Aamulehti kertoo

Nokia Missio palannut täydellisesti Luterilaisen
Kirkon helmaan.
Koivisto toteuttaa piispojen tahtoa.
8942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uutisista tämä:
Nokian Vihnuskadulla syttyi keskiviikon ja torstain välisenä yönä tulipalo kello 3.23 aikaan.

Tuli sai ilmeisesti alkunsa tupakantumpista, joka sytytti lattialla olleen lakanakasan. Palokunta sai palon sammutettua nopeasti, eikä kukaan loukkaantunut palossa. Talossa majaansa viettänyt/ollut mies vietiin terveyskeskukseen, sillä hän oli hengittänyt muutakin savua kuin tupakan. Mies oli poliisin mukaan vahvasti vielä humalassa.
(Olikohan hän viinikellarissa käynyt pullotarkastuksessa vai oliko hänellä ollut omat eväät mukana? - sitä ei uutinen kerro.)

- Olitko muuten sinä tuo mies?

Äänestä
  • "Ei syytä huoleen", kirjoittaa Yleissanomatg, ja jatkaa:
    "Olemme saaneet tietoomme, että kaikki uskonnot kielletään tarpeettomina ja vihamielisyyttä aiheuttavina. Kansankirkot lakkautetaan ensin. Tämän jälkeen tehdään viranomaisten taholta luettelo, johon jo nyt pyydetään kaikkien uskonnollisten kansalaisten nimitiedot."

    Nimitietoja kerätään.
    Kerro suoraan ja rehellisesti tietosi tähän.

    Äänestä

Totta puhut,Piispat määräävät Markku Koiviston
rajat mitä saa tehdä mitä ei.

Äänestä
  • Olen päättänyt pysyä irti koivostolaisuudesta.
    Luulin jossain vaiheessa, että hän kasteella käynyt uskova.

    Äänestä

  • sinne kirjoitti:

    Olen päättänyt pysyä irti koivostolaisuudesta.
    Luulin jossain vaiheessa, että hän kasteella käynyt uskova.

    Niin,luterilainen harhaoppi hyväksyy vain lapsikasteen mikä ei ole Raamatun Sanan mukaista.
    Minun Raamatussani puhutaan vain uskovien kasteesta jonka Jeesuskin otti.Kuinka selvästi se kuuluukaan
    meille uudestisyntyneille uskoville,mehän tarvitsemme sen.Jeesuksen esimerkkiä seuraten.
    En käy Nokia Mission tilaisuuksissa koska tarvitsen
    syvempää Raamatun opetusta ja saan sitä omasta Seurakunnasta.

    Äänestä

  • Jos, Koivisto olisi toiminut/uskonut samoin kuin Jorma Luostarinen Outokummusta, niin Koivistollekkin olisi käynyt samoin.

    Niin ,en tiedä miten helppoa on ihmisen istua "kahdella pallilla".

    Äänestä

VIIMEISEN HERÄTYKSEN KOLLEKTIIVINEN JOHTO

Markku Koiviston palattua porton helmaan,
Jumala etsii nyt Suomelle uutta herätysjohtajaa.
Mahdollista ja todennäköistäkin on
kollektiivinen johto internetissä:

Harri Veijonen
http://wwnet.fi/users/veijone/

Osmo Pöysti
http://opsti.japo.fi/sarka.htm

Reino Savola
http://www.reinosav.net/



MUUT LEHDET: MARKKU KOIVISTO HARHATEILLE

1. Reinon posti http://www.reinosav.net/markku-pannasta.htm:
Pawsonin kasteopetus 'pannaan', Markku Koivisto pois Tuomiokapitulin 'pannasta'.
"Palkitsiko Ev.-lut kirkko / Tampereen Tuomiokapituli Teologian Tohtori Markku Koiviston sitkeästä kirkkoon sitoutumisen uurastuksestaan, päästämällä hänet 'pannasta' 13.6? Kirkkoon sitoutumisensa Markku Koivisto osoitti lopulta voimakkaalla hyökkäyksellään David Pawsonin Raamatun mukaista kasteopetusta vastaan. - Tähän saakka molemmat kastetavat ovat olleet hyväksyttyjä Nokiamissiossa. Nyt Raamatun kastelinja, ainakin opetuksen osalta on julistettu 'pannaan'. Ei oikein näyttäisi lupaavalta."

2. Osmon sarka http://opsti.japo.fi/sarka.htm:
"Nykyiset seurakuntarakenteet eivät tule kestämään lähestyvän hirmumyrskyn kourissa. Tampereella on seurakuntaelämässä jo nyt täysi kaaos. Maanantaina siellä ollaan perustamassa uutta helluntaiseurakuntaa, koska Makkonen et kumppanit tekevät vanhasta helluntaiseurakunnasta helluntaikirkkoa. Koivisto otti 30.05.2007 jyrkän kannan kristillistä seurakuntaa vastaan, ja kiitokseksi siitä kirkko otti hänet heti helmoihinsa. Voimme varautua siihen, että Koivisto on siinä etujoukossa, joka johtaa ylipapit ja sotilaat Getsemanessa rukoilevan Jeesuksen ja hänen seurakuntansa kimppuun."

Äänestä
  • Nyt sanoikaan haastattelussa "...Valtiokirkkoa ei voi olla ilman lapsikastetta." No, ei todella voikkaan, mistä ne jäsenet sinne sitten tulisivat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


13.9-07 kirjoitti:

Nokia Missio palannut täydellisesti Luterilaisen
Kirkon helmaan.
Koivisto toteuttaa piispojen tahtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu