RitariOlevainen taas alempana väittää kuten ennenkin Jeesuksen tulevan uudelleen salassa hiljaa hiipien kuin varas.
Raamatusta hän ei vaan löydä tukea väitteelleen joten sehän on Jumalan sanan vääristämistä.
Alla se mitä raamatusta löytyy ja vastaavia esimerkkejä sieltä löytyy paljon.
Matt.24:30-31 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
Jumalan sanan vääristämistä
11
342
Vastaukset
- RitariOlevainen
että tietää, mitä siellä on ja mitä ei ole!
"15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan
PILVISSÄ HERRAA VASTAAN YLÄILMOISSA;(Hän verhoaa seurakuntansa pilveen, ja nostaa ylös luoksensa YLÄILMOIHIN, joku voi nähdä ehkä ihmeellisen pilven liikkuva ylöspäin, mutta ei näe Herraa, eikä seurakuntaa, joka on kätketty pilveen) ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
-"2. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin VARAS, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
"15. - Katso, minä tulen niinkuin VARAS; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, "- ML213
"15. - Katso, minä tulen niinkuin VARAS; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin,
------
Mutta, eikö tämä kohta ilmennä enemmän yllätyksellistä ajankohtaa.Ei niinkään näkymätöntä toimintaa.
Itse näen, miten Jesuksen tuleminen tapahtuu näkyvällä tavalla, mutta se ajankohta tulee äkkiarvaamatta.Saman suuntaisesti kuin USA:ssa ne tornien tuhoaminen. - poikalapsi
Ja Ritari se valehtelee niin kuin varas. MILLOIN sinä ukkoraasu tajuat, että sinun olisi hyvä tehdä parannus ja lopettaa "oikeassa" oleminen?
MILLOIN pyydät anteeksi kaikkea sitä pahaa, jonka olet mm. minulle tuottanut saatanallisuudellasi?
Toisaalta: ONNEKSI Luoja on antanut meille Ritarin ja hänenkaltaisensa. Osaamme näin välttää lahkoja, kun näemme, mihin sekopäisyytreen ne johtavat. Aikuisia uudelleen kastavat, epatot! - Olette taas
poikalapsi kirjoitti:
Ja Ritari se valehtelee niin kuin varas. MILLOIN sinä ukkoraasu tajuat, että sinun olisi hyvä tehdä parannus ja lopettaa "oikeassa" oleminen?
MILLOIN pyydät anteeksi kaikkea sitä pahaa, jonka olet mm. minulle tuottanut saatanallisuudellasi?
Toisaalta: ONNEKSI Luoja on antanut meille Ritarin ja hänenkaltaisensa. Osaamme näin välttää lahkoja, kun näemme, mihin sekopäisyytreen ne johtavat. Aikuisia uudelleen kastavat, epatot!saaneet Poikalapsen hermostumaan. Muistattehan, että silloin hän tekee paljon kirjoitusvirheitä. Tässä oli vain yksi "sekopäisyytreen ne johtavat", mutta jos jatkatte niin virheet lisääntyy. En kyllä ymmärtänyt tuota viimeistäkään sanaa tekstissä "epatot". Kai se jotain merkitsee? Lienee sivistyssana tms.
- RitariOlevainen
ML213 kirjoitti:
"15. - Katso, minä tulen niinkuin VARAS; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin,
------
Mutta, eikö tämä kohta ilmennä enemmän yllätyksellistä ajankohtaa.Ei niinkään näkymätöntä toimintaa.
Itse näen, miten Jesuksen tuleminen tapahtuu näkyvällä tavalla, mutta se ajankohta tulee äkkiarvaamatta.Saman suuntaisesti kuin USA:ssa ne tornien tuhoaminen.HuomAa tämä, niikuin varas! No miten sinun mielstä varas liikkuu,kirkkaalla valoilla ja päivänvalossa, vai miten?
-Minusta jos joku liikkuu niikuin varas, hän kulkee, jos mahdollista salassa, pimellä, ettei kukaan näkisi, ja mahdollismman ääneti. Etkö ole katsonut leffoja joissa varkaat on asialla?
-Jeesus tulee kuin varas, siis mahdollisimman huomaamatta, slaa.
-Ja toisaalta, tiedätkö missä on , tai missä ollaan, kun ollaan YLÄILMOISSA, ja vielä pilvessä, jos sinne näet, niin silloin Jeesus tulee näkyvällä tavalla, kun tempaa seurakuntansa.
