Jeesuksen kolmas tuleminen

Jeesuksen piti raamatun mukaan tulla toisen kerran mutta ei vaan ole tullut.
Piti tulla vieläpä metelöiden.

Matt.24:30-31 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

Kukaan ei ole vielä löytänyt raamatusta kohtaa jossa se tulisi hiljaa ja jotkut kirjoittajat vääntävät asian niin että se tulee vielä kolmannenkin kerran tai kolmessa osassa.

Onko tuo muutaman palstalaisen oppi useasta Jeesuksen tulemisesta yleinenkin?
No ei ole yleinen kun siitä ei löydy mainintaa googlaamallakaan.

Ja ei tuo muutaman palstalaisen kiemurtelu asiatekstissä ole edes oppi vaan se on sitä kun ei halua myöntää erehtyneensä.

6

241

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RitariOlevainen

      Asiat joista meuhkaat, ei ole sinun ymmärryksellä käsitettävissä, koska et osaa edes lukea selvää suomea. Saati, että ymmärtäisit hengellisiä tuossa tilassa, täysin erossa Jumalasta ja Pyhän Hengen osallisuudesta, sun ymmärryksesi on pimennetty näille asioille, onhan se nyt nähty.

    • Amos7

      Miksi aina valehtelet?
      Teitä homofiilejä yhdistää patologinen kateus.

      • RitariOlevainen

        Tuolla alempana Peku ja Työmies2 parjaavat uskovia siitä, että haittaamme tällä palstalla todellisten asioiden kulkua netissä.
        -Idioottimainen toteamus, koska he itse ovat päänä ja häntänä tekemssä uusia turhanpäiväisiä aloituksia tällä palstalla, hallitsevat koko palstaa tyhjällä täysin hedelmättömällä jaarituksillaan, kun eivät osaa, tai eivät ymmärrä kirjoitettua suomenkieltä.


    • ...

      Eikös sulla ollu tästä samasta asiasta jo avaus? Ei Jeesus oo tullu vielä toista kertaa, vaan sitä odotellaan vielä. Jos luet Raamattua niin sieltä näät että Hänen tulonsa on kuitenkin lähellä. Raamattu käskee lukeen ajan merkkejä joiden perusteella voidaan arvioida koska se tapahtuu.

      • tuleminen on ollut

        lähellä jo 2000v ja on lähellä vielä seuraavat 10 000v, jos ihmiskunta ei huku paskaan tai räjäytä itseään taivaan tuuliin sitä ennen.

        Jeesuksen "toinen tuleminen" on yksi kaikkein naurettavimmista väitteistä uskon saralla.
        Kas kun kukaan ihminen ei ole tullut toista kertaa. Kaikki ovat nimittäin kuolleet ja kuopattu. Niin Jessekin.


    • niin lähellä sen täytyy olla :) Jeesus tulee, kun tulee. Ollaan me Pe.ku valmiina huimaan ilmalentoon. Siitä tulee upeaa! Maran ata!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      597
      1276
    2. 82
      966
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      295
      738
    4. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      164
      726
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      206
      694
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      673
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      651
    8. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      600
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      203
      569
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      531
    Aihe