Ellenismi osoittautuu sadismiksi !

Meitä karismaattisia kristittyjä on tällä kristinuskon foorumilla herjattu sadisteiksi, kun emme suostu poistamaan Raamatusta helvetti-varoituksia. Mutta ellenismi osoittautuu ennemminkin sadismiksi.

Viittaan Adventtikirkon johtavan teologin, Timo Flinkin, useaankin kirjoitukseen - joissa hän vakuuttaa, että saatana hilluu Maan päällä sen tulevan 1000 vuoden ajanjakson.
"Olosuhteisiin sidottuna", kuten hänen oppilaansa ovat minulle huomauttaneet.
Olosuhteet olisivat ihanteelliset, jos Flinkin ennustus paikkansa pitäisi - saatana pääsisi lyömään jo kerran lyömäänsä.

Sitten nuo kettumaiset oppilaat ovat vielä muistuttaneet siitä tosiasiasta, ettei saatanaa voida mitenkään kahlehtia. Sadismia se. ei voida sitoa kuin vain ihanteellisiin olosuhteisiin.

Ilm 20:4 -- keskeltä --

- - Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä.
He heräsivät eloon - -
[Dan. 7:9,22,27; 1. Kor. 6:2 | Ilm. 3:21, 5:10, 6:11].

JOS saatana hilluu tällä Maa-planeetalla 1000 vuotta - samanaikaisesti noiden marttyyrien kanssa,
niin se merkitsee sitä, että
heitä kiusataan TOISTAMISEEN!

Mutta ei Isä ole luvannut tuollaista sadistista tuplakiusaamista, vaan päinvastoin: tuplahyvityksen!

Eiköhän se käy kaksinkertaisesta hyvityksestä, kun viimeinen saakin tulla ensimmäiseksi - saa hallita 1000 vuotta rauhanajassa ja sen jälkeen iankaikkisesta iankaikkiseen nauttia Herran läsnäolosta.

Jes. 61:7
Teillä on ollut häpeää kaksin verroin, teitä on syljetty ja pilkattu, mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnön ja teillä on oleva ikuinen ilo.
[Jes. 35:10, 51:11].

Sak. 9:12
Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion.
[Jes. 61:7].

MITEN SAATAAN OIKEASTI SIDOTAAN?

Vain Jumalan Sanalla saatana voidaan sitoa ja vain Jumalan kirkkaus - Jumalan pyhyyden läsnäolo - voi karkottaa saatanan pois. Lopulta helvettiin, joka on vartavasten sille valmistettu; ei ihmistä varten.

3

291

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • takoitat kai että

      Teiltä ikuiseen helvetin piinaan uskovilta on tällä kristinuskon foorumilla kysytty miski uskotte Jumalaa sadistiksi? koska ette suostu poistamaan päästänne ikuisen piinan harhaa.

      Jokainen täällä on tietoinen Raamatun kuvauksesta helvetistä. Ei sitä ole kukaan edes ajatellut poistaa. Täällä keskustellaan siitä teidän (ei Raamatun) uskosta IKUISEEN piinaan, koska se on harha oppi. Voi vain ihmetellä että te niin sitkeästi sitä kylvätte? Eikö olisi parempi myöntää että erehdyitte ja että ei Jumala luo elämää ikuiseen piinaan. Jotkut teistä jopa uskovat että se vietetään "pedon" kanssa ja kärsitte ikuisesti yhdessä "kuoleman" ja "tuonelan" kanssa (vaikka tosin Raamattu sanoo että kuolemaa ei enää ole mutta mitäs siitä).

      Todellakin on pakko vain valittaen todeta, että tuo teidän "karismaaattinen ikuisen piinan uskonne" on suurin valhe mitä Jumalasta olen kuullut. Kuka sen sitten sanookin.

    • Hutkiva tuomio

      Vai on saatana sidottuna ihanteellisiin olosuhteisiin? Katsotaanpa, mitä Ilmestyskirja sanoo:


      Johanneksen ilmestys 20

      1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
      2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
      3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
      4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
      5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
      6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
      7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
      8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
      9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
      10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
      11. Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
      12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
      13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
      14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
      15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

      • Laitoit sitten koko Ilm 20. luvun esille, 15 jaetta.

        1.
        Syvyyden avaimet
        2.
        Saatana sidottiin 1000 vuodeksi.
        3.
        Ja saatana sinne avattuun syvyyteen lukitaan sinetöiden portti kiinni.
        Ettei villitsisi kansoja ennen kuin vasta tuhatvuotisen loputtua.
        sitten kuulemma irti vähäksi aikaa.
        4.
        Valtaistuimille istutetuille tuomiovalta.
        Pedon teloittamat virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa ne tuhannen vuotta.
        5.
        Muut kuolleet virkosivat tuhannen vuoden jälkeen.

        6.
        Autias siis se, jolla on osa tuossa 1. ylösnousemuksessa.
        Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa.
        Vaan he tulevat Kristuksen pappeina hallitsemaan ne tuaht vuotta.
        7.
        Sitten saatana päsätetään vankeudestaan irti.
        8.
        Se kokoaa kansat sotaan.
        9.
        Piirittävät sen rakastetun kaupungin, mutta tuli kuluttaa heidät.
        10.
        Saatana heitetään enkeleineen tulijärveen, jossa jo peto ja väärä profeetta ovat.
        Niitä vaivataan yöt ja päivät aina ja ikuisesti.

        11.
        Valkealla valtaistuimella istuvaa pakenivat sekä maa että taivas.
        12.
        Kirjat avataan kuolleiden seistessä sen valkoisen valtaistuimen edessä.
        Avattiin elämän kirja ja tekojen perusteella tuomittiin.
        13.
        Meri antoi kuolleensa, samoin Kuolema ja Tuonela.
        Tekojensa mukaan tuomittiin.
        14.
        Tuonela ja Kuolemakin heitettiin tuliseen järveen.
        15.
        Tuliseen järveen heitettiin kaikki ne, joiden nimi ei ollut elämän kirjassa.

        Eivätpä ole, tarkemmin katsoen, ihanteelliset nuo saatanan olosuhteet ja tulevaisuuskaan.
        täyttä totta haastat: "Vai ihanteellisiin olosuhteisiin".
        Korvakuulolta vain olin kuullut, mutta nyt olen vakuuttunut asiasta.


    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe