HÄKÄ

Tarkoittaako häkä tänään häkkistä vai häkämiestä vai myrkkykaasua?
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki ovat yhtä kuin sama asia.

Äänestä

Ensimmäinen häkä lienee tavattu saunoissa ja savupirteissä. Suomalaiset tottuivat häkään lopulta niin paljon, että piti ottaa vaikutuksiltaan tehokkaampiakin lääkkeitä käyttöön. Väinämöisen aikoihin popsittiin kuseen kastettuja kärpässienijä näkyjen näkemiseksi. Sittemmin otettiin pari pulloa kossua tai kotitekoista tainnutustipoiksi. Sotahommissa kaukopartiomies jaksoi amfetamiinin voimalla pysyä hereillä ja haavoittunut välttyi tuskilta morfiinin ansiosta. Sittemmin ihmiset ovat ottaneet käyttöönsä koko tainnutusrepertuaarin, sienet, viinan, huumeet. Häkää tarvitaan yhä vähemmän. Ne jotka tätä tainnutukseen käyttävät, toivovat sen olevan viimeisen kerran.

Sota-aikoina oli myös häkäpönttöjä. Niitä asennettiin polttoainesäiliöiksi automobiileihin. Poliitikkoina on ollut usemapiakin Häkä. Nyt tämä tunnetuin Häkämies, sitten hänen aikoinaan vielä tunnetumpi isänsä ja onhan Häkällä velikin kansanedustajana. Häkää siis riittämiin. Urheilun saralla ensimmäinen tunnettu Häkä Häkkinen oli nopeuslaskija Kalevi Häkkinen, joka tehtaili suksilla maailmanennätyksiä ja harjoitteli laskemista auton katolle suksistaan sidottuna. Pappa laskee kai vieläkin, kun ikää ei taida olla 75 enempää. Se toinen Häkä Häkkinen on nykyisin tunnetumpi. Sijoittui rallissa jonnekin 30-40. sijalle, mutta ei harjoittelekaan auton katolla ajamista. Sen vuoksi tämä ensimmäinen Häkä lyö mennen tullen tämän jälkimmäisen Häkämestaruuskisoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyjä kirjoitti:

Tarkoittaako häkä tänään häkkistä vai häkämiestä vai myrkkykaasua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu