olipa kerran kaksi tytärtä.Toinen syntyi maalle varakkaaseen perheeseen ja toinen kaupunkiin köyhään perheeseen.Kaupunkilaistytön vanhemmat ryypiskelivät,mutta rakastivat lastaan.Maalaistytön vanhemmat eivät rakastaneet lastaan mutta olivat raittiita.Maalaistyttö sai kolme kaunista tytärtä,joilla oli mielenterveysongelmia.Kaupunkilaistyttö sai kolme komeaa poikaa joilla oli huumeongelmia.Kumman lapset jätettiin heitteille ilman minkäänlaista hoitoa ja miksi?
Kaksi tytärtä
Naulaaja
13631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
että tytöt joilla oli mielenterveys ongelmia, ja pojat joilla oli huumeongelmia, tapasivat helluntai seurassa, tekivät aviottomia lapsia jotka ovat nyt heitteillä, ja saatananpalvojia lapsuuden uskis traumoistaan johtuen.
akkoja kaikki!
Minun poikani puhelin soitti kolme kertaa ja sieltä kuuluu askeleita ja naulaamisen ääntä.Onko hänet jätetty heitteille?
maalaisäidin tyttäristä tulee enkeleitä!
on vastaamatta se tärkeä kysymys: miksi?
Edellyttäen tietenkin, että "se oli jumalan tahto" ei riitä.
Nasse kertoi tuolla alempana, että jos joku tekee avauksen, jossa ei ole mitään tolkkua, se tarkoittaa, että minulle vittuillaan ;-)
Olen Nasselle ikuisesti kiitollinen siitä, että hän avasi silmäni ;-)
eikä vittuilua.Mutta soitin pojalle ja hänellä oli hyviä uutisia.Hänen kotikaupungissaan sataa kaatamalla!
On aina kiva kuulla iloisia uutisia.
Kaikessa kristillisessä rakkaudessa kirjoitan tähän käsikirjoitukseen sellaisen lopun, että nämä kolme tytärtä ja kolme veljestä menivät keskenään naimisiin. He kaikki muuttavat maalle ja elävät onnellisena keskustapuoluelaisessa idyllissä.
(Ai niin mutta sehän olisi sukurutsausta...)
Ja sukupuolivähemmistöt unohtuivat...
Siispä sovitaan että yksi tytär ja yksi poika saivat toisensa ja kaksi tytärtä muodostivat lesboparin ja kaksi veljestä homoparin!
(No nyt tää käsis meni ihan muniksi...)
Kumpi perhe oli uskovainen? Kumpi perhe siis risti kätensä ja mitään ei tapahtunut.
voisi vastata että kummatkin lapset saattavat jäädä ilman hoitoa,jonot on aika pitkiä.
Mutta luulenpa kumminkin,että nuo kaupunkilaistytön pojat saivat äidiltään apua.Mutta se,että riittääkö aina vain läheisen rakkaus ja auttaminen ongelman ratkaisuun on sitten taas oma kysymyksensä.Ja kuka sitten auttaa,jos ei ole rakastavaa äitiä tai isää auttamassa?
Rakkaudettomat vanhemmat eivät juuri varmaan lastaan jaksaa auttaa.
auttaa muita saa tietää,miksi ihmiset mieluummin jättävät hätää kärsivän lähimmäisen vaille apua.Se autettava voi jäädä roikkumaan niin että siitä tulee kiviriippa,josta ei pääse eroon.Monet uskikset ovat juuri sellaisia "pantomiimi" taiteilijoita,jotka odottavat vaan koska tulee eteen joku ihme,jonka joku jumala tekee.
tuokin,että autettavasta voi tulla kiviriippa. Muistan peruskoulu aikaan,kun autoin yhtä tyttöä jolla oli itsetuhoisia ajatuksia päässään.
Hän oli aina se joka jätettiin porukoista ulos ja hän jäi katse varpaisiinsa kohdistettuna aina syrjään myös liikunta tunneilla,kun joukkueita valittiin jne.Ei oikeen kenekään "suosikki" siis.
Joku mun mielessä sitten napsahti,kun olin monta kertaa katsellut hänen yksinäisyyttään sivusta ja menin juttusille.varmaan vaikutti sekin,että itse olin ollut koulukiusattu sekä opettajan että luokkakaverien toimesta edellisellä paikkakunnalla asuessani.Tiesin mitä on ollut yksin "susilauman" keskellä.Ja pelätä.
Tottakai mua kaverit pikkasen karsasti ja ihmetteli mun "temppua".Ensin ei juttelusta meinannu tulla mitään,mutta kerta toisensa jälkeen välitunneilla piipahdin juttusilla,kun tyttö oli yksin.Pikkuhiljaa hän alkoikin puhua tosi reippaasti ja hymyilikin.
Asuttiin saman koulumatkan varrella ja kuljettiin kumpikin landelta dösällä kouluun.Aloin varaamaan hälle istumapaikkaa mun vierestä,koska oli ihan kivaa jutella tän tytön kanssa ja nähdä naamalla ihan uusi ilme,hymy.:)
"vanhat kaverit" narisi tietysti,kun rupesin viettämään aikaa koulussa tän tytön kanssa välkillä ja pyysin hänet meidän muiden likkojen kanssa leikkimään ja pelamaan lentistä yms. välkillä.
Yritin pikkusen höllätä tätä aina vaan tiivimmäksi käyvää yhteydenpitoa ja yhdessä oloa,koska en saanut mennä vessaankaan ilman varjoa.Se oli oikeesti jossakin vaiheessa raskasta ja etenkin mua pelotti,kun tyttö puhui tappavansa itsensä kun kotona on vaikeeta ja jos mä en olisi sen kaveri.Kiristi siis mua.Olin puun ja kuoren välissä :/
Puhuin opettajalle asiasta luottamuksella ja ope piti silmällä tyttöä.Ja mä koitin jaksaa tätä palvovaa tyttöä.Musta oli tullut jonkinlainen idoli hälle.
Tuli sitten kevätjuhlat ja mä siirryin eri kouluun ja tyttö itki ihan hysteerisesti,kun ei voinut olla mun kaveria enään.Mä tunsin helpotusta,koska olin itse aika loppu kannustamisesta pitämään elämäänsä arvossa ja olin vasta 12-vuotias itsekin silloin.
Juhlissa jaettiin hymytyttö ja hymypoika patsaat. Luokka oli äänestänyt kumpaankin ehdokkaita. Sitten se joka sai eniten ääniä sai hymy patsaan. Sain sen hymytyttö patsaan,mitä en osannut haaveillakkaan saavani.Vielläkin se aikaajoin nostaa kyyneleet silmiin,kun katson sitä ja muistelen miten rikki olin mennä itse toista auttaessani.En ollut henkisesti valmis auttamaan ja puhumaan kuolemasta silleen kun puhuttiin.Se oli älyttömän pelottavaa aikaa.
Pelkäsin joka päivä ettei se tulekkaan dösään ja tunsin pelkoa et jos olinkin loukannut sitä jotenkin ja se olis tehny ittelleen jotain.
Olen tavannut sattumanvaraisesti häntä nyt aikuisenakin ja hän on todella viehättävä,iloinen ja tasapainoisen tuntuinen nuori nainen.Onnellisessa suhteessa ja muutenkin kertoo elämän olevan ihanaa.
Silloin aina tunnen kuinka sydän muljahtaa rinnassani ja huokaan hiljaa sisälläni,onneksi hän on elossa ja onnellinen. :0)
Ihmeitä ei kannata jäädä odottelemaan,ne voi maksaa jonkun hengen.Sen opetuksen sain,vaikka en olekkaan ollut eläissäni Jumaluskova.