-Miten sinä luet noita Raamatun kohtia, jos luet ollenkaan, sehän lukee aivan selvästi. 1Tess 4:13-18. Lue nyt sieltä, ei yläilmoissa olla näkyvissä maanpäällä, ja vielä pilvessä?!
-Mikä siinä on noin vaikeaa käsittää lukeemaansa?
-Se mistä jeesus puhuu Matt 24 luvussa, on eri tapahtuma kuin se, missä Hän tulee omilleen. Nämä on kakasi eri tulemista, lue nyt ajatellen ja ennenkaikkea rukoillen, että näkisit ja käsittäisit Pyhä Hengen avulla.
-Tässä Jeesus tulee "Herran päivänä" Israelille, ja silloin Hän tulee näkyvällä tavalla, ei kukaan koko maailmassa voi olla näkemättä Häntä ja Hänen merkkiään, joka valaisee taivaan idästä länteen ja haan maailman ääriin asti, ja tuo merkki ei voi olla mikään muu kuin Hänen RISTINSÄ! Lue uudestaan ja niin monesti, että asia valistuu ja pääset käsittämään, että Jeesus tulee ensin omilleen, eli seurakunnalle, ja sitten n.3,5 vuoden kuluttua Israelille.
-Jolloin myös tuhoaa antikirstuksen ja lopettaa sen pedon vainot,saatna sidotaan tuhanneksi vuodeksi. Perustaa perustaa tämän jälkeen tuhatvuotisen valtakunnan.
- helluntailaista opetusta
Helluntailaisen tulkinnan mukaisesti RitariOlevainen on oikeassa.
"Kristuksen toinen tulemus
Juhani Kuosmanen
Raamattu puhuu Jeesuksen tulemuksesta kahdella tavalla: 1) Hän tulee kuin varas yöllä (Matt. 24:40-44). Hän tulee siis salaa ja yllättäen ja vie ihmisiä maan päältä. 2) Hän tulee taivaan pilvissä, ja kaikkien silmät saavat nähdä hänet (Matt. 25:31,32, Ilm. 1:7). Hän tulee siis julkisesti. Hän pystyttää tällöin tuomioistuimensa maan päälle ja kutsuu elossa olevat kansat tuomiolle.
Niinpä Jeesuksen tulemuksessa on kaksi vaihetta: 1) Jeesus tulee pilviin, ylöstempaa seurakunnan ja vie sen tuomioistuimensa eteen (1. Tess. 4:16,17, 2 Kor. 5: 10). 2) Jeesus tulee seurakunnan ja enkelien kanssa maan päälle, kukistaa antikristuksen ja perustaa tuhatvuotisen valtakunnan (Juuda 14,15, Ilm. 19:11 - 20:6)."
http://www.netmission.fi/index.php?id=90
Raamatusta löytyy siis tukea RO:n näkemykselle eikä hän ole vääristellyt sanaa. Lisää tukea löytyy Luuk:30:
34 Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. 35 Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. 36 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.
Sinun näkemyksesi edustaa yksivaiheista tulkintaa, jonka mukaan Jeesus saapuu kaikille samanaikaisesti. Valitettavasti en voi ylläolevan perusteella olla samaa mieltä kanssasi. Mutta olipa niin tai näin, tärkeintä on valvoa, sillä emme tiedä päivää emmekä hetkeä.En tunne J. Kuosmasta, mutta lainaamaltasi osin opetus on tervettä ja vastaanottamisen arvoista.
Jeesuksen tulemuksia maan päälle on kaksi. Ensimmäinen niistä tapahtui noin 2000 vuotta sitten mitä syvimmässä alennustilassa; Hän syntyi seimeen, oli maanpakolaisena pienokaisena, harjoitti rakentajan ammattia aikuisena, oli julkisen toimintansa aikana monien halveksima ja vainooma (jota emme minäkään pitäneet) sekä kuoli häpeällisen kuoleman ristillä. Tämä on ihmissilmillä ja -järjellä tarkasteltaessa täydellinen tappio, mutta Jumala sai Hänen kauttansa voiton riemun synnistä ja Saatanasta. Jumala herätti Jeesuksen ja asetti Hänet valtaistuimellensa taivaissa.
Jeesuksen toinen tulemus maan päälle tulee tapahtumaan suurella voimalla ja kunnialla. Öljymäeltä Hänet otettiin taivaaseen ja kerran on Hänen jalkansa jälleen koskettava Öljymäkeä ja Hesekiel kertoo, että Israelin Jumalan kunnia laskeutui itään Jerusalemista olevalta vuorelta Jerusalemin temppeliin.
