Helsingmabad

Pääkaupunkiseutu kasvaa yhä maahanmuuttajien vauvojen ja maahanmuuttajien vuoksi

Julkaistu: 13:38

helsingin sanomat

Pääkaupunkiseudun asukasmäärä kasvaa edelleen, koska maahanmuuttajia saapuu paljon ja syntyneitä on kuolleita enemmän.

Useampi ihminen kuitenkin muuttaa pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen kuin muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle, kertoo YTV:n seutukehitysryhmän tuore raportti. Erotus on jo lähes 500.

Muuttajat karkaavat etenkin kehyskuntiin. Väestö kasvoi yli prosentin vuoden ensimmäisellä puoliskolla Kirkkonummella, Vihdissä, Sipoossa, Keravalla ja Mäntsälässä.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kasvu jäi alkuvuonna alle prosentin. Kesäkuun lopussa näissä kaupungeissa asui silti noin 3 700 ihmistä enemmän kuin vuoden alussa. Kasvu jakaantui melko tasaisesti kolmen kaupungin kesken.

Syntyneitä oli lähes 2 400 enemmän kuin kuolleita. Maahanmuuttajia tuli pääkaupunkiseudulle lähes 1 800.

YTV arvioi, että Helsingin talouskasvu jatkuu yhä nopeana, vaikka viime vuoden lukuisin ei enää päästä.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


roots'n culture kirjoitti:

Pääkaupunkiseutu kasvaa yhä maahanmuuttajien vauvojen ja maahanmuuttajien vuoksi

Julkaistu: 13:38

helsingin sanomat

Pääkaupunkiseudun asukasmäärä kasvaa edelleen, koska maahanmuuttajia saapuu paljon ja syntyneitä on kuolleita enemmän.

Useampi ihminen kuitenkin muuttaa pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen kuin muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle, kertoo YTV:n seutukehitysryhmän tuore raportti. Erotus on jo lähes 500.

Muuttajat karkaavat etenkin kehyskuntiin. Väestö kasvoi yli prosentin vuoden ensimmäisellä puoliskolla Kirkkonummella, Vihdissä, Sipoossa, Keravalla ja Mäntsälässä.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kasvu jäi alkuvuonna alle prosentin. Kesäkuun lopussa näissä kaupungeissa asui silti noin 3 700 ihmistä enemmän kuin vuoden alussa. Kasvu jakaantui melko tasaisesti kolmen kaupungin kesken.

Syntyneitä oli lähes 2 400 enemmän kuin kuolleita. Maahanmuuttajia tuli pääkaupunkiseudulle lähes 1 800.

YTV arvioi, että Helsingin talouskasvu jatkuu yhä nopeana, vaikka viime vuoden lukuisin ei enää päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu