Höpö löpö toimittaja Lehtilä

Suomessa ei tarvinnut vakoilla, kaikki kerrottiin muutenkin

Jukka Tarkka
Helsingin Sanomat 28.9.2004

Seppo Hentilä
HARPPI-SAKSAN HAARUKASSA
DDR:n poliittinen vaikutus Suomessa
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2004
376 sivua

Professori Seppo Hentilä asettaa Rusi-jupakan jälkitilanteessa hyvin aiheellisen kysymyksen: ovatko DDR ja Stasi kasvaneet suomalaisessa tietoisuudessa kokoaan suuremmiksi. Hän työstää laajasta materiaalista vähän yli 300 sivua tutkimustekstiä, ja päätyy vastaukseen: kyllä on.

Hentilä lähtee purkamaan sumaa poliittisesta kokonaiskuvasta käsin. Vakoilun lillukanvarret voi selvittää vasta sitten kun on ensin luotu hahmo siitä isosta kuviosta, jossa se toimi.

# Hentilä raivaa tiheää aineistoryteikköä. Siihen aukeava polku on tavallista mutkikkaampi ja siis mielenkiintoisempi. Hentilän työn erityispiirre on hänen kaksoisroolinsa.

Hän opiskeli 1970-luvun alkupuolella DDR:ssä ja oli myöhemmin mukana järjestämässä suomalais-itäsaksalaisia historiantutkijoiden seminaareja. Kumpaakaan roolia on vaikea ajatella ilman jonkinlaista kytkentää DDR:n valtakoneistoon ja Stasiin.

Hentilä on toisaalta tutkija ja toisaalta tutkimuksen kohde. Sulkeutuva kehä on kaiken lisäksi kaksinkertainen. Tutkimuksen eräissä jaksoissa 2000-luvun professori Hentilä käyttää lähdeaineistoa, jonka tuottaja on saanut tietonsa 1970-luvun assistentti Hentilältä.

Tutkimuksen uskottavuus riippuu siitä, miten tekijä selviää näin jakomielisestä tilanteesta. Kirjan poikkeuksellinen viehätys on siinä, että lukija joutuu kahdella tasolla tarkkailemaan omia reaktioitaan tekstiin.

# Ensisijassa tietysti sillä tavallisella tasolla: kestääkö lähteiden käyttö kritiikin ja ovatko johtopäätökset järkiperäisiä. Mutta lisäksi koko ajan on otettava kantaa myös henkilökohtaisella tasolla: onko kirjoittaja ihmisenä uskottava kirjoittaessaan näin mutkikkaassa tilanteessa niin kuin kirjoittaa.

Hentilä pystyy voittamaan ainakin minun luottamukseni. Hän ansaitsee hyvän arvosanan sekä asiaosaamisessa että tyylin hallinnassa.

Hentilä kuvaa jännitystään kun vähitellen alkaa ilmetä, mitä häntä itseään koskevaa aineistoa Stasin arkistossa on. Helpotukseen liittyy ripaus pettymystä kun ilmenee, että eipä juuri mitään. Niinkö pikkutekijöinä DDR:sä todella pidettiin näitä parikymppisiä suomalaisia historian opiskelijoita ja assistentteja? Ilmeisesti pidettiin.

Hentilä lohduttautuu itseironialla: ”Paljon enemmän iloa minusta DDR:lle varmasti oli hyödyllisenä idioottina kuin värvättynä agenttina.”

# DDR:n Suomessa edustautumisen alku oli suorastaan säälittävä. Edustuston henkilöstö viritettiin urkkimaan omaa väkeä ja velvoitettiin valtakunnankirouksen uhalla pysymään erossa sekä suomalaista että kaupungin muista diplomaateista.

Sitten kun se vähitellen oppi toimimaan kapitalistisessa ympäristössä, se veikkasi vääriä hevosia.

Se piti SDP:n nuoria poliittisia tähtiä tulevaisuuden tekijöinä ja DDR:n luotettavimpina ystävinä, Matti Ahdetta, Jaakko Kalelaa, Paavo Lipposta ja varsinkin Ulf Sundqvistia.

Kun DDR:ään koko ajan viileää etäisyyttä pitänyt Kalevi Sorsa nousi puolueen johtajaksi, nuorisofalangi kurvasikin tyylikkäästi hänen vanaveteensä. Stasi jäi tyhjän päälle

Hentilä panee Stasin painoarvonsa mukaiselle paikalle. Tässä arviossa käytetyt numeroarvot ovat tietenkin tuulesta temmattuja, mutta aineistosta syntyvä kokonaisvaikutelma välittyy niistä havainnollisesti.

Hän arvioi, että Stasin osuus kylmän sodan aikana Suomeen suuntautuneesta vakoilusta on korkeintaan viisi prosenttia, länsisaksalaisetkin olivat ilmeisesti aktiivisempia. Ja KGB tietysti hallitsi kenttää, Hentilä heittää, että 80 prosentilla.

# Suomen kannalta vakoilua paljon isompi ongelma syntyi kun DDR:n kehitti 1950- ja 1960-lukujen taitteessa Stasi-operoinnille rinnakkaisen toimintalinjan.

Se rakensi pramean edustuston Kulosaareen, varusti sinne kaupungin hienoimpiin kuuluvan saunan ja jalkautti edustajansa pitämään yhteyttä DDR:n tunnustamiskysymyksen kannalta keskeisiin vaikuttajiin.

Suomalaisia ei tarvinnut vakoilla. Heitä tulvi kilvan kertomaan sisäpiirin tietoja. Asiakirjoja ei liikkunut, rahasta puhumattakaan. Juttua kyllä riitti niin kauan kun kiuas kihisi ja olut kuohui.

Nämä hyödylliset idiootit olivat DDR:lle todellinen aarreaitta. Heidän rinnallaan ylläpidetty värvättyjen agenttien verkosto oli vakoilutyön pakkopullaa. Sitä käytettiin koska toimialalla sellainen nyt on ollut tapana kautta aikojen.

# Hentilällä on tervejärkinen näkemys siitä, millaisella tilikartalla suomettumisajan tase pitää tehdä. On oikeastaan aika kummallinen ajatus, että totuuden selvittämiseksi tarvitaan KGB:n ja Stasin paperit viimeistä silppurista pelastettua suikaletta myöten.

Miten totuus voisi olla näiden rikollisjärjestöinä pidettyjen organisaatioiden hallussa? Suomettuminen tapahtui Suomessa. Jos sitä halutaan tutkia, on tutkittava suomalaisten toimintaa ja ajattelutapaa.

Uskomantonta, Tampereen punainen ajankohtaistoimitus kritisoi vasemmiston DDR-menneisyyttä!! En olisi ikinä uskonut!

Halosen luottotoimittaja Lehtilä siis haastattelee.Eikös se Lehtilä kirjoittanut Halosesta oikein kirjankin vaalien alla?