Näiden kahden -varsinaisesti maan päälle- tapahtuvan tulemuksen välissä on se raamattun kertoma tulemus, jossa Jeesus ei tule maan päälle vaan pilviin yläilmoihin ja hakee morsiamensa pois maan päältä. Näin Hänen omansa pelastuvat Jumalan vihasta ja rangaistustuomioista, jotka tämän jälkeen kohdistuvat maailmaan.
Olen pannut merkille, että monet raamattua tutkivatkaan eivät näe selvästi tätä Jeesuksen tulemusta, jossa Hän ei tule maapallolle vaan vain "yläilmoihin saakka" rakkaitansa vastaan ja heitä kotiin noutamaan.
Toisaalta: Jeesuksen aikalaiset fariseukset ja kirjanoppineet tunsivat pyhät kirjoitukset ulkoa ja siitä huolimatta he eivät tunteneet Messiastaan. He tunsivat kirjoitukset vain päässään, mutta eivät ymmärtäneet niitä sydämmissään. Kun Jeesuksella ei ollut sitä "kuninkaallista muotoa" mitä he odottivat Israelin vapahtajalta ja kuninkaalta niin he hylkäsivät "elävän veden lähteen". Näin on peite vielä tänäänkin juutalaisten silmillä, mutta juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta maan päälle he "näkevät ja kääntyvät Kuninkaansa puoleen". Siitä päivästä sanoo Herra: "Ennen kuin he huutavat, Minä kuulen, ja heidän vielä puhuessaan Minä vastaan". Silloin Hän tulee takaisin näkyvällä tavalla ja pelastaa Israelin kansan yhtenä päivänä. Sinä päivänä Hänen nimensä on korkea ja ylistettävä kaikessa maassa.
Mutta vielä sana tuohon tulemukseen, kun Hän tulee yläilmoihin hakemaan seurakuntaansa. Seurakunta on Hänelle niin rakas, että Hän hetkeksi poistuu valtaistuimeltaan ja tulee omiansa vastaan. Vastaan ei lähetetä enkeliruhtinaita eikä kerubeja, vaan Hän tulee itse. Ylistetty olkoon Hänen pyhä nimensä.- PakanainHuuto
expertti kaskivaiheisessa tulemisessa. Tuleeko kummakin tavalla vai vain yksivaihteisella tavalla vai kaksivaihteisella tavalla vai onko jo tullut?
Mitä varten Jumala ilmoittaa näin sekavasti Jeesuksen toisen tulemisen? Paras olisi ollut, jos olisi tukeutunut yksivaihteiseen polkupyörään että muutkin sen ymmärtäisivät kuin itse Luoja. - näet
Se hetki tulee kuin varas yöllä, mutta tulemus on senjälkeen julkinen. niin minä olen asian ymmärtänyt. Ja joka on valmis kaiken aikaa, ei koe ikävää yllätystä tuli miten tahansa. Itsestämmehän meidän huolta tulee pitää eikä tulemisen ajasta.
- RitariOlevainen
jukka.finland kirjoitti:
En tunne J. Kuosmasta, mutta lainaamaltasi osin opetus on tervettä ja vastaanottamisen arvoista.
Jeesuksen tulemuksia maan päälle on kaksi. Ensimmäinen niistä tapahtui noin 2000 vuotta sitten mitä syvimmässä alennustilassa; Hän syntyi seimeen, oli maanpakolaisena pienokaisena, harjoitti rakentajan ammattia aikuisena, oli julkisen toimintansa aikana monien halveksima ja vainooma (jota emme minäkään pitäneet) sekä kuoli häpeällisen kuoleman ristillä. Tämä on ihmissilmillä ja -järjellä tarkasteltaessa täydellinen tappio, mutta Jumala sai Hänen kauttansa voiton riemun synnistä ja Saatanasta. Jumala herätti Jeesuksen ja asetti Hänet valtaistuimellensa taivaissa.
Jeesuksen toinen tulemus maan päälle tulee tapahtumaan suurella voimalla ja kunnialla. Öljymäeltä Hänet otettiin taivaaseen ja kerran on Hänen jalkansa jälleen koskettava Öljymäkeä ja Hesekiel kertoo, että Israelin Jumalan kunnia laskeutui itään Jerusalemista olevalta vuorelta Jerusalemin temppeliin.
Näiden kahden -varsinaisesti maan päälle- tapahtuvan tulemuksen välissä on se raamattun kertoma tulemus, jossa Jeesus ei tule maan päälle vaan pilviin yläilmoihin ja hakee morsiamensa pois maan päältä. Näin Hänen omansa pelastuvat Jumalan vihasta ja rangaistustuomioista, jotka tämän jälkeen kohdistuvat maailmaan.
Olen pannut merkille, että monet raamattua tutkivatkaan eivät näe selvästi tätä Jeesuksen tulemusta, jossa Hän ei tule maapallolle vaan vain "yläilmoihin saakka" rakkaitansa vastaan ja heitä kotiin noutamaan.
Toisaalta: Jeesuksen aikalaiset fariseukset ja kirjanoppineet tunsivat pyhät kirjoitukset ulkoa ja siitä huolimatta he eivät tunteneet Messiastaan. He tunsivat kirjoitukset vain päässään, mutta eivät ymmärtäneet niitä sydämmissään. Kun Jeesuksella ei ollut sitä "kuninkaallista muotoa" mitä he odottivat Israelin vapahtajalta ja kuninkaalta niin he hylkäsivät "elävän veden lähteen". Näin on peite vielä tänäänkin juutalaisten silmillä, mutta juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta maan päälle he "näkevät ja kääntyvät Kuninkaansa puoleen". Siitä päivästä sanoo Herra: "Ennen kuin he huutavat, Minä kuulen, ja heidän vielä puhuessaan Minä vastaan". Silloin Hän tulee takaisin näkyvällä tavalla ja pelastaa Israelin kansan yhtenä päivänä. Sinä päivänä Hänen nimensä on korkea ja ylistettävä kaikessa maassa.
Mutta vielä sana tuohon tulemukseen, kun Hän tulee yläilmoihin hakemaan seurakuntaansa. Seurakunta on Hänelle niin rakas, että Hän hetkeksi poistuu valtaistuimeltaan ja tulee omiansa vastaan. Vastaan ei lähetetä enkeliruhtinaita eikä kerubeja, vaan Hän tulee itse. Ylistetty olkoon Hänen pyhä nimensä.kokoajan yrittänyt sanoa, että Jeesus tulee ensin omilleen,pilviin yläilmoihin, ja senjälkeen, n.3,5 vuoden kuluttua siitä, kun vei morsiamensa taivaaseen, Hän tulee tuhannentuhansine pyhieen, ja tulee Ölymäelle, samaan paikkaan mistä Hänet otettiin taivaaseen. Israel pelastuu kansana, antikristus tuhotaan Jeesuksen sanan voimalla, Saatana vangitaan ja heitetään vankeuteen tuhanneksi vuodeksi. Jeesus perustaa tuhatvuotisen valtakunnan, jota hallitsee pyhiensä kanssa, joko Jerusalemista käsin, tai sitten taivaasta, sitä kun Raamattu ei ole ilmoittanut, yhdessä juutalaisten kanssa. Silloin Israel on maailman pääkaupunki, ei enää häntänä kansojen joukossa vaan päänä ja kaikki kansat haluavat tulla Jerusalemiin oppimaan Jumalan vanhurskautta.
seitsemän vaihetta ja iliman jarruja!:
Lukekaapa Matteus 24. luku harkiten! Siinä alussa Jeesus sanoi opetuslapsilleen Jerusalemin temppelin lopun tulevan ennen kuin se sukupolvi katoaa ja se tapahtui vajaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
Matt. 24:37
"Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva".
Mitä näkivät Nooan aikalaiset? — Rankkasadetta!
Mitä näkivät sodomalaiset Lootin päivinä? Näkivätkö he jonkun mahtavan persoonan?
Luukas 17
28 "Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
30 SAMOIN KÄY SINÄ PÄIVÄNÄ, jona Ihmisen Poika ilmestyy".
Matt. 24:30
"Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki MAAN SUKUKUNNAT parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella".
Ilm. 1:7
"Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki MAAN SUKUKUNNAT vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen".
Jesaja 24 kertoo lopullisesta maan tuhosta:
1 "Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat.
2 Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin".
Näissä myllerryksissä ei meidän uskovaisten liha saa mitään erityiskohtelua, sillä myös uskovaisten liha kuuluu siihen "kaikkiin maan sukukuntiin" joka on Herran tulemuksessa parkuva!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584