kannataako pyrkiä näillä lähtökohdilla

Haluisin yrittää lähivuosina lääkikseen, mutta englannin kielen taitoni todella on surkea, niin surkea että ette voi käsittääkään... Samoin ruotsi. Tietenkin on tarkoitus tässä vuosien myötä opetella englantia, mutta en tiedä, saanko sen sellaiselle tasolle, että pystyisin lukemaan sujuvasti enkunkielistä kirjallisuutta.
Eli: Onko lääkiksessä lähes kaikki kirjat enkuksi? Tuntuu ainakin melko haastavalta ajatus sellaisten asioiden ja käsitteiden lukemisesta vieraalla kielellä, joita on jo Suomeksikin vaikea käsittää..

En ole myöskään mitenkään hyvä kemiassa, fysiikassa enkä matikassa (matikkaa en lukiossa edes kirjoittanut, ja olen lukenut vain lyhyen matikan.), mutta ajattelinkin tässä pari,kolme vuotta tehdä asian eteen kovasti töitä. (opiskelen tällä hetkellä amk:ssa, ja tuntuu, että aikaa jää opiskelun ja työn teon lisäksi myös muuhun.)
Siinä mielessä en välttämättä kauhistuisi lääkiksen työmäärää, koska olen tottunut koulun lisäksi olemaan vielä kaikki yöt töissä, eikä tunnu missään.

Miten paljon työtä (tunteja/päivä) lääkis suunnilleen vaatii? Olen vielä aika huono lukija kaiken lisäksi, joten minulla lukemisen ymmärtämiseen voi mennä enemmän aikaa kuin jollakin muulla. Ongelma on ehkä lähinnä keskittyminen: saatan joutua lukemaan saman asian monta kertaa, ennen kuin sisäistän sen, ja ymmärrän, mistä on kyse.

Mitä mieltä olette, kannattaako yrittää, vai olenko jo etukäteen tuhoon tuomittu?
Tosin tiedän, että jos motivaati on kohdallaan ,ihminen pystyy ihmeisiin...
3923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä lääkiksen aloittajissa on niitäkin joille kielet ovat tosi vaikeita, ja hekin pärjäävät. Ruotsia joutuu opiskelemaan lääkiksessä älyttömän vähän (muutama hassu opintoviikko) joten eivät ne kenenkään valmistumista ole estäneet.

Englanti onkin sitten kinkkisempi juttu. Kliinisten alojen kirjallisuutta on aika hyvin suomeksikin, mutta ekojen vuosien perusoppikirjat ovat lähes poikkeuksetta englanninkielisiä. Toisaalta kun perussanaston oppii huomaa aika nopeasti että itse muu sanasta ja lauserakenteet eivät niin kovin hankalia olleetkaan.

Aloita heti nyt jo englanninkielentaitosi parantaminen! Rupea lukemaan romaaneja ja tietokirjoja englanniksi, katsomaan telkkua ilman tekstitystä. Näillä pienillä keinoilla saat ihan varmasti kielitaitosi timmiin kuntoon opintojen mahdolliseen alkuun mennessä. Älä voivottele, vaan rupea töihin!

Se, mikä todella voi muodostua kompatuskiveksi ovat mainitsemasi fy ja ke. Matikan pituudella ei ole väliä ja vaadittavat matemaattiset taidot rajoittuvat peruslaskutoimituksiin, mutta ilman vankkaa osaamista lukion pitkässä fysiikassa ja pitkässä kemiassa on sisäänpääsystä turha haaveillakaan.

Lääkiksen pääsykokeisiin valmistautuminen ja täällä opiskelu eivät vaadi mitään erityiskykyjä tai -lahjoja, vaan vankkaa lukutekniikkaa ja -rutiinia, sekä kärsivällisyyttä ja itsekuria. Lukutekniikkaa voi oppia lisää ja tehostaa paljonkin. Joku lukee saman asian 78 kertaa ja oppii sen sillä, toinen kahdesti ja oppii sillä. Kumpikin tapa on oikea, kumpikin kelpaa.

Äänestä
  • Eikö lääkikseen todellakaan ole mitään asiaa ellei lukiossa ole tajunnut lukea fysiikkaa ja kemiaa??

    Äänestä

  • Haaveet kaatuu kirjoitti:

    Eikö lääkikseen todellakaan ole mitään asiaa ellei lukiossa ole tajunnut lukea fysiikkaa ja kemiaa??

    Niin, ei se lukion opiskeluista kiinni ole, kunhan ne jossain vaiheessa lukee, siis ennen pääsykokeita. Koska pääsyvaatimukset on lukion fy/ke/bi -> pääsykoekirja Galenos kun koostuu näistä. Ja vaikka muutoksia tuleekin aikasta paljon uuteen painokseen (ainakin älyvuodon erään linkin perusteella) niin fy/ke/bi on edelleen välttämättömät.

    Ei monikaan lukiossa ole niitä lukenut, kyllä ne voi käydä lukemaan vaikka aikuislukiossa, jossei itse halua lueskella. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eibe kirjoitti:

Haluisin yrittää lähivuosina lääkikseen, mutta englannin kielen taitoni todella on surkea, niin surkea että ette voi käsittääkään... Samoin ruotsi. Tietenkin on tarkoitus tässä vuosien myötä opetella englantia, mutta en tiedä, saanko sen sellaiselle tasolle, että pystyisin lukemaan sujuvasti enkunkielistä kirjallisuutta.
Eli: Onko lääkiksessä lähes kaikki kirjat enkuksi? Tuntuu ainakin melko haastavalta ajatus sellaisten asioiden ja käsitteiden lukemisesta vieraalla kielellä, joita on jo Suomeksikin vaikea käsittää..

En ole myöskään mitenkään hyvä kemiassa, fysiikassa enkä matikassa (matikkaa en lukiossa edes kirjoittanut, ja olen lukenut vain lyhyen matikan.), mutta ajattelinkin tässä pari,kolme vuotta tehdä asian eteen kovasti töitä. (opiskelen tällä hetkellä amk:ssa, ja tuntuu, että aikaa jää opiskelun ja työn teon lisäksi myös muuhun.)
Siinä mielessä en välttämättä kauhistuisi lääkiksen työmäärää, koska olen tottunut koulun lisäksi olemaan vielä kaikki yöt töissä, eikä tunnu missään.

Miten paljon työtä (tunteja/päivä) lääkis suunnilleen vaatii? Olen vielä aika huono lukija kaiken lisäksi, joten minulla lukemisen ymmärtämiseen voi mennä enemmän aikaa kuin jollakin muulla. Ongelma on ehkä lähinnä keskittyminen: saatan joutua lukemaan saman asian monta kertaa, ennen kuin sisäistän sen, ja ymmärrän, mistä on kyse.

Mitä mieltä olette, kannattaako yrittää, vai olenko jo etukäteen tuhoon tuomittu?
Tosin tiedän, että jos motivaati on kohdallaan ,ihminen pystyy ihmeisiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu