvää
ja onnellista, ja jos ei kerta Raamattu
toimi niin kuin lupaa?
Onko se mitään uskon iloa, jos elämä
menee vielä kurjempaan malliin, kun
tullaan uskoon, niin kuin aika monessa
tapauksessa voi käydä. Suku ei hyväksy,
ja perheelle on häpeäksi uskovainen,
joka pilaa muittenkin elämän vakavilla
ajatuksillaan. Sitäkö se usko sitten antaa?
Eikö minulle kuulu kaikki hyvä, että
piilevät kykyni ja lahjani löytyvät,
että saisin kerrankin nauttia arvostani,
olla itsestäni ylpeä? Jos Jumalan ei
anna minulle hyvää, niin että on
muillekin uskonnäyttöä siitä, että
usko kannattaa, eihän uskosta muuten
ole hyötyä kenellekään?
Koska olen kunnollinen ja rehellinen ja uskova,
minulle kuuluu Jumalan hyvyys,
jotka yrittävät selittää jotakin
muuta, ovat kateellisia hyvinvoinnistani?
Onhan Jumala tullut, että minä joka en mitään ollut,
saan kerrankin olla jotakin, niin että kaikki
arvostelijat ja koko sukuni saavat nenilleen,
kun minä pärjään?
Ellei Jumala osoittaisi
uskon hyötyä elämässäni , olisin syvästi pettynyt
häneen. Voisinpa luopua uskostakin, ja sitähän
ei Jumala sallisi, eihän?
Kuitenkin Raamattu sanoo
Uskovaisena olemisesta:
Apostolien teoissa:
14:22 ja vahvistivat opetuslasten sieluja
ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat:
"Monen ahdistuksen kautta meidän pitää
menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."
Hebrealaiskirje sanoo:
11:36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa
ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
11:37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu,
miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri
lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina,
ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
11:38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -;
he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa
ja maakuopissa.
11:39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta
olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan
saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
2 korinttolaiskirje sanoo:
11:23 He ovat Kristuksen palvelijoita -
Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut
useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon,
olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
11:24 Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä
lyöntiä, yhtä vaille;
11:25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua
kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon,
vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
11:26 olen usein ollut matkoilla, vaaroissa
virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä,
vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain
puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa,
vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;
11:27 ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut,
kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut,
kärsinyt vilua ja alastomuutta.
11:28 Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä
tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.
11:29 Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko?
Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?
11:30 Jos minun kerskata täytyy,
niin kerskaan heikkoudestani.
Ihmeellistä, että
kärsimyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta
He eivät luopuneet uskosta.
Kysymys:
Mikä oli se parempi, mitä luvattiin tilalle?

Vastaukset 1
Vanhimmat
henkilökohtaisesti kokemuksen uskontien kulkijana.
Monen ahdistuksen kautta tieni vei Jumalan valtakuntaan, mutta sain levon ja rauhan.
Eritellessäni nyt sitä, mikä tämän todellisen, yli ymmärryksen tuovan rauhan sai aikaiseksi, niin totean, että sen sai aikaan yksin Jeesus, sillä Hän opetti minut luottamaan kaiken keskellä Itseensä, eli enää en luota itseeni, vaan sen sijaan luotan Jeesukseen ja Hänen puhumaansa Sanaan.
Jeesus antaa meille ohjeeksi, olla murhetimatta ja huolehtimatta, sillä maailmassa kyllä murhetta ja huolta riittää ja minä olen uskonut sen ja saanut huomata, että sen mitä Jumala lupaa, sen Hän pitää.
Kukaan ei kykene uskomaan Jumalan Sanaan omalla voimallaan, vaan se kyky on Jumalan Voimassa, eli Pyhä Henki meissä uskoo ja me taivumme Hänessä uskomaan ja tulemme vapaaksi.
Jumala antoi ohjeensa ja neuvonsa vain meitä uskovaisia varten ja Hän antoi oikeuden ja voiman uskoa lupauksiin. Kuten Aabrahamkin uskoi Jumalan lupaukset ja sai nähdä Jumalan Voiman elämässään, samoin mekin saamme uskoa, kuten Aabraham.
Jeesus antaa levon ja rauhan, vaikka elämä ympärillämme melskaisikin, eli Jumalan valtakunta on rauhaa ja iloa ja Itse Isä siirtää meidät Poikansa perustamaan valtakuntaan, rauhan valtakuntaan.