Miettikää miksi jotkut kirjoitukset näkyy

Jolloin ne ovat kirjoitettu ja toiset eivät!

Miksi näin tapahtuu sitä voi vain miettiä ja pohtia mielessään!

Kirjoitin äsken viestin keskusteluketjuun: Tässä syy palstan latistumiseen noin klo 20:25 ja viestissäni näkyy, että se on kirjoitettu 3.8.2002 klo 13:18.
7496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katselkaa avauksia ja otsikoita joissa tuo päivämäärä esiintyy. Lisäksi se esiintyy joissain avauksissa joidenkin viestien kohdalla.

Miksi näin tapahtuu? Voisikohan palstan seriffi yrittää kysyä asiaa ylläpidolata, että onko heillä siellä jotain suurempia ongelmia?

Ihan outo ilmiö, ei voi kun ihmetellä mistä moinen voi johtua. Ymmärtäisin, että ongelma olisi kaikkien viestien kohdalla, mutta nyt se esiintyy vain joidenkin tiettyjen kohdalla.

Äänestä
  • että ne voisivat olla jonkun hakkerin sivuja. Onko muilla ilmennyt täällä koskaan sellaista, että sivu aukeaa hitaasti ja kun sitten aukeaa, teksti on vaalean sinistä, kuin ihan eri sivut, mitä on ollut. Ja sellaisina iltoina kone takkuaa. Kuten tänäänkin.

    Äänestä

  • ajatus tälläinen kirjoitti:

    että ne voisivat olla jonkun hakkerin sivuja. Onko muilla ilmennyt täällä koskaan sellaista, että sivu aukeaa hitaasti ja kun sitten aukeaa, teksti on vaalean sinistä, kuin ihan eri sivut, mitä on ollut. Ja sellaisina iltoina kone takkuaa. Kuten tänäänkin.

    Tälläkin sivulla mellastavat, niin he saavat aikaiseksi juuri nuo teknisetongelmat, ja siitä johtuu luonnollisesti hidastelut ja ne värimuutoksetkin.

    Hakkerit osaavat kaataa nämäkin keskustelut, ehkä todennäköisesti suomi24:jän palvelimella on tietoturva-aukkoja joita ylläpito ei hoksaa. Ehkä niin on käynnyt Mopinpalstan palvelimellekkin, että hakkerit ovat saanneet sen kokonaan nurin. Yleensä hyökkäykset kohdistuvat juuri palvelimille, ja sitä kautta sitten muualle.

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    ovatkin ylläpidossa ja haluavat tutkia kuka kirjoitti mitäkin tai jopa haluavat estää tietyt keskustelut. Noita värimuutoksia on ollut sillon tällöin ja kone on muutenkin käyttäytynyt niiden aikoihin omituisesti, mutta minullapa on pieniä varotoimia hyökkäyksiin.

    Äänestä

xxxxxxxxxxx

Äänestä
  • 3333333333333

    Äänestä

  • joku hakkeri vai häkkyrä. Minen ymmärrä vanaha ihiminen , mitä joku voittaa tuommoisella hakkeroinnilla . Onko se jokin mielialahäiriöinen henkilö , joka hakkeroi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

todella siinä ajankohdassa ... kirjoitti:

Jolloin ne ovat kirjoitettu ja toiset eivät!

Miksi näin tapahtuu sitä voi vain miettiä ja pohtia mielessään!

Kirjoitin äsken viestin keskusteluketjuun: Tässä syy palstan latistumiseen noin klo 20:25 ja viestissäni näkyy, että se on kirjoitettu 3.8.2002 klo 13:18.